Lue keskustelun säännöt.
Miksei vähävaraisella saisi olla lemmikkiä?
04.02.2016 |
Vuosia sitten sain pahan burn outin ja lopulta irtisanouduin työstäni, koska en saanut mistään apua enkä tilannetta hallintaan. Tätä seurasi parin vuoden työttömyys, jonka aikana menetin ison osan sosiaalisista suhteistani ja jäin aika yksin. Olin kai masentunut, vaikka ei mitään diagnoosia ollutkaan. Usein ainoa lohtu olivat kaksi kissaani. Kun niistä piti huolehtia ja niitä sai leikittää ja rapsuttaa, pysyin jotenkuten järjissäni ja päivässä oli rutiineja. Minulle kävi lopulta onneksi hyvin kun pääsin osa-aikatyöhön todella mukavaan työpaikkaan ja myöhemmin työsuhteesta tuli kokoaikainen.
No nyt on ystäväni jäänyt työttömäksi ja tuli päälle vielä avioero. Nainen on todella kovilla ja taloudellisesti heikossa tilanteessa. Hänen on vaikeaa pitää yllä sosiaalista elämää ja olen suunnilleen ainoa, joka käy häntä tapaamassa. Mutta hänellä on koira, joka luo niitä päivän rutiineja ja tuo iloa. Nyt oli sossun täti suuressa viisaudessaan lohkaissut ystävälleni, että koira on turhaa rahanmenoa ja täytyy antaa pois.
Siis eikö työttömällä ja heikkoon tilanteeseen ajautuneella ihmisellä ole oikeutta edes yhteen lemmikkiin? Toki lemmikin pito hiukan vie rahaa, mutta se nelijalkainen ystävä voi usein olla köyhän ja yksinäisen ainoa tuki. Tuntuu että elämällä on jokin tarkoitus, koska se eläin vaatii huolehtimista. Esimerkiksi koiran kanssa tulee myös ulkoiltua väkisinkin eli ei passivoidu ja jää lojumaan neljän seinän sisälle. Eikö virikkeiden saaminen lemmikin avulla ole paljon parempi vaihtoehto kuin vaikka pulloon tarttuminen?
Tietysti on eri asia, jos pitää jotain eläintarhaa kotonaan ja kulut elukoista ovat oikeasti isot.
Monesti kyllä tuntuu, että työttömällä, vähävaraisella ja masentuneella ei ole tässä maassa mitään arvoa.
Kommentit (31)
On loppujen lopuksi tuuripeliä, elääkö lemmikki pitkän ja terveen elämän, vai sairastuuko se joskus. Voi myös olla että tapahtuu jokin onnettomuus.
Sitä kannattaisi köyhänkin miettiä ennen kuin sitoutuu huolehtimaan eläimestä
Liian moni kissa tai koira hylätään kun tuleekin jokin allergia tai sairaus. Tai sitten kun eläin on jo vanha ja raihnainen. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On aika julmaa sanoa noin ihmiselle, joka on eläimeensä varmasti kiintynyt. Onko kunnaneläinlääkärijärjestelmä jotenkin nykyään kallis tai lopetettu? Kysyn kun olen ollut koiratta viimeiset 10 vuotta.
Minulla oli saksanpaimenkoira, kun olin opiskelija ja sitten 91-92 vuoden työtön, ja sain sen eläinlääkärikulut katettua keksinnöllä nimeltä koiravakuutus. Käteen tuli muistaakseni 1600 markkaa ja yksiön vuokra oli 1200 markkaa. Joulukuusta toukokuuhun elelin pelkällä työttömyyskorvauksella, ennenkuin joku vinkkasi sossumahdollisuudesta ja asumistuesta. Kyllähän se koira söi, mutta ei mulla ollut laskuina kuin vuokra, sähkö, ruoka ja koiran menot ja olin tottunut syömään puuroa ja makaroonia ja maksalaatikkoa. Nettiä ja kännyä ei siihen aikaan ollut, ja puhelin oli kopissa.... (sossun rahat tuntui runsailta! Tuloni olivat sossun mukaan niin pienet, että heidän piti maksaa kaikki menoni.)
