Huh! Jopa oli entisestä ystävästä tullut ylimielinen
Meillä erosi tiet 18-vuotiaina. Mulla traumaperäinen stressi, hän terve. Mun elämä meni enempi tai vähempi sumussa, sain kuitenkin kaksoistutkinnon suoritettua. Tämä entinen ystävä taas meni lukiosta suoraan amk monimuotokoulutukseen ja työskentelee nyt myyjänä. On nyt jo valmistunut. Mä taas olen ekaa vuotta yliopistossa.
No, tavattiin ohimennen ja menin juttelemaan! Olin tosi iloinen kun tuli tutut kasvot vastaan. Mitä vielä. Käyttäytyi niin ylimielisesti, kerroin omasta tilanteesta (että aloitin vasta opinnot, on ollut kivaa) niin hän oikein voivotteli että ei hänen enää tarvi, saa olla töissä, voi sua raukkaa ja hymyili oikein ilkeästi. Ei edes kysynyt missä opiskelen vaan kysyi et jaa eikös merkonomin hommat kiinnostaneet? No onhan niissä amiksissa muutakin jne.
Siis olen niin järkyttynyt!
en edes sitten viitsinyt kertoa opiskelevani hammaslääketiedettä, olkoot! Tämä entinen ystävä alensi mut ihan täysin terveysongelmieni ja "huonon" koulutukseni vuoksi että olkoot. Ja ei todellakaan ole vara, kun on itse myyjänä työskentelevä sosionomi. Ihan uskomatonta!
Ei sillä, sosionomi on hyvä ja arvokas tutkinto, mutta nähtävästi sen suorittamiseen ei vaadita empatiaa tai minkäänlaista akateemista ajattelua.
Ihan totta, en ole pystynyt suorittamaan opintoja samaan tahtiin kuin hän, olen ottanut extrakursseja, epäonnistunut pääsykokeissa useasti mutta se on vain elämää.
Mikä ihme saa ihmisen käyttäytymään noin?
Kommentit (33)
Muuhun kantaa ottamatta niin ei tuo ihminen ole apn kaveri koskaan ollutkaan. Se että hylkää sairaan läheisen ei ole ystävyyttä.
No, ensinnäkin. Masentuneet kuormittavat todella paljon ympäristöään. Ehkä hän ei ole oikeasti jaksanut! Kaikki huomio pyörii aina masentuneen navan ja paha olon ympärillä.
Ehkä häntä ei huvittanut kuulla kehuskelua, miten olet päässyt elämässäsi pitkälle masennuksestasi huolimatta. Masentuneet ja rankkoja kokeneet tuppaavat aina vetämään huomion näihin kokemuksiinsa ja haluavat glooriaa ympäristöltä.
Miksi et itse vain kysynyt ko. ihmiseltä vilpittömästi, että mitä hänelle kuuluu? Miksi olisit halunnut itse kehuskella?
Vierailija kirjoitti:

Tiedän kyllä ettei tarvitse jaksaa, ei varsinkaan nuoren ihmisen. Se on ihan ok! Aluksi juttelimme hänen kuulumisistaan, sen jälkeen häm kysyi että mitä minulle kuuluu. Johon vastasin että kiitos hyvää, aloitin vasta uudet opinnot ja olen tykännyt. Sanallakaan en maininnut missä opiskelen saatika mistään ongelmistani. Mutta hän sitten suhtautui näin miten suhtautui.
Ap
Olet siis n. 25-vuotias ja edelleen roikut jossain teini-iän tutussasi, jonka kanssa et ole ollut missään yhteyksissä vuosikausiin? Hanki elämä ja mene eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
No, ensinnäkin. Masentuneet kuormittavat todella paljon ympäristöään. Ehkä hän ei ole oikeasti jaksanut! Kaikki huomio pyörii aina masentuneen navan ja paha olon ympärillä.
Ehkä häntä ei huvittanut kuulla kehuskelua, miten olet päässyt elämässäsi pitkälle masennuksestasi huolimatta. Masentuneet ja rankkoja kokeneet tuppaavat aina vetämään huomion näihin kokemuksiinsa ja haluavat glooriaa ympäristöltä.
Miksi et itse vain kysynyt ko. ihmiseltä vilpittömästi, että mitä hänelle kuuluu? Miksi olisit halunnut itse kehuskella?
Oli kyllä niin perisuomalainen vastaus että naurattaa. Paska-apn paskaelämästä ei saa puhua, pitää vaan kysellä että miten se toinen voi kun sillä on ollut niin rankkaa apn kanssa!
Vierailija kirjoitti:
Olet siis n. 25-vuotias ja edelleen roikut jossain teini-iän tutussasi, jonka kanssa et ole ollut missään yhteyksissä vuosikausiin? Hanki elämä ja mene eteenpäin.
Eeh! Minusta on kiva nähdä vanhoja tuttuja ja vaihdella kuulumisia. Olisin voinut tutustua uudelleen koka hän oli ihana ihminen - mutta jos ei halua niin sekin on ok! Kyseessä on myös nainen jonka kanssa kasvoin, pidin jopa parhaana ystävänä. Ehkä roikun, kun en pyyhi hyviä muistoja pois vaikkemme yhteyttä olekaan pitäneet. En odottanut mitään bestiskoruja kaulaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Missä ap tapasitte?
Verotoimistossa. Hän tuli juttelemaan minulle. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ap tapasitte?
Verotoimistossa. Hän tuli juttelemaan minulle. Ap
Vai niin. Ja paikkakunta siis Helsinki, Turku, Kuopio, Oulu tai näiden välittömät naapurikunnat. Missä näistä suurista keskuksissa kävellään hyvin haluttuun sosionomin monimuotokoulutukseen ilman vuosien työkokemusta, suoraan lukiosta? Ai niin, tietenkin se kaveri opiskeli jossain peräkylän pikku-amk:ssa ja sattumalta tapasitte verotoimistossa, joka ei kuitenkaan sijaitse omalla asuinpaikkakunallasi vaan sattumalta olit siellä jonottamassa hampaattoman mökin mummon puolesta keskellä hektistä lukuvuotta.
Tuli mieleen, että hän häpes itteään ja sen yrittää jemmata noin nololla käytöksellä.
Hah joo hassua miten iteki joskus kuvittelin että sosionomit on jotain enkeleistä seuraavia. Kunnes itsekin opiskelin sen tutkinnon ja karisi harhaluulot. Todella epäempaattisia ja tökeröitä ihmisiä joukossa. Kuten muillakin ammattialoilla kaiketi.
Vierailija kirjoitti:
Apn ex-kaveri täällä selkeästi linjoilla kun nyt jo täällä epäilee että pääsikö se "luuseri" oikeasti sinne hammaslääkikseen! :D Et ole ap selitystä velkaa, toivottavasti menestyt elämässä ja tuolla kiusaajalla kapsahtaa omaan nilkkaan. On kyllä tainnut jo kapsahtaa.
Ei suinkaan. Mulla vaan on teini nyt yhdeksännellä ja joutuu miettimään noita juttuja - kaksoistutkintoa ja tavisyo-tutkintoa ja siksi jäin ihmettelemään miten toi yhtälö on mahdollinen, kun ei kumminkaan tule sitä lukion päästötodistusta. Ap selitti asian kyllä, kiitos selvennyksestä. Ei ollut tarkoitus loukata.
(16 muistaakseni)