Lue keskustelun säännöt.
Olen sydänjuuriani myöten loukkaantunut, mutta tuntuu, että ketään läheistä ei kiinnosta
03.02.2016 |
Tämä olisi voinut olla otsikkoni parikymppisenä ja sama tilanne jatkuu yhä vaan. Mulla on mies, mutta kun vauriot ovat syntyneet ennen suhdettamme, eivätkä ole hänen syytään, niin ymmärrän kyllä, että hänen on vaikea auttaa minua.
Miten te, jotka muistatte nuoruudestanne (tai nytkin) loukkaantumisen tunteenne olette oikein päässeet niistä yli. Tässä olossa tuntuu, ettei kukaan maailmassa rakasta ja että se ei ole mahdollistakaan, koska en itse kykene säteilemään minkään maailman rakkautta tämmöisessä loukkaantumisen tilassa. Taidan olla erityisen herkkä, ja myös tunne että oikeudentuntoani on satutettu. Vaikea päästä yli ja rakastaa itseään, kun on antanut tilanteen jatkua (itsekään sitä tosin tajuamatta, että mikä on) jo vuosia. Myös tunne, ettei ole ollut rakkauden arvoinen (vaan on tullut loukatuksi tahtoessaan muiden korjaavan sen minkä satuttivatkin rikki ja hajalle) on vahvasti läsnä.
Kommentit (164)
Kuulostaa ylidramaattiselta. Aikuistuisit ja tarkastelisit asioita järkevästä perspektiivistä (näkökulmasta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoita vähän auki. Kuka on loukannut sua, miten ja milloin? Kuinka kauan tästä loukkaamisesta on kulunut aikaa? Onko loukkaaja pyytänyt anteeksi?
Jaahas kiva kun kerroit nuo taustatkin laveasti.
(Trauma)terapia voisi olla paikallaan, että pääset eteenpäin elämässä. Katkeruus on erittäin kuluttavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä kaksinen elämä sulla, löysää nyt pantaa pään ympärillä!
Oletko kokeillut terapiaa? Ei ainakaan kannata "kostaa"nykyisissä pari- ja ystävyyssuhteissa niitä asioita, jotka nuoruudessa ovat jääneet vaivaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ylidramaattiselta. Aikuistuisit ja tarkastelisit asioita järkevästä perspektiivistä (näkökulmasta).
No, mikä se näkökulma minun satuttamiseeni olisi? Jos toinen on ollut ymmärtämätön? Kauanko sä surisit jos sinussa tapettaisiin jotain tunteita, vaikka toinen nyt oli vaan ymmärtämätön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ylidramaattiselta. Aikuistuisit ja tarkastelisit asioita järkevästä perspektiivistä (näkökulmasta).
No, mikä se näkökulma minun satuttamiseeni olisi? Jos toinen on ollut ymmärtämätön? Kauanko sä surisit jos sinussa tapettaisiin jotain tunteita, vaikka toinen nyt oli vaan ymmärtämätön?
En nyt ainakaan kahtakytä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei läheisten kuulu olla sinun terapeuttejasi ja hoivata ja hyvitellä loputtomiin jonkin muinaisen möksähtämisesi takia. Jaksaisitko itse lässyttää loputtomiin jollekin marttyyrille? Kuulostat keskenkasvuiselta.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita vähän auki. Kuka on loukannut sua, miten ja milloin? Kuinka kauan tästä loukkaamisesta on kulunut aikaa? Onko loukkaaja pyytänyt anteeksi?
Olen puhunut minua loukanneen henkilön kanssa. Hän ei näe tehneensä sellaista, josta minun olisi ollut syytä loukkaantua. Mistä syystä mä sitten olisin loukkaantunut? Ettekö usko, että mulla on siihen kohtaan aidot tunteet? Miksi mä haluaisin keksiä, että tämmöinen ja tämmöinen nyt loukkasi minua? Lähinnä kyseessä on se, ettei minua ole ymmärretty oikein, vaan syytetty asioista, joita en ole ajatellut. Henkilön mielestä siis MINÄ olen alunperin se ikävä ja paha ihminen, vaikka vannon käsi sydämellä, että en ole nähnyt asiaa niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap jätä tän edellisen "en nyt ainakaan kahtakymmentä vuotta"ym. kommat omaan arvoonsa. Haluu vaan pahoittaa sun mieltä kun sillä itellä on vielä huonompi fiilis itestään mitä sulla. Voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten kuulu olla sinun terapeuttejasi ja hoivata ja hyvitellä loputtomiin jonkin muinaisen möksähtämisesi takia. Jaksaisitko itse lässyttää loputtomiin jollekin marttyyrille? Kuulostat keskenkasvuiselta.
