Päiväkoti on koukuttanu meidän muksun sokeriin
Voihan vinkuvonku mikä valitus on luvassa, varoitus etukäteen. Ja pahoittelut dramaattisesta otsikosta
Siellä laitetaan sokeria melkeinpä kaikkeen, sokeria saa aamupuuroon, lappapuuroon, marjojen päälle, maustamattomaan jogurttiin jnejne. Lapsi kertoi että sokeria oli myöskin vasta ripoteltu vähän normaalimpaa väkevämpien appelsiiniviipaleiden päälle. Päiväkodissa on myös monta kertaa viikossa mehua.
Meillä on ennen mennyt sujuvasti alas kaikki edellämainitut ihan ilman sokeria, mutta tuntuu että viime aikoina lapsi on alkanut kasvavissa määrin valittelemaan kaikkea kirpeäksi. Mansikatkin oli liian väkeviä kuulemma syötäväksi. Meidän perheessä ei mitään sokerinatseja olla, karkkipäiväkin löytyy, mutta kyllä meillä silti rajat on. Puuroon ja marjoihin tms ei kuulu meillä sokeri.
Olen itse yrittänyt ottaa puheeksi asiaa henkilökunnan kanssa, mutta he totesivat että jos eivät sokeria (kuulemma hyvin vähän) lisää, jättävät lapset ruoan syömättä. Mikä olisi heidän mielestään huonompi vaihtoehto. He lupasivat kuitenkin vähentää sokerin käyttöä ja jätin asian sikseen. Kunnes kuulin tuon appelsiiniviipalejutun. Olenko nyt hankala äiti ja vaikea asiakas jos otan asian uudelleen puheeksi? Oma lapseni on hyvin liikkuvainen tapaus, joten ylipainon kannalta tuo sokerinkäyttö ei niin huolestuta. Ja päävastuu lapsen ruokavaliosta on tietty ainakin meidän tapauksessa kotona. Enemmänkin tässä huolestuttaa lapsen hampaiden kunto tulevaisuudessa. Ja se, että jättääkö hän oikeasti pian ruokia syömättä, koska ne ovat liian kirpeitä sokerittomuuden vuoksi.
Miten te toimisitte? Asia uudelleen puhuttavaksi henkilökunnan kanssa? Yhteys johtajaan? Vai jutteluhetki muiden vanhempien kanssa?
Kommentit (58)
Suomalaisten sokerihysteria kummastuttaa. Jos lasten kanssa asuu Keski-Euroopassa, sokerin suhtaudutaan luontevasti. Lapset saavat usein makeita jälkkäreitä eikä kukaan valita parista teelusikallisesta sokeria kuten Suomessa.
Missä päiväkodissa saa muka sokeria? Meillä päin ei ole koskaan saanut missään. Kuulostaa siltä, että hoitajat tuovat sokerin itse ja näin helpottavat ruokailuja kun eivät jaksa tapella lasten kanssa. Fakta on se, että kyllä se ruoka alas lapsilla menee kun nälkä yllättää, kukaan ei kuole vaikka jäisi yksi ruoka syömättä. On toki totta että yksittäinen mansikka tai appelsiini voi raakuuttaan olla kirpeä, mutta kyllä tuossa on kyseessä puhtaasti tottuminen sokeriin.
Ota asia puheeksi ja tiedustele onko muilla osastoilla sokerin käyttö yleistäkin. Ymmärrän että vaikka joulupuuroon saisi kanelisokeria, mutta en muuten. Veikkaan että kyseessä on nyt laiskat/ammattitaidottomat hoitajat.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisten sokerihysteria kummastuttaa. Jos lasten kanssa asuu Keski-Euroopassa, sokerin suhtaudutaan luontevasti. Lapset saavat usein makeita jälkkäreitä eikä kukaan valita parista teelusikallisesta sokeria kuten Suomessa.
No ei se ongelma ole itsessään puhdas sokerin käyttö vaan piilosokeri. Sokeria tungetaan lähes joka paikkaan ja sillä palautetaan myös esim. makua tuotteisiin joista on tehty ns kevyitä versioita kun on rasva poistettu. Maustetut rahkat ja jogurtit, mehut, nopeat välipalat (patukat, keksit yms.), leipä, einesruoat... näiden lisäksi on toki myös nämä leivokset, karkit ja limsat yms.
Sokeria tulee nykyisin huomaamatta syötyä päivittäin ja liikaa. Sokeri on tällä hetkellä isompi ongelma kuin rasvan käyttö. Ennen kammottiin voita ja pyrittiin rasvattomaan elämään, mutta oikea ongelma on sokeri eikä rasva.
Jaa-a.
Meillä on jo teinejä. En ole ikinä, ikinä miettinyt päiväkodin sokerin tarjontaa. Ei tullut edes mieleen ikinä.
