Aivan naurettavan kova pimeänpelko, miten siitä oppia eroon?

Meillä on aivan ihana kakkoskoti maalla. Ollaan todella maaseudun rauhassa, luonnon keskellä, meren ranalla. Lähin naapuri on olemassa ja joskus saattaa näkyä valoa siitä yhdestä kamarista, missä hän ehkä pitää valoja joskus päällä. Tämä naapuri on yli 80v. Muuten ympärillä on metsää, merta, ja sitä luontoa.

Olemme keski-ikäinen lapseton pariskunta ja mieheni on paljon matkoilla työnsä vuoksi. Minä käyn töissä vain osan vuotta, eli minulla olisi mahdollisuus viettää aikaa rakastamassani paikassa hyvinkin paljon.
Paikka on ihana, olen sisustanut sen kauniiksi, siellä on mahdollista elää vuoden ympäri, lämpöä ja valoa riittää.
Yksinollessani kaikki menee hyvin ja toimin normaalisti niin kauan kun on valoisaa.

Kun pimeys laskeutuu, niin mulla alkaa mielikuvitus pyöriä ja pelkoja ja mörköjä nousee joka paikasta. Yöllä ollaan stten siinä vaiheessa, että jos herään vessahätään, en meinaa uskaltaa lähteä talon läpi vessaan menemään. Se on mennyt siihen etten halua juoda iltaisin mitään ettei vaan tarvi herätä yöllä vessaan.

Jos laitan kaikki valot päälle, ja pihavalot ja talon ulkovalot päälle, niin hetken tuntuu että tässähän on asiat hyvin ja olen turvassa. Sitten tulee mieleen, että nythän tää talo on kuin huutomerkki jollekin vaeltajalle, että tuollapa näkyy olevan talo ja asukkaita...
Pimeässä istumisessa ei ole mitään kivaa eikä järkeä. Joku pieni lukuvalo kamarin nurkassa. Sehän näyttää sitten siltä että siellä ei asu ketään tai vain joku kuuro pappa joka ei tiedä mistään mitään.

Pahinta on täydenkuun aikaan. En voi katsella mistään ikkunasta ulos, en varsinkaan rantaan päin ollenkaan. Sieltä olen näkevinäni,kuinka jotain hahmoja "örkkejä" tai jotain nousee rannasta, venemajan ja saunan varjojen suojassa ja alkaa tulla taloa päin... Eli en voi liikkua niissä huoneissa ollenkaan joiden ikkunat on rantaan päin.

Kummallista siinä on se, että vaikka mies olisi talon tai tontin toisessa päässä ja vaikka umpiunessa jossain monen oven takana, niin mua ei pelota ollenkaan.
Mutta auta armias, jos tiedän ettei täällä ole muita kuin minä, niin johan alkaa mielikuvitus laukata ja pelottaa.
Miten oppia pois pimeänpelosta, onko siihen keinoa? Lääkkeet ei oikein kiinnosta, ei ole järkevää mennä rakkaalle talolleen ja sitten istuskella siellä jossain opamoxeissa tai pamipäissään.

Kaikkien lukemieni kirjojen ja katsomani elokuvien eri kohtaukset alkavat pyöriä mielessä. Ja pimeys ympärillä ei tunnut turvalliselta vaan se on täynnä jotain tuntematonta pelottavuutta.