Onko aina väärin erota, jos on perheellinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pariterapiaan mies ei lähde, yrittänyt olen sitäkin. Lapset tänä vuonna 14.12 ja 6 eli ei ihan pieniä enää.

Tuota talousasiaa en sinänsä arvota kärkeen. Mitään luksuselämää ei olla vietetty tähänkään saakka, joten eiköhän tässä tulevaisuudessakin pärjää. Olen normaali työssä käyvä äiti, jolla talous kyllä pysynyt aina hallussa. Edelleenkään vastuu lasten elättämisestä ja huolehtimisesta on molemmilla vanhemmilla.

Oletko ilmaissut miehelle, että tilanne on nyt ota tai jätä ja vakava? Oletko esittänyt asian niin, että otat eron heti tai lähdette terapiaan?

Olen jo vuoden alussa "nostanut kissan pöydälle". Tapahtui niin, että mies skarppasi kotitöissä ja osallistumisessa reilun viikon ja nyt taas makaa petin pohjalla illat ja sanoo kärkeviä kommenttejaan minulle. Oli nimenomaan puhe erosta ellei nyt aleta tekemään tämän yhteisen asian eteen jotain. Minua ei arvosta edelleen yhtään, ei koita hoitaa parisuhdetta muuten. Ja minä en en yksin siihen ala, en jaksa kannatella perhettämme enää.

Olen töissä sh:na, joten työttömyys tuskin uhkaa minua tämän elämän aikana... Eli se ei tule ainakaan taloutta kaatamaan. Asunnoksi riittää ihan vaikka kolmio, en tarvi edustuslukaalia. Mutta ihmisarvoisen elämän tarvin.

Sairaanhoitajilla on kyllä töitä, mutta pienet palkat. Kolmio olisi ainakin minulle ihan pirun kova investointi. Ehkä asut jossain kasvukeskusten ulkopuolella, jossa asunnot ovat kohtuuhintaisia? Toinen sh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pariterapiaan mies ei lähde, yrittänyt olen sitäkin. Lapset tänä vuonna 14.12 ja 6 eli ei ihan pieniä enää.

Tuota talousasiaa en sinänsä arvota kärkeen. Mitään luksuselämää ei olla vietetty tähänkään saakka, joten eiköhän tässä tulevaisuudessakin pärjää. Olen normaali työssä käyvä äiti, jolla talous kyllä pysynyt aina hallussa. Edelleenkään vastuu lasten elättämisestä ja huolehtimisesta on molemmilla vanhemmilla.

Oletko ilmaissut miehelle, että tilanne on nyt ota tai jätä ja vakava? Oletko esittänyt asian niin, että otat eron heti tai lähdette terapiaan?

Olen jo vuoden alussa "nostanut kissan pöydälle". Tapahtui niin, että mies skarppasi kotitöissä ja osallistumisessa reilun viikon ja nyt taas makaa petin pohjalla illat ja sanoo kärkeviä kommenttejaan minulle. Oli nimenomaan puhe erosta ellei nyt aleta tekemään tämän yhteisen asian eteen jotain. Minua ei arvosta edelleen yhtään, ei koita hoitaa parisuhdetta muuten. Ja minä en en yksin siihen ala, en jaksa kannatella perhettämme enää.

Olen töissä sh:na, joten työttömyys tuskin uhkaa minua tämän elämän aikana... Eli se ei tule ainakaan taloutta kaatamaan. Asunnoksi riittää ihan vaikka kolmio, en tarvi edustuslukaalia. Mutta ihmisarvoisen elämän tarvin.

Sairaanhoitajilla on kyllä töitä, mutta pienet palkat. Kolmio olisi ainakin minulle ihan pirun kova investointi. Ehkä asut jossain kasvukeskusten ulkopuolella, jossa asunnot ovat kohtuuhintaisia? Toinen sh

Ihan kohtalaisen isossa kaupungissa pohjoisessa asun. Edelleen en ole ostamassa mitään uusinta uutta, luksusta tms. Ihan tavallisen asunnon, johon minulla on kaikkien laskelmien mukaan varaa. Elämäntyylimme ei ole tuhlaileva eikä materiaan perustuva, joten enköhän pärjäisi. Huonommissakin olosuhteissa on ihmiset pärjänneet...

