60-luvulla syntyneet, muistoja!
En enää muista nimeä, mutta kaupoissa oli vanukkaita, joiden logossa oli tytön pää. Värit keltainen ja ruskea. Muistan, että sain t-paidan, kun vanukkaita tuli ostettua tarpeeksi. Mikähän oli nimi?
Jäätelöitä oli mm. pingviinejä, joitain ihme peikonpäitä (oransssi tukka ja punainen naama). Melissa maitohyytelö tuli kauppoihin, ja sitä vihattiin!
Karkkeina tykkäsin Chewtitseistä, niitä oli minttua, appelsiinia, mansikkaa..
Sarjakuvia oli paljon. Tintit ja Asteriksit olivat suosikkejani. Veikko, Tette ja Jykke oli parina sarjana. Muffet (silloin ei vielä Smurffeja) . Puk-kirjoja luin paljon, samoin Lotta-sarjaa. Ja hevoskirjoja. Laura-sarjaa, Mustaa Oria, australialaista villiori-sarjaa. Uljas musta.. TV:ssä rakastin Ratsutilan Nuoria.
Telkussa oli Mahdollisuuksia rajoilla ja Tiikeriprikaati. Cannon. Starsky ja Hutch vähän vanhempana. Alkuperäinen Star Trek ja Avaruusasema Alfa. Itse en saanut katsoa Hitchcock Esittää -sarjaa tai Yöjuttua!
Paljon muutakin tulee mieleen .. Postailen lisää, jos muillekin tulee nostalgiaa mieleen! Muistoja, kiitos!
Kommentit (2694)
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut kuin kakkumaskaroita, ripsiväriharja kostutettiin vedellä ja hangattiin sitä ripsivärikakkua, toiset kostuttivat syljellä, puuteria ostin kemikaliosta, ei ollut meikkejä marketeissa. Itselläni oli mustat teryleenihousut ja prässäsin ne aina ennen tansseihin menoa. Kävin tanssimassa, ennen kuin pääsin ravintolaan tai baariin kuten nykyisin sanotaan.
Kakkumascara taisi olla nimeltää Filmstar mustassa kotelossa. Kyllähän siihen useimmin töpäistiin sylkeä.
Joskus joku muisteli, että eipä sen jälkeen ole kunnollista ripsiväriä saanut. Liekö aika kullanut muistot?
Tosiaan baari olivat baareja ja ravintolat ihan erikseen. Sanottiin myös, että kapakka. Drinkkejä sanottiin paukuiksi tai grogeiksi. "Otin pari grogia".
Joihinkin ravintoiloihin oli illalliskortti, jolla sai esim. Oopperavoileivän. En muista saiko tällä illalliskortilla aiemmin pienen illallisen, ei pelkästään lämmintä voileipää? Sittemin illalliskortilla sai vain appelsiinituoremehun ja sitten ei mitään, illalliskortti oli vain sisäänpääsymaksu.
Mutta 60-70-luvuilla ravintolat elivät kulta-aikaa ns.komennusmiehien vuoksi. Miehiä tuli kaukaakin tekemään vaikka tietä, rakentamaan hotelleja..jne. Heille ei maksettu työmatkakorvausta, joten he asuivat paikkakunnalla, kuka missäkin parakissa. Ja ku illat kävivät pitkiksi, komennusmiehet sonnustautuivat teryleenihousuihin ja kirjaviin paitapuseroihin. Old Spiceä poskille ja kirkonkylän tanssiravintolaan tanssaamaan.
Ja nämä miehet todella myös tanssivat! Seuraavana päivänä kun oli taas työpäivä, miehet eivät olleet edes mitenkään törkeässä humalassa.
Tansseja oli meidänkin kirkonkylän ravintolassa maanantaina, keskiviikkona ja tietysti pe-la. Ja aina tupa täynnä ja oikea orkesteri soittamassa.
Sittemmin komennusmiehille ruvettiin maksamaan matkakorvausta ja heidän kannatti hurauttaa kotiin yöksi. Ravintolan tanssit hiipuivat.
Vierailija kirjoitti:
Muistan että sain dementian jossakin vaiheessa?
Vai sainko?
Kuka,minäkö?
