Kaveri: "Mitä, etkö sä oo vieläkään kertonut lapsillesi raskaudesta???? Eikö olis jo korkea aika???"

Minulla yksi lapsi ennestään, kerroin hänelle uuden vauvan odotuksesta vasta kun olin 27. viikolla.

Miksi pitäisi kertoa aikaisin? Kukin kertoo kun haluaa.

Itse taisin kerto viikolla 25 tai jälkeenkin, odottavan aika on pitkä.. Lapsen on helpompi mieltää vauva, kun alkaa maha kasvaa.. Ja keskenmenoriski on tuossa vaiheessa pienempi, eikä lapselle pikku veljen tai siskon odotus tule liian pitkäksi ajaksi.. Tuosta huolimatta mietin silloin välillä että oisiko pitänyt kertoa myöhemmin, lähes neljä kuukautta on pitkä aika odottaa milloin syntyy 😊t. Viiden äiti (lapset jo tehtynä ei enää raskaana

Minä kertoisin ihan yksinkertaisesti siitä syystä, että haluaisin kertoa sen heille ennen kuin kenellekään muulle. Ei olisi kivaa, että lapsi kuulisi asian jossain kaverin sivulauseessa. Eli jos olet kertonut raskaudesta kaverillesi, en ymmärrä, mikset kertoisi sitä myös lapsille. Voihan lapsillekin selittää, että vielä on mahdollisuus, ettei vauvaa tulekaan.

Kertoisn varmaan heti kun oon itse varma asiasta. En vain tajua, miksi en kertoisi. Jos tulis varhainen keskenmeno niin sitten tulis. Ja ei mua haittaa, jos lapset kertois sen joillekin, tosin omat lapseni tuntien he muistaisivat puhua siitä muualla vasta kun mun vatsa muutenkin näkyy jne. Mutta miksei sen voi kertoa vasta lähempänäkin ajankohtaa, kun vauva tulee, eipähän oo lapsilla niin pitkä odotus :)

En mäkään kertoisi noin alussa. Ehkä joskus rv 20+.

Me ollaan kerrottu heti raskaustestin jälkeen.

Voi tietysti olla vähän eri asia, kun esikoinen oli 11kk, kun toinen ilmoitti tulostaan ja kun sain tietää kolmannesta, esikoinen oli 1v 8kk ja toinen 9kk. Eipä ne mitään ymmärtäneet oikein silloinkaan, kun kuopus syntyi.

Neljättä ei tullut. Jos edelliset lapset olisivat olleet isompia, olin ehkä odottanut, kunnes maha kasvaa.

Siis et kerro lapsille... miksi? Etkö kertoisi keskenmenosta?

Meillä puhutaan lapsille aina avoimesti KAIKESTA. Omassa lapsuudenkodissa asioita salailtiin lapsilta eikä se ollut kivaa. Ja varsinkin tuo, että monet perheensisäiset asiat kuuli juoruina sukulaisilta tai salaa aikuisten jutuista ja teki sitten omat johtopäätökset niistä (mitkä ei aina pitäny paikkaansa).

Siksi meillä lapset saa kuulla niin ikävät kuin mukavat asiat. Iloita ja surra meidän mukana. Jos lapsi on ollut pieni eikä ymmärrä, niin netistä on etsitty tietoa ja kuvia. Esim. mikä on syöpä/leikkaus/miltä sikiö näyttää milloinkin masussa ym.

Mutta tietysti se on jokaisen oma asia. Oma äitini kauhistelee meidän tapaamme kertoa asioista lapsille ja sitä, että meidän lapset puhuu perheen sisäisistä asioista hyvin avoimesti.

Meidän esikoinen oli 2,5 v. kun aloin odottaa toista lasta. Sai varmaan tietää ihan alkuvaiheessa, koska vaikea olisi ollut kokonaan olla puhumatta asiasta lapsen läsnäollessa. Ja mielummin halusin kertoa suoraan, kuin että lapsi sattumalta kuulee jotain ja alkaa pienessä päässään kehitellä hassuja ajatuksia. Jos olisi tullut keskenmeno, niin sitä olisi varmasti itketty kovasti. Totta kai esikoinen olisi huomannut, että jotain hullusti. 

Vierailija kirjoitti:

Siis et kerro lapsille... miksi? Etkö kertoisi keskenmenosta?

Meillä puhutaan lapsille aina avoimesti KAIKESTA. Omassa lapsuudenkodissa asioita salailtiin lapsilta eikä se ollut kivaa. Ja varsinkin tuo, että monet perheensisäiset asiat kuuli juoruina sukulaisilta tai salaa aikuisten jutuista ja teki sitten omat johtopäätökset niistä (mitkä ei aina pitäny paikkaansa).

Siksi meillä lapset saa kuulla niin ikävät kuin mukavat asiat. Iloita ja surra meidän mukana. Jos lapsi on ollut pieni eikä ymmärrä, niin netistä on etsitty tietoa ja kuvia. Esim. mikä on syöpä/leikkaus/miltä sikiö näyttää milloinkin masussa ym.

Mutta tietysti se on jokaisen oma asia. Oma äitini kauhistelee meidän tapaamme kertoa asioista lapsille ja sitä, että meidän lapset puhuu perheen sisäisistä asioista hyvin avoimesti.

