UMK 2016 / Melodifestivalen tänään
Kommentit (1325)
Mikael tulkitsee esityksen niin vahvasti, että se kyllä erottuu joukoista. Uskon että pääsee heittämällä finaaliin ja sijoitus on Suomen toiseksi paras Lordin jälkeen. Musiikkiraadit, jotka antavat puolet euroviisupisteistä todennäköisesti sijoittavat tämän aika korkealle.
Mitään kertosäkeitä ja "korvamatoja" ei euroviisuissa ehdi hyräillä, kun esitykset tykitetään letkassa toinen toisensa perään...
Minustakin Mikael Saari erottuu muista ja uskon esityksen pärjäävän viisuissa paremmin kuin muiden umk-finalistien. Harmi vain, että suuri yleisö ei näe tätä. Iltasanomien gallupissa johdossa oli Saara Aalto (19%) ja heti kannoilla EINI (18%), wtf :D Kolmantena Cristal (14%). Eli ihmiset äänestää niitä nimiä, jotka tuntevat parhaiten..?
Cristal Snow äänesti karsinnoissa itseään omien sanojensa mukaan 50 kertaa. Paljonkohan on varannut äänestysrahaa finaaliin? Tuntuu, että miehen suurin unelma on esiintyä Euroviisuissa, joten tekee kaikkensa toteuttaakseen unelmansa. En ihmettelisi, vaikka ottaisi uuden lainan äänestämistä varten.
Itse pidän tanssijasta Mikaelin esityksessä ja nimenomaan siitä kokonaisuudesta. Ehdottomasti suosikkini, sillä varauksella että selviytyy yhtä hyvin finaalissa kuin semifinaalissa. Jos Mikael olisi yksin lavalla niin toivoisin että siihen keksittäisiin jotain mielenkiintoista, että erottuisi muiden sooloesitysten joukosta ja toisaalta taas jos lavalla olisi enemmän esiintyjiä se veisi huomiota esityksen intiimiydestä ja tunnelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Minustakin Mikael Saari erottuu muista ja uskon esityksen pärjäävän viisuissa paremmin kuin muiden umk-finalistien. Harmi vain, että suuri yleisö ei näe tätä. Iltasanomien gallupissa johdossa oli ...
Tämmönen ärsyttää tosi paljon, että jonkun nimen perusteella annetaan ääniä. Ihan kuin niillä olisi MITÄÄN arvoa kansainvälisissä kilpailuissa. Ja vaikka biisi olisi kuinka pepusta (esim. Saaran) niin joku vaan uskollisesti antaa äänensä.
Tosin, noihin iltapäivälehtien galluppeihin ei kannata paljoa luottaa. Se on niin helppoa äänestää vain jotakin "tuttua nimeä" kännykästään, ilman että olisi edes kuunnellut kunnolla kappaleita, saatikka katsonut lähetystä. Artistit sukulaisineen voivat halutessaan myös itse äänestää itseään monta kertaa eri palvelimilta, vaikuttaakseen "suosituilta".
Älä jätä äänestämättä. En jätä minäkään. Haluan kevääksi kunnon viihdettä, kun Suomi kerrankin pärjää euroviisuissa! :-)
Mikael Saari on kyllä ehdottomasti hotein kaikista noista (toisena Cristal "Meth" Snown videon partasuu).
T Mies
Onko kukaan av:lta menossa katsomaan UMK-finaalia ensi viikolla?
Hyvät av-mammat: meidän on pakko äänestää Mikaelia, ja MONTA KERTAA.
Aftonbladetin sivuilla After Darkin Christer (joilla vankka fanipohja jo useita vuosikymmeniä) toi esille sen, että vanhempi sukupolvi pistää sen yhden äänen vain kerran (koska näin tavattiin tehdä), ja nuorempi puolestaan äänestää applikaatioillaan kymmeniä kertoja omaa suosikkiaan. Ruotsin finaalissa on todella nuoria esiintyjiä.
Finaalissa on siis äänestettävä!
