harmittaa kun kukaan ei hoida laitamme koskaan...
Vauva on 8kk ikäinen ja on ollut tasan kerran yön yli hoidossa mummolla, niin että pääsimme viettämään iltaa.
Juu tiedän kyllä että itsepäinen olen lapsen hankkinut ja se pitää myös hoitaa jne, enkä velvoitakkaan muita jatkuvasti lastani hyysäämään, mutta en voi sille mitään, että tulen hieman surulliseksi siitä, että kun vielä häntä odotin, niin kyllä oli kaikki mummot ja ukit että "ihanaa ihanaa olen pitkään halunnut lastenlasta ja ihana saada kylään" ym, mutta kummasti syntymän jälkeen ei kiinnostakkaan.
Toinen mummo ja ukki juhlii ja ryyppää joka viikonloppu, ja toinen mummo ei ylipäätään pidä lapsista vaan työstä, yksi ukki on jo iäkäs eikä hänestä ole sellaista apua.
Kaksi ystävääkin oikein vaatimalla vaati päästä kummiksi ja lässynlää, ovat kummatkin tulleet tasan kerran käymään meillä..
Eräällä tutulla on saman ikäinen vauva ja hän on saanut noin kymmenkunta kertaa kokonaisen viikonlopun vapaaksi, myönnän että tunnen syvää kateutta. Enkä edes noinkaan paljoa tarvitsisikaan vapaata, mutta edes kerran kuussa tai kahdessa yksi ilta. On rankkaa kun tunnen olevani täysin eristäytynyt muusta maailmasta, minulla ei ole edes äiti-kavereita.
Ja mainittakoon vielä, että ei ole varaa palkata lapsenvahtia.
Sanokaa nyt joku etten ole ainoa tässä tilanteessa ja miten tässä pärjää selvä järkisenä vielä monen monta vuotta!
Kyllä tässä parisuhdekkin kärsii kun ei ole ollenkaan kahden keskistä aikaa.
Kommentit (64)
Eikö tuon ikäinen jo nuku aika hyvin yöt?
Me ainakin monesti kun tyttö nukahtaa yöunille saatetaan syödä ja katsoa leffaa miehen kanssa. Joskus siideri tai lasi viiniä. Tyttö 9kk ja nukkuu klo 21-8.30 yöunet. Poikkeuksena jos on ollut kipeänä nukkuu rauhattomammin.
Ei kai se nyt voi olla niin kauheaa odottaa sinne klo 21 asti että saa omaa aikaa?
Mulla lapsi oli vklp (2yötä) mummon kanssa reissussa.
Meillä tosin varmaan se ero että asuttiin saman katon alla mummon kanssa, eli oli muodostunut läheinen suhde heidän välille.
Ja nyt joku kysyy miksi asuttiin yhdessä, niin omassa asunnossamme oli remontti menossa niin muutimme äidilleni
Mukava kuulla, että muualla on ihan normi käytäntö, ettei näin pientä vauvaa anneta yö kylään muille, se taitaa vaan olla tämä ympäristö missä elän, kun tuntuu että jatkuvasti muiden vauvat on jossain, eikä ainoastaan tämä josta puhuin, vaan yhteensä 4 muutakin, joiden vauvat ovat olleet ekaa kertaa hoidossa 1kk iässä, ja siitä eteenpäin todella usein... olen ihmetellyt tätä hieman itsekin.
Näin täytyy tehdä, että isä jää hoitamaan illaksi, että saan taas pään kasattua, ja jaksan taas vauvan kanssa. Ei se ole mielestäni vauvallekkaan hyväksi, jos äiti on uupunut ja ärtynyt.
Mutta kiitos tästä, että tiputitte minut takaisin todellisuuteen!
Piti vaan saada purkautua.
AP
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, ketkä olette vastanneet asiallisesti! :)
Edelleen tiedän kyllä että olen lapsen itse hankkinut ja vastuussa hänestä ym, mutta lähinnä ihmetyttää ja surettaa sukulaisten ja ystävien puheet ja teot, ne kun ei oikein kohtaa.Sen kerran kun pyysin hoito-apua, niin hyvin nihkeästi siihen suostuttiin. Ja tosiaan toinen mummo ja ukki ryyppää jokaiset viikonloput.
