En halua enää yhtään palautetta (opiskelu)

Mitä alaa opiskelet?

Vierailija kirjoitti:

Mitä alaa opiskelet?

Terapeutiksi, ja oma terapia kuuluu opintovaatimuksiin. Tosin kesällä olisi saanut pitää taukoa, mutta halusin käsitellä palautