Pikkusisarus ja kerhoon siirtyminen pk:sta

No ei minkäänlaista ongelmaa, ja just tuo ns. pikkueskarivuosi kyseessä.

Nautti kun ei ollut päiväkotirutiinia, kerhokin alkoi just passelisti meille klo 12 ja kesti kolme tuntia, kahdesti viikossa. Kyllä meillä oli ihan ok kerhoryhmä, muistaakseni 9 lasta siinä ryhmässä ja toiminnassa se jaettiin isoihin ja pieniin (minimi-ikä oli 3 v.) . Kyseessä oli seurakunnan kerho. Pienet ryhmät mahdollistivat tosi hyvän tason toiminnassa ja esikoinen oppi mm. lukemaan tuon kerhon aikana, jo ennen esikoulua siis. Vähän se virrenveisuu näin tapauskovaisena välillä puistatti, mutta toiminta oli erittäin hyvää ja ohjaajat ammattitaitoisia.

Mukana oli pikkusisarus, joka  ei päässyt ryhmään ensimmäisen kuukauden aikana, koska oli alle kolme vuotta, mutta siitä sitten meni porukan mukana. Nuorimmainen syntyi keskimmäisen syntymäpäivänä tasan kolmen vuoden päästä :)

Jatkoivat siitä sitten eri päiväkotiin kuin mistä lähtivät, parempaan, jos minulta kysytään ja siellä meni sitten myös nuorimmainen koko polun 2-vuotiaasta koululaiseksi.

Äitiysloma ja sen jälkeinen hoitovapaa oli isommillekin lapsille meillä ihan parasta aikaa. Toki isommilla tytöillä oli seuraa myös toisistaan ja sattumalta naapurustossa syntyi kaksi vauvaa samoihin aikoihin ja toisen näistä vauvoista isosisko on esikoisen bestis nyt yli 10 v. myöhemmin :)

Meidän poika oli toissavuonna, nyt on eskarissa. Nautti siitä, että kerhossa oli niin vähän pakkoja ja odottamista ja niin paljon erilaista tekemistä kuin päiväkodissa. Vessaan sai mennä, kun pissatti eikä yhtä aikaa muiden kanssa, askarteluissa sai tehdä sinisen kissan, jos siltä tuntui (päiväkodissa tehtiin aina kaikki samalla tavalla, koska siten oli kuulemma paras testata lasten kehitystä. Piti saada aikaan samanlainen kuin mikä oli mallina). Virrenveisuuta en muista olleen, ellei sitten "pienet rakentajat" tulkita virreksi, tosin en itse ollut siellä koko ajan paikalla, joten hankala sanoa.

Poika reipastui vuoden aikana hurjasti, koska kerhossa sai tehdä itsenäisiä päätöksiä ja mikä parasta - ohjaajilla oli aikaa jutella ja olla lasten kanssa toisin kuin päiväkodissa, jossa iso osa ajasta menee suunnitteluun.

Hyvin meni! Mutta tosiaan panostettiin tuohon tehtävien tekemiseen, askarteluun yms. Poika nautti kun sai olla kotona ja kerho toi siihen vaihtelua.

Erittäin hyvin. Lapsi rakasti hitaampia aamuja ja yhteisiä iltapäiviä äidin kanssa kun pienempi nukkui päiväunia. 

Me pidettiin yhteyttä päiväkotikavereihin ja sovittiin aina silloin tällöin, että kavereita tuli meille leikkimään ja vanhempansa hakivat meiltä kotiin. 

Ihana kuulla positiivisia kokemuksia! Huoli on herännyt ehkä siksi, että kaverit ja hoitajat ovat päiväkodissa tosi tärkeitä, lasta selvästi hieman mietityttää että mitä sitten kun ei enää ole päiväkotia. Toki päiväkodista iso osa kavereistakin siirtyisi eskariin syksyllä, omani on alkuvuodesta syntynyt joten pitkään päiväkodissa. Mielelläni häntä kotona pidän kyllä, toivon että kerhossa olisi ikäistä seuraa eikä pääosin niitä pienimpiä (3v). Kerhomatkat on tosi hankalat ja pitkät (40min julkisilla), mutta sille nyt ei voi mitään. Toisaalta odotan positiivisin mielin, toisaalta pelottaa juuri kavereiden puolesta. Täällä kun on vähemmän näitä isoja kerhossa ja kotihoidossa.

Kerhoissa toisaalta on aikaa tukea lasten kaverisuhteiden muodostumista ihan eri lailla. Ja koska ne lapset siellä on kaikki kotihoidossa, saat heidän kauttaan kyläpaikkoja muiden kotihoidettujen vanhemmista, mikä voi virkistää. Voi tulla niitäkin tilanteita, että voit kerhoilun ajaksi vaikka mennä kahville jonkun toisen äidin luo.

Meillä lapset aloitti kerhossa, ja olihan se shokki siirtää nämä sitten aikanaan päikyn laitosmeininkiin. Kerhonohjaajat olivat itse jotenkin niin tavallisia ja helposti lähestyttäviä, että heidän kanssaan tuli vaihdettua aina muutama sana kerhon päätteeksi. Kun kenelläkään ei ollut kiire. Lapsi oli aina mukava viedä sinne, minusta tuntui että ohjaajat nauttivat siitä työstään ja  heillä oli vähemmän aikaa ruotia lapsia ja lasten perheitä, koska he siirtyivät sitten kerhon jälkeen toiseen leipätyöhönsä, heidän päivänsä ei ollut ihan koko ajan vaan sitä lastenhoitoa.  Siellä oli rento meininki.

Päiväkodin kanssa kesti aikansa sopeutua siihen että ne hoitajat on niin syvällä siinä lapsenhoidossa että selvästi kaikille tekisi hyvää nähdä välillä vähän muitakin työtehtäviä. Siis ihan sen oman jaksamisen ja tietyn suhteellisuudentajun vuoksi, ettei leipäännyt ja ettei jostain pikkuasiasta tule isompaa kuin se nyt oikeasti on. Hyvää se hoito on, mut tietenkin erilaista, kun lapsia on paljon, koko ajan on jotenkin kiire siirtymästä toiseen, hoitajia on vähän ja tilat on pienet.