Olisin varmaan masentuneena maannut työttömänä kaiket päivät, mutta koiran kanssa oli pakko mennä ulos ja lenkille. Kunto pysyi hyvänä, mieli virkistyi ja tapasin koirapuistossa muita ihmisiä, joista joillain oli sama tilanne. Heiltä sain vinkkejä moneen asiaan, myös kesäkuussa työpaikkavinkin yhdestä isännöitsijästä, joka etsi toimistoapulaista. (Kuulostaako kummalliselta? No vinkin antaja oli yhden taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja.) No soitin hänelle ja hänellä oli paikka mennyt jo, mutta hän vinkkasi kaveristaan, jolla oli tarvetta, apulainen lähtisi opiskelemaan elokuussa ja työpaikka oli vieläpä 500 metrin päässä kotoani. Heinäkuun puolipäästä olin töissä opettelemassa hommiani. Enkä ole sen jälkeen työttömäksi joutunut, opiskellut lisää ja nykyään keskituloinen veronmaksaja.
Jos olisin luopunut koirasta, en usko että olisin työllistynyt vuoden työttömyyden jälkeen niin hyvin. Ja eka palkka se vasta ihmeelllisen suuri olikin, kun näppiin tuli peräti 4600 markkaa! Ostin koiralle juhlanakit.
Niin siis köyhän pitää tarkasti miettiä kaikkia hankintoja, ml lasten hankinta. Hankalaksi homma muuttuu siinä vaiheessa jos köyhyys iskee yllättäen ja ne lapset ja lemmikit on ehditty hankkia ennen sitä. Ei tietenkään ole hyväksi, jos lapsi tai eläin joutuu kärsimään puutteesta, vaan minkäs teet, elämä on, tai sitten köyhä voi toki luopua kaikesta, siten siirtää kulut jonkun muun maksettavaksi. Tuleeko siitä osapuolet onnellisemmaksi, en tiedä, riippuu toki köyhyyden asteesta.
Kyllä minä ainakin työttömänä kissani pidin. Se on ollut lemmikkini vuosikausia, enkä sitä työttömyyden ja sitä kautta tulleen vähävaraisuuden vuoksi olisi ikinä laittanut pois! Meillä kissan tarpeista huolehditaan ensin, sitten vasta minun. Tämä on helppoa kun on yksinäinen nainen. Pysyypähän paino kurissa.
Mutta kyllä, jos on sairasteleva koira, sellaista ei oikein voi pitää jos ei ole varaa maksaa eläinlääkäreitä ja erikoisruokia, lääkkeitä yms. Kissani olisin myös päästänyt parempaan paikkaan jos olisi ollut jatkuvasti sairaana, onneksi se kuitenkin on terve kuin mikä. Terveen koiran voi mielestäni pitää, jos on pienet tulot ja pienet menot. Koira on tosissaan hyvä lemmikki, sen kanssa tulee lähdettyä ulos ja lenkillä saattaa jopa vaihtaa sanasen toisen koiranomistajan kanssa. Ei ehkä syrjäydy niin helposti.
Ystävän koira on hyvin pidetty ja hyvinvoiva. Syö hyvää ruokaa ja saa paljon liikuntaa. Mahdollisista eläinlääkärikuluista keskustelimme ystävän kanssa silloin, kun hänen taloudellinen tilanne ajautui kriisiin. Koiralla on onneksi kuitenkin vakuutus, jolla mahdollisia isoja kuluja saa pienemmäksi ja ihan perus eläinlääkärireissut ystäväni pystyy itse maksamaan. Lupasin auttaa kohtuudella rahallisesti, jos niin huonosti kävisi, että tulisi jokin todella iso kuluerä koirasta.
Uskon ja toivon, että ystävätär saa vielä töitä ja elämänsä mallilleen. Aviomiehen äkkilähtö oli se asia, joka sai tilanteen luisumaan todella huonoksi. Ahkeralle naiselle työttömyys on jo ollut kova paikka ja sitten tuo ero vielä lisäksi... En toivoisi vastaavaa kenellekään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se vaan on raaka tosiasia, että kenenkään lemmikkien elättäminen ei ole yhteiskunnan tehtävä.
Vaikka lemmikki on kuinka rakas perheenjäsen, pitää sen tarpeet pystyä itse kustantamaan.