Vastaus otsikkoon: Ei. Ei ole väärin erota lapsiperheessä, jos kohtaa väkivaltaa, alkoholismia, luonnevikoja yms. On väärin erota koska ahdistaa tylsä elämä. Avioero on AINA lapselle iso, yksi elämän isoimmista traumoista. Ihmisellä on yksi elämä ja sinä olet ottanut vastuulle lastesi elämän päättäessäsi heidät tehdä. Aikuisena ja lasten vanhempana sinulla on vastuu. Älä aiheuta lapsille noin isoa traumaa ilman järisyttävän hyvää syytä. Tuo parisuhdemalli on parempi kuin avioero saati sitten uusperheviritelmät... 

Järkyttää vanhemmat, jotka luulevat (uskottelevat itselleen) että lapset voivat paremmin eron jälkeen. Hyvin harvoin näin. Aina riittää niitä yksilöitä, joiden mielestä oli hieno juttu että vanhemmat erosivat, mutta he ovat vähemmistö. En pelaisi venäläistä rulettia lapsillani, varsinkin kun mahdollisuudet hyvään lopputulokseen ovat paljon huonommat kuin 5/6. 

Odota kunnes lapsesi ovat aikuisia. Elämää on senkin jälkeen. Tutkimustulokset tutkimustulosten jälkeen kertovat lasten kärsivät valtavasti erosta.

Ei se aina väärin ole, esim. väkivaltaisesta tai täysin holtittomasti yhteiset rahat toistuvasti hassaavasta tai lapsia kännissä autolla roudaavasta puolisosta saa ja oikeastaan pitääkin erota. Niiden lasten takia juuri.

Ei ole aina paha, jos lapset kuulevat riitelyä; riippuu siitä miten riidellään. Halveksunta on huonompi malli. Riitoja on ihmissuhteissa aina, mutta halveksuntaa ei pitäisi olla.

Aloituksessa minua ihmetyttää, miksei siinä pohdita ollenkaan, millainen lasten suhde kumpaankin vanhempaan erikseen on. Kaipaavatko lapset äitinsä seuraa, ja saavatko sitä myös? Entä isänsä? Ovathan vanhemmat lapsilleen paljon muutakin kuin malli parisuhteesta! Lapsella on kumpaankin vanhempaansa erikseen myös oma kahdenkeskeinen suhteensa. Niitä suhteita ja niiden tulevaisuutta pitäisi miettiä myös, kun eroa kaavailee. Ei ainoastaan sitä, miten itse viihtyy puolisonsa kanssa.

Eli jos on kaksi vanhempaa ja kaksi lasta, siinä on kuusi erilaista ihmissuhdetta, ja yhdessä pysymisen/eron seurauksia pitäisi miettiä niiden kaikkien kannalta. Ei ainoastaan sen kahden vanhemman välisen keskinäisen suhteen, joka on vain yksi niistä kuudesta.

Jos lapset ovat jo puheikäisiä, heidän kanssaan voi ikäkaudelle sopivalla tavalla keskustella asiasta. Mahdollisesti he ovat siitä jotakin oma-alotteisestikin sanoneet, jos on ollut aikaa kuunnella. 

Mutta se vielä, että jos päätetään pysyä lasten takia yhdessä, niin eihän siinä koko elämä hukkaan mene. Kyllä ne lapset jossakin vaiheessa aikuistuvat ja muuttavat kotoa. Elämää on siinä vaiheessa yleensä vielä aika paljon jäljellä. Ja jo odotellessa voi panostaa niihin elämän puoliin, jotka ovat kunnossa; ystäviin, harrastuksiin ja niihin lapsiin. Antaa puolison osoittaman halveksunnan mennä kuin vesi hanhen selästä.

