Menisitkö töihin, jos ei olisi (taloudellisesti) tarvetta?

Jos olisin taloudellisesti täysin riippumaton, tekisin varmasti nykyistä enemmän vapaaehtoistyötä eläinten parissa.

Tekisin kaksi tai kolme työpäivää viikossa ja opiskelisin siinä ohessa jotakin.

En todellakaan tekisi töitä. Saisin aikani kulumaan muutenkin oikein hyvin. Meillä onkin diili miehen kanssa, että kun hän jää eläkkeelle, otan itsekin silloin lopputilin. Muuten joutuisin vielä käymään 10 vuotta töissä.

En menisi. Minulla on jo 28 vuotta työelämää takana ja jos tulisin toimeen ilman työssäkäymistä, niin varmasti jäisin heti pois. Nuoria alallemme koulutettuja ihmisiä on ilman työtä, joten antaisin mielelläni paikkani jollekin heistä. Ainakin tällä erää työpaikalleni palkattaisiin tilalleni joku uusi. Sitten olisi vähän eri asia, jos ei palkattaisi ja työni jäisi muitten niskoille. Silloin pitäisi miettiä, että "kehtaako". Luulen, että kehtaisin, sillä ammatillinen alamäki on jo menossa työn hektisyyden vuoksi. 

En ikinä. Työpaikkani on naisvaltainen ja hoitoalalla. Lähtisin enkä ikinä edes vilkaisisi sinne päin.

Mä olen alalla, jolla tekisin töitä joka tapauksessa. Mutta voi olla, että tekisin niitä vähän toisin kuin nyt. Valikoivammin. Riskialttiimmin. Olen aika valikoiva ja riskiä ottava nyt jo, koska ala on high risk-high gain, mutta menisin vielä pidemmälle jos olisin oikeasti taloudellisestikin riippumaton.

Minulla on tuo tilanne, olen ollut 15 vuotta kotona. Minulla on kaksi tutkintoa, ammattikorkeakoulututkinto ja yliopistotutkinto, mutta työkokemuksen puutteen vuoksi kukaan ei edes harkitse ottavansa minua töihin.

Menimme nuorena naimisiin ja mies on ollut todella hyvissä varoissa alusta lähtien, ei ole ollut taloudellista pakkoa mennä töihin. Minä olen tässä lastenhoidon ohella opiskellut nuo tutkinnot ja nyt, kun nuorinkin lapsi on jo neljäsluokkalainen, haluaisin todella mielelläni mennä töihin.

En halua töihin rahan takia, vaan itseni. Haluan hyödyntää osaamistani, haluaisin olla osa jotain työyhteisöä ja jollain tavalla koen, etten ole edes "mitään", kun en ole töissä.

Olen 36-vuotias ja hakenut aktiivisesti töitä jo neljä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Tekisin kaksi tai kolme työpäivää viikossa ja opiskelisin siinä ohessa jotakin.

Perustelen vielä töihin menoa: pidän työkavereistani ja asiantuntijatyöstä, jossa saan toteuttaa itseäni. En jaksaisi tai kestäisi olla vain kotona, masentuisin varmaankin vaikka riittää kotonakin puuhaa.

No en TOD menisi. Ok, jos se olisi miehen varallisuutta, niin menisin, koska riippumattomuus on minulle tärkeää, ja olisi ikävää, jos jäisi avioerossa tyhjän päälle.

Mutta jos omaisuus olisi yhteistä ja riittäisi eron/puolison kuolemankin jälkeen hyvin elämiseen (eli sitä skenaariota ei olisi, että saattaisin jäädä viisikymppisenä ilman tuloja ja työuraa), en todellakaan tekisi palkkatöitä ihan vaan töiden tekemisen ilosta.

Näin siksi, että pidän myös palkatonta työtä arvokkaana. Perheen hoitoa, vapaaehtoistyötä, luovaa työtä. Olen ammatiltani toimittaja, joten voisin oikein hyvin hommata mielekästä tekemistä vaikkapa kirjoja kirjoittamalla tai blogia pitämällä - sen lisäksi että hoitaisin lapsia ja kotia.

Menisin, sillä pidän työstäni. Toki voisin tehdä vain vajaata viikkoa tai harkita jopa omalla alalla pidemmälle kouluttautumista.

En todellakaan. En ole millään kutsumusammatissa, taiteilija tai tutkija jolla olisi loistava akateeminen tulevaisuus.

Minulle kaikki on 24h töitä jo muutenkin työtä valtiollisessa merkityksessä en edes ymmärrä. Asiosta pitää aina saada jotain, ikinä en voi olla orja

En menisi, ei työ ole mulle elämän sisältö. Riittää mulla tekemistä kotonakin. Tai no voisin mä jossain vapaaehtoistöissä ehkä käydä.

Tekisin töitä pari päivää viikossa, kävisin kursseilla ja sen lisäksi tekisin vapaaehtoistyössä. Saisin ajan hyvin kulumaan, enkä tylsistyisi. Miehestäni en kuitenkaan halua olla riippuvainen, varallisuuden pitäisi olla omaani.

Taatusti en jatkaisi opettajan työtäni.

Leikkisin minäkin puhelimella valveillaoloaikani.

En menisi. Hoitaisin palkkatyön sijaan lapsenlapsia, auttaisin vanhenevaa äitiä, tekisin kotitöitä, laajentaisin puutarhaa jne. 

Alapeukutin sua seiska, koska et ole taloudellisesti riippumaton. Ero, miehesi työttömyys ym ym asiat riittävät rikkomaan tilanteen, joten selvähän se että tahdot töihin. Taloudellinen riippumattomuus tarkoittaisi minimissään 500 000 (jos erinomaisesti sijoitettuna ja pienet kulut) tai mikä vain sijoitusomaisuutta -sun ihkaomissa nimissä-, joka tuottaa elämiseen tarvitsemasi rahat.

Taloudellisesti riippumattomana menisin itse tuskin koskaan enää palkkatöihin, harrastaisin, urheilisin , tekisin vapaaehtoistyötä, kirjoittaisin, voi keksisin vaikka mitä mukavaa ja muille hyödyllisempää kuin nykyinen työni! T toinen tällä hetkellä kotimamma eikä rahojani välttämättä tarvittaisi, mutta itseni vuoksi on syytä palata kohta töihin

Puolison varaan en uskaltaisi heittäytyä... ehkä lähempänä eläkeikää sitten.

Tätä nykyistä työtäni tekisin kyllä vielä 10-15 vuotta sitten vois hellittää, eläkkeelle on nyt matkaa 25 v. En velvollisuudentunnosta, vaan siksi että työ on mukavaa ja haastavaa.

Jos mulla olisi ollut nuoresta asti pääomaa jolla saisi edes 25000 vuodessa nettona, niin tuskinpa olisin työelämään päätynyt.

Olen töissä perheyrityksessä ja täällä jatkaisin kyllä vaikkei olisi pakko. En tekisi täyttä päivää, enkä tulisi joka päivä, mutta silloin kun tarvitaan, tulisin mielelläni. Joskus saattaisin tulla muuten vaan, kun ei tuo kotona loisiminen pidemmän päälle mulle sovi. Äitiyslomillakin kävin välillä töissä piipahtamassa. Silloin töihin tulee ihan eri fiiliksellä ja motivaatiolla kun se on "oma päätös". :)

En menisi. Ostaisin kunnon maalausvälineet ja alkaisin maalailemaan tauluja. Tutkisin ja reissaisin myös pienillä viinitiloilla.