Et se ollut sinä. Tee vain sitä ristikkoa ihan rauhassa. Kohta on sämpylää ja teetä.
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla muistan kevaitä ja kesiä 70 ja 80-luvuilla. Meillä rakennettiin silloin paljon, joten myimme puuta ja tarvitsimme itse rakennuspuuta.
Keväisin koulun jälkeen menimme istuttamaan kuusen- tai männyntaimia maillemme, joissa oli juuri ollut mahtavat aukkohakkuut. Tätä hupia riitti kolmisen viikkoa joka kevät. Juhannuksen jälkeen heinän seivästystä pari viikkoa ja sen jälkeen tietysti heinän korjuu latoihin. Muita oheistöitä olivat karjanhoito, aitojen tekeminen ja niiden korjaaminen, kasvimaan hoito, polttopuusavotta jne muut maalaistalon työt ja lisäksi meille tytöille myös kaikki sisätyöt ruoanlaittoineen, leipomisineen ja siivouksineen.
Vihasin maalaistalon elämää jo silloin. Oli helpotus kun koulu alkoi ja pääsi "lepäämään" edes kahdeksaksi tunniksi. Koulun jälkeenhän odottivat taas karjahommat ja muut työt. Läksyt luettiin iltamyöhään tai aamulla linikassa. Tosin tuo oli muidenkin maalaistalojen lapsien arkielämää.
Never again.
Tämä, hyvinkin tavallinen maalaistalon lasten ja nuorien kokemus on saanut kolme alapeukkua. Mitä ne tarkoittavat? "Ei, teillä ei ollut tällaista". "voi hitto, ei käy kateeksi" vai " Minusta tuo olisi ollut ihanne-elämää"?
Ei tunnettu sanaa stressi edes maataloissa joissa kesällä oli todella kiirettä. Kaikilla oli aikaa silloin. Eikä mitään psykologeja vielä ollut. Meille tuli keskikoulussa koulupsykologi joskus 70 luvun puolivälissä. Luokanvalvoja ilmoitti että keskiviikkoisin iltapäivällä on koulupsykologin vastaanotto ja sinne saa mennä jos on tarvetta. Arvatkaa kuinka moni meni? 😁
Lastenohjelma Tenavatuokio 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut muovipusseja. Kaupassa laitettiin kaikki paperipusseihin.
Ja mummollani oli tummansininen jenkkikassi ostoksilla! Hän kävi aina Elannon puodissa ja keräsi ostokuitteja koko vuoden. Kerran vuodessa ne "räknättiin" - kuten mummo sanoi - ja niistä sai ostohyvitystä.
Sen aikaiset kestokassit ja bonusjärjestelmä. Ei mitään uutta auringon alla :D
Meilläkin äiti laski ostokuitteja vuodenvaihteessa! Meillä ei ollut Elantoa vaan Rauman seudun paikallinen E-liike nimeltä Suoja. Meidän kylän Suojaan meidän pihalta oli matkaa peräti sata metriä - jos sitäkään. Todellinen lähikauppa, siis. :D
Suojassa oli usein kanta-asiakastarjouksia. Kerran oli tarjouksessa kaksi pesuainepakettia sinisessä kangaskassissa ja minä anelin äitiä ostamaan ne. Kun äiti ihmetteli silmät pyöreänä että miksi, vastasin kassin olevan just hyvä luistinpussina, koska minulla ei ollut luistimille erillistä kassia. No, äiti meni ja osti pesuainetarjouksen (varmaan niitä tarvittiin muutenkin) ja minä sain luistimilleni kassin. Tämä oli jotain vuotta 1974 tai -75, ja luistimet ovat edelleen samassa kassissa, mutta nyt ne ovat ihan toisessa kaupungissa kerrostalon kanakoppivarastossa. En ole luistellut lukion viimeisen luokan jälkeen (alkutalvi 1984), mutta tallessa olen luistimet pitänyt siltä varalta, että jos vaikka vielä sittenkin joskus...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauhulla muistan kevaitä ja kesiä 70 ja 80-luvuilla. Meillä rakennettiin silloin paljon, joten myimme puuta ja tarvitsimme itse rakennuspuuta.
