Naapurin lapsi aina yksin pihalla
Tämä tuli mieleen tuosta "en vahdi muiden lapsia"-ketjusta, joten ajattelin tehdä uuden aloituksen tästä. Kiinnostaa mitä mieltä olette tästä tapauksesta vai ylireagoinko vain...
Meillä asuu naapurikerrostalossa n.5v poika äitinsä kanssa ja tämä poika ulkoilee kerrostalon pihassa poikkeuksetta yksin, pitkiäkin aikoja! Itse ulkoilen siinä myös lähes päivittäin oman 4 vuotiaan ja vauvan kanssa. Tuon yksinäisen pojan kaitseminen on näin ollen siis minun vastuullani kun pihassa ollaan. Aluksi tämä ärsytti tosi paljon, mutta nykyään päällimmäinen tunne alkaa kuitenkin olla huoli tuosta pojasta :(
Monesti tuo poika on jo pihassa kun me tulemme aamupäivästä ulos. Istuskelee yksin hiekkalaatikolla tai nyt talvella lumikasassa. Heti kun me tullaan niin lyöttäytyy tietenkin seuraamme, joka siis ei sinänsä tietenkään haittaa koska leikkivät yleensä aika kivasti yhdessä minun poikani kanssa ja onhan se ymmärrettävää että voi olla kurjaa yksin siinä lumikasassa istua. Tätä poikaakin siis vahdin ja kiellän jos aihetta on. Olen päästänyt myös meille pissalle ja juomaan, koska ei muistanut mikä heidän summeri on eikä näin ollen päässyt omaan kotiinsa!! Tuntuu järkyttävältä että jos joku hätä tulisi niin olisi sitten ihan oman onnensa nojassa pihalla. Hänellä ei ole myöskään puhelinta eikä avainta, eli mitään yhteyttä ei kotiin saa.
Kerran sitten ajattelin että mennään oman pihan sijasta lähileikkipuistoon ulkoilemaan. No tuo poika sitten oli pihassa ja näki kun lähdettiin kävelemään. Ampaisi tietty mukaan ja väitti että kyllä hän saa sinne lähteä myös. Kielsin sitten monta kertaa kun en tiennyt että onko äitinsä oikeasti antanut luvan ja vaikka olisikin niin eihän hän voisi tietää että poika on juuri silloin lähtenyt puistoon. Matkaa sinne on noin 500m ja yksi iso tienylitys. Näytti sitten siltä että poika lähtee peräämme sinne vaikka käskin jäädä omaan pihaan. Päätin sitten että pakko meidänkin on jäädä pihaan kun en voi tuota vierasta poikaa raahata mukaani sinne luvatta.
Ja olenhan pari kertaa nähnyt tämän äidin. On tullut kurkkaamaan poikaa pihalle, kun heillä ei ole ikkunoita leikkipihaan päin. Sanoikin kerran kun näki minut lasten kanssa "ai sä olet täällä, no hyvä..." Eli oletti hyvinkin että minä sit kaitsen hänenkin muksuaan. Sanoin tuolle naiselle ekan kerran kun näin että poikansa ei tiedä heidän summeria eikä pääse siksi sisään jos on tarve, että voisiko sen näyttää lapselleen, niin äiti vaan katsoi mua jotenkin kummasti eikä mitään sanonut. Toisella kertaa mainitsin tuosta puistoon menosta, johon äiti vaan nyökytteli että juujuu ottakaa vaan mukaan ens kerralla. Ollaankin sen jälkeen joskus sinne lähdetty tuo poika mukana mutta itselle tulee kumma olo, että jos äiti sillä välin alkaakin kaivata lastaan niin luottaa vaan siihen että on meidän kanssa puistossa eikä esim. omilla teillään?