Jos tulee yllättävä sairastuminen, työttömäksi jääminen ym olisi liian raakaa vaatia luopumaan vielä lemmikistä. Mutta lähtökohtaisesti eläintä ei pidä hankkia jos on jo tilanteessa että rahat on vähissä. Eläimelläkin on oikeus kunnolliseen ruokaan ja tarvittaviin eläinlääkärikäynteihin, jotka eivät todellakaan ole halpoja. Ainakin lopetukseen pitää olla varaa jos ei eläintä ole varaa hoidattaa ja se kärsii. Suomessa ei ole vähävaraisille tarkoitettuja eläinklinikoita eikä sosiaalitoimen minusta kuulukaan maksaa eläinlääkärikuluja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lemmikin pitämiseen tuskin rahaa sossusta saa, mutta ei sen pois antamista voida myöskään vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Ystävän koira on hyvin pidetty ja hyvinvoiva. Syö hyvää ruokaa ja saa paljon liikuntaa. Mahdollisista eläinlääkärikuluista keskustelimme ystävän kanssa silloin, kun hänen taloudellinen tilanne ajautui kriisiin. Koiralla on onneksi kuitenkin vakuutus, jolla mahdollisia isoja kuluja saa pienemmäksi ja ihan perus eläinlääkärireissut ystäväni pystyy itse maksamaan. Lupasin auttaa kohtuudella rahallisesti, jos niin huonosti kävisi, että tulisi jokin todella iso kuluerä koirasta.
Uskon ja toivon, että ystävätär saa vielä töitä ja elämänsä mallilleen. Aviomiehen äkkilähtö oli se asia, joka sai tilanteen luisumaan todella huonoksi. Ahkeralle naiselle työttömyys on jo ollut kova paikka ja sitten tuo ero vielä lisäksi... En toivoisi vastaavaa kenellekään.
Ap
Jos ystäväsi on sossussa kertonut, että koiralla on kyllä vakuutus ja hänellä on varaa ruokkia koiransa, niin sossu on voinut ajatella, että ystäväsi olisi parempi käyttää nekin rahat omaan ruokaansa ja omiin laskuihinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähtökohtaisesti ajatus siitä, että köyhä ei saisi pitää lemmikkiä, on varmaankin tapaukista, joissa asianomistajat itse valittavat rahanpuutteesta ja köyhyydestä. Lopulta selviää, että kyseessä on henkilö/henkilöt, joilla on elopainoa pitkälle toistasataa kiloa, tupakkia ja alkoholia menee solkenaan, lapsia pyörii jaloissa useita, ja LISÄKSI on vielä ne kolme koiraa, kissoja, kaneja, akvaarioita, marsuja, opossumeja ja mitä lie karvakuonoja. Sivusta seuraavalle on selvää, että kyseessä on vakava elämänhallinnallinen ongelma, jossa tulisi selvittää, onko perheellä tai henkilöllä oikeasti tarvetta tai mahdollisuuksia kaikkeen. Ensisijaisesti tulisi keskittyä omaan ja lasten terveyteen ja hyvinvointiin, toissijaisesti sitten taloudellisissa rajoissa pitää lemmikkejä. Varsinkaan valtavia laumoja.
Meillä oli naapurissa ulosotossa oleva pariskunta, jolta jatkuvasti taloyhtiö kinusi vastikkeita jne. Varaa oli kyllä istua päivät pitkät takapihalla oluella ja tupakilla, ja pitää vähintään kahta koiraa (uudet tulivat viikon sisään edellisen kuolemasta vanhuuteen). Prioriteetit täysin hukassa näillä ihmisillä.
Hankin kissan opiskeluaikoina niin, että vanhempani "takasivat" sen pidon. Eli jos olisi tullut jotain yllättäviä suuria kuluja kissasta, olisin saanut vanhemmilta rahaa lainattua. Koskaan en joutunut rahaa pyytämään ja katti on ollut terve kuin pukki, mutta se toi mielenrauhan, kun tiesi että saan tarvittaessa lainattua rahaa eläinlääkärireissuun, jos omat säästöt eivät riitä. Ymmärrän kyllä, että kaikilla ei tällaiseen järjestelyyn ole mahdollisuutta. Minä veronmaksajana rahoitan mieluummin työttömän lemmikin kuin kaljoittelun tai röökaamisen!