Miksi seksi ei kiinnosta minua? Ällöttää kun edes ajattelen. - 20v.

Vierailija kirjoitti:

Monet puhuvat seksistä kuin se tarkottaisi vain yhtä asiaa. Sinä olet kokenut jyystämistä, hyväksikäyttöä ja pettämistä. Seksi voi olla myös hyvää ja kiinnostaa sinua, jos saisit romanttisen suhteen. Sitä en tiedä, onko sellaisia miehiä olemassa.

Viimeksi kun yritin kokeilla parisuhdetta yhden kamalan parisuhteen jälkeen niin se menikin vituiksi ehkäpä juuri seksin takia. Mies oli todella kohtelias, ei painostanut seksiin koskaan, oli kiltti ja huomasin että välittää mutta en vaan voinut mitään sille, että seksi ahdisti valtavasti. Jos harrastimme seksiä niin kadutti. Joka aamu hänellä seisoi ja ahdisti olla siinä vieressä. En edes lopulta pitänyt hänen luonteestaan enkä luottanut hänenkään joten pistin pelin poikki. En siis ollut mustasukkainen enkä syytellyt häntä mistään enkä myöskään puhunut ahdistuksistani vaan olin kohtelias ja ymmärsin etten pysty parisuhteeseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

No pubeissa/yökerhoissa pyöriikin ne, jotka hakee seksiseuraa tai itsetunnon kohotusta. Asiallisia miehiä (ja naisia) voi löytää töistä ja harrastuksista kuten vaikkapa lintubongareista.

Tietysti on myös munkaltasia miehiä, jotka käy siellä pääosin kavereiden kanssa istuskelemassa, pelaamassa biljardia, katsomassa futista, tanssimassa ja vaa katselemassa meininkiä. m25

Oon vähän samanlainen kuin sä ap, muakin voi joskus panettaa, mutta itse seksi ei vaan kiinnosta. Se on jotenkin niin vaivalloista. En jaksa opettaa kenellekään tai odottaa, että olisin tosi sinut jonkun kanssa niin että voisin ehkä kenties saada. En siis ole koskaan vielä saanut miehen kanssa, Olen jo kolmekymppinen ja tapailen tällä hetkellä miestä, joka on tosi mukava, mutta ärsyttää, että pitää harrastaa seksiä. Olen kylläkin väärä nainen hänelle, mutta haluaisin perheen joten pakko kai kestää. Seksi ei kuitenkaan mielestäni ole vastenmielistä.

Kauhea klisee, mutta seksi on parasta kun rakastunut ja hyvässä parisuhteessa. Toinen kauhea klisee on, että kaikki miehet EI ole samanlaisia lääppijä/pervo/hyväksikäyttäjäpaskoja.

Minullakin on ollut tuollaisia erittäin negatiivisia ajatuksia nuorempana..  Olen ollut huonoissa parisuhteissa ja minua on hyväksikäytetty. Lopulta en kyennyt seksiin, parisuhteeseen, en oikeastaan minkäänlaiseen läheisyyteen.  Vihasin ihmisiä. Etenkin miehiä.  

Tänä päivänä koen olevani todella onnekas ja jotenkin ylpeä kaikesta kokemastani ja miten opein kokemuksistani..!  Siitä miten lopulta rohkaistuin ja uskalsin jälleen.. Löysin rakkautta ja opin ymmärtämään, että me ihmiset ollaan hyviä ja pahoja samanaikaisesti..haluineen ja tarpeineen.. Ylpeä siitä miten vihdoin opin ymmärtämään tuota vastakkaista sukupuolta ja kun sen oikean parterin kanssa opein nauttimaan seksistä. Ja kun opein, että rakkaus on ainoa arvokas asia mailmassa. 

