Lue keskustelun säännöt.
Ei huvita sosiaaliset suhteet
Jänisjänöne
09.02.2016 |
Olen kotona noin vuoden ikäisen lapsen kanssa. Olen tosi vähän nähnyt kavereita tässä vuoden aikana. Mulla on aika paljon kamuja, joilla ei ole lapsia. Valittavat kiirettä ja väsymystä. Vähän jopa suututtaa, että aiemmin melkein paras ystävä on nähnyt vain 3 kertaa lapseni tässä vuoden aikana. Ei uskaltanut ottaa syliin tmv. Arki-iltoina kavereilla olisi aikaa nähdä, mutta viikonloppua ei kiinnosta viettää kanssani. Ollaanhan me nykyään vähän eri sfääreissä, en käy baareissa eikä mulla ole mies seikkailuja. Ei ole hirveesti energioita nähdä näitä tyyppejä itelläkään. Mun arki on niin erilaista. Ainoastaa vanhempien luona jaksan käydä useamman kerran viikossa, kun äiti hoitaa lasta silloin ja ite lepäilen ja kattelen telkkaa. Jaksoitteko te nähdä ihmisiä ihan normisit vauva-taapero aikana?
Mun on äärimmäisen vaikea tutustua uusiin ihmisiin. Vauva-aikana, en olisi jaksanut kuunnella muiden äitien juttuja vauvoistaan, ei vaan kiinnostanut. Nyt kun taapero kävelee aloitin perhekahvilassa käynnin kerran viikossa, mutta en ole siellä jaksanut kaveerata. Jotenkin olen ihan eristynyt. Ei kiinnosta kuin oman perheen kanssa tekeminen. Mun mies tekee 12 h työpäiviä niin ei mulla kauheesti ole yksinoloaikaa. Onko tää vaan väsymstä vai masennusta.. Menen kesällä töihin, josko se vähän helppais.
Kommentit (5)
Hei. Mikä sua nyt tässä tilanteessa rassaa? Haluat vanhat kaverit takaisin? Haluat uusia kavereita? Muista, ettei kaikkien ole pakko olla seurallisia. Ei kavereita oikeasti ole velvollisuutta nähdä usein ja olla säännöllisesti yhteyksissä, jos ei vaan kiinnosta sitoutua kaveriin niin tiiviisti ja jos "väljä kaveruus" silti on molemmille ok. Minä olen kans aika perhekeskeinen enkä jaksa enää kokea syyllisyyttä siitä, että en oikeastaan pahemmin kaipaa kavereita. Sen verran väleissä olen muutamiin, että jos haluan seuraa muutaman kerran vuodessa esim. konserttiin, se onnistuu, mutta mikään rento tyttöjen ilta kotona tuskin sujuisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalia. Pienet lapset vie energiaa eikä kaikkea jaksa tehdä mitä ennen.
2 jatkaa, kaikki kaverit ei vaan säily olosuhteista huolimatta vaan on elämäntilannekavereita: koulukamut, työ- ja harrastuskaverit, perhetutut, naapurit, perhekerholaiset jne. Eikä sidonnaisuus elämäntilanteeseen tee kaverista yhtään sen huonompaa. Hyvät muistot ja kokemukset sellaisenaan arvokkaita, vaikkei ystävyys olisi jatkuvasti ajankohtainen. Ehkä vanhat kaverisi eivät tällä hetkellä sovi tilanteeseesi, mutta jos saavat lapsia, perheellisyys yhdistävänä tekijänä taas lähentää teitä. Minua on helpottanut, kun olen tämän sisäistänyt. En enää syytä itseäni tai harmittele jonkun kaverin "menetystä". Esim. Koulukavereiden kanssa oli aikoinaan ihanaa ja luontevaa, mutta koulun jälkeen suhteista heihin tuli vaikeasti ylläpidettäviä. Enää en haikaile menneeseen enkä epäile, etteikö ystävyys olisi väliaikaisuudesta huolimatta ollut aitoa.
Niin en mä ennen ollut missään nimessä itsekeskeinen, vauva-aika teki musta tällaisen. Olin ennen vauvan syntymää kuvitellut, että menen vauvauintiin, muskareihin yms. mutta emmä jaksanut. Vasta nyt rupee oleen energiaa. Jotenkin vauva-aikana en jaksanut muita äitejä, koska tunsin itseni niin saamattomaksi. Muilla näytti olevan energiaa ja tekemisen meiningiä. Kärsin kylläkin tulehduksen vauva-ajan jälkeen ja jouduin syömään lääkettä puolisen vuotta. Lihoin ja turposin, energiat oli nollissa. Nyt paremmin onneksi..
Itseäs ei kiinnosta toisten vauvat, mutta nillität kun kaveris on VAAN KOLME kertaa nähnyt äpäräsi.
Miksi häntä pitäisi kiinnostaa jos sinuakaan ei kiinnosta?
Vaikutat niin itsekeskeiseltä että oksettaa ihan.
Kolme kertaa on paljon.