Miksi et opeta lastasi tervehtimään?

Olen huomannut saman, mutta muuallakin kuin asioidessa. Edes tutut lapset eivät vastaa tervehdykseen, vaikka vielä erikseen osoitat tervehdyksen juuri hänelle "no terve mikko/maija".

Itse kyllä sanon hei jos saan katsekontaktin myyjään. Lapsen suuhun en pysty laittamaan sanoja vaikka yyvin olenkin kasvattanut. Monet lapset on ujoja eikä vastaa siksi. Lapsia pidetään myös usein alaihmisinä eikä heitä välttämättä puhutella monissakaan paikoissa kuten marketeissa, joten voivat ihan häkeltyä. Minä tökkäisen lastani ja sanon sano moikka jos joku sanoo hänelle heipat, jolloin lapsi yrittää mumista ovelta heippa kun tilanne on jo vähän ohi eikä heipatettava enään katso häntä.

Aikuisellekkin voi olla hankalaa tajuta koska kuuluu tervehtiä ja koska ei, joissain liikkeissä ei tervehditä, se on häiritää. Heippajo ei monestikkaan sanota kun palvelevalla henkilökunnalla on uusi asiakas. Lapset vasta harjoittelevat ja tottakai aikuiset näyttävät esimerkkiä.

Jos olet liikkeessä jossa aletaan tuputtamaan tuotteita kuin Turun kävelykadulla rahan keruuta niin ihmiset saattavat vältellä tervehtimistä siksi etteivät halua tulla kohteiksi markkinoillillesi.

Mistä liikkeestä on kyse?

Ja ota huomioon, että lapsi vasta opettelee näitä asioita. Kuitenkin niille lapsille opetetaan myös, ettei tuntemattomille puhuta. Ei ne lapset välttämättä heti hoksaa, että teet työtä siellä. Ja kuten edellä sanottiin, kaikissa kaupoissa ei erikseen tervehditä lapsia. Joten kyllä siinä pienen pää voi mennä sekaisin, kenelle kuuluu puhua ja kenelle ei.

Ja toiset ovat vaan ujoja aluksi, ehkä vieras kauppa, vieras ihminen. Ei sitä nyt aina edes uskalla reippaasti sanoa moi.

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman, mutta muuallakin kuin asioidessa. Edes tutut lapset eivät vastaa tervehdykseen, vaikka vielä erikseen osoitat tervehdyksen juuri hänelle "no terve mikko/maija".

Ujoista ja aroista lapsista voi olla hyvinkin ahdistavaa kun aikuinen tuijottaa vaativana vastaamaan. Usein aikuiset myös kyselevät lapsilta hämäriä kysymyksiä mihin on vaikea vastata, kuten oletteko käyneet ulkona? Lapsi miettii mielessään tänäänkö, vai eilen vai ikinä. Tottakai ollaan käyty joskus ulkona...mutta ei saa sanaa suustaan ja tilanne on jo ohi tai aikuinen on jo kerennyt esittämään lisä kysymyksiä. Oletteko syöneet ruokaa...?

Koittakaa mennä omaan lapsuuteenne ja miettiä. Itse olin arka lapsi ja aikuiset usein pahensivat tilannetta tuijottamalla.

Monessa paikassa aikuiset eivät tervehdi lasta, joten lapselle on uusi tilanne että "virallisessa" tilanteessa aikuinen huomioikin hänet. Liikkeissä kun keskitytään siihen henkilöön joka kantaa rahoja mukanaan vaikka lapsi olisi todellisuudessa se asiakas (esim. lasten vaatteet).

Tämän takia tervehdin lapsia aina, ja kohtelen heitä kuin ketä tahansa asiakasta. 90% tilanteissa lapsi ei vastaa mitään, mutta ilmeestä näkee sellaisen pienen hämmennyksen. Uskon että uhittelevia es-jonneja kasvaisi hieman vähemmän jos heitäkin kohdeltaisiin kuin ihmisiä alusta asti.

T. Vela

Mun lapsi on hyväkäytöksinen mutta niin ujo ettei saa mitään tervehdystä suustaan vieraille ihmisille.

Viimeksi eilen kyytiin bussiin tuli isä kahden pojan kanssa (koululaisia). Lapset tervehtivät kuskia, isä käveli mykkänä ohitse, ei edes katsekontaktia kuljettajaan. Mietin vaan, ettei poikien hyvät tavat ainakaan kotona ole opittu.

Ujous on tekosyy. Itsekin olin lapsena kamalan ujo, ja nolompaa olisi ollut jäädä huomion keskipisteeksi olemalla töykeä eli jättämällä vastaamatta aikuiselle!

Ujoltakin lapselta voi ja pitää vaatia käytöstapoja. Tervehtiä voi vaikka aluksi yhdessä aikuisen kanssa, vastaamatta jättäminen ei ole vaihtoehto jos kyseessä on yli 3v lapsi.

Opetan kyllä, mutta ujoa lasta en saa vastaamaan vieraalle aikuiselle vaikka mitä tekisin. Tutuille omat lapseni juttelevat ihan oma-aloitteisesti, mutta sekin on vähän aikuisesta kiinni, että kenelle enemmän. Lapsi vaistoaa pelottavan hyvin aikuisen mielialoja muuten, ja heitä tivaava aikuinen on ahdistava ja pelottava. 

