Työttömät: oletteko tuotteliaita muuten elämässänne?

Hei ap ja muut kuvataidetta harrastavat!Olen itse ammatiltani kuvataiteilija.Tässä ei voi koko ajan tuottaa taidetta,kuin liukuhihnalta,auttaa heti,kun et soimaa itseäsi asiasta.Suosittelen vähentämään ruutuaikaa.Tee rauhassa yksinkertaisia juttuja,kotihommia,ulkoilua jne.Niin löydät uudelleen motivaatiota taiteeseen,luovuutta pitää tavallaan ruokkia ja valmistella.

Jos olet masentunut,sekin voi olla,niin sitten lääkäriin.

Vapaaehtoisduuni? Siitä saisi päivään rytmiä joka motivoisi tekemään muutakin.

En ole tuottelias. Juon kahvia, luen kirjoja, käyn puistossa tai metsässä kävelyllä, tapaan ystäviäni, kirjoitan, valokuvaan, käyn keikoilla. Elän yksinkertaista ja melko rauhallista elämää, tietoisesti makustellen. Minulla on terveyttä, ystäviä ja aikaa itselleni. Asiani ovat oikein hyvin.

Vasta valmistuin toiseen ammattiini. Toisena vuotena sekään ei kiinnostanut enää pätkääkään. Olen alkanut inhota suurinta osaa muista ihmisistä. Haen töitä ja saan yhteyden työnantajiin, mutta pelkään, että asenteeni kaikkea kohtaan paistaa jotenkin läpi.

Minulla on enää miesystävä, perhe ja jokunen kaveri. Miesystävä raivostuttaa päivittäin. Jo hänen naamansa saa minut raivoihin.

Harrastan muuten juoksua ja punttista. Lapsena olin ahkera piirtäjä, sittemmin kirjoitin ja nyt olen unohtanut senkin. Olen myös aina lukenut paljon ja ollut vitsiniekka.

Enää ei vain naurata oikein mikään. Minulla ei ole unelmiakaan. Ainoa haluni on juoda kännit ja haaveilen vain seuraavasta sekavuustilasta. Viime kännin join lauantaina ja nyt eletään torstaita. Huomiseen jaksan ehkä pantata. Yritän epätoivoisesti taistella himoa vastaan. On minussa sentään yksi halu: halu olla juomatta. Sitten kun meillä on kotona riitaa ja mies sortuu ottamaan muutaman oluen panee hän sen riitojen tiliin. Minun taas pitäisi olla pitempään selvin päin, että saisin terapia-apua. On kun asuisin kujalla jossain perimmäisessä nurkassa...vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin.

Vierailija kirjoitti:

En ole tuottelias. Juon kahvia, luen kirjoja, käyn puistossa tai metsässä kävelyllä, tapaan ystäviäni, kirjoitan, valokuvaan, käyn keikoilla. Elän yksinkertaista ja melko rauhallista elämää, tietoisesti makustellen. Minulla on terveyttä, ystäviä ja aikaa itselleni. Asiani ovat oikein hyvin.

Sinulla on kuitenkin ihan mielekästä tekemistä päivissäsi?

Up

Hassua, minulle on käynyt ihan päinvastoin kuin monille. Työttömänä jaksoin tehdä paljon enemmän kuin nyt työelämässä. Olen kiireisen ja stressaavan työpäivän jälkeen niin puhki, etten jaksa laittaa kunnollista ruokaa tai tehdä juuri muitakaan kotitöitä saati harrastaa. Työttömänä oli aikaa ja intoa nähdä vaivaa ruoanlaiton eteen, energiaa opiskella vaikka uusia kieliä ja harrastaa. En ole koskaan ollut paremmassa kunnossa kuin työttömänä! Kirjoja luin sydämeni kyllyydestä ja katsoin paljon elokuvia ja harrastin kulttuuria. Nyt lähden aamuvarhaisella töihin, ja kotiin päästyäni lähes kaadun sänkyyn. Mieluusti ottaisin työttömän elämän takaisin, vaikka tulot pienenisikin. (Tämä ei nyt tarkoita, että haluaisin muiden elätiksi, totta kai olen iloinen että olen saanut töitä, harmittaa vain kun se tuntuu imevän ihan kaiken energian, mitä ennen riitti muuhunkin elämiseen.)

Olen niin aktiivinen ja tuottelias kuin tässä terveydentilassa kykenen olemaan. Olen työttömänä työnhakijana, mutta käytännössä työkyvytön useimpiin hommiin selkävian takia. Lääkäri kirjoittelisi vain lyhyitä saikkuja, mutta en halua niitä. Se parin viikon saikku kun merkitsee mulle pelkkää paperisotaa. Jos te-toimisto jotakin yrittää tarjota, niin sitten varmaan täytyy miettiä saikun hakemista uudestaan.