Tuo poika jää aina yksin pihalle kun lähdetään sisälle mutta on se siitä sitten kadonnut iltapäivään mennessä kun tullaan usein uudestaan ulos tai lähdetään kaupungille/kauppaan/kävelylle. En kuitenkaan tiedä kuinka kauan ulkoilee? Joskus pakkasella patistin hänetkin lähtemään kotiin kun mekin lähdettiin. Lähti laahustamaan kotitaloaan kohti ja toivon että pääsi sitten kotiin :/
Tää sai siis minut ensin ärsyyntymään, mutta nykyään surettaa koska tuo poika on usein vähän allapäin ja ilahtuu selvästi kun me tullaan ulos. Mietin että kutsuisi sitä joskus meillekin leikkimään mutta kun ei siihen äitiin saa oikein kontaktia enkä tiedä missä "ovessa" asuvat. Tässä puolen vuoden aikana olen sen äidin kaks-kolme kertaa vilaukselta nähnyt. He siis muutti tänne joskus alkusyksystä ilmeisesti kun silloin poika alkoi pihalla oleilla. Musta on vaan oudon huoleton asenne tuolla äidillä lapseensa. Ajattelee kai että kyllä joku siellä vahtii hänenkin muksuaan. En tiedä miten uskaltaa luottaa ettei poika lähde tuota pihasta mihinkään kun oli niin kovasti meidänkin mukaan lähdössä.
Mietin vaan että olenko kauhea kyttääjä jos lähden vaikka saattamaan tuota poikaa joskus kotiinsa ja vien ovelle asti, sanon vaikka että "X:lle tuli kylmä" tms. Olettaen että poika osaa nyt mennä kotiinsa. Ymmärsin hänen puheistaan että äiti hakee sisälle jossain vaiheessa. Tuntuu vaan aika pitkälle ajalle koska ei tuo ole koskaan tullut hakemaan sisälle silleen että olisin nähnyt. Tai en tiedä oliko tulossa hakemaan silloin sisälle kun olen nähnyt hänet,mutta päätti antaa pojan vielä olla kun kerran on seuraa pihassa. En tiedä onko tää oikeasti huolestuttavaa vai kuvittelenko vaan?
Kommentit (87)
Musta toi touhu on vastuutonta. Poika on sen oman äidin vastuulla eikä sun. Sen äidin kuuluu pyytää poika sisälle joskus vaikka syömään eikä noin pienen kuulu olla siellä ulkona hirveen kauaa yksin ja jos se on, niin ainakin siten et oma äiti vahtii, vaikka se ei tossa tilanteessa selkeesti niin mene. Laita se äiti kunnon puhutteluun ja sano, et sen kuuluu vahtia omaa lastansa pihalla.
Selvitä pojalta mikä ovisummeri ja sitten teet lasun.
Jos tiedät talon, kyllä lastensuojelu pystyy selvittämään, kenestä kyse. Selvittävät, keitä noin 5-vuotiaita asuu ko. talossa ainoana lapsena. Katsovat, vastaako äidin ikä suunnilleen kertomaasi. Jne.
Ja varmaan jos soitat sinne lastensuojeluun ja kysyt, että miten sun tulisi toimia sen ilmoituksen teon kanssa, neuvovat sinua. Ja voithan kertoa ihan kaikki nämä, että et oikein tiedä, onko tämä aiheellinen jne., mutta moni asia huolestuttaa, kun on niin usein ja pitkiä aikoja yksin ja ei tiedä osoitettaan tai summeria ja äiti välinpitämätön.
Nyt olen selvittänyt mihin otan yhteyden huomenna. Meidän kunnalla näköjään joku oma puhelinnumero "neuvontaa" varten ja sinne kaiketi voisi vuodattaa tämän tarinan ja sitten kertovat onko aihetta jatkotoimenpiteisiin kyseisten tietojen valossa, eli siis lasun tekoon. Tänä iltana ajattelin vielä lähteä ulos lenkille ja samalla katsoa onko poika takapihalla illalla. Mun on joka tapauksessa päästävä hetkeks ulos kun olen koko viikonlopun ja tämän päivän pikkupotilaita hoitanut vaan, joten ihan puhtaasti kyttäämisestä ei ole kyse. Jos poika olisikin pihalla niin menen ehkä juttelemaan, mutta mietin millä verukkeella häntä saattaisi kotiovelle tms. Toisaalta omien lasteni kannalta olisikin hyvä etteivät ole mukana jos sieltä tuleekin jotain arvaamatonta esiin, että tää voisi nyt olla ainutkertainen mahdollisuus mennä sinne ovelle, jos siis poika on edes pihalla. Nyt tuntuu oikeastaan heti paremmalta kun yritän edes tehdä jotain tuon lapsen hyväksi. Liian kauan onkin tullut mietittyä ettei toisten asioihin voi puuttua kun suoranaista hätää ei kuitenkaan näytä olevan. Mutta kiitos vaan kaikille vastanneille, nyt omatkin ajatukset selvisi viimeistään tämän suhteen, ei tuo tosiaan ole normaalia eikä oikein millään hyvällä syyllä perusteltavaa!