Tiedän kyllä että kuulostan katkeralta vinkujalta, ja vauvakin on tosiaan vasta sen 8kk, mutta kai se on tämä lauantai-ilta ja muiden (myös tämän tuttavan jolla on vauva) hehkutus vapaasta viikonlopusta. Taustalla minulla on myös masennusta, joten yleensä en edes kaipaa ulos vaan nyhjötän kotona.
AP
Ryyppäville isovanhemmille en antaisi päivähoitoonkaan! Pyydä miestä hoitamaan vaikka yksi ilta kuussa niin pääset itse vapaalle.
Kyllä tuommoista "äitiä" tekisi mieli vähän posauttaa pataan!
Kuka oikeasti kaipaa lapsestaan eroon noin paljon, että pääsee äijän kanssa yhdessä baariin?
Vierailija kirjoitti:
Mukava kuulla, että muualla on ihan normi käytäntö, ettei näin pientä vauvaa anneta yö kylään muille, se taitaa vaan olla tämä ympäristö missä elän, kun tuntuu että jatkuvasti muiden vauvat on jossain, eikä ainoastaan tämä josta puhuin, vaan yhteensä 4 muutakin, joiden vauvat ovat olleet ekaa kertaa hoidossa 1kk iässä, ja siitä eteenpäin todella usein... olen ihmetellyt tätä hieman itsekin.
Näin täytyy tehdä, että isä jää hoitamaan illaksi, että saan taas pään kasattua, ja jaksan taas vauvan kanssa. Ei se ole mielestäni vauvallekkaan hyväksi, jos äiti on uupunut ja ärtynyt.Mutta kiitos tästä, että tiputitte minut takaisin todellisuuteen!
Piti vaan saada purkautua.AP
Hyvä suunnitelma, isä on paras hoitaja pienelle sinun poissaollessasi. Usein äidin satunnainen poissaolo lähentääkin isän ja lapsen välejä :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille, ketkä olette vastanneet asiallisesti! :)
Edelleen tiedän kyllä että olen lapsen itse hankkinut ja vastuussa hänestä ym, mutta lähinnä ihmetyttää ja surettaa sukulaisten ja ystävien puheet ja teot, ne kun ei oikein kohtaa.Sen kerran kun pyysin hoito-apua, niin hyvin nihkeästi siihen suostuttiin. Ja tosiaan toinen mummo ja ukki ryyppää jokaiset viikonloput.
Tiedän kyllä että kuulostan katkeralta vinkujalta, ja vauvakin on tosiaan vasta sen 8kk, mutta kai se on tämä lauantai-ilta ja muiden (myös tämän tuttavan jolla on vauva) hehkutus vapaasta viikonlopusta. Taustalla minulla on myös masennusta, joten yleensä en edes kaipaa ulos vaan nyhjötän kotona.
AP
Ryyppäville isovanhemmille en antaisi päivähoitoonkaan! Pyydä miestä hoitamaan vaikka yksi ilta kuussa niin pääset itse vapaalle.
Juu, heille en todellakaan olekaan vauvaa antanut enkä aio!
AP
Harvat isovanhemmat (ja kummitkaan) kovin mielellään hoitavat alle vuoden ikäistä. Se on raskasta, ja hommaan tottumattomalle extra-raskasta! Kannattaa muistaa, että sen hoitajan väsymys on suurempi yhden yön jälkeen vauvasi kanssa kuin sinulla tuossa vaiheessa enää missään vaiheessa. Toisen lasta jännittää enemmän, ja ylipäätään vauvanhoito tuntuu useimmista vaivalloiselta kun se ei ole "rutiinissa". Joillakin myös pelottaa kovasti että tekee jotain väärin, ja mummolla saattaa yönunetkin jäädä täysin kun ravaa pikkuista katsomassa pitkin yötä että hengittääkö se. Niin se vain on, että vauvan/taaperonhoito on helpompaa ja mukavempaa kun se on rutiinissa.