Mun 20v. minäni nauraisi paskasta naurua kun lukisi tämän tekstin.. :D Mutta lisään vielä muutaman kliseen sinulle neuvoksi;aika parantaa haavat, anna anteeksi, anna elämälle mahdollisuus, rakastu! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No pubeissa/yökerhoissa pyöriikin ne, jotka hakee seksiseuraa tai itsetunnon kohotusta. Asiallisia miehiä (ja naisia) voi löytää töistä ja harrastuksista kuten vaikkapa lintubongareista.

Tietysti on myös munkaltasia miehiä, jotka käy siellä pääosin kavereiden kanssa istuskelemassa, pelaamassa biljardia, katsomassa futista, tanssimassa ja vaa katselemassa meininkiä. m25

Tuo iso kaveripiirikin on vähän sellanen ärsyttävä juttu. Monilla käy niin, että kun sitten yritetään vakiintua ja lapsi syntyy, miestä kiinnostaa edelleen istuskella enemmän baareissa kavereiden kanssa kuin olla kotona perheen kanssa. Futista voisi katsella kämpillä. Ja tanssiminen... väitätkö ettet samalla kyylää vastakkaista sukupuolta laisinkaan? Yksinkö tai frendien kanssa on kiva tanssia? Enpä tiedä sitten, mutta mielestäni on kivampi keksiä meininkiä päiväsaikaan, käydä vaikka ravintolassa syömässä ja illat pyhittää kotirauhalle ja aikaiselle nukkumiselle, että aamulla näkee taas auringonnousun. Mutta meitä ihmisiä on niin erilaisia. Sen tähden miettikää tarkkaan, että minkälaista puolisoa haette. Harvoin seepra raidoistaan pääsee.

Joo ei muakaan seksi kiinnostaisi, jos ei vähintään seuraavat ehdot täyttyisi:

• rakkaus

• kunnioitus

• luottamus

• turvallisuus

• sitoutuneisuus

• tasapainoinen ja toimiva parisuhde.

Traumojen takia voi olla vaikea saavuttaa esim. molemminpuolista luottamusta, vaikka molemmat sinällään luotettavia olisivatkin. Terapian kautta voit eheyttää itseäsi ja oppia taas luottamaan ihmisiin.

Laitoin puoli vuotta sitten hormonikierukan ja halut ovat kadonneet. En uskonut muiden kokemuksia.

Jos sun sydän sanoo todella että et halua seksiä niin silloin et harrasta.

Eipä minuakaan seksi toisen ihmisen kanssa suuremmin kiinnosta. Haluan kyllä orgasmin aina toisinaan, mutta saan sen helposti masturboimalla, joten miksi vaivautua työläästi hinkkaamaan itseään toista vasten? Vierastan seksissä "liikunnallista" puolta, liikettä jonka tosiaan koen jyystöksi ja liian rajuksi, jännittyviä lihaksia, huohotusta, hikoamista. Eikä juuri auta, vaikka rakastaisin kumppania. Katselen tilannetta jotenkin ulkopuolisena, vähän samalla tavoin kuin katselisin konsertissa idolinsa ympärillä kirkuvaa fanilaumaa ja ihmettelisin, mitä ne siinä kohkaa. 

Suhteissa olen kyllä aina suostunut seksiin vaikka en ole itse niin halunnut, sillä ei se ole sietämätöntä ollut, lähinnä vain täysin vailla mielenkiintoa. Suuseksiä saavana osapuolena laukean, muuten en, mutta sekään ei tunnu tärkeältä. Valitettavasti kumppaneille ei kaltaiseni välinpitämätön lahna ole riittänyt. Muuten kyllä eläisin mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuna.

Joku hidas rauhallinen tantraseksi ehkä voisi sopia minulle, löytyisi vain samanhenkinen kumppani. Toisaalta miksi harrastaa sellaistakaan? Läheisyydestä pidän kyllä ja pitkän rauhallisen halauksen aikana "kiihotunkin" (hassu sana, sillä en tunne oloani kiihkeäksi), mutta siitä ei tule fiilistä että nyt on pian päästävä panemaan ja saatava orgasmi.