ap
Soititko jo? Ota sosiaalipäivystyksen tms. numero puhelimeesi ja soita heti, jo tänä iltana, jos näet sen lapsen yksin. Jää odottamaan kunnes tulevat hakemaan. Ei tosiaan ole normaalia tuo, millään lailla. Ihan itku tuli kun mietinkin vain, oma lapsi on saman ikäinen ja en anna olla omalla suojaisalla pihallammekaan kovin montaa minuuttia yksin ilman että näkisin koko ajan ikkunasta. Sitä paitsi ei edes viihdy kuin hetken yksin, ei todellakaan tuntitolkulla säällä kuin säällä ja vielä pilkkopimeällä. Ihan kauheaa ajatella millaista tuon lapsen elämä voikaan olla siellä kotona jos ei äiti välitä tuon taivaallista missä lapsi on ja että onko tällä hätä :((
Ja muistakaamme kaikki, että näissä tilanteissa saa ja pitääkin puuttua aina, kyse on lapsen turvallisuudesta. Jos on hätätilanne, täytyy soittaa 112:een, muutoin vaikka juuri siihen sosiaalipäivystykseen. Kuten joulun alla oli se surullinen juttu lehdessä huumeissaan olleesta äidistä pienen lapsen kanssa kirpputorilla, niin valitettavasti poliisikaan ei aina ehdi heti paikalle, joten huolehditaan kaikki yhdessä ettei yhdenkään tällaisen lapsen täydy enää joutua lapsenhoitoon kykenemättömien vanhempiensa armoille siksi etteivät ulkopuoliset välittävät ihmiset hoitaneet asiaa loppuun saakka.
Kiitos ap, että välität, olet hyvä ihminen <3
Minusta nimenomaan et ota enää yhteyttä äitiin vaan suoraan lastensuojeluun. Viimeiseen saakkahan nämä yrittävät aina esittää viranomaisille kunnollista, niin jos nyt kerrot äidille huolestasi, voi olla ettet enää näekään poikaa ja ties millaisissa oloissa sen jälkeen on (kun äitinsä luulee pojan kannelleen sinulle kotioloista). Parasta on että teet ilmoituksen viipymättä.
Vierailija kirjoitti:
Soititko jo? Ota sosiaalipäivystyksen tms. numero puhelimeesi ja soita heti, jo tänä iltana, jos näet sen lapsen yksin. Jää odottamaan kunnes tulevat hakemaan. Ei tosiaan ole normaalia tuo, millään lailla. Ihan itku tuli kun mietinkin vain, oma lapsi on saman ikäinen ja en anna olla omalla suojaisalla pihallammekaan kovin montaa minuuttia yksin ilman että näkisin koko ajan ikkunasta. Sitä paitsi ei edes viihdy kuin hetken yksin, ei todellakaan tuntitolkulla säällä kuin säällä ja vielä pilkkopimeällä. Ihan kauheaa ajatella millaista tuon lapsen elämä voikaan olla siellä kotona jos ei äiti välitä tuon taivaallista missä lapsi on ja että onko tällä hätä :((
Ja muistakaamme kaikki, että näissä tilanteissa saa ja pitääkin puuttua aina, kyse on lapsen turvallisuudesta. Jos on hätätilanne, täytyy soittaa 112:een, muutoin vaikka juuri siihen sosiaalipäivystykseen. Kuten joulun alla oli se surullinen juttu lehdessä huumeissaan olleesta äidistä pienen lapsen kanssa kirpputorilla, niin valitettavasti poliisikaan ei aina ehdi heti paikalle, joten huolehditaan kaikki yhdessä ettei yhdenkään tällaisen lapsen täydy enää joutua lapsenhoitoon kykenemättömien vanhempiensa armoille siksi etteivät ulkopuoliset välittävät ihmiset hoitaneet asiaa loppuun saakka.