Olet aivan sairas jos kuvittelet että lapset EI muka kärsi siitä että perhessä on kireä, ahdistunut, halveksiva, vähättelevä ilmapiiri.  Ihan kieroutuneen parisuhdemallin saavat jos vanhemmat elävät tällaisessa liitossa. Ei avioero ole mikään järisyttävä trauma lapsille, jos vanhemmat eivät tee siitä sellaista lapsille. Mitkä ovat nämä tutkimukset joihin viittaat että lapset nyt ovat aivan rikki muka avioerosta?  Kun olin lapsi, vanhempani erosivat ja olin vain helpottunut kun riidat loppuivat. Ihana rauha tuli taloon. Ihmettelin kun julkisuudessa silloin puhuttiin  ja jankutettiin että lapset haluavat vanhempansa takaisin yhteen, tai että lapset syyttävät itseään erosta. Minä en todellakaan tätä halunnut. Joten yleistys on yleistys. En sano etteikö toisten perheiden lapset niin kokisi, mutta ne ovat toiset perheet. Äitinini osasi hoitaa meidät lapset ilman isääkin.

Parisuhteen eteen kannataa tehdä töitä, mutta jos toinen ei keskustelujen jälkeen tätä ole valmis tekemään ja rakkaus ja kunnioitus puuttuu, miksi jäädä kärvistelemään.

Vierailija kirjoitti:

Olet aivan sairas jos kuvittelet että lapset EI muka kärsi siitä että perhessä on kireä, ahdistunut, halveksiva, vähättelevä ilmapiiri.  Ihan kieroutuneen parisuhdemallin saavat jos vanhemmat elävät tällaisessa liitossa. Ei avioero ole mikään järisyttävä trauma lapsille, jos vanhemmat eivät tee siitä sellaista lapsille. Mitkä ovat nämä tutkimukset joihin viittaat että lapset nyt ovat aivan rikki muka avioerosta?  Kun olin lapsi, vanhempani erosivat ja olin vain helpottunut kun riidat loppuivat. Ihana rauha tuli taloon. Ihmettelin kun julkisuudessa silloin puhuttiin  ja jankutettiin että lapset haluavat vanhempansa takaisin yhteen, tai että lapset syyttävät itseään erosta. Minä en todellakaan tätä halunnut. Joten yleistys on yleistys. En sano etteikö toisten perheiden lapset niin kokisi, mutta ne ovat toiset perheet. Äitinini osasi hoitaa meidät lapset ilman isääkin.

Parisuhteen eteen kannataa tehdä töitä, mutta jos toinen ei keskustelujen jälkeen tätä ole valmis tekemään ja rakkaus ja kunnioitus puuttuu, miksi jäädä kärvistelemään.

Siis tämä oli vastaus 23:sen kommenttiin.

Vierailija kirjoitti:

Olet aivan sairas jos kuvittelet että lapset EI muka kärsi siitä että perhessä on kireä, ahdistunut, halveksiva, vähättelevä ilmapiiri.  Ihan kieroutuneen parisuhdemallin saavat jos vanhemmat elävät tällaisessa liitossa. Ei avioero ole mikään järisyttävä trauma lapsille, jos vanhemmat eivät tee siitä sellaista lapsille. Mitkä ovat nämä tutkimukset joihin viittaat että lapset nyt ovat aivan rikki muka avioerosta?  Kun olin lapsi, vanhempani erosivat ja olin vain helpottunut kun riidat loppuivat. Ihana rauha tuli taloon. Ihmettelin kun julkisuudessa silloin puhuttiin  ja jankutettiin että lapset haluavat vanhempansa takaisin yhteen, tai että lapset syyttävät itseään erosta. Minä en todellakaan tätä halunnut. Joten yleistys on yleistys. En sano etteikö toisten perheiden lapset niin kokisi, mutta ne ovat toiset perheet. Äitinini osasi hoitaa meidät lapset ilman isääkin.