Jonossa erikoissairaanhoitoon, jonoa jäljellä vielä arviolta 3 kk.

Ei ole selkäpotilaalla helppoa niin kauan kun on edes jotakin liikuntakykyä jäljellä.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin olla tuottelias, mutta huomaan saman, minkä moni täälläkin on huomannut, että kun on paljon aikaa tehdä vaikka mitä, niin ei tule tehtyä oikein mitään:( Olen yrittänyt keräillä muiden jättämiä roskia roskiksiin, jotta tekisin jotain yleishyödyllistä ja kierrellä ympäri pk-seutua, mutta siihen se sitten jääkin. Pyörin vain samaa luuppia päivästä toiseen ja mietin, että miksi olen tällainen saamaton p*ska.

Huomenna teen jotain kehittävää, ihan oikeasti...:D

Hienoa, että keräät roskia! Arvostan sinua! Se jo osoittaa, ettet ole saamaton. Jos olet Facessa, liity Roska päivässä -ryhmään.

Vierailija kirjoitti:

Vasta valmistuin toiseen ammattiini. Toisena vuotena sekään ei kiinnostanut enää pätkääkään. Olen alkanut inhota suurinta osaa muista ihmisistä. Haen töitä ja saan yhteyden työnantajiin, mutta pelkään, että asenteeni kaikkea kohtaan paistaa jotenkin läpi.

Minulla on enää miesystävä, perhe ja jokunen kaveri. Miesystävä raivostuttaa päivittäin. Jo hänen naamansa saa minut raivoihin.

Harrastan muuten juoksua ja punttista. Lapsena olin ahkera piirtäjä, sittemmin kirjoitin ja nyt olen unohtanut senkin. Olen myös aina lukenut paljon ja ollut vitsiniekka.

Enää ei vain naurata oikein mikään. Minulla ei ole unelmiakaan. Ainoa haluni on juoda kännit ja haaveilen vain seuraavasta sekavuustilasta. Viime kännin join lauantaina ja nyt eletään torstaita. Huomiseen jaksan ehkä pantata. Yritän epätoivoisesti taistella himoa vastaan. On minussa sentään yksi halu: halu olla juomatta. Sitten kun meillä on kotona riitaa ja mies sortuu ottamaan muutaman oluen panee hän sen riitojen tiliin. Minun taas pitäisi olla pitempään selvin päin, että saisin terapia-apua. On kun asuisin kujalla jossain perimmäisessä nurkassa...vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin.

Yläpeuķku siitä, miten hyvin kuvasit tilannettasi. Parempia aikoja toivottaen.

Mulla on kolmas päivä työttömänä ja ei tämä sovi minulle. Olin pitkään työttömänä ennen kuin pääsin puoleksi vuodeksi palkkatöihin ja kyllä töissäolo sopii paremmin, vaikka ne työt oli välillä vähän turhan tuntuisia. Nyt kun aikaa on taas enemmän, käytän sitä ihan liikaa jonninjoutaviin asioihin. Lasken asuntolainan lyhennyksiä Excelillä ties kuinka monella eri tapaa ja mietin sijoituksia. Toisaalta kun olin töissä, tuntui että olen ihan pihalla. Kokonainen tulosjulkistuskausi meni ihan ohi niin että hädin tuskin oli mitään käryä minkälaisia tuloksia firmoilta tuli. 

Työnhakuun ei töissäollessa tuntunut olevan aikaa eikä jaksamista, illat meni levätessä ja viikonloput pyykkivuoren kimpussa. Nyt kun olisi aikaa, niin ei jaksa oikein innostua koko ajatuksesta. Viimeisellä työviikolla hain muutamaa paikkaa, mutta nyt tuntuu että haluan hengähtää siitäkin hommasta. Töissäolo teki kyllä sillä tavalla hyvää, että nyt kun olen nähnyt, että hyvinhän minä pärjään, niin uskallan edes hakea jotain töitä. Aiemmin oli kauhea kynnys, kun tuntui ettei enää osaa mitään tähdellistä eikä kelpaa minnekään, kun kukaan ei huoli.

Olen selvästi laitostunut, kun kaipaan jonkun ulkopuolisen asettamia raameja. Olen pärjännyt hyvin kouluympäristössä ja työympäristössä, mutta kotona joudun aivan hunningolle.