Kiitos ap, että välität, olet hyvä ihminen <3
Siis kuka tulee hakemaan. Ei sossut lasta pihalta hae vaan kahden viikon sisällä vierailevat perheessä ja perhe käy sitä ennen niiden toimistolla.
Sossu tulee paikalle, kun on todellinen hätä.
Ja mikä hätätilanne?
Ai ei ole hätätilanne jos lapsi on tuntitolkulla yksin ulkona tietämättä missä asuu ja milloin joku ehkä tulee hakemaan kotiin?? Ei ole kokemusta näistä, onneksi, mutta käsittääkseni kyllä joku sosiaalipäivystys/sosiaalitoimnen kriisipäivystys nimenomaan tulee auttamaan vaikka keskellä yötä. Ja jos ei tule, niin poliisin on tultava
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Soititko jo? Ota sosiaalipäivystyksen tms. numero puhelimeesi ja soita heti, jo tänä iltana, jos näet sen lapsen yksin. Jää odottamaan kunnes tulevat hakemaan. Ei tosiaan ole normaalia tuo, millään lailla. Ihan itku tuli kun mietinkin vain, oma lapsi on saman ikäinen ja en anna olla omalla suojaisalla pihallammekaan kovin montaa minuuttia yksin ilman että näkisin koko ajan ikkunasta. Sitä paitsi ei edes viihdy kuin hetken yksin, ei todellakaan tuntitolkulla säällä kuin säällä ja vielä pilkkopimeällä. Ihan kauheaa ajatella millaista tuon lapsen elämä voikaan olla siellä kotona jos ei äiti välitä tuon taivaallista missä lapsi on ja että onko tällä hätä :((
Ja muistakaamme kaikki, että näissä tilanteissa saa ja pitääkin puuttua aina, kyse on lapsen turvallisuudesta. Jos on hätätilanne, täytyy soittaa 112:een, muutoin vaikka juuri siihen sosiaalipäivystykseen. Kuten joulun alla oli se surullinen juttu lehdessä huumeissaan olleesta äidistä pienen lapsen kanssa kirpputorilla, niin valitettavasti poliisikaan ei aina ehdi heti paikalle, joten huolehditaan kaikki yhdessä ettei yhdenkään tällaisen lapsen täydy enää joutua lapsenhoitoon kykenemättömien vanhempiensa armoille siksi etteivät ulkopuoliset välittävät ihmiset hoitaneet asiaa loppuun saakka.
Kiitos ap, että välität, olet hyvä ihminen <3
Siis kuka tulee hakemaan. Ei sossut lasta pihalta hae vaan kahden viikon sisällä vierailevat perheessä ja perhe käy sitä ennen niiden toimistolla.
Sossu tulee paikalle, kun on todellinen hätä.
Ja mikä hätätilanne?
Eikö nyt melkoinen hätätilanne ole kyseessä, jos 5v. poika istuu esim. iltamyöhällä yksin lumikasassa??? Heti soitto sosiaalipäivystykseen ja vaatimus tulla välittömästi katsomaan! Pois lapsi tuollaiselta hunsvottiäidiltä!
Tsemppiä ap, olen ollut vastaavassa tilanteessa!