Parisuhteen eteen kannataa tehdä töitä, mutta jos toinen ei keskustelujen jälkeen tätä ole valmis tekemään ja rakkaus ja kunnioitus puuttuu, miksi jäädä kärvistelemään.

Nimittely nyt ei ainakaan auta, olisiko seurausta avioeron traumasta moinen käytös? Fakta on, että suurin osa lapsista kärsii avioerosta ja paljon. Se on suuri trauma, joka seuraa pitkälle aikuisuuteen. Avioero on lapselle järisyttävä trauma, vaikka aikuiset tekisivät mitä. On omituista väittää toista. Eikö muka vaikuta lapseen negatiivisesti, että elämä halkeaa yhtäkkiä kahtia? Jos isä ja äiti ovat voineet lakata rakastamasta toisiaan, he voivat lakata rakastamasta minuakin. Ei ole sattumaa, että avioeron kokeneet lapset eroavat itse muita useammin. Puhumattakaan eroa seuraavasta huoltajuudesta. Kodin vaihtuminen, kahden kodin välillä matkustaminen, toisessa kodissa itsensä ulkopuoliseksi kokeminen, vanhempien uudet kumppanit, uusperheet yms. Minkälaisen mallin siinä saa? Jos ei ole kivaa, niin ei tarvitse tehdä työtä sen eteen, että olisi kivaa. Voi vain vaihtaa uuteen. Vaikka koko perheen samalla hinnalla!

Toki on lapsia, joihin ei vaikuta mikään edellämainitusta. Ja on erolapsia, jotka eivät matkusta kahden kodin väliä tai joiden vanhemmat eivät perusta uusperheitä. Kuten mainitsin jo edellisessä tekstissäni, jos olisit vaivautunut lukemaan tekstini, on aina yksittäistapauksia jotka ainakin luulevat etteivät kärsineet avioerosta tai traumatisoituneet siitä. 

Tässä vähän tilastoja, jos ne eivät ole sinulle tuttuja:

29% pojista ja 39% tytöistä, jotka olivat kokeneet vanhempien avioeron, kärsivät posttraumaattisen stressin oireista. Joseph, S., Mynard, H., & Mayall, M. (2000)

Lapsuudessa koettu avioero lisää todennäköisyyttä lapsen syvään turvattomuuden tunteeseen, vaikka vanhemmat hoitaisivat avioeron esimerkillisesti. Fonagy et al., (1996) ja Main, (1996)

Vanhempien avioero vaikuttaa elämässä pärjäämiseen. Keskiluokkaisista lapsista, joiden vanhemmat erosivat, tytöistä puolet vähemmän pääsi opiskelemaan korkeakouluun. Pojista 15-33 prosenttia vähemmän.

Avioeron kokeneet lapset ovat keskimäärin aikuisena köyhempiä, huonommissa töissä ja kärsivät todennäköisemmin mielenterveysongelmista, kuin sellaiset, jotka eivät ole kokeneet vanhempiensa avioeroa.

Avioeron kokeneilla lapsilla on myös todennäköisemmin käytösongelmia ja menestyvät huonommin koulussa. Martin Richards, director of the Centre for Family Research at Cambridge University

Tässä vain muutama esimerkki. 

Allekirjoitan nro 27 pohdinnat. Minun vanhemmillani ei mennyt hyvin ja perheessä oli riitelyä yms. Siltikin se avioero vahingoitti minua syvästi ollessani tuolloin varhaisteini-ikäinen. Riitelykin oli turvallisempaa kuin eron aiheuttamassa ahdistuksessaan kipuilevat vanhemmat, joiden tunteet olivat aina keskeisimpiä ja joiden välille jäi eron jälkeen ihmeen suuri katkeruus.