Samaa mieltä kuin ullä oleva kirjoittaja. Myös mun lapsuuden kodissa salattiin KAIKKI ja kärsin sen vaikutuksista edelleen. Olen niin katkera ja vihainen vamhemmilleni edelleen vaikka ikää on jo neljäkymmentä. Itse kerron lapsilleni kaiken, mutta tottakai heidän iän huomioon ottaen. 16vuotiaalle kerrotaan eri tavalla keskenmenosta kuin neljävuotiaalle. Molemmat ovat kiitollisia tiedosta, eivät valehteleusta.

Me kerrottiin noihin aikoihin. Just siksi, että kerrottiin muillekin perhepiirissä niin olihan se reilua että lapset sai tietää samalla, eikä sitten mahdollisesti kuulopuheiden perusteella.

Esikoista kun odotin niin tytärpuoli oli 4-vuotias. Seuraavaa odottaessa esikoiseni oli 1-vuotias ja tytärpuoli silloin 6. Eipä tuo isoveli tuosta mitään tajunnut mutta tytölle haluttiin kertoa samalla kun muillekin.

Jos vielä tulen raskaaksi niin en välttämättä kerro kenellekään ihan vielä tuolloin. En nyt ehkä ihan sinne 20 viikoille odottele mutta jotain siltä väliltä sitten :) Ja lapsille kerron taas sitten samaan aikaan kuin muillekin.

Vierailija kirjoitti:

Siis et kerro lapsille... miksi? Etkö kertoisi keskenmenosta?

Meillä puhutaan lapsille aina avoimesti KAIKESTA. Omassa lapsuudenkodissa asioita salailtiin lapsilta eikä se ollut kivaa. Ja varsinkin tuo, että monet perheensisäiset asiat kuuli juoruina sukulaisilta tai salaa aikuisten jutuista ja teki sitten omat johtopäätökset niistä (mitkä ei aina pitäny paikkaansa).

Siksi meillä lapset saa kuulla niin ikävät kuin mukavat asiat. Iloita ja surra meidän mukana. Jos lapsi on ollut pieni eikä ymmärrä, niin netistä on etsitty tietoa ja kuvia. Esim. mikä on syöpä/leikkaus/miltä sikiö näyttää milloinkin masussa ym.

Mutta tietysti se on jokaisen oma asia. Oma äitini kauhistelee meidän tapaamme kertoa asioista lapsille ja sitä, että meidän lapset puhuu perheen sisäisistä asioista hyvin avoimesti.

Ois kiva kuulla miksi tämä meidän tapa toimia on saanut niin paljon alapeukkuja? Olen vanhemmiltani koittanut kysyä miksi meiltä salailtiin lapsena niin paljon. Kyllä sen ilmapiirin kodissa aisti. Ja kun isä oli pitkään sairaalassa ja leikkauksessa, niin oli kamala ettei meille puhuttu mitään.

Kerroin alle 3 vuotiaalle esikoiselleni tulevasta pikkuveljestä muistaakseni joskus rv.28.

Olisin vielä hetken odottanut mutta siinä sattui tulemaan täydellinen tilanne kertoa.

Syy miksi odotin asian kertomista näin "kauan" on se että tiesin että esikoiseni on niin innoissaan asiasta että ei jaksa sitä niin käraivällisesti odottaa, lisäksi se että en halunnut että lapsi kertoo asiaa kaikille vastaantuleville. Omalle lapselleni ainakin muutaman viikon asian sulatteluaika on riittävä.

Aika hyvä keskustelu. Esikoinen oli 2v kun nuorempi syntyi. En edes muista, että olisin erikseen kertonut että hän on saamassa sisaruksen.

Se ei lapsen näkökulmasta ole niin ihmeellinen asia. Siinä ikäryhmässä ja kotiäitejä vilisevässä puistossa oli yks sun toinen pallomaha ja vaunuissa työnneltiin kavereiden pikkusiskoja ja veljiä.

Kun maha oli jo tosi iso, niin juttelin kyllä että sieltä tulee vauva ja miltä se tuntuu kun on sitten isoveli.

Mä kerroin silloin vasta, kun maha alkoi jo kunnolla näkyä ja haitata menoa. Ja siitä huolimatta meinas käydä odottavien (4,5 ja 2,5 v. ) aika pitkäksi, äiti vaan paisuu ja paisuu eikä se ikinä synny..! Meni vielä melkein 2 viikkoo yli lasketun.. Luulen, että lapset odottivat enemmän kuitenkin sitä, että äiti jaksaa taas juosta ja touhuta heidän kanssaan kuin itse vauvaa..

Minkä ikäiset aloittajan lapset ovat, ja millainen perhetilanne muuten? Ja kenelle kaikille raskaudesta on kerrottu?

Koska sehän asiasta kurjan tekee, jos esim. on uusperhekuvio, missä uusi vauva muuttaa tilannetta vielä paljon enemmän kuin ydinperheessä, ja kaikki muut (äidin kaverit, vanhempien sisarukset ja isovanhemmat) tietää tulevasta vauvasta ennen kuin sisarukset.