Mitä on lappapuuro, by the way?
Lapset ovat nyt 15 v, 14 v ja 12 v. Kukaan ei ole perso sokerille tai makealle. Syövät karkkia joo joskus, makeaa meillä ei leivota koska kukaan ei tykkää. Yhdelläkään lapsella ei ole ikinä paikattu hampaita. Ei myöskään minulla, olen 46 v.
En muista päiväkodin tai koulun sokeritarjonnan koskaan missään vaiheessa nouseen ongelmaksi. En vaan keksi tilannetta. Oli joo jotain kiisseliä joskus ja synttärinä sai tuoda karkkia. Mutta kukaan ei valittanut eikä ollut mitään ongelmia.
Lapset harrastavat urheilua joka ikinen ja syövät sokeria normaalisti. Voivat mainiosti ja syövät terveellisesti.
Mikä siinä sokerissa on niin kamalaa?
Ei Keski-Euroopassakin kukaan syö sokeria "puhtaana". Leivoksia syödään usein ja lapset oppivat terveen asenteen sokeriin.
Suomessa ei anneta laittaa puuron sokeria mutta ihmiset salaa hotkii irtokarkkeja valtavat määrät ja muuta outoa.
Missähän päiväkodissa näin tehdään? Pk-seudulla en ole yhteenkään päiväkotiin törmännyt, missä mihinkään ruokaan hoitajat sokeria lisäisivät.
Ei sieltä keittiöstäkään sokeripussia ruoan mukana lähetetä. Itsekö sen sokerin käyvät ryhmätilaan ostamassa? Epäilen.
Sä oot koukuttanu lapses heroiiniin
Mihinköhän Keski-Euroopan kulttuuriin viittaatte useampikin, joiden mukaan siellä suhtauduttaisi rennommin. Meidän Keski-Euroopan sukulaiset ovat suomalaisia vielä paljon tarkempia sokerin kanssa. Lapset saavat kakkua vain syntymäpäivänä. Karkkia myös vain syntymäpäivänä ja sekin on viisi karkkia kakun päällä. Mitään herkkupäivää ei todellakaan ole. Ja jos ollaan muiden synttäreillä niin kova komento on ensimmäisen pullan jälkeen, että enempää ei saa ottaa.
Keski-Euroopassa ollaan hyvin terveystietoisia.
Hyi, kuka hitto syö puuroa tai jotain happamia marjoja ilman sokeria? Appelsiineissakin on väliin tosi makeita ja väliin ihan superhappamia, ja ne happamat menevät meillä kyllä suoraan roskiin.
Lisätyn sokerin turvaraja on aikuisella miehellä 25, naisella 22 ja lapsella 15 sokeripalaa/teelusikallista. Ja kyseessä on siis lisätty sokeri, ei se ruokatuotteissa luonnostaan valmiina oleva sokeri (esim. maito- tai hedelmäsokeri). Jos päiväkodissa ripotellaan ruuan ja välipalan päälle sokeria, sitä tulee korkeintaan kahden teelusikallisen verran. Se ei ole vaaraksi tai mitenkään haitaksi. Päinvastoin, sokeri saa ruuan maistumaan maukkaalta ja lisää syljeneritystä ja edistää ruuan alkupilkkoutumista suussa. Se siis on silloin hyväksi ihmiselle.
Sitten vasta on ongelma, jos te siellä kotona tungette lapseen tuon loppumäärän lisättyä sokeria. Senhän saa jo limupullollisesta.
Ja mitähän on tämä sokerihysteria? Minun nähdäkseni se on tässä maassa tuputtaa sitä sokeria joka helvetin välissä. Sitten jos joku kehtaa sanoa että ei halua pienelle lapselleen hirveää sokeriylimäärää antaa niin johan nousee paskamyrsky. Kaikki ihmiset jotka tunnen jotka yrittävät viettää sokeritonta tai vähäsokerista elämää niin suurin ongelma on muiden ihmisten asenteet. Syökää sitä sokeria ihan niin paljon kun haluatte, mutta pakkoko sitä on muille tuputtaa ja pakottaa??!!
Eli vaatiiko se sun lapsi siis noiden tavallisten juttujen lisäksi sokeria?
Meillä on aina syöty appelsiinia, ei ole harmainta aavistusta tarjottiinko se päiväkodissa jotenkin sokerin kanssa tai ei. Kotona ei kukaan ole ikinä halunnut sokeria.
En ole kiinnittänyt huomiota päiväkodin ruokien sokeriin, minusta ne ovat olleet hyviä, olen siellä joskus itsekin syönyt (yksityinen päiväkoti). Minusta päiväkodin ruoat eivät ole vaikuttaneet kodin ruokiin.