Eli yritä vielä jaksaa rauhassa vaikka se puolikin vuotta. Jo silloin lapsesi hoito alkaa olla helpompaa muille. Vaikka 8kk on pitkä aika lapsen yöheräilyjä ym., niin yritä myös ajatella asiaa lapsen kannalta, hän on juuri nyt vierastamisiässä, eikä yökyläilyt olisi helppoja kummallekkaan osapuolelle, mikäli hoitaja ei ole jo todella tuttu. Tänä aikana voit yrittää tehdä lastasi tutummaksi isovanhemmille ja kummeille. Kannattaa myös miettiä omaa verkostoa läpi; onko ystäväpiirissä lapsimyönteisiä ihmisiä jotka eivät nyt satukaan olemaan kummeja? Ylipäätään verkostoituminen kannattaa, ja vielä kyllä kerkeää hyvin osallistua kaikenlaiseen perhe- ja mammatoimintaan.
Ja mikä tärkeintä, jos sinulla uuvuttaa, niin silloin miehen pitää hoitaa iltoina enemmän ja antaa sinulle omaa aikaasi. Yhteistä aikaa voi yrittää saada silloin kun lapsi nukkuu, mutta eihän se aina onnistu tietysti. Kannattaa muistaa, että parisuhde ei lakkaa lapsen silmien edessäkään. Toista voi pitää hyvänä (halia, suukottaa, hieroa hartioita, syödä hyvää ruokaa) vaikka lapsikin on läsnä. Eihän se sama asia ole kuin olla ihan kahdestaan, mutta niin se vain on että parisuhteesta pitää oppia nauttimaan vaikka siinä on lapsi läsnä kokoajan. Toki kaikki siis tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa, mutta väittäisinpä että hyvin hyvin harvalla sitä on tarjolla kerran kuussa. Ja kun ei ole, niin pitää oppia nauttimaan siitä mitä on käytettävissä. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuommoista "äitiä" tekisi mieli vähän posauttaa pataan!
Kuka oikeasti kaipaa lapsestaan eroon noin paljon, että pääsee äijän kanssa yhdessä baariin?
Siis mitä helvettiä :D meinaatko ettei kukaan äiti ole joskus halunnut vapaa iltaa? Veikkaan, että heitä on aika monta, eikä se tarkoita, että kaipaa lapsesta eroon, vaan että onhan se nyt lapsenkin etu, että vanhemmat on onnellisia ja jaksaa?
Minulle tulee usein vauvaani ikävä jopa ihan kauppareissullakin, jos olen yksin liikenteessä.
Mutta sinä varmasti olet yksi niistä "super-mammoista" jotka ei ikinä tarvitse yhtään vapaata!
AP
Tosi harmittavaa tuollainen, että ensin luvataan auttaa, mutta sitten kun apua kaipaa oikeasti niin ketään ei kiinnosta.. Ymmärrän kyllä että kummit ja mummit ei välttämättä halua ottaa noin pientä lasta pitkäksi ajaksi hoitoon, muta luulisin että he joskus voisivat tunniksi-pariksi tulla lasta hoitamaan. Ainakin oma mummuni on minua hoitanut kun olin vauva ja kummit myös. Äitikin tarvii joskus omaa aikaa. Tsemppiä sulle. :) <3
Voi kamala! Minullakaan ei ole vapaata viikonloppua ollut vuosiin. Lapsia on 3 kpl, heistä jokaisella 2 lasta ja se tarkoittaa sitä, että joka viikonlopuksi on tulossa joku lapsenlapsi kylään. Jos ei ota, saa kuulla olevansa huono isoäiti. Töissä pitäisi ehtiä käymään ja puolisonkin kanssa olemaan, mutta ei tässä rumbassa ole enää aikaa omalle parisuhteelle.
No kerrottakoon nyt vielä, että tämä vauva on kummankin puolelta ainut lapsenlapsi.
Ylipäätään se, ettei isovanhemmat edes halua suhdetta lapsenlapseensa, harmittaa.
AP
No mitäs hankit lapsen? Lapsettomat saa elää just niin vapaasti ku huvittaa ;D ei oo kenenkään muun homma hoitaa kersaa ku sun ja lapsen isän. Te olette vastuussa kersastanne, Ei isovanhemmat tai kummit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järkkäätte sitä parisuhdeaikaa kotona kun vaavi nukkuu. Laita vaikka piknik-eväät ja filtin levität olkkarin lattialle.