Samoin olen katsellut sisareni lapsia eron jälkeen. Vanhemmilla ei mennyt erityisen huonosti, sellainen väljähtynyt suhde, josta oli läheisyys kadonnut, mutta lasten arki sentään sujui. Mies jäi kiinni pettämisestä, siskoni otti eron ja erosivat kuitenkin melko asiallisissa merkeissä. Lapset ovat viikko-viikkosysteemillä yhteishuoltajuudessa, ja teini-ikäinen oireilee todella paljon ja ongelmat alkoivat erosta. Alakoululainen on muuttunut ilottomaksi ja alkanut yökastella uudelleen vuosien normaalin kuivuuden jälkeen.

Nämä eivät ole ollenkaan yksinkertaisia asioita lasten kannalta, vaikka kuinka jankataan ihmisten syyllisyydentunteiden hiljentämiseksi sitä, että vanhempien onni ja hyvät fiilikset tekevät lapsistakin onnellisia. Itse olisin toivonut, että riitaisat vanhempani olisivat hoitaneet ongelmiaan vaikka pariterapiassa tai ainakin malttaneet odottaa kunnes lapset olisivat olleet aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Ai, että lapset selviävät ihan mainiosti erosta. Ei todellakaan. Itsekkäästi erotaan liian usein (poislukien alkoholismi, mt-ongelmat, väkivalta). Oma seksielämä ajaa lasten henkisen hyvinvoinnin ja turvallisuudentunteen edelle

Höpöhöpö. Jos perheessä olisi henkisesti hyvinvoiva ja turvallinen tunne, seksielämäkin olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä erittäin hyvässä jamassa. Siinä ei ole mitään itsekästä jos eroaa paskasta avioliitosta, joka kiinnostaa vain toista osapuolta. Lapset päinvastoin pääsevät rauhaan riitelyltä ja ahdistavalta ilmapiiriltä.

Avioerolapsilla voi olla vaikeampaa, mutta kyllähän jokainen psykologiaa opiskellut ymmärtää, etteivät ne vaikeudet johdu minkäänlaisella varmuudella avioerosta, vaan avioeroa edeltävästä huonosta perhe-elämästä. Tasapainoista ja rakastavaa perhe-elämää viettävät ihmiset eivät lainkaan tajua minkälaisissa oloissa avioerolapset joutuvat usein viettämään vuosikausia ennen kuin jompikumpi vanhempi viheltää pelin poikki ja häipyy lasten kanssa. Ja huonosti menee niilläkin lapsilla, joiden vanhemmat jatkoivat huutoa ja halveksuntaa lasten aikuistumiseen asti. Niitä traumoja hoidetaan useammin kuin avioerotraumoja.

Ja mitä niihin iänikuisiin tutkimuksiin vankien avioerolapsitaustoista tulee, pitää muistuttaa, että yksikään alan tutkija ei ole yrittänyt väittää, että vankien ongelmat johtuisivat avioerosta. Usein avioeroon päätyy parit, joista toinen on vakavasti persoonallisuushäiriöinen. Tämä piirre on valitettavasti perinnöllinen, ja jalostuu usein väkivaltaiseksi tai muuten epäsosiaaliseksi käytökseksi. Niinpä näillä geeneillä rikollisuus vaan on todennäköisempää. Jos avioero sinänsä aiheuttaisi rikollisuutta, kaikki avioerolapset olisivat vankilassa.

Vierailija kirjoitti:

Avioerolapsilla voi olla vaikeampaa, mutta kyllähän jokainen psykologiaa opiskellut ymmärtää, etteivät ne vaikeudet johdu minkäänlaisella varmuudella avioerosta, vaan avioeroa edeltävästä huonosta perhe-elämästä. Tasapainoista ja rakastavaa perhe-elämää viettävät ihmiset eivät lainkaan tajua minkälaisissa oloissa avioerolapset joutuvat usein viettämään vuosikausia ennen kuin jompikumpi vanhempi viheltää pelin poikki ja häipyy lasten kanssa. Ja huonosti menee niilläkin lapsilla, joiden vanhemmat jatkoivat huutoa ja halveksuntaa lasten aikuistumiseen asti. Niitä traumoja hoidetaan useammin kuin avioerotraumoja.