Meillä ei juurikaan esim. leivota ja sokeria kuluu vuodessa ehkä sellainen paketti, onko se 0,5 kg x 2? Ei varmaan sitäkään. Tässä on jo kaikki kestit mukana ja ne satunnaiset leipomiset. Sokeri on sellainen asia, että jos joku kysyy sitä kahviin, pitää miettiä että onko meillä. Silti se ei ole mikään tabu, karkkia syödään jne.
Vierailija kirjoitti:
Ja mitähän on tämä sokerihysteria? Minun nähdäkseni se on tässä maassa tuputtaa sitä sokeria joka helvetin välissä. Sitten jos joku kehtaa sanoa että ei halua pienelle lapselleen hirveää sokeriylimäärää antaa niin johan nousee paskamyrsky. Kaikki ihmiset jotka tunnen jotka yrittävät viettää sokeritonta tai vähäsokerista elämää niin suurin ongelma on muiden ihmisten asenteet. Syökää sitä sokeria ihan niin paljon kun haluatte, mutta pakkoko sitä on muille tuputtaa ja pakottaa??!!
Mutta missä ihmeessä näin?
Siis jotain järkyttävää pakotettua sokerin tunkemista lapsen suuhun?
Itse olen mielestäni poikkeuksellinen, koska inhoan sokerisia juttuja ja silti tulen hyvin toimeen.
Mitä nämä lasten pakkosokerijutut ovat? Olen ihan uuno, lapset yksityisessä hoidossa.
No miksi et ole opettanut lastasi sanomaan, että "kiitos ei, ei sokeria minulle"? Voit myös viedä lapsellesi omaa mehua, jos ei verovaroilla ostettu kelpaa.
Sokerihan on laillinen huumausaine. Luonnollinen sellainen mutta itse en tunne ainuttakaan ihmistä joka olisi päässyt sokerista irti. Yritin itse vierottautua mutta retkahdin ja jäin takaisin sille tielle. Suvussa on sokeritautia joten tarkoituksena on jatkuvasti vähentää ja yrittää lopettaa sen myrkyn käyttö koska se vie ennenaikaisesti hautaan tai aiheuttaa pahan sairauden.

Ihmisillä ei ole tietoa sokerin vaaroista ja siitä miten sokerista tulee krapula. Vieroitusoireet aiheuttaa kiukkuisuutta ja väsymystä. Onkin hassua syöttää lapselle karkkeja ja torua tätä vieroitusoireiden ilmestyttyä.
Tietoa pitäisi lisätä. On järkyttävää että päiväkodissa henkilökunta ei tiedä sokerin vaaroja :)
Moni suomalainen vieläkin naureskelee sokerin ja kahvin vaaroille koska heille ne on ollut pienestä pitäen elintarvikkeita.
Sokeri ei ole haitallista, ellei sitä mätä liikaa. Ihan samalla tavalla vaikka porkkanoita ei saa syödä kilokaupalla päivittäin.
Vierailija kirjoitti:
Sokeri ei ole haitallista, ellei sitä mätä liikaa. Ihan samalla tavalla vaikka porkkanoita ei saa syödä kilokaupalla päivittäin.
Samahan pätee kaikkeen myös muihin huumausaineisiin.
Sokeri on silti monille ihmisille todella paha terveyshaitta.
Yhdysvallat ovat hieno esimerkki siitä miten kansalaisten terveys pilataan myymällä piilosokeria elintarvikkeissa.
Lisää myyntiä ja terveyshaittoja.
Ilman sokeria voi elää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Jaa-a.
Meillä on jo teinejä. En ole ikinä, ikinä miettinyt päiväkodin sokerin tarjontaa. Ei tullut edes mieleen ikinä.
Mitä on lappapuuro, by the way?
Lapset ovat nyt 15 v, 14 v ja 12 v. Kukaan ei ole perso sokerille tai makealle. Syövät karkkia joo joskus, makeaa meillä ei leivota koska kukaan ei tykkää. Yhdelläkään lapsella ei ole ikinä paikattu hampaita. Ei myöskään minulla, olen 46 v.
En muista päiväkodin tai koulun sokeritarjonnan koskaan missään vaiheessa nouseen ongelmaksi. En vaan keksi tilannetta. Oli joo jotain kiisseliä joskus ja synttärinä sai tuoda karkkia. Mutta kukaan ei valittanut eikä ollut mitään ongelmia.
Lapset harrastavat urheilua joka ikinen ja syövät sokeria normaalisti. Voivat mainiosti ja syövät terveellisesti.
Mikä siinä sokerissa on niin kamalaa?
En keksi mistä tätä alapeukutetaan oikein voimalla?
Mikä on ongelma, jos sokerikoukkua ei ole muodostunut, vaan päinvastoin, makea ei oikein maistu vaikka päiväkodissa oli varmaan joskus sokeria?
lappapuuro on vispipuuro
ei ap