Mikä on filtti?
Pohojalaanen viltti.
Jotenkin vaan niin surullista että haluaa 8kk vauvan noin kovasti yöksi pois, outoon paikkaan :( mulle tuli tästä "äidistä" ainakin paha mieli :( en sille vaan mitään voi.
Tuliko sinulle yllätyksenä se, että pieni lapsi sitoo vanhempansa täysin? Ei isovanhemmilla ole minkäänlaista hoitovelvoitetta lapsenlapseen. Vai sovitteko raskausaikana isovanhempien kanssa, että kyllä he sitten hoitavat, kun tarvitsette sitä kahdenkeskistä aikaa?
Meillä on 12-vuotias, joka ei koskaan ole ollut yötä hoidossa. Kyllä me ihan itse ollaan pystytty hänet hoitamaan. Yökylässä on ollut silloin tällöin siitä lähtien, kun tuli kouluikään. Leirikoulussa oli viikon viime syksynä, tuntui oudota, kun ei ollut kotona.
Sitä se vanhemmuus on. Itse se on hoidettava. Jos sitä ei ymmärrä, olisi kannattanut jättää lapsi hankkimatta.
Kaivapa vähän kukkaroasi, palkkaa MLL lastenhoitaja tai joku opiskelija naapurustosta.
Luulin ensi lukematta, että ole tyh, ennenkuin pääsin kohtaan tarvitsisi parisuhteellekin aikaa. Eli isä hoitoremmiin mukaan, niin pääset yöksikin pois kotoa, vaikka hotelliin ihan yksin.
Vauvasi on vielä pieni. Ymmärrän harmituksen, jos tuntuu, että muita ei lapsesi kiinnostakkaan vaikka ennen syntymää siltä tuntui. No, vauva arki on aika intensiivistä ja lapsettoman kaverit ei sitä ehkä koe mukavaksi. Helpottaa kun vauva kasvaa. Näin kävi meillä ainakin. Ihmettelin kun kummeja ei oikein kiinnostanut meidän lapsi, niinkuin olin ajatellut, mutta nyt 3 vuotiaan kanssa haluavat olla jo ihan kunnolla.
Että ei muuta kuin tsemppiä ja miehelle puhumaan asiasta. Parisuhdeaikaa tekemään iltaisin kun vauva nukkuu. Kotonakin voi olla yhdessä, syödä hyvää ruokaa, katsoa elokuvia, harrastaa seksiä ja jutella.
No kyllä minäkin pidän sukulislapsista ja näwn niitä mielelläni, käyvät kyläsä ti käymme kyläsä. Mutta en mä muuten vaan heitä yökylään pyytäisi ja halua sen kummemmin vastata hoidosta. Pidän heistä silti. Jos vanhemmat sirauden tai jonkun pakottavn menon takia tarttee apua, niin toki autan.
Pieni vauva kaipaa vanhempiaan. Jokusen tunnin voi hyvin olla lapsenhoitajan kanssa kotona. Minulla oli pari tyttöä ha yksi poika, jotka joskus hoiti lasta jokusen tunnin. Itsekin olin lukioaikoinani liki joka viikko ainakin yhden illan lapsenvahtina. Hyvä systeemi. Sain rahaa, lapset yleensä nukkui ja luin läksyjä, ja vanhemmat sai rauhassa viettää yhteistä aikaa.
Ehkä olit ap muotoillut väärin ajatuksesi. Ymmärrän kovasti, jos ensin luvataan ja hehkutetaan, mutta sitten ei auteta.
Voi tosin olla, että kun lapsi kasvaa, häntä olisi helpompi ottaa hoitoon. 8kk on kovin pieni ja usein äidissä kiinni. 8-9kk alkaa myös useun vierastamaan.
Minun1,5v tyttö on ollut minusta kaksi kertaa yön erossa, johtuen sairaalassa olosta. Isänsä kanssa ollut. Erot ovat minusta tuntuneet kamalilta, vaikka tiedän, että tyttö pärjää.
Lapsi on hetken pieni vaan. Koita, jos saisit lapsen arkena hetkeksi hoitoon (tai isä vahtisi) useammaksi tunniksi, niin saisit itsellesi aikaa.