Keväisin koulun jälkeen menimme istuttamaan kuusen- tai männyntaimia maillemme, joissa oli juuri ollut mahtavat aukkohakkuut. Tätä hupia riitti kolmisen viikkoa joka kevät. Juhannuksen jälkeen heinän seivästystä pari viikkoa ja sen jälkeen tietysti heinän korjuu latoihin. Muita oheistöitä olivat karjanhoito, aitojen tekeminen ja niiden korjaaminen, kasvimaan hoito, polttopuusavotta jne muut maalaistalon työt ja lisäksi meille tytöille myös kaikki sisätyöt ruoanlaittoineen, leipomisineen ja siivouksineen.
Vihasin maalaistalon elämää jo silloin. Oli helpotus kun koulu alkoi ja pääsi "lepäämään" edes kahdeksaksi tunniksi. Koulun jälkeenhän odottivat taas karjahommat ja muut työt. Läksyt luettiin iltamyöhään tai aamulla linikassa. Tosin tuo oli muidenkin maalaistalojen lapsien arkielämää.
Never again.
Tämä, hyvinkin tavallinen maalaistalon lasten ja nuorien kokemus on saanut kolme alapeukkua. Mitä ne tarkoittavat? "Ei, teillä ei ollut tällaista". "voi hitto, ei käy kateeksi" vai " Minusta tuo olisi ollut ihanne-elämää"?
Hei! Vaihteeksi tästä, vaikka jo kauemmin ollut, mutta silti elävä ketju:)
Eli: olen kuullut monilta maatalon tytöiltä sitä, että lapsuus on ollut pakkoherätyksiä 05 syksyllä ja talvella( lehmät ennen kouluunlähtöä) + koulu kaukana/ hiihto/ pyöräily lisäksi mennen tullen, joka päivä.
Tai 08-16 peltotöitä kesät, eli ei vain joskus vähän oleillen tai kivasti ' idyllisellä pellolla' kesätöitä välillä mansikoita suuhun poimien, vaan ihan raakaa, ankaraa työtä. Siihen lisänä vielä kaikki maatalon työt. Toinen kertojista jäi ennenaikaisesti pois työelämästä: koki sen ajan olleen niin raskas, toinen oli hyvin ankara itselleen ja toisille työelämässä; ei ollut saanut asioita helposti, eikä armoa ollut oikein annettu missään asiassa. Toki myös maatilalla voi olla kivakin meininki; olen kuullut myös siitä, miten hauskaa oli pellolla sitten kahvi- ja ruokatauoilla, kun yhdessä, töiden lomassa niitä vietettiin.
Paljon on varmasti kiinni tiloista ja ihmisissä niissä, tuotantotavoista jne. Mutta kyllä se ehkä on sellaista työelämää, jota tällä hetkellä meidän ehkä vähän hankala ymmärtää. Olen saanut sellaista infoa vain juttelemalla heidän kanssa, joilla siitä kokemuksia: aiheuttaa myötätuntoa ja ehkä sellaista hiljaista kunnioitustakin.
Erilaiset hömppä-lehdet ja -kirjaset olivat 70-luvulla tosi suosittuja.
Kulta,- Palmu-, ja Lääkärisarjat esimerkiksi. Pienehkö vihkonen, jossa joku yltiöromanttinen tarina.
Myös Nyyrikki- ja Regina-lehdet, sisältö täynnä romanttisia hömppä-tarinoita.
Naapurin tyttö tilasi Reginaa. Kerran se ei tullutkaan. Tyttö hermostui siitä tuhottomasti ja kävi postitoimistossakin äkäisenä sitä kyselemässä. No, se tuli sitten seuraavalla viikolla.
Onni oli mitä suurin, kun samalla kertaa sai postiluukusta kaksi Reginaa.
Terveyssiteiden ostaminen R-kioskilta oli hämillinen tapahtuma.
Asiakas yritti mahdollisimman hiljaisella äänellä, ettei jonossa takana olevat kuulleet, sanoa myyjälle ostavansa paketin terveyssiteitä.
Myyjä nyökkäsi ymmärtäväisen merkitsevä katse silmissään ja sujautti tiskin alla sidepaketin ruskeaan paperipussiin.
Sitten asiakas, maksettuaan ostoksen, livahti nopeasti pois tunkien sidepussia kassiinsa.