Ei ole kyseessä muinainen möksähtäminen, vaan tavallaan spiraali, jossa yhdestä selvittämättömästä tilanteesta on menty seuraavaan ja olen katkeroitunut vähitellen. Halusin siis selvittää tilanteet, mutta se oli aina toisen mielestä tarpeetonta koska lue edellinen vastaus. Hän ei piitannut minun tunteistani, mutta minun oli ihan pakko vain elää läheisessä kontaktissa tämän ihmisen kanssa. Aloin tietysti ajatella, että omat loukkaantumisen tunteeni ja vaikeus kestää sitä, ettei minua ymmärretä, ovat oma syyni. Siksi koitin sitten elää siinä ja jotenkin käsittää, miksi se toinen haluaa pahaa tunnetta minulle sillä, ettei laskeudu minun tasolleni ja kysy, mikä on.
Ja yhden ihmisen näkemys nyt on sitten tappanut tunne-elämän ja sen pitäisi kiinnostaa koko maailmaa ja aiheuttaa sinun hyvittelyäsi vielä vuosienkin päästä??? Olet oikeasti ihan viurahtanut 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten kuulu olla sinun terapeuttejasi ja hoivata ja hyvitellä loputtomiin jonkin muinaisen möksähtämisesi takia. Jaksaisitko itse lässyttää loputtomiin jollekin marttyyrille? Kuulostat keskenkasvuiselta.
Ei ole kyseessä muinainen möksähtäminen, vaan tavallaan spiraali, jossa yhdestä selvittämättömästä tilanteesta on menty seuraavaan ja olen katkeroitunut vähitellen. Halusin siis selvittää tilanteet, mutta se oli aina toisen mielestä tarpeetonta koska lue edellinen vastaus. Hän ei piitannut minun tunteistani, mutta minun oli ihan pakko vain elää läheisessä kontaktissa tämän ihmisen kanssa. Aloin tietysti ajatella, että omat loukkaantumisen tunteeni ja vaikeus kestää sitä, ettei minua ymmärretä, ovat oma syyni. Siksi koitin sitten elää siinä ja jotenkin käsittää, miksi se toinen haluaa pahaa tunnetta minulle sillä, ettei laskeudu minun tasolleni ja kysy, mikä on.
Onko sinun vielä pakko elää tämän henkilön läheisyydessä? Jos ei ole, niin hyväksy se, että asiaa ei koskaan tulla selvittämään haluamallasi tavalla, ja ryhdy katsomaan menneisyyden sijasta tulevaisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Ja yhden ihmisen näkemys nyt on sitten tappanut tunne-elämän ja sen pitäisi kiinnostaa koko maailmaa ja aiheuttaa sinun hyvittelyäsi vielä vuosienkin päästä??? Olet oikeasti ihan viurahtanut 😂
Kyllä. Kun se jatkui koko lapsuuteni ajan. Miksi et osaa auttaa, jos kerran olet selvinnyt vastaavasta? Vai oletko kokenut saman?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei läheisten kuulu olla sinun terapeuttejasi ja hoivata ja hyvitellä loputtomiin jonkin muinaisen möksähtämisesi takia. Jaksaisitko itse lässyttää loputtomiin jollekin marttyyrille? Kuulostat keskenkasvuiselta.
Ei ole kyseessä muinainen möksähtäminen, vaan tavallaan spiraali, jossa yhdestä selvittämättömästä tilanteesta on menty seuraavaan ja olen katkeroitunut vähitellen. Halusin siis selvittää tilanteet, mutta se oli aina toisen mielestä tarpeetonta koska lue edellinen vastaus. Hän ei piitannut minun tunteistani, mutta minun oli ihan pakko vain elää läheisessä kontaktissa tämän ihmisen kanssa. Aloin tietysti ajatella, että omat loukkaantumisen tunteeni ja vaikeus kestää sitä, ettei minua ymmärretä, ovat oma syyni. Siksi koitin sitten elää siinä ja jotenkin käsittää, miksi se toinen haluaa pahaa tunnetta minulle sillä, ettei laskeudu minun tasolleni ja kysy, mikä on.
Onko sinun vielä pakko elää tämän henkilön läheisyydessä? Jos ei ole, niin hyväksy se, että asiaa ei koskaan tulla selvittämään haluamallasi tavalla, ja ryhdy katsomaan menneisyyden sijasta tulevaisuuteen.
Olen koittanut, mutta taidan olla niin masentunut, etten näe siellä mitään. Makaan vain sohvalla kaiket päivät tämän takia. En tiedä mistä aloittaisin. En jaksaisi nousta tästä ilman rakkautta, mutta aloituksessa selitin, että kykyni tuntea on kuollut. Minua on lyöty maahan niin monta kertaa, yrittäessäni ylös, että minua oikeasti pelottaa yrittää enää. Tosin täytyy myöntää, että aiemmin yrittäessäni ylös tämä minua loukannut ihminen on toiminut kainalosauvanani.
Kognitiivista terapiaa. Opit uudet ajatuspolut etkä syyllistä muuta maailmaa kaikesta.