Useamman lapsen perustelut
Te jotka perustelette usean lapsen hankkimista sillä että " parasta mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa on sisarus" . Onko todella näin mielestänne? Miettikääpä omaa elämäänne? Mikä on parasta maailmassanne? Miten vanhemmilta saatu aika ja huomio ja rakkaus? Täällä kun haukutaan näitä yhden lapsen äitejä....meidän lapsi on sosiaalisesti lahjakas, tasapainoinen, iloinen pieni poika joka saa vanhemmiltaan tarpeeksi huomiota ja aikaa. Vanhemmilla on myös omaa aikaa, aikaa parisuhteelle, hyvä toimeentulo jne. Kannattaa ehkä miettiä että ennekuin haukutte yhden lapsen perheitä niin voiskos ne edut kuitenkin olla aika isot. Nyt kun olette itse aikuisia niin onko todella sisarukset paras asia elämässänne?
Kommentit (36)
Paras mitä vanhemmiltani olen saanut, on heidän rakkautensa. Mutta sisarukset tulevat kyllä listan kärkipäässä myös! ;) Nyt aikuisenakin olemme läheisiä sisarusten perheiden kanssa ja he ovat todella tärkeitä edelleenkin. Vanhemmilla on useasta lapsesta huolimatta aina riittänyt aikaa ja rakkautta kaikille yhdessä ja jokaiselle erikseen. En ole koskaan kokenut jääväni paitsi jostain. Kyllä ne sisarukset siis ovat tärkeitä!
Tällä en siis tarkoita moittia yhden lapsen perheitä, perustelin vain, miksi sisarukset ovat tärkeitä, kun kerran kysyit :)
Minä ainakin toivoin myös lapsena että olisi ollut omanikäisiä sisaruksia. Nyt aikuisiällä ikäero on kyllä jotenkin tasoittunut ja iloitsen valtavasti sisaruksistani. Heidän lapsensa ovat jo aikuisia, joten serkkuleikeistä meidän lasten kanssa ei oikein tule mitään. Itse ainakin voin allekirjoittaa, että sisarus on, jos ei parasta, niin ainakin tosi hyvä lahja lapselle. Mutta tottakai ainoakin lapsi voi olla sosiaalinen yms ja yleensä ovatkin kaikkea muuta kuin hemmoteltuja pikkutyranneja. Ei sitä sisarusta tarvitse väkisin alkaa vääntämään jos itsestä ei tunnu siltä...
Olemme parhaita kavereita. On tosi ihanaa, että on olemassa joku, johon voi luottaa yhtä hyvin kuin omaan siskoon. Vanhemmat vanhenevat ja tulee vieläpäivä, että he eivät ole enää tukenamme, vaan enemmänkin hoidettavanamme, mutta todennäköisesti sisko on ja pysyy ja vanhenee kanssani.
Joskus olen ihan kade sukulaisperheen lapsille, joita on neljä ja tosi läheiset välit. Olenkin ajatellut, että haluaisin itse ainakin neljä lasta. Ihan vain siksi, että haluaisin omille lapsilleni yhtä mukavan tilanteen. Mutta toki, jos lapsia ei siunaannu enempää, ei kai sille mitään voi.
Mahassa nyt vain sattui olemaan kaksi kerrallaan. Toisaalta vaikka olisi ollut yksi, niin varmaan olisi toista heti perään yritetty. Ite ainoa lapsi ja jotenkin oli automaattistam että haluan useamman.
Nyt on mukavaa, kun minulla on sisko. Lapsena sisko taisi olla lähinnä rasite. ;)
Meillä on kaksi poikaa pienellä ikäerolla. He ovat ylimmät ystävykset. Minua riemastuttaa suuresti nähdä noiden kahden pienen ihmisen välinen yhteys. Se on jotain ihan uskomatonta. Mutta on ollut myös hetkiä, jolloin olen toivonut, että olisin voinut antaa toiselle lapselle kaiken huomion, mutta se ei ole sisaruksen vuoksi ollut mahdollista.
Kaksi lasta teimme (?) hyvin itsekkäistä syistä: me halusimme kaksi lasta. Kolmaskin saa tulla, jos on tullakseen.
Jokainen tekee valinnat itse. Yksi, kaksi, kolme tai enemmän. Mitä väliä? Perheet on erilaisia, vanhemmat on erilaisia, lapset on erilaisia.
Aika harva ainoa lapsi noin ajattelee kun ap...Minulla on kaksi veljeä. Toinen vain vuoden minua vanhempi. Enkä kyllä mitenkään koe, että olisin jäänyt vaille vanhempien huomiota. Luulen, että veljeni ansiosta isä otti myös minut aina kaikkiin miesten juttuihin (auton korjaus yms) mukaan.
Sitä paitsi, kun lapsia on useampia ei vanhemmat ehdi niin kyttäämään sitä ainokaistaan. Tai kun lapset menee mummolaan yökylään niin on se tuttu ja turvallinen sisarusturvana.
