Lue keskustelun säännöt.
Otin mieheni vain koska en uskaltanut ihastua oikeasti :(
24.01.2016 |
Ja nyt alkaa harmittaa. Mutta silloin kun tämä tapahtui en olisi voinut muuta. Siitä on nyt noin 10 vuotta ja jos olisin saanut traumani yksin eläen edes selviteltyä ja uskaltanut lopulta joskus ihastua en olisi enää ollut lastentekoiässä.
Kommentit (82)
Tarkoitatko, että "otit" miehesi, vaikka et ollut ihastunut häneen? Olitko sitten ihastunut johonkuhun toiseen? Ja mitä tunsit miestäsi kohtaan, jos et ihastusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Käytit sun miestä vähän hyväksesi ja nyt sitten säälit itseäsi tämän vuoksi. :D Hyvä asenne sulla, sisko. Tuolla asenteella elämä on taatusti tavattoman hankalaa, aina löytyy jotain jota harmitella.
Vierailija kirjoitti:
Miksi oli pakko tehdä lapsia? Uhrasit intohimoisen elämän ja aidon rakkauden mahdollisuuden saadaksesi tyypillisen seksittömän lapsiperhehelvetin? Hanki nyt ees rakastaja ja ELÄ! Vielä ei ole liian myöhäistä!
En uhrannut mitään, vaan olisin elänyt yksin uskaltamatta ihastua kehenkään. Se on aivan varmaa. Minulla on sen tason traumoja takanani.
En kuvitellut, että kykenisin vielä ihastumaan, siksi hankin lapsia mieheni kanssa. Mies oli ollut vuosikausia yksin ja tunsimme kauan ennen perheen perustamista. Hän oli ihastunut minuun jo vuosia aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitatko, että "otit" miehesi, vaikka et ollut ihastunut häneen? Olitko sitten ihastunut johonkuhun toiseen? Ja mitä tunsit miestäsi kohtaan, jos et ihastusta?
Niin, mies norkoili siinä. En ollut ihastunut sillä hetkellä, kun menimme yhteen. Kerroin miehelle kyllä, että tämä on vähän tällainen "pakkoratkaisu". Että ollaan me sitten yhdessä, kun muitakaan ei olla löydetty. Mulla oliaina ollut tunne, etten voi löytää ketään, mutta ennen tuota oli eräs ihastuminen, joka sinetöi sen, etten uskaltaisi enää kuvitellakaan ihastuvani. En tosin tajunnut sitä silloin noin, "etten uskalla ihastua", silloin olisin ehkä ollut jo niin pitkällä tajuamisessa, että olisin voinut vielä ratkoa asiaa. Siis sitä, mikä estää uskaltamasta.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Käytit sun miestä vähän hyväksesi ja nyt sitten säälit itseäsi tämän vuoksi. :D Hyvä asenne sulla, sisko. Tuolla asenteella elämä on taatusti tavattoman hankalaa, aina löytyy jotain jota harmitella.
En käyttänyt, miehellä oli viimeiset hetket saada lapsia ja näin hänen ei tarvinnut jäädä lapsettomaksi. On siitä minulle kuulemma ikuisesti kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tullut sitten mieleesi, että olisit voinut elää ihan yksiksesi?
Minusta tämä vain on väärin minua kohtaan. Kun luen teidän kaikkien muiden rakastumisista, joissa se mieskin on halunnut teidät. Mulle ei ole KOSKAAN käynyt niin itse ihastuessani. Silloin mua ei ole koskaan haluttu. Sitten en enää uskaltanut ihastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut sitten mieleesi, että olisit voinut elää ihan yksiksesi?
Ei. Silloin en olisi tuntenut itseäni tätäkään vähää rakastetuksi. Hylkiöksi vain. Kaikkien muiden löytäessä kumppaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Käytit sun miestä vähän hyväksesi ja nyt sitten säälit itseäsi tämän vuoksi. :D Hyvä asenne sulla, sisko. Tuolla asenteella elämä on taatusti tavattoman hankalaa, aina löytyy jotain jota harmitella.
En käyttänyt, miehellä oli viimeiset hetket saada lapsia ja näin hänen ei tarvinnut jäädä lapsettomaksi. On siitä minulle kuulemma ikuisesti kiitollinen.
Anteeks? Miehethän voi tehdä lapsia vielä vanhuksinakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei tullut sitten mieleesi, että olisit voinut elää ihan yksiksesi?
Sinä vain luulet, että yksinjääminen olisi ollut minun valintani, vaikka eihän se olisi ollut, vaan sen seurausta, etten uskalla ihastua. Pakon sanelema juttu. Miten mä olisin voinut olla sellaiseen tyytyväinen millään tasolla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Käytit sun miestä vähän hyväksesi ja nyt sitten säälit itseäsi tämän vuoksi. :D Hyvä asenne sulla, sisko. Tuolla asenteella elämä on taatusti tavattoman hankalaa, aina löytyy jotain jota harmitella.
En käyttänyt, miehellä oli viimeiset hetket saada lapsia ja näin hänen ei tarvinnut jäädä lapsettomaksi. On siitä minulle kuulemma ikuisesti kiitollinen.
Anteeks? Miehethän voi tehdä lapsia vielä vanhuksinakin.