Kurkkasin Viisukuppilaan ja siellä Mikael Saaren esitys näyttäisi olevan ylivoimainen gallupissa (mistä olin hyvin iloinen). Pitää kuitenkin muistaa, että tuo on vain hyvin pienen piirin yhteisö, jolla ei ole paljoakaan valtaa finaalissa. Esim. viime vuonna Viisukuppilan suosikki oli Opera Skaala, sitä edeltävä vuonna Mikael Saari (olivat myös minun suosikit edellisvuosina). Ja kuinkas kävikään, suuri yleisö ja raati äänesti voittoon toiset edustajat. Olen samaa mieltä kuin 594, Mikael tarvitsee nyt kovasti ääniä kannattajiltaan.
Muuten nimittäin Saara Aalto lähtee Tukholmaan. Koska veikkaan, että häntä suuri yleisö äänestää lauantaina (näen jo tulevat hehkutusotsikot ip-lehdissä ennakkosuosikin asemasta..huoh).
Lähden mukaan äänestyskimppaan. Haluaisin nähdä Mikaelin tyylikkään esityksen toukokuussa euroviisulavalla. Haiskahtaa muutenkin tuo ylen touhu. Lahjakkaita suomalaisia pitää tukea eteenpäin!
Mikael Saari on toden totta taitava laulaja ja lauluntekijä mutta Euroviisuihin tällä biisillä - ei, ei ja ei. Ei vaan toimi. Melankolinen, teatraalinen kärsimysnäytelmä ei kuulu Viisuihin eikä tule siellä bileporukassa pärjäämäänkään. Mun äänet menee kyllä ehdottomasti Sandhjalle.
Vetoan myös teihin ketkä tykkäätte Mikaelista, ÄÄNESTÄKÄÄ!!
En ole ikinä jaksanut kuunnella Mikkelin biisiä alkua pidemmälle. Se on niin unettava. Toivottavasti noin tylsä biisi ei lähde edustamaan Suomea.
Vierailija kirjoitti:
Melankolinen, teatraalinen kärsimysnäytelmä ei kuulu Viisuihin eikä tule siellä bileporukassa pärjäämäänkään.
Juuri sellainenhan sinne kuuluu. Raastavaa ja melankolista taidetta. Kaunista, vähäeleistä, tunteisiin vetoavaa. Tai sitten toinen ääripää - räiskyvämpää ja yliampuvampaa. Mitä erikoisempi esitys, sen parempi. Aika kapeakatseista ajatella, että Euroviisut on pelkkää bilemusaa.
Esim. Serbialta / Montenegrolta on tullut melkein joka vuosi surumielinen slaaviballadi (yl. jousisoittimilla) ja ne menestyy hyvin. Ja ovat myös minun mieleeni.
En edes välttämättä halua, että Suomi voittaisi koko viisuja, mutta top5:seen tai top10:iin olisi hienoa päästä. Tai edes sinne finaaliin. Mikael Saaren kappale on tarpeeksi kiinnostava pärjätäkseen. Ja hän osaa oikeasti laulaa (ei tarvitse jännittää esityksen sujumisen puolesta).
Mikaelin voiton esteenä voi olla se "ammattilaisraati", jolla on sananvaltaa 50%:n verran. Ne haluaa viisuihin jonkun yhdentekevän renkutuksen kuten esim. sen Oinosen.
Tietääkö joku keitä siihen amnattilaisraatiin kuuluu?
Toivottavasti Cristal ei saa jotain "Yle-lisää", koska on yhtiön palkkalistoilla.
Vierailija kirjoitti:
Mikaelin voiton esteenä voi olla se "ammattilaisraati", jolla on sananvaltaa 50%:n verran. Ne haluaa viisuihin jonkun yhdentekevän renkutuksen kuten esim. sen Oinosen.
Minä taas ajattelin, että se raati (eli musiikkialan asiantuntijat?) arvostaa Mikaelin kappaletta, mutta kansan syvät rivit äänestävät voittoon Einin 😂
Tuuli Okkonen on kuin Abban Agnetha.
Sandhja hyvä laulaja, mutta kappale keskinkertainen. Saara Aalto erittäin hyvä laulaja, mutta biisi todella kamala. Annica & Kimmon biisi niin tasapaksua liibalaabaa että noita duettoja on joka vuosi mukana ainakin 10kpl, ei jatkoon. Edustaja on valittava niistä vaihtoehdoista mitä on, ja en tiedä onko yhdestäkään niistä voittajaksi. Ainoa, jolla kuitenkin riittää ääntä sekä karismaa tarpeeksi ja jonka esitys on millään tavalla erityinen, on Mikael.