Joo, kyllä sekä minä että mieheni ollaan enemmän tekemisissä sisarusten kun vanhempiemme kanssa. Olemme enemmän perillä heidän asioistaan, kerromme heille ensin kaikki ikävät ja kivat uutiset ja vietämme aikaa enemmän heidän kanssaan kun vanhmpiemme kanssa. Parhaat lapsuusmuistomme ovat juuri sisarusten kanssa vietetystä ajasta. Meillä oli omat salaisuudet, oma kieli, omat jutut joita ei vanhemmille kerrottu.
Me halusimme paljon lapsia koska viihdymme kun on lapsia ja touhua ympärillä. Asiaa ei kuitenkaan sen kummemmin mietitty tai listattu plussia ja miinuksia, sehän on ihan älytöntä. Ja nytkin voi todeta että kyllä noilla sisaruksilla on omat jutut ja he ovta tosi läheisiä. Kun nyt kerran kysyit.
Ja sisko on siksi kiva, että hän tietää, mistä tulen. Minun ei tarvitse selitellä mitään. Meillä on ollut sama koti ja samat vanhemmat. Toisen lähtökohdat on tutut. Ehkäpä siis siskoni on ainoa joka tietyissä asioissa voi ymmärtää, mitä tarkoitan tai miksi ajattelen niin kuin ajattelen.
Ja meillä on oma " huumori" , joka liittyy siihen lapsuuden kotiin , perheeseen ja sukuun. Ei niitä juttuja kukaan muu voi ymmärtää. Minusta on kiva tietää, että maailmassa on joku, joka tuntee minut niin hyvin kuin siskoni. Eihän edes mies voi päästä sisään siihen, mitä lapsuudessani on ollut tai tapahtunut, miten minut on kasvatettu. Veikkaanpa siis, että jos oikein vaikea paikka tulisi, siskoni olisi paras apuni. :)
Halusin omalle tytölleni sisaren, ja sen hän saikin. Yhdessä lapsessa on puolensa ja se on jokaisen oma asia, mutta minua ärsyttää vanhemmat, jotka oman mukavuudenhalunsa takia jättävät toisen lapsen tekemättä.
Siskon kanssa tunnemme tosiaan toisemme tosi hyvin ja meillä on sama huumori, kiinnostuksen kohteet jne. Vanhemmat taas ovat välillä enemmänkin rasite :/ .
Sisarussuhde on oletettavasti se kaikkein pisin ihmissuhde! Tätä ei muuten voi aliarvioida. Joo tiedän, että voi kuolla auto-onnettomuusessa tai vaikka siihen kuuluisaan lintuinfluenssaan.
Enkä ole koskaan siitä kärsinyt. Minulla on ihan omia ystäviä,jotka olen tuntenut lapsesta asti. Minusta olisi kamalaa että tekisin itse vaikka kolme lasta ja sitten en olisikaan heille enää yhtään tärkeä koska sisarukset olisivat tärkeämpiä. Kuka tekee ja mistä syistä lapsia ja kuinka monta, ihan sama mulle.
Tietysti perusasioiden lisäksi, rakkautta ja hoivaa saimme kaikki neljä varmasti riittävästi.
ja he ovat toisilleen maailman tärkeimmät ihmiset. Vaikka tappelua ja nahistelua riittää päivästä toiseen, ovat he silti toistensa parhaat kaverit.
Ei kai kukaan voi nimetä yhtä parasta asiaa, mutta ehdottomasti pikkusiskoni on top 3:ssa, ja olen tosi iloinen että minulla pikkusisko on. Asia voisi ehkä olla eri, jos en olisi ollut ainoa lapsi kymmentä vuotta, ja minulla olisi iso sisaruskatras joiden kanssa olisi pitänyt kaikki jakaa ;)
Eli minä olen sitä mieltä, että sisarus on ehdottomasti yksi parhaista asioista mitä vanhemmat voivat lapselleen antaa. Suurperheet eivät taas välttämättä enää ole lasten etu. Eli meille tulee vain kaksi lasta, olen vakaasti sitä mieltä että tämä on paras ratkaisu ;)
Miehillä asia on hieman eri. Olen melkoisen varma, että jos minä en potkisi meidän perhettä sukulaisvierailuille miehen sisarusten luo, vierailut jäisivät tekemättä. Samoin omassa perheessäni toisen vanhemmista suku on sellaista, että riidellään vaan koko ajan. Enemmän niistä sisaruksista tuntuu olevan mielipahaa kuin iloa. Nämä 40+ -ikäisten riidat alkaa tyypillisesti perinnönjaosta, tämän saman ilmiön olen huomannut sekä omassa suvussani että miehen suvun puolella. Eli jos elo tuntuu nyt auvoiselta sisarusten kanssa, odottakaa kunnes pöytähopeita ruvetaan jakamaan.
Onneksi meidän ainokainen on poika.
Sen arvon huomasi erityisesti silloin kun miestä kohtasi elämässään paha kriisi.
tuo on todellakin itsekkyyden huippu! Ois se kauheeta jos sinä et oliskaan yksin siellä pallilla nauttimassa tärkeydestä. Hui hirveetä jos lapsesi rakastaisivat toisiaan. Olis tosiaan kauheeta.
että sisarukset ja serkut takaavat onnellisen elämän!
Lapsena sillä ei niin tainnut olla väliä.