Vierailija kirjoitti:

Jospa otettaisiin yhteinen projekti, jossa jokainen osallistuja tuottaa jotain pientä ja julkaisee sen täällä? Esim. runo, novelli, valokuva, kuva maalauksesta, essee, kuva neulotuista lapasista tms.?

Ei kaikki ole taiteilijatyyppejä. Minä esim. olen raha-asioista kiinnostunut ja opiskellut rahoitusta AMK:ssa. Olen kiinnostunut henkilökohtaisesta taloudenhoidosta, pitkäjänteisestä sijoittamisesta ja perintöverosuunnittelusta. Minulle olisi mielekästä puuhaa laittaa jonkun ihmisen raha-asiat järjestykseen. Kuitit kasaan ja luvut Exceliin tai kirjanpito-ohjelmaan. Sieltä näkisi helposti, minne ne kaikki rahat menee ja sitä kautta voisi miettiä mikä on turhaa ja miten rahaa voisi saada säästöön. Tai jos ihmisellä olisi paljon velkoja, katsottaisiin sotasuunnitelma niiden selättämiseksi yksi kerrallaan.

Jonkun mummelin tai papparaisen kanssa voisin katsoa, miten omaisuutta laitettaisiin pikku hiljaa perinnönjakokuntoon. Mökit ja hankalat kiinteistöt myyntiin ja tilalle jotain likvidiä, joka on helppo jakaa tai myydä perintöverojen maksua varten. Jos omaisuutta on liian kanssa, katsottaisiin verovapaita lahjoituksia ja perinnönjakoa ainakin osittain yli sukupolven. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole tuottelias. Juon kahvia, luen kirjoja, käyn puistossa tai metsässä kävelyllä, tapaan ystäviäni, kirjoitan, valokuvaan, käyn keikoilla. Elän yksinkertaista ja melko rauhallista elämää, tietoisesti makustellen. Minulla on terveyttä, ystäviä ja aikaa itselleni. Asiani ovat oikein hyvin.

Sinulla on kuitenkin ihan mielekästä tekemistä päivissäsi?

On joo. En ollenkaan kaipaa työelämän stressiä ja kiirettä. Luonteenlaatuni on aika rauhallinen, ja monet tuskastuvatkin hitauteeni. Pärjään taloudellisesti ihan hyvin, ja minun sijastani työhön pääsee joku, joka on siinä parempi. :)

Näin työttömänä sitä toivoisi asuvansa jossakin ihmisten ilmoilla. Me asutaan lähellä pk-seutua, mutta kuitenkin landella. Täältä ei pääse mihinkään ilman autoa. Mies käy töissä ja pienellä palkallaan pitää meidän talouden pystyssä. Itse saan vain peruspäivärahaa, koska miehen tulot on kuitenkin aavistuksen liian suuret siihen, että muita tukia irtoaisi.

Alkuun työttömyys oli ihan ok, laitoin kotia ja pihaa kuntoon. Nyt kahdeksan kuukauden jälkeen kaipaa jo jotakin muuta sisältöä elämään. Tulen mökkihöperöksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vasta valmistuin toiseen ammattiini. Toisena vuotena sekään ei kiinnostanut enää pätkääkään. Olen alkanut inhota suurinta osaa muista ihmisistä. Haen töitä ja saan yhteyden työnantajiin, mutta pelkään, että asenteeni kaikkea kohtaan paistaa jotenkin läpi.

Minulla on enää miesystävä, perhe ja jokunen kaveri. Miesystävä raivostuttaa päivittäin. Jo hänen naamansa saa minut raivoihin.

Harrastan muuten juoksua ja punttista. Lapsena olin ahkera piirtäjä, sittemmin kirjoitin ja nyt olen unohtanut senkin. Olen myös aina lukenut paljon ja ollut vitsiniekka.

Enää ei vain naurata oikein mikään. Minulla ei ole unelmiakaan. Ainoa haluni on juoda kännit ja haaveilen vain seuraavasta sekavuustilasta. Viime kännin join lauantaina ja nyt eletään torstaita. Huomiseen jaksan ehkä pantata. Yritän epätoivoisesti taistella himoa vastaan. On minussa sentään yksi halu: halu olla juomatta. Sitten kun meillä on kotona riitaa ja mies sortuu ottamaan muutaman oluen panee hän sen riitojen tiliin. Minun taas pitäisi olla pitempään selvin päin, että saisin terapia-apua. On kun asuisin kujalla jossain perimmäisessä nurkassa...vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin.

Yläpeuķku siitä, miten hyvin kuvasit tilannettasi. Parempia aikoja toivottaen.

Kiitos. Tietäis vaan miten tästä eteenpäin...