Ujous ei sitten tarkoita sitä, etteikö käytöstapoja olisi opetettu tai että ne ei olisi hallussa. 

Ne on ne suomalaiset geenit ja kiero kasvatus. Minä kun olin lapsi ja olin leikkimässä rivitalon pihalla, minä moikkasin aikuiset naapurit ennen, kuin kerkesivät sanoa mitään. Ai miksi? Koska näin minulle opetettiin ja tunsin jo pienenä poikana, miten kiusallista on tököttää pihalla sanomatta mitään ohi kulkevalle naapurille. Kyllähän sen näkee ihmisten naamasta niin aikuisilla ja lapsilla ketkä kaduilla kävelee, että pelko on heidän silmissä todella monilla, mutta kysymys on mitä he pelkäävät?

Silloin vaikka kun lähtee kassalta voi sanoa heippa, eikä se ole ehkä niin ahdistavaa kuin tapittaa silmiin tai sanoa käsipäivää, mikä varmasti pelottaisi ujoa lasta. Jos aikuinen esimerkillään sanoo heippa voisi lapsi ottaa mallia. Usein aikuinenkin häippäsee sanomatta mitään tai kun astuu sisään ja katsoo maahan tervehtimättä. Kyse on apteekista

Ap

Miksi et huolehdi omista asioistasi?

Ahistaa, kun tuntemattomat kakrut moikkailee kadulla. Iskee paniikki, että pitäiskö tuokin jostain tuntea. Usein ei edes ehdi vastata, kun ei odota, että joku tuntematon vastaantulija moikkaa. Koskee myös aikuisi jossain lenkkipoluilla ne ei kuitenkaan kadulla tervehdi ku tuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Silloin vaikka kun lähtee kassalta voi sanoa heippa, eikä se ole ehkä niin ahdistavaa kuin tapittaa silmiin tai sanoa käsipäivää, mikä varmasti pelottaisi ujoa lasta. Jos aikuinen esimerkillään sanoo heippa voisi lapsi ottaa mallia. Usein aikuinenkin häippäsee sanomatta mitään tai kun astuu sisään ja katsoo maahan tervehtimättä. Kyse on apteekista

Ap

Jos haluan rauhassa etsiä tarvitsemani tuotteet ja en halua keskustella niistä isoon ääneen, niin yritän kyllä ohittaa apteekin innokkaan opastajan mahdollisimman nopeasti ja "huomaamattomasti" ole saatavilla tarvittaessa, mutta älä tyrkky.

Suomalaisia tervehdyksiä: ör, mmmöö, kröhhöhhhöh, vää, ohhoh, jaaaaa-a =) Ja pari äänetöntä vielä: katse kattolistaan, paha mulkaisu. T. aspa

Vierailija kirjoitti:

Itse kyllä sanon hei jos saan katsekontaktin myyjään. Lapsen suuhun en pysty laittamaan sanoja vaikka yyvin olenkin kasvattanut. Monet lapset on ujoja eikä vastaa siksi. Lapsia pidetään myös usein alaihmisinä eikä heitä välttämättä puhutella monissakaan paikoissa kuten marketeissa, joten voivat ihan häkeltyä. Minä tökkäisen lastani ja sanon sano moikka jos joku sanoo hänelle heipat, jolloin lapsi yrittää mumista ovelta heippa kun tilanne on jo vähän ohi eikä heipatettava enään katso häntä.

Aikuisellekkin voi olla hankalaa tajuta koska kuuluu tervehtiä ja koska ei, joissain liikkeissä ei tervehditä, se on häiritää. Heippajo ei monestikkaan sanota kun palvelevalla henkilökunnalla on uusi asiakas. Lapset vasta harjoittelevat ja tottakai aikuiset näyttävät esimerkkiä.

Jos olet liikkeessä jossa aletaan tuputtamaan tuotteita kuin Turun kävelykadulla rahan keruuta niin ihmiset saattavat vältellä tervehtimistä siksi etteivät halua tulla kohteiksi markkinoillillesi.

Mistä liikkeestä on kyse?

Juuri näin.

Kyllä opetan! Lapsen luonteenlaatu on vain ujonpuoleinen, ettei lapseni saa suutaan auki, jos random aikuinen häntä tervehtii.

Niin, sanon vain hei. En ole se joka menee kyselemään mitä tarvitsisi tmv. Usein silti ihmiset tulevat kertomaan minulle vaivoistaan, vaikka en niillä tiedoilla mitään tee. Kyse oli nyt tervehtimisestä ei mistään palvelutapahtumasta

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä opetan! Lapsen luonteenlaatu on vain ujonpuoleinen, ettei lapseni saa suutaan auki, jos random aikuinen häntä tervehtii.

Silloin tervehditään YHDESSÄ!!! Se on katsos sitä lasten kasvattamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä opetan! Lapsen luonteenlaatu on vain ujonpuoleinen, ettei lapseni saa suutaan auki, jos random aikuinen häntä tervehtii.

Silloin tervehditään YHDESSÄ!!! Se on katsos sitä lasten kasvattamista.

Niinpä, se tässä oli juuri jutun juoni!