Theroux ja translapset dokumentti.
Herätti mieleen oman lapsuuteni että vaikka olin tyttö niin halusin aina leikkiä vain autoilla. En koskaan pitänyt nukeista tai tyttöjen leikeistä vaikka äitini niitä minulle tyrkytti. Näin aikuisena naisena/äitinä huomaan että minulta puuttuu hoivavietti eikä minulla riitä tarpeeksi empatiaa esim sairasta lasta kohtaan. Olisiko minusta siis pitänyt tulla poika ja mies?
Kommentit (16)
Kyllä transsukupuolisuuteen vaaditaan vähän enemmän. Tai siis aika paljonkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Ap, sama juttu.
Joo ja pienenä pidin hameita ja jotenkin pidin niistä mutta nyt aikuisena kuljen aina housut jalassa. En edes koskaan meikkaa. En ole lainkaan naisellinen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä transsukupuolisuuteen vaaditaan vähän enemmän. Tai siis aika paljonkin enemmän.
Kyllä minä näin aikuisena jatkuvasti haaveilen että voi kun olisin mies. Meillä perheessä mies on enemmän ns äiti jos lapsi sairas niin hän hoivaa yms.
Aha, eli empatia puuttuu = mies. Onneksi oikeasti on myös empaattisia miehiä.
Jos et tunne olevasi ns. väärässä kropassa ja tunne olevasi mies, tuskin kyse on transsukupuolisuudesta. Ei kaikki naiset ole naisellisia ja omaa isoa hoivaviettiä, olemme kaikki erilaisia.
Itsekin leikin pienenä mieluummin pikkuveljien kanssa autoilla, halusin luistimiksi hokkarit ja mekkoja inhosin.
Nyt, 23 vuotiaana lähihoitajana, yhden lapsen ja kahden karvalapsen äitinä en koe, että hoivaviettiä puuttuisi.
Edelleenkin leluista junat ja autot on mieluisimmat, ja luistimina hokkarit. Mekkoja olen oppinut käyttämään.
Transsukupuolisuuteen tarvitaan paljon muutakin.
Enpä sanoisi niin. Olin itsekin poikatyttö ja inhosin nukkeja ja barbeja. Kiipeilin puissa poikien kanssa ja pelasin autopelejä poikien kanssa. Ei minusta silti miesmäinen tullut. Se on niitä luonteen eroja. Nyt aikuisena ja äitinä kyllä tykkään vauvoja ja lapsia hoitaa. Osaan kyllä olla empaattinen jne. Sekin voi olla kiinni elämästä. Kaikki tapahtuneet asiat vaikuttaa.
Minulla oli aika kauhea lapsuus/nuoruus, niin osaan asettua muiden asemaan.
Ps. Inhoan edelleen niitä nukkeja. Niissä on jotain kammottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Enpä sanoisi niin. Olin itsekin poikatyttö ja inhosin nukkeja ja barbeja. Kiipeilin puissa poikien kanssa ja pelasin autopelejä poikien kanssa. Ei minusta silti miesmäinen tullut. Se on niitä luonteen eroja. Nyt aikuisena ja äitinä kyllä tykkään vauvoja ja lapsia hoitaa. Osaan kyllä olla empaattinen jne. Sekin voi olla kiinni elämästä. Kaikki tapahtuneet asiat vaikuttaa.
Minulla oli aika kauhea lapsuus/nuoruus, niin osaan asettua muiden asemaan.Ps. Inhoan edelleen niitä nukkeja. Niissä on jotain kammottavaa.
Minulla on ollut monenlailla vaikea lapsuus ja elämä. Silti en ole lainkaan empaattinen. Jotenkin tunnen itseni nyt aikuisena melkein mieheksi en naiseksi. Näytän myös hyvin miesmäiseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä sanoisi niin. Olin itsekin poikatyttö ja inhosin nukkeja ja barbeja. Kiipeilin puissa poikien kanssa ja pelasin autopelejä poikien kanssa. Ei minusta silti miesmäinen tullut. Se on niitä luonteen eroja. Nyt aikuisena ja äitinä kyllä tykkään vauvoja ja lapsia hoitaa. Osaan kyllä olla empaattinen jne. Sekin voi olla kiinni elämästä. Kaikki tapahtuneet asiat vaikuttaa.
Minulla oli aika kauhea lapsuus/nuoruus, niin osaan asettua muiden asemaan.Ps. Inhoan edelleen niitä nukkeja. Niissä
on jotain kammottavaa.Minulla
on ollut monenlailla vaikea lapsuus ja
elämä. Silti en ole lainkaan empaattinen.
Jotenkin tunnen itseni nyt aikuisena
melkein mieheksi en naiseksi. Näytän
myös hyvin miesmäiseltä.
Miten sun seksuaalisuus? Mä itse olen bi, enemmän naisiin päin kyllä kallellaan ja silti olen heterosuhteessa. Olen myös aina ollut poikatyttö, leikkinyt poikien leikkejä ja katsellut poikien ohjelmia. 5v halusin lyhyet poikahiukset, pitkät eivät tuntuneet omilta.
Mulle lihavuus on "valepuku". En ole koskaan ollut sinut naisen vartaloni kanssa, mutta se tuntuu jotenkin paremmalta kun naiselliset kurvit ovat piilossa läskin alla. Olen vihannut kehoani niin kauan kuin muistan, koska se tuntuu väärältä mieleni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä sanoisi niin. Olin itsekin poikatyttö ja inhosin nukkeja ja barbeja. Kiipeilin puissa poikien kanssa ja pelasin autopelejä poikien kanssa. Ei minusta silti miesmäinen tullut. Se on niitä luonteen eroja. Nyt aikuisena ja äitinä kyllä tykkään vauvoja ja lapsia hoitaa. Osaan kyllä olla empaattinen jne. Sekin voi olla kiinni elämästä. Kaikki tapahtuneet asiat vaikuttaa.
Minulla oli aika kauhea lapsuus/nuoruus, niin osaan asettua muiden asemaan.Ps. Inhoan edelleen niitä nukkeja. Niissä
on jotain kammottavaa.Minulla
on ollut monenlailla vaikea lapsuus ja
elämä. Silti en ole lainkaan empaattinen.
Jotenkin tunnen itseni nyt aikuisena
melkein mieheksi en naiseksi. Näytän
myös hyvin miesmäiseltä.Miten sun seksuaalisuus? Mä itse olen bi, enemmän naisiin päin kyllä kallellaan ja silti olen heterosuhteessa. Olen myös aina ollut poikatyttö, leikkinyt poikien leikkejä ja katsellut poikien ohjelmia. 5v halusin lyhyet poikahiukset, pitkät eivät tuntuneet omilta.
Olen kyllä naimisissa miehen kanssa ja meillä on ihan normaalisti seksiä. Naisen kanssa en ole koskaan ollut mutta masturboin aina naisia katsellen.
Suomessa ollaan vielä lasten kengissä näissä asioissa :(
Transmies voi hyvinkin olla feminiininen hoivaaja ja transnainen voi olla maskuliininen, ihan kuin cis-sukupuolisetkin.
En minäkään meikkaa tai käytä mekkoja, mutta olen aina kokenut olevani tyttö/nainen. Ei naiseus ole laittautumista tai nukeilla leikkimistä.
Jotkut taas eivät koe olevansa mitään sukupuolta, vaikka ulkopuolisen silmissä olisivat selkeästi naisia tai miehiä.
Tuollainen minäkin olen, mutta koen silti olevani nainen. Naisiakin on erilaisia, ei kaikki ole hoivaajia ja empaattisia. Olen hyvä äiti ja kelpo nainen omalla tavallani.