Joo, mutta jos haluaa jaksaa lasten kanssa, nähdä heidän kasvavan ja olla edes jonkun aikaa läsnä lasten aikuisuudessakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että kyllä mies on kiitollinen, ettei tarvinnut olla vanhus saadessaan lapsia. Jos siis et sitä ymmärtänyt, numero 10.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. Käytit sun miestä vähän hyväksesi ja nyt sitten säälit itseäsi tämän vuoksi. :D Hyvä asenne sulla, sisko. Tuolla asenteella elämä on taatusti tavattoman hankalaa, aina löytyy jotain jota harmitella.
En käyttänyt, miehellä oli viimeiset hetket saada lapsia ja näin hänen ei tarvinnut jäädä lapsettomaksi. On siitä minulle kuulemma ikuisesti kiitollinen.
Anteeks? Miehethän voi tehdä lapsia vielä vanhuksinakin.
No ihan kaikki eläkeläismiehet eivät kyllä pysty nappaamaan synnytysikäistä naista itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerro Ap vähän millainen luonne ja persoona olet muuten. Tunnistan tarinasta itseni.
Vierailija kirjoitti:
Miksi oli pakko tehdä lapsia? Uhrasit intohimoisen elämän ja aidon rakkauden mahdollisuuden saadaksesi tyypillisen seksittömän lapsiperhehelvetin? Hanki nyt ees rakastaja ja ELÄ! Vielä ei ole liian myöhäistä!
Eikö rakastaja olisi vähän tai aika paljonkin itsekästä? Tuntuu, ettei kukaan koskaan ymmärrä, mistä mä puhun ja mitä mä oon kokenut ja millaista mulla on. Helppoahan se on jotain vastauksia vain roiskaista kun itselle on noi rakkausjutut ihan simppeleitä!!!
Ap
Äitivihajankkaajan päivän ketju. Mene pois. Kukaan ei ole sinulle velkaa yhtään mitään vaikka kuinka säälittelet itseäsi.
Voi vittu mitä vikinää. Koira nyt vähän enemmän vielä uhriutua, varmasti jonkun tyhjänpäiväisen ensimmäisen maailman ongelman löydät jonka parissa velloa oikein kunnon eksistentiaalikriisissä.
Vierailija kirjoitti:
Kerro Ap vähän millainen luonne ja persoona olet muuten. Tunnistan tarinasta itseni.
No en edes tiedä, sehän tässä on yksi osa puuttuvaa palapelin palaa. Oon mikä sä haluat mun olevan. Eli ei. Mut oon sisältä ilmeisen herkkä, mulla ei vain ole kosketusta minuun, sisimpääni, se ei ohjaa minua, vaan aikoinaan saamani neuvot, jokin suoritus, ohjelma, jonka mukaan kun teen, en voi tehdä väärin. Muiden sanat vaikuttavat minuun syvästi, en osaa kuunnella itseäni, olen toisaalta hyvin vahva, koska minua on koitettu paljon nujertaa, olen pakannut kaiken vaan sisääni jonnekin laatikkoon, ja etsin ihmistä, jonka tuella kykenisin nollaamaan nujertavat sanat ja valinnat, joita minuun on kohdistettu.
Olen alkanut hahmottaa, että ikäcä kyllä se henkilö saatan joutua olemaan minä itse, joka on oma tukeni, koska tuntuu, ettei mua ymmärrä se läheisinkään ja oon lapsellisesti niin paljon vain odpttanut, että kyllä seuraava ja seuraava ihminen, johon tutustun, on mun ymmärtäjä. Ja ollut kykenemättä huomata, että kai mä itse joudun se olemaan. Aikaisemmin en ole voinut olla, koska kaikki mitä mä teen on ollut päässäni olevan vaatija-kriitikon mielestä väärin. Miten mä voisin kaiken väärintekijään luottaa?
Se on muuttunut, että en enää jaksa välitää pääni sisäisestä valittajasta, jonka mielestä mä teen kaiken väärin. En tiedä, miksi en välitä. Ehkä siksi, että oon terapiassa, joka on mua auttanut.
Vierailija kirjoitti:
Voi vittu mitä vikinää. Koira nyt vähän enemmän vielä uhriutua, varmasti jonkun tyhjänpäiväisen ensimmäisen maailman ongelman löydät jonka parissa velloa oikein kunnon eksistentiaalikriisissä.
Millälailla rakkauden puute on sinusta turha ongelma elämässä tai sellainen traumaisuus, ettei uskalla ihastua? Pitäisikö minun vain istua nurkassa, jottei sulle vain tule paha mieli, kun olet ehkä loukannut jota kuta kaltaistani ja tunnet halua löydä ja hiljentää minut oman kylmyytesi ja kovuutesi tähden? En ymmärrä sinua, mistä ihmeestä vihasi ja vainosi oikein kumpuaa? Mene pois, jos sulla ei ole mitään muuta sanottavaa ja ellet ymmärrä, millaista on elää vailla rakkautta. Minäkin haluaisin rakastaa, miten se on sinulta pois? Onko sulla ketään jota rakastat? Jos on, niin et sitten voi olla yhtään myötätuntoinen minua kohtaan, joka oon elänyt hyvää hyvyyttäni muiden kanssa, joita ei rakasta? Tyhmyyttäni ja kykenemättömyyttäni, mitta niidenkö takia ansaitsen kaiken tämän vajeen rakkauselämässäni?
Miksi oli pakko tehdä lapsia? Uhrasit intohimoisen elämän ja aidon rakkauden mahdollisuuden saadaksesi tyypillisen seksittömän lapsiperhehelvetin? Hanki nyt ees rakastaja ja ELÄ! Vielä ei ole liian myöhäistä!