Niin hävettävää oli terveyssiteiden osto 70-luvulla.
Hämärästi muistelen, että sen paperipussin minäkin olen saanut tai kokenut, ja ymmärtäväisen hymyn saattelemana. Ikäänkuin olisimme tehneet jotain tuhmaa yhdessä, se myyjä ja minä:D
Oli tärkeää omistaa merkkifarkut. Minulle niitä ei ostettu. Muistan kun serkkuni naureskelivat Jameksilleni. Heillä itsellään oli Wranglerit, Beaversit tai muut merkkifarkut.
Sitten kerran, ihme kyllä, minulle ostettiin Marimekon raitapaita. Serkkuni olivat tämän huomattuaan lentää ällistyksestä selälleen. Heidän vanhempansa eivät suostuneet ostamaan Marimekon paitoja, koska merkkifarkkuihin oli jo mennyt paljon rahaa.
Olin vähän vahingoniloinen, että kerrankin sain jotain, mitä serkkutytöillä ei ollut ja varsinkin kun he olivat aina niin herkästi pilkkaamassa minua.
Vierailija kirjoitti:
Hämärästi muistelen, että sen paperipussin minäkin olen saanut tai kokenut, ja ymmärtäväisen hymyn saattelemana. Ikäänkuin olisimme tehneet jotain tuhmaa yhdessä, se myyjä ja minä:D
Alkupuolelle 70-lukua olin kioskilla . Paikalle saapui tien toiselta puolelta erään hiukan erikoisen perheen isä. Reippaasti hän pyysi perfekta paketin ( silloinen side merkki) , maksoi ja käveli tien yli kotiinsa paketti reilusti kainalossa näkyen. Olin melko nuori , mutta tiesin mistä oli kyse. Ihmettelin tapausta, siihen aikaan ei oltu kovin vapaamielisiä asian suhteen ja naiset pikemminkin piilottelivat ja salasivat miehiltä kaiken kuukautisiin liittyvät asiat. Meidän äiti ei ikinä olisi laittanut isää asialle.
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnettu sanaa stressi edes maataloissa joissa kesällä oli todella kiirettä. Kaikilla oli aikaa silloin. Eikä mitään psykologeja vielä ollut. Meille tuli keskikoulussa koulupsykologi joskus 70 luvun puolivälissä. Luokanvalvoja ilmoitti että keskiviikkoisin iltapäivällä on koulupsykologin vastaanotto ja sinne saa mennä jos on tarvetta. Arvatkaa kuinka moni meni? 😁
Itse asiassa sana ja käsote stressi "ressi", tuli suomeenkin lääkäri Pertti Pakarisen toimesta. Hän julkaisi useita yleisterveyteen liittyviä kirjoja ja varmaan tunnetuin oli vuonna 1975 ilmestynyt Älähän hättäile.
Pakarinen saikin kutsumanimen "Stressitohtori".
Äiti, maatalon emäntä, on kirjoitttanut päiväkirjaansa vuonna 1976:" Stressiä, Paaliharjussa heinänseivästystä, kaivuri töissä, Lomitin Mikkolassa. Illalla harrastajateatterin harj."
Heikki Kahila ja Teija Sopanen.
Korona oli hyvin suosittu.
Ei negatiivinen asia niin kuin nyt. :(
Vierailija kirjoitti:
Korona oli hyvin suosittu.
Ei negatiivinen asia niin kuin nyt. :(
Totta, koronapeliä pelattiin välillä kun ei päästy ulos, oli huono ilma tai tylsää kun kirkkopyhät.
Kirkkopyhinä kaikki kaupat, ravintolat, museot, elokuvateatterit, liikuntapaikat siis yleensä kaikki missä olisi voinut ulkona aikaa viettää tai käydä piti olla kiinni.
Meillä kotona sentään sai olla aika vapaasti eikä uskontoa koskaan tuputettu, mutta hienovaraisuudesta muita kohtaan ulkona liikkumista piti välttää ettei herätä pahennusta. TV ja radio-ohjelmat oli pelkkiä vakavia ohjelmia ja uskonnollisia arvoja kunnioittavaa. Lautapelejä ja esim. juuri koronaa sai meillä naapurien lasten kanssa pelata, kun ei pidetty melua.