Ja mitä niihin iänikuisiin tutkimuksiin vankien avioerolapsitaustoista tulee, pitää muistuttaa, että yksikään alan tutkija ei ole yrittänyt väittää, että vankien ongelmat johtuisivat avioerosta. Usein avioeroon päätyy parit, joista toinen on vakavasti persoonallisuushäiriöinen. Tämä piirre on valitettavasti perinnöllinen, ja jalostuu usein väkivaltaiseksi tai muuten epäsosiaaliseksi käytökseksi. Niinpä näillä geeneillä rikollisuus vaan on todennäköisempää. Jos avioero sinänsä aiheuttaisi rikollisuutta, kaikki avioerolapset olisivat vankilassa.

Jos näin olisi, se varmasti tasoittaisi tilastoja avioerolasten hyväksi, mutta näinhän ei ole.

Mietipäs hetki. Ennen 80- ja 90-lukua avioerot olivat perin harvinaisia. Huonoja aviosuhteita oli varmasti ennen vähintäänkin yhtä paljon kuin nykyään. Olivatko ihmiset jotenkin oleellisesti ja yleisesti traumatisoituneita ja onnettomia vanhempiensa välisten ongelmien tähden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Avioerolapsilla voi olla vaikeampaa, mutta kyllähän jokainen psykologiaa opiskellut ymmärtää, etteivät ne vaikeudet johdu minkäänlaisella varmuudella avioerosta, vaan avioeroa edeltävästä huonosta perhe-elämästä. Tasapainoista ja rakastavaa perhe-elämää viettävät ihmiset eivät lainkaan tajua minkälaisissa oloissa avioerolapset joutuvat usein viettämään vuosikausia ennen kuin jompikumpi vanhempi viheltää pelin poikki ja häipyy lasten kanssa. Ja huonosti menee niilläkin lapsilla, joiden vanhemmat jatkoivat huutoa ja halveksuntaa lasten aikuistumiseen asti. Niitä traumoja hoidetaan useammin kuin avioerotraumoja.

Ja mitä niihin iänikuisiin tutkimuksiin vankien avioerolapsitaustoista tulee, pitää muistuttaa, että yksikään alan tutkija ei ole yrittänyt väittää, että vankien ongelmat johtuisivat avioerosta. Usein avioeroon päätyy parit, joista toinen on vakavasti persoonallisuushäiriöinen. Tämä piirre on valitettavasti perinnöllinen, ja jalostuu usein väkivaltaiseksi tai muuten epäsosiaaliseksi käytökseksi. Niinpä näillä geeneillä rikollisuus vaan on todennäköisempää. Jos avioero sinänsä aiheuttaisi rikollisuutta, kaikki avioerolapset olisivat vankilassa.

Jos näin olisi, se varmasti tasoittaisi tilastoja avioerolasten hyväksi, mutta näinhän ei ole.

Mietipäs hetki. Ennen 80- ja 90-lukua avioerot olivat perin harvinaisia. Huonoja aviosuhteita oli varmasti ennen vähintäänkin yhtä paljon kuin nykyään. Olivatko ihmiset jotenkin oleellisesti ja yleisesti traumatisoituneita ja onnettomia vanhempiensa välisten ongelmien tähden?

Sinänsä myös jännittävä oletus, että kaikkien nykyavioerojen taustalla olisi riitoja ja halveksuntaa. Kyselytutkimuksissa yleisimmäksi eron syyksi ovat eronneet itse arvelleet erilleen kasvamisen. Tulee tylsää, katoaa kipinä. Latteaa mutta totta.

No, miten on. Haetko eroa? Miten käy omistusasunnon ja velkojen?