Mulla oli ihan samaa ap. En ajatellut koskaan muuttuvani, mutta rakastuttuani ja saatuani vastakaikua elämäni ensimmäisen kerran (tai siis ensin sain vastakaikua tunteilleni ja sitten rakastuin, ja se vastakaiku tunteilleni oli ekan kerran, ei se, että mua kiinnostaa joku henkilö) rupesin vasta ymmärtämään seksiä. Olin noin 40v. silloin.

En sitä ennen tajunnut, että saattaisin olla mielihyvän lähde kellekään. Ajattelin, että he vain ottavat minusta tyydytyksensä, mutta eivät aiokaan antaa minulle mitään. Nyt ymmärrän, että saatan tai taidan olla vähän enemmän, kuin kassientyhjennysalusta, joka en siis kestänyt enkä halunnut olla, vaikka pakkohan se oli, koska halusin seurustelua ja näinhän mä järjellä, ettei toinen mua niin näe, mutta mä näin ja se oli pahinta.

Vieläkään en kykene ajattelemaan, että kukaan haluais olla mielihyvän lähde minulle, siis haluta tyydyttää minut, enkä vapaudu seksissä helposti, mutta nykyään silti nautin siitä, että näen mieheni haluavan minua ja osaan haluta itsekin ilman kammoa ja pelkoa ja ahdistusta.

Sen miehen kanssa, johon rakastuin en saanut seksiä, eli olen niin säälittävä, että se, että joku edes jonkin aikaa vastasi tunteisiini on paras kokemukseni rakkaudesta.

Ja minusta seksuaaliterapeutit eivät tajua tämmöisiä tunteita haluttomuuden takana lainkaan, en ainakaan itse saanut mitään apua, kun kävin juttelemassa yhden kerran tosin vain, kun se terapeutti oletti koko ajan, että mä haluan, ja halut on vaan kadoksissa suunnilleen väärien kumppaneiden takia. Vaikka ois mun eteen tullut kuka mies vain, niin sama ongelma. Ongelma oli minussa, eikä "eteeni tulevissa miehissä". En kokenut ansaitsevani haluja, en mitään. En kokenut voivani jatkaa terapetin kanssa, niin loukkaavasti hän puhui olettaen minun olevan haluava ihminen, kun se juuri oli ongelma, etten ollut ja tämä yhteiskunta odottaa sen olevan normi rakkaussuhteessa. Suuri viha on jäänyt seksuaaliterapeutteja kohtaan, miten epäymmärtäväisiä paskoja he ovat. Onneksi asia sitten selvisi ihan ilmankin heidän päänkallisteluaan. Aika syviä on syyt noihin tunteisiin, joita mulla esteinä seksin tuntumiselle millekään.

29

Muijalle tuli tuo sama fiilis kun oli ok-talo ostettu ja lapsi tehty,enää ei tee muutakuin vittuilee ja kiukuttelee.

hauskaa loppuelämää,tuosta kusipäästä ei pääse ikinä eroon.

olisi niin hienoa tuntea vielä joskus naisen kosketus joka oikeasti haluaa seksiä.

ap on juuri tuollainen akka mikä antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa,säälistä aina joskus pillua.

En ole ap, mutta kirjoittaja numero 31, haista vittu. Halveksin sunlaisia ihmisiä.

Tää on melkoinen ohis, mutta kerron oman tarinani, kun se tuli tästä mieleen. Seksiä ei koskaan pitäisi harrastaa ennen kuin tuntee itsensä.

