Lastenne hassuja sanoja/ilmauksia+ selityksiä
Onko teidän lapsenne sanoneet jonkin sanan väärin tai keksineet uuden sanan jollekkin asialle?
Jaetaan lapsien hupsuja sanoja ja niiden selityksiä.
Meidän lapsi tänään autossa ollessa huusi PUMPPA sellaisen alaspäin menevän montun kohdalla. Oli siis koko kaistan levyinen kapea kuoppa. Selitti sitten, että kerta se ei ollut pomppu niin sentäytyi olla pumppa, koska U on montun näköinen. Pientä repeilyä etupenkillä kyllä aiheutti iloisesti huudettu PUMPPA!
Kommentit (26)
On vaikka mitä, mutta olen nyt niin väsynyt, ettei mitään tule mieleen... Ainoastaan se, kun nuorempi lapseni kysyy aina kuka, kun näkee tai kuulee jotain outoa (hän on vähän sellainen herkempi tapaus ja saattaa oudoksua monia sinällään normaaleja ilmiöitä), mutta se on enemmän se tapa, millä hän sen sanoo - kasvoilla järkyttynyt ja epäilevä ilme - eikä se näin kirjoitettuna kuulosta hauskalta!
Pesukone ei tyhjentänyt vettä. 7 vuotias poika tuli siihen sitten tohtoroimaan kun mietin mikä vialla että pitäisi varmasti tyhjentää se nukkasiitin, niin pappakin teki 😁
Pulu on pulipuli. Arvatkaa vaan onko tullut noloja tilanteita pojan leikkiessä puistossa huutaen pulipulipulipuli!
Siivouspuskuri - sellainen harjauslaite jolla keväisin harjataan hiekoitushiekat pois kaduilta. Tämän keksi siskoni, kun oltiin pieniä.
Jalkahiha. No siis, lahje. :) tää oli mun neronleimaus lapsena.
Omat lapset on tietty kans kaikkea hassua heittäneet, mutta mitään kovin ikimuistoista ei oo toistaseks tullut. No on niillä toi Titijapa-tanssi, että riisuvat itsensä alasti ja hyppivät pitkin kämppää hokien titijapatitijapa! (tissi + napa). Ovat poikia, 2 ja 4. Noi myös "hojottaa" tai "hajattaa" usein. Se on sitä kun jotensakin miekkaillaan tms. "Nyt mä hojotan sua hojo hojo!" :D
Mun mies oli lapsena aika hyvä noissa.. leppäkerttu oli enatuinen. Lentokone tai helikopteri oli enkoniakonekopperi. Niin ja toi leppäkerttu kääntyi nuoremman poikamme suussa kerttuleppäiseksi. :D
Eipä noi nyt niin ihmeellisiä ollu.. mut ihan hassuja. :)
Vierailija kirjoitti:

Awww Enatuinen:3 kuulostaa omaan korvaan enemmän etanalta:D mutta söpöä!
Minun tuttuni lapsi sanoo aina iepuku kun puhutaan yöpuvusta. Ja näin on ollut aina, ikää jo yli 10v. Oli järkyttynyt kun sai äskettäin selville ettei se olekaan "oikea" sana.
Meillä lapsilta tullut kakonäädin=kaukosäädin, sukkallaa=suklaa, kuolluttaa=tappaa, säähky=iron man. Ihan hauskoja, jotka tarttunu meille vanhemmille, ja vaikka osan lapset osaa jo sanoa oikein, niin itsellä tulee käytettyä vielä "väärää" ilmaisua. On noita muitakin, mutta nyt ei tule mieleen.
Lusikka=lusi
Norsu=nofu
Kylpy=kääpy
Sukka=uffa
No meillä ushi tarkoitti suihkua ja poffi hessu hopoa lapsen suussa 2-4 vuotiaana:-) appelsiini oli siisi ja avoin jaloin oli javoinjavoin,mummo oli ämmämmä ja maito oli teito:-) kuusi vuotiaaksi asti läpinäkyvä vaihteli näkyläpivästä läpisärkyvään ja ketsuppi oli kepsuttii:-D serkun tytöllä kärpänen oli pärkäle. Nää on mukavii,lisää kiitos:-D
Atsi - aivastus
Työtävyö - turvavyö
Lakuaari - lavuaari
Kikkulisko=pikkusisko
tantiainen= intiaani
Nakkivoi-maksamakkara
Pahaa vettä - vishyä
Tappasta-lätkäistä esim kärpästä
Itse olin kuulema pienenä sanonut lompakkoa lömpsäksi.. Täällä päin jotkut sanoo lompakkoa lompsaksi, joten lompsa = lömpsä. Varmaan aina monta noloa tilannetta olen vanhemmille aiheuttanut :)
Vierailija kirjoitti:
Atsi - aivastus
Työtävyö - turvavyö
Lakuaari - lavuaari
Lakuaari:D voi kuinka suloinen, tulee kyllä mieleen lakupla täytetty arkku jostain syystä:D
Homo-shoppailu kaveri.
Tytöt keinui ja toinen totesi "nyt me ollaan homoja ku keinutaan samaan tahtiin"
Kysyin tietääkö hän mitä homo tarkoittaa. Vastasi että "shoppailu kaveria tietty"
Et silleen.... Asia selvitettiin kyllä.
Up!