Suomi oli monella tapaa aika erilainen -60 luvulla ja vielä ainakin -70 luvun puoliväliin asri.
Vierailija kirjoitti:
Terveyssiteiden ostaminen R-kioskilta oli hämillinen tapahtuma.
Asiakas yritti mahdollisimman hiljaisella äänellä, ettei jonossa takana olevat kuulleet, sanoa myyjälle ostavansa paketin terveyssiteitä.
Myyjä nyökkäsi ymmärtäväisen merkitsevä katse silmissään ja sujautti tiskin alla sidepaketin ruskeaan paperipussiin.
Sitten asiakas, maksettuaan ostoksen, livahti nopeasti pois tunkien sidepussia kassiinsa.Niin hävettävää oli terveyssiteiden osto 70-luvulla.
70-luvulla ei ollut kauppoja tai apteekkeja joista noita kait sai myös?
Muistan rymd-jauheen, josta tuli hyvää(??) mehua. Muistan myös pienet, noin 1,5 x 1,5 cm:n kokoiset purukumityynyt, jotka myytiin 2 kpl:n paketissa. Ostin aina sellaisen, jossa on mukana punainen purukumityyny, koska sillä sai huulet ihanasti punattua :D 1970-luvun loppupuolella tuli Grease-elokuva ja sen oheen tuupattiin myös jotain leffakrääsää. Säästin viikkorahoistani ja ostin Grease-sarjakuvakirjan, jossa leffa oli saanut sarjakuvamuodon. Kuvat olivat kohtauksia kyseisestä elokuvasta. Se oli suunniilleen suurin aarteeni.
Vierailija kirjoitti:
Peppis mehujäät, sitruuna ja mansikka. Niissä oli kärki suklaalla kuorrutettu. Sitruuna oli suosikkini. Mutta äidin mielestä mehujäät oli ihan roskaravintoa ja jäätelö ravitsevampaa.
Oi vitsi, olin ihan unohtanut nää, mutta kun nyt muistin niin saatoin melkein maistaa maun! Sitruuna oli myös mun suosikki 😊
70-luvun alussa äiti sitoutui Suomen gallup-nimiseen toimintaan. Lomakkeisiin merkittiin kaikki ostokset tietyltä ajalta ja vastaajat saivat palkkioksi astia-settejä, leivänpaahtimen...jne pientä kodin tavaraa.
Vastasimme tähän kuluttajan osto-gallupiin varmaan kymmenen vuoden ajan.
Äiti möi myös Oriflamen kosmetiikkaa ja olikin siinä parhaina aikoina muutaman huippumyyjän joukossa koko Suomessa. Ensimmäinen esittelylaukku oli tummanpunaista keinonahkaa, sellainen boksi.
Aivan ihania olivat minikokoiset näytehajuvesipullot ja pikkuruiset näytehuulipunat.. Jurot peräkammarin pojat olivat hyviä asiakkaita: Partavesi, deodorantti ja suihkugeeli tuli kotiovelle. Ja todella äiti tiesi mikä tuoksu sopi Matille, mikä taas Pekalle.
Äiti tilasi tuotteita hyvin suuria määriä ja niinpä Oriflamea käytiin ostamassa meiltä kotoa asti.
Muutenkin meillä toimi jonkinlainen kotikauppa: Myytiin lampaan- ja sianlihaa,(koska meillä oli karjaa) muokattuja lampaantaljoja, keritsemistämme villoista kehruutettuja villalankoja, vuohenmaitoa, ankan, hanhen ja erilaisten kanojen munia. Lähes päivittäin joku tuli ostoksille. Meillä toimi myös vaihdantatalous: Rahan sijasta joku toi meille sikalaan ja lampaille, kaupasta vanhoiksi menneitä elintarvikkeita, vanhoja perunoita sioille keitettäväksi kodassa sekä omenia, jyviä.
Joku toi kuivia leivänkannikoita poneille. Koululta haettiin tähderuoka-sankko possuille. Joku toi murskattuja kananmunan kuoria kanoille.
Se oli todella vilkasta aikaa. Nyt on navetta, talli ja lampola tyhjentynyt ja äiti seisoo pihamaalla miettien mihin se aika oikein hujahti. Siinäkö se paras elämä oli?