Luulin aina olevani bi, koska ihastuin kumpaankin sukupuoleen. Aikuisuuden kynnyksellä mua jurppi olla aina yksin. Kavereilla oli jo kunnon parisuhteet, mutta itselläni ei minkäänlaista kokemusta seurustelusta tai muustakaan, koska olin niin ujo. Kun aloitin yliopistolla opiskelun 20-vuotiaana, päätin löytää samalla kumppanin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että iskin melkein ekan vastaantulijan. Se oli kiva mies jolla oli kivat silmät. Syy miksi pidin hänestä oli, että hänen kanssaan oli helppo puhua ja olla, mikä on mulle harvinaista miesten suhteen. Päädyimme jonkinlaiseen seksisuhteeseen, mistä siirryimme tapailuun.

Aluksi asiat etenivät, koska olin niin innoissani. Ajattelin, että ehkä olen vihdoin löytänyt mun ekan kumppanin. Seksi oli suoraansanottuna laimeaa. Se tuntui siis lähinnä kiusalliselta. Ihastuin kuitenkin mieheen tunnetasolla. Jonkin ajan kuluttua huomasin, että mun tunteet olikin täysin kaverilliset. Mies taas oli rakastumassa muhun. Sen huomasi esim. seksissäkin, kun se yritti "rakastella", mikä teki seksistä entistä huonompaa. Pikkuhiljaa koko mies alkoi inhottaa minua ja tunsin itseni likaiseksi ja ällöttäväksi. Silloin aloin pohtia seksuaalisuuttani oikeen kunnolla. Se ettei pidä yhdestä miehestä ei tietenkään tarkoita, ettei pitäisi yhdestäkään. Mutta mä tajusin, etten ollut koskaan ollut kiinnostunut miesvartalosta tai ajatuksesta seksistä miehen kanssa. Silloin hiffasin olevani lesbo. Olin aina kuvitellut, että pidän miehistäkin, koska se on normi, alkuoletus. Olin sentään ihastunut poikiin usein. Tän pohdiskelun seurauksena menin ihan pyörälle päästäni, kunnes luin sellaisesta kuin biromanttinen homoseksuaali, ja yhtäkkiä tajusin itseäni täysin. Ihastun siis kumpaankin sukupuoleen, mutta tunnen seksuaalista vetoa vain naisiin.

Suhde ton yliopistomiehen kanssa kariutui sitten pikkuhiljaa, kun etäännyttiin toisistamme. Mua alkoi ällöttää mies ylipäätään ja muistot siitä. Pidin itseäni jotenkin saastuneen ja seksinukkena. Parin kuukauden kuluttua meistä tuli kuitenkin kavereita ja alettiin nähdä silloin tällöin ihan muuten vaan. Nykyään kaikki on ok välillämme, mutta mua vieläkin ällöttää, jos mies tulee lähelle ja jotenkin inhottaa sen miehekkyys. En ole miehelle koskaan kertonut seksuaalisuudestani, enkä oikeen voikaan, koska sellainen tuskin tekee hyvää toisen itsetunnolle. Jossain vaiheessa asia kuitenkin tulee varmasti ilmi (viimeistään kun alan seurustelemaan). Se tarkoittaa luultavasti kaveruutemme loppua. Nyt musta lähinnä tuntuu, etten voi/saa tutustua naisiin romanttisessa mielessä, koska se satuttaisi tätä miestä. Lisäksi mua itseäni inhottaa oma menneisyys hänen kanssaan, enkä jaksaisi alkaa selittää sitä tulevalle kumppanille.

Tuntuu, että kaikki on nyt ihan sekaisin. Omat seksuaaliset halut on ihan nollissa. Tunnen itseni juurikin panopuuksi. Tän pitkän ajatusvirran tarkoitus oli siis kertoa, ettei kannattaisi ryhtyä romanttisiin/seksuaalisiin puuhiin, ennen kuin tietää, mitä haluaa.

On ihan normaalia, ettei nauti seksistä, jossa ei pohjalla ole kestävä ja luottamuksellinen parisuhde ja rakkaus. Anna olla ja nauti muista asioista. Et vain satu olemaan samanlainen jakorasia, kuin muut suomalaiset miehet ja naiset. 

Hlnhjon