Asuin lapsettomana opiskelijana kerrostalossa jossa asui myös pieni poika, en osaa oikein arvioida ikää kun tapahtuneesta on jo yli 10v mutta sanoisin että 3-4 vuotias. Ulkoili aina yksin myös, mutta en tosiaan osannut kauheasti ihmetellä kun itellä ei ollut lapsia enkä sitten ajatellut että siinä varsinaisesti olisi mitään väärää jos äiti vaikka seurailee lastaan ikkunasta tms. Välillä kyllä ajattelin että en ehkä uskaltaisi noin pienen olla pitkiä aikoja yksin jos minulla olisi lapsi. Kerran sitten tulin jostain opiskelijariennosta ihan arki iltana melko myöhään, olisiko kello ollut lähellä puolen yön. Alaovella hytisi tuo pieni poika! Itkeä tihrusti, oli peloissaan ja minuakin ensin säikkyi. Vein heti sisälle ja kotiovelle (ehkä jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut soittaa 112 heti) jonka avasi aivan sekaisin oleva äiti, pupillit laajentuneina ja katse jonnekin kaukaisuuteen, puheesta ei saanut mitään selvää ja kämpässä haisi ihan hirveälle. Se selvisi että oli unohtanut tulla päästämään pojan iltaulkoilulta sisälle ja alaovi ennätti mennä lukkoon eikä poika sitten itsekään päässyt sisälle. Summereita ei tuossa talossa ollut vaan alaovi meni lukkoon muistaakseni kahdeksalta tai yhdeksältä. Joka tapauksessa tuo pieni poika oli tuntikausia yksin ulkona myöhäisenä ja kylmänä syysyönä :( Ehdotin äidille että ottaisin pojan mun luokse ja ihme kyllä äiti vaan vetikin oven kiinni nenämme edestä ja poika jäi mun kanssa rappukäytävään. Mentiin minun asuntoon jossa yritin rauhoitella tuota lasta sen minkä kykenin (huom, olin itse selvinpäin) ja soitin hätänumeroon. En mistään sosiaalipäivystyksistä edes tiennyt tuolloin. Poliisit tuli ja myöhemmin myös päivystävä sossu. Mun sydäntä raastaa vieläkin kun tuo pieni poika kerkesi nukahtaa sohvalleni ennen lasun tuloa paikalle. Peittelin häntä ja itkin. Tuo oli ehkä suurin herätys todellisuuteen jonka olen ikinä kokenut. Nuorena opiskelijana myös ihan valtava järkytys ja itkin asiaa kauan. Edelleen mietin asiaa toisinaan, lähinnä että saiko lapsi paremman elämän ja missä mahtaa olla nyt. Tuota äitiä en sen koomin nähnyt ja muuutin itsekin aika pian pois tuosta asunnosta.
Olisi kiva, jos ap ehtisit tulla illalla lenkin jälkeen kertomaan kuulumiset.
Noniin nyt ehdin takaisin koneen ääreen. Lasta ei (onneksi) näkynyt nyt illalla pihalla. Lähdin puoli seitsemän aikaan ja kiersin takapihan kautta. Palasin puol kasi ja piha edelleen tyhjä. Päätin käväistä vielä kaupassa ja palasin vähän yli kahdeksan, eikä silloinkaan mitään, joten toivottavasti ja oletettavasti hän ei tänä iltana ole ainakaan pitkää aikaa ollut pihalla. Huomenna sitten asiaa eteenpäin.
ap
Hyvä ap, virtuaalitsemppaus täältä!
Soitettu nyt lastensuojeluun! En tiedä minkä verran tällä tavalla julkisesti saa enää asiasta puhua nyt kun juttu on siirtynyt viranomaisten selvitettäväksi? No sen sanon, että he ottivat kyllä ilmoitukseni vakavasti ja selvittävät kiireisesti (mitä sitten tarkoittavatkaan) tilannetta. Omat yhteystiedot annoin myös, jos tarvitsevat lisätietoja tms. vielä.
Ulos ei päästä tänäänkään kun isompi lapsi edelleen kipeänä. Illalla oli sentään hieman helpottunut olo kun poika ei ollut pihassa. Mietin jo kuumeisesti että jos on siinä niin mitä sitten teen, että onko ihan päivystävän sossun asia jos lasta ei päästetä sisään ja kyhjöttää yksin pimeässä pihassa. Sitä myös mietin, että jos tai kun lasu selvittää pojan kotioloja, niin mullehan ei varmaan ilmoiteta kuitenkaan miten kävi? Voivatko mitenkään kertoa edes oliko kaikki sittenkin ok vai johtiko tapaus muihin toimenpiteisiin? Ehdin jo miettiä että jos poikaa ei kohta enää näykään pihassa niin jää vaivaamaan, että onko hänet huostaanotettu vai onko äiti päättänyt pitää lapsen sisällä ettei ilmoituksia enää tulisi? Jos joku tietää näistä, niin voi toki kertoa :)
Nyt vaan todellakin toivon että tuli tehtyä oikea ratkaisu. Enpä kyllä ois uskonut että vauvapalstan kannustamana oikeasti tekisin lasua kenestäkään, mutta ehkä ihan hyvä näin kuitenkin
ap
Hyvä juttu, että ottivat tosissaan! Eivät voi ilmoittaa sinulle, miten lapsen kävi mutta uskon että selvittävät nyt kunnolla lapsen kotiolot.
Vierailija kirjoitti:
Soitettu nyt lastensuojeluun! En tiedä minkä verran tällä tavalla julkisesti saa enää asiasta puhua nyt kun juttu on siirtynyt viranomaisten selvitettäväksi? No sen sanon, että he ottivat kyllä ilmoitukseni vakavasti ja selvittävät kiireisesti (mitä sitten tarkoittavatkaan) tilannetta. Omat yhteystiedot annoin myös, jos tarvitsevat lisätietoja tms. vielä.
Ulos ei päästä tänäänkään kun isompi lapsi edelleen kipeänä. Illalla oli sentään hieman helpottunut olo kun poika ei ollut pihassa. Mietin jo kuumeisesti että jos on siinä niin mitä sitten teen, että onko ihan päivystävän sossun asia jos lasta ei päästetä sisään ja kyhjöttää yksin pimeässä pihassa. Sitä myös mietin, että jos tai kun lasu selvittää pojan kotioloja, niin mullehan ei varmaan ilmoiteta kuitenkaan miten kävi? Voivatko mitenkään kertoa edes oliko kaikki sittenkin ok vai johtiko tapaus muihin toimenpiteisiin? Ehdin jo miettiä että jos poikaa ei kohta enää näykään pihassa niin jää vaivaamaan, että onko hänet huostaanotettu vai onko äiti päättänyt pitää lapsen sisällä ettei ilmoituksia enää tulisi? Jos joku tietää näistä, niin voi toki kertoa :)
Nyt vaan todellakin toivon että tuli tehtyä oikea ratkaisu. Enpä kyllä ois uskonut että vauvapalstan kannustamana oikeasti tekisin lasua kenestäkään, mutta ehkä ihan hyvä näin kuitenkin
ap
Vaitiolovelvollisuus on kyllä ihan ehdoton lastensuojelun työntekijöillä, joten ilmeisesti et saa tietoa pojan kohtalosta, vaikka tiedustelisitkin jossain vaiheessa. On omakohtainen kokemus, kun tein 2014 omasta sukulaislapsestani lukuisia ilmoituksia ihan omalla nimelläni enkä tänä päivänä tiedä, missä lapsi on. Oletettavasti otettiin huostaan, mutta edes kummit eivät saaneet tietoa vaan välittävät muistamiset vanhempien kautta. Huoltajuushan säilyy vanhemmalla/vanhemmilla huostaanotosta huolimatta.
Ok näin oletinkin. Täytyy vaan luottaa että poika nyt saa apua tilanteeseen. Viimeiseen asti kyllä toivoisin että kaikki olisi sittenkin hyvin ja tämä vaan väärä hälytys. Mutta voiko äiti oikeasti olla niin huoleton lapsensa suhteen ja silti ihan täyspäinen vanhempi, ilman että mitään sen vakavampaa olisi taustalla...
ap
Kyllä jotain vakavaa on taustalla ihan varmasti, mutta valitettavasti se ei selviä meille koskaan. Kuten joku tuolla aiemmin pohtikin, niin saattaa olla kyseessä maksullinen nainen, jolla muutama asiakas päivässä. Siksi ajaksi lapsi "piilotettava" johonkin. Yleensähän ovat kuulemma puolen tunnin asiakkaita, joten sopisi hyvin. Saattaa olla talous tiukilla, joten pimeä tulo ainoa, mikä auttaa naista oikeasti. Hieno juttu nyt, kun asia on lastensuojelun pöydällä. Heillähän on 7 päivää aikaa funtsata, tehdäänkö lastensuojelutarpeen selvitys. Sitten alkaa mylly pyöriä. Kyllä niin sydäntä riipii, kun ajattelee, mitä tämän pienen pojan mielessä on pyörinyt ulkona yksin ollessaan. Kyllä meidän aikuisten tulee puuttua asioihin, jos on pieninkään epäilys, että kaikki ei ole kotona kunnossa. Kukaan tervejärkinen ja välittävä vanhempi ei kohtele lastaan noin!
Tuli ihan itku tätä lukiessa :( itsellä myös 5-vuotias poika, joka myös on hetkiä itsekseen ulkona. Tuntuu kauhealta ajatella, että on lapsia, jotka joutuvat olemaan ulkona yksi pitkiä aikoja :(