Vierailija

vai onko tuhoon tuomittu jo heti kättelyssä?

Viimeinkin, olen löytänyt miehen joka voisi olla se oikea. Ongelmana vaan on, että mies on tunne-ihminen, tekevä ja seurallinen, ja minä olen yksin mökissäni viihtyvä luola-ihminen.
Ikääkin on jo kertynyt, eli ei tässä vaiheessa elämää enää oikein osaa muuttua seuralliseksi ja lämpimäksi..
Kannattaisiko vaan lyödä hanskat tiskiin jo heti, vai voiko onnistua? Ollaan täydelliset vastakohdat.

  • ylös 4
  • alas 1

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Ei kukaan voi vastata tuohon tuntematta teitä. Kyllä tuommoinen voi toimia. Jos sinä kestät miehen tunteellisuutta ja mies kestää sinun tunteettomuutta.

Vierailija

Kyllä minä kestän sen tunteellisuuden, mutta kestääkö mies minun tunteettomuutta.... aika paha.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Kysytkö sinä tuota ihan tosissasi? Jos tarkemmin mietit, niin tiedät kyllä vastauksen.

Vierailija

Mitenkäs tämä tunteettomuus oikein sinussa ilmenee? Kerropa hieman, mitä pidät tunteettomuutena. Rationaalisuutta? Kylmyyttä? Introverttiä vetäytyvyyttä, ujoutta?

t. mies, melkein tunteellinen rationalisti

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mitenkäs tämä tunteettomuus oikein sinussa ilmenee? Kerropa hieman, mitä pidät tunteettomuutena. Rationaalisuutta? Kylmyyttä? Introverttiä vetäytyvyyttä, ujoutta?

t. mies, melkein tunteellinen rationalisti

olen ihan hiton ujo. ehkä aika kylmä ajatustapa koko maailmasta ym... enkä puhu enkä pussaa.

ap

Vierailija

Miten kylmä ajatustapasi maailmasta oikein ilmenee? Kyynistynyt? Skeptinen? Näet opportunismin, populismin, pyrkyryyden yms. lävitse ja se ahdistaa noin niin kuin keskimäärin?

Vai inhoat maailmaa yleensäkin, kohtelet sitä itse kylmästi ja itsekkäästi, piittaamatta muista?

#5

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten kylmä ajatustapasi maailmasta oikein ilmenee? Kyynistynyt? Skeptinen? Näet opportunismin, populismin, pyrkyryyden yms. lävitse ja se ahdistaa noin niin kuin keskimäärin?

Vai inhoat maailmaa yleensäkin, kohtelet sitä itse kylmästi ja itsekkäästi, piittaamatta muista?

#5

varmaan aika kyyninen.. en inhoa maailmaa "noin yleensäkkin", inhoan vääryyttä ja olen kyllä itsekseni aika tunteellinen, vaikken sitä näytä.

Miten sitä oppisi vanhoilla päivillä käyttäytymään kuin "normaali" ihminen.?

ap

Vierailija

Meillä on vaimon kanssa juuri noin päin, yhdessä ollaan oltu 15 vuotta, kyllä vaimo on muuttunut vuosien saatossa lämpimämmäksi ja muutenkin osaa jo nykyään antaa läheisyyttä, ponnisteluja ja tuskaa se kyllä vaati. En kyllä vaihtaisi mihinkään.

Vierailija

Siihen tarvitsee ehkä paljon lämpöä ja kainalotunteja? Hymyjä ja kannustusta. Puolin ja toisin. Itse olen melko ekstrovertti ihmisten ilmoilla, joskus hyvinkin ekstrovertti. Kotosalla taas puhun vähän silloin, kun ei ole puhuttavaa. Tai välillä paljonkin, mutta silti. Ja nyhjötän täällä koneen ääressä. Olenkohan pari lausetta tyttärelle lausunut puolentoista tunnin aikana. "Pesisitkö ensin kädet", "Siivotaan pöytä ensin ennen kuin piirrät".

Vääryyttä en voi sietää lainkaan. Siksi vältän kaikkea, missä sitä tietäisin joutuvani seuraamaan – saati sitten osallistumaan.

Oikeudenmukaisuus on vaikea asia. Sen puolesta kannattaisi varmastikin kamppailla, mutta kun en usko jaksavani tilanteita, joihin luonteeni myötä luultavimmin nousisin ja väkisin joutuisin. Olen liian hyvin selvillä mekanismeista, joita sillä suunnalla käytetään. Enkä jaksa uskoa, että pystyisin muuttamaan koko tilanteen yksin. Olen liian haavoittuvainen, otan liian raskaasti tahalliset väärinymmärtämiset ja niistä tulisi nykyisessä julkisuudessa jokapäiväisiä. Osaan ehkä ennustaa, miten julkisuus reagoi ja analysoida tilannetta tarkastikin sivusta, mutta itse luultavasti päästäisin höyryt ensimmäisen häiriintyneen toimittajan silmille. Pokerinaamaksi en halua opetella, minkään kätkeminen ei minulta onnistu. Tai jos kaikki ei aina naamastani aivan selvästi näkyisikään, itse tunnen kuitenkin tilanteen niin vahvana etten henkisesti kestäisi minkään varsinaista kätkemistä. Perusteltu näkemys ja visiot eivät useinkaan riitä. Suhteet, pyrkyryys, häikäilemättömyys, narsistisuus; niillä pärjää jo paremmin. Ja ne paikat kierrän kaukaa.
#5

Vierailija

Oikeastaan voisi sanoa, että taistelen muiden kokemaa vääryyttä vastaan itsestäni piittaamatta liiankin herkästi. Siksi vältän paikkoja, joissa joutuisin sitä paljon tekemään. Se on kuluttavaa. Mitä kierommaksi menee, sitä kuluttavampaa se minulle on. Riemu siitä, että nilkit saivat ansionsa mukaan ei koskaan riitä korjaamaan sitä tuskaa, mikä prosessista syntyy. En usko, että osaisin kovettaa itseni sitä sietämään.

#5

Vierailija

No voi onnistua tai olla onnistumatta. Mutta ei tietenkään mitään hanskoja tiskiin! Ette välttämättä ole niin erilaisia kuin nyt tuntuu. Täydelliset vastakohdat - en usko. Ei teillä silloin olisi kiinnostusta välillänne. Saattaa jopa ajan myötä olla parempi yhdistelmä kuin näennäissamanlaiset ihmiset. Ja kokemuksesta tietysti puhun.

Vierailija

On hyvä myös muistaa, että ekstrovertteja ja introvertteja on kovin erilaisia. Itse ekstroverttina siedän hyvin toimimista yksin ja eristyksissä. Äärimmäisen introvertti läheiseni taas ei siedä montaa päivää kotona, vaan hänen on pakko liikkua ihmisten ilmoilla, kun muuten alkaa liikaa "ahdistamaan". Kumpiko meistä sitten lopulta onkaan ekstrovertti ja kumpi introvertti? Hän toki on introvertti, mutta silti ehkä oleellista on myös toleranssi olosuhteiden suhteen. Kuinka pitkälle voi venyä ja kokea olevansa vielä ihan mukavalla alueella.

Kyllä asioita voi oppia, ja oppia pois tavoistaan. Ei saa olla liian ankara itselleen eikä odottaa yhtäkkistä suurta muutosta. Pikku hiljaa. Oma motivaatio on varmasti myös välttämätöntä.

#5

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miten olette edes päätyneet tuolle asteelle, jos on noin?

mies se itse halusi.
ap

Vierailija

Minulla on jääkaappimies ja elämäni on tuskaa. Itse olen lämmin ja intohimoinen ihminen. Mies ei puhu eikä pussaa, joskus kysyy voitaisko mennä sänkyyn uhhh voi elämän kevät! 

Vierailija

En usko. Etenkin menohalujen määrä on aika ratkaiseva. Jos toiselle on tärkeää olla koko ajan osallisena tapahtumissa ja kokoontumisissa, kun taas toisella ei tällaista tarvetta ole, se ennen pitkää luo liiankin ison kuilun kaksikon välille. Monestakin syystä, todennäköisesti myös mustasukkaisuudestakin. Suunnilleen samanlainen rytmi, tarve tilalle sekä seuralle on oltava. Mutta tämä on vain oma mielipiteeni.

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla