Mistä johtuu puhelinkammo?
Kommentit (17)
Mitä muita huonoja kokemuksia tai vaikeuksia teillä on ollut? (joista kammo voisi johtua) Ap
En minä oikein ajattele, että se mistään erityisesti johtuu. Sehän on jotain mitä ihminen joutuu opettelemaan ja toisille se on luontevampaa kuin toisille. Jos ihan oikeasti kammosta puhutaan, niin sitten ehkä löytyy joku kurja tapahtuma, josta se juontaa.
Itselläni johtui paniikkihäiriöstä. En teini-ikäisenä yksinkertaisesti kyennyt soittamaan esim. varatakseni ratsastustunnin joten en sitten harrastanut juuri mitään. Vanhempien mielestä piti opetella hoitamaan omat asiansa itse. Ihan hyvä ajatus mutta lopputulos johti vain vielä pahempiin pelkoihin ja syrjäytymiseen.
Nykyään päälle 30-vuotiaana käytän puhelinta ihan normaalisti. En aina mielelläni mutta kykenen tuohon ilman suurempia pelkotiloja.
Äitini sanoi pelänneensä puhelimen soimista jonkin aikaa sen jälkeen kun veljeni soitti ja kertoi tyttärensä (pikkukeskonen) menehtyneen. Tuota puhelua myös osattiin odottaa joten pelot iskivät jo ennakkoon aina kun puhelin soi. Joutui mm. vaihtamaan soittoäänen kun tuosta jäi ikäviä muistoja.
Oon kammonnut ja vihannut aina puhelimessa puhumista, ennen kuin töissä aloin päivittäin hoitamaan asioita puhelimitse kaikenlaisten ihmisten kanssa. Sen avulla lievittynyt, eli puhumalla vaan paljon puhelimessa.
Mulla on puhelinkammo, joka on onneksi lieventynyt vuosien mittaan, mutta on siis olemassa vieläkin ja luulen, että se johtuu siitä, että mulle on jostain syystä tärkeää nähdä keskustelukumppani silmästä silmään. Puhelimessa puhuminen on mulle kaikkea muuta kuin luontevaa, haluan nähdä ne toisen ilmeet ja eleet ja kun niitä ei puhelimitse näe, soitteluun tulee kai jonkinlainen kammo tai ainakin korkea kynnys. Joitain ei ilmeisesti haittaa ollenkaan se, ettei keskustelukumppanin reaktioita näe, mutta mua se vaivaa erityisen paljon. En tiedä, että miksi on näin.
Vierailija kirjoitti:
Oon kammonnut ja vihannut aina puhelimessa puhumista, ennen kuin töissä aloin päivittäin hoitamaan asioita puhelimitse kaikenlaisten ihmisten kanssa. Sen avulla lievittynyt, eli puhumalla vaan paljon puhelimessa.
Minulla taas töissä on aina puhelimessa asiointi ollut helppoa, mutta jos siviilissä pitää johonkin soittaa, niin ahdistaa. Jos mahdollista, niin laitan mieluummin viestin tai sähköpostin.
Luulen että se johtuu siitä että pelkään väärinkäsityksiä.
Kuulen vähän huonosti, varsinkin jos taustalla on ääntä, ja on noloa toistella "Mitä?".
Kun en näe toista eikä ole elekieli apuna en ole aina ihan varma millä tuulella toinen on.
Minulla johtuu siitä, kun veljeni soitteli pitkään aikaa synkkiä puheluita ennen itsemurhaansa. Lopulta soitti poliisi, ja kertoi mitä on tapahtunut.
Huonosta itsetunnosta ja tottumattomuudesta.
Pelko poistui sitkeän harjoittelun myötä.
Huono kuulo. Useasti en saa selvää mitä se toinen sanoo ja saattaa tulla väärinkäsityksiä. Ja tekstarit on kätevämpiä, voi aina tarkistaa mitä se toinen sanoi tai tarkistaa mitä itse sanoi.
Saattaa liittyä sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Itse muistan lapsena suorastaan pelänneeni puhelimen sointia enkä missään tapauksessa olisi voinut vastata siihen. Vieläkin hetkittäin huomaan hämmentyväni, kun pitäisi soittaa vieraaseen paikkaan.
Pelkäsin nuorempana virastoihin yms. tuntemattomille soittamista, en yhtään tiedä miksi. Nykyään kaikkien asioiden hoitaminen puhelimitse on helppoa.
Mutta kavereiden kanssa puhelimessa puhumisesta en tykkää, en sitten yhtään. En tiedä miksi. Ehkä se johtuu siitä, että puhelin kourassa pitää vaan istua toljottaa paikallaan ja kertoa konemaisesti kuulumisia eikä edes näe toisen ilmeitä tai eleitä. Videopuhelut on jonkin verran siedettävämpiä, mutta en silti tykkää siitä, että pitää istua paikallaan ja puhua. Sen takia tykkään nähdä paljon kavereita livenä, tehdä ruokaa, pelata lautapelejä, käydä lenkillä, katsoa leffaa, kuunnella musiikkia yms. koska silloin saa olla ja tehdä ja puhua.
Eri asia, jos kavereiden tai perheen kanssa pitää puhelimitse "hoitaa joku homma" eli puhelu on nopea, napakka ja sillä on "tarkoitus" eikä vain löpistä turhuuksia.
Inhottaa soitta, kun ei yhtään tiedä millaiseen tilanteeseen soittaa. Ihmiset, kun vastaa ja sitten niillä ei kuitenkaan ole aikaa tai halua puhua ja kärttyilevät. Myös keskukset joiden työ on vastata puhelimeen ovat usein kärtyisiä. Ja toisiaan ei näe ilmeitä ja eleitä.
Huono kuulo ja se teennäisyys, mikä puhelinkeskusteluissa leijuu on iljettävää. En nykyään vastaa puhelimeen lähes ollenkaan vaan hoidan asiat tekstareilla. Myös puhelinmyyjillä on osuutta asiaan. Saakelin puhelinterroristit, kun ei edes kotonaan saa olla rauhassa.
Mulla taustalla traumaattiset puhelinkokemukset. Jos sut haukutaan pystyyn päivittäin pitkän ajanjakson aikana elämässäsi, niin aivot alkavat yhdistää asioita toisiinsa. Mulla se menee näin: puhelin = helv*tti. Yhdistän sen aina samaan asiaan. Nykyään tilanne on jo vähän parempi, kun mulla on lääkemahdollisuus ylistressaavia tilanteita varten ja olen muutenkin saanut jo vähän työstettyä asiaa eteenpäin.
Onpa hyviä analyyseja ja aika erilaisia ja erityyppisiä kokemuksia ihmisillä. Ap
Itselleni on tullut liian paljon huonoja uutisia puhelimitse. Tukka nousee pystyyn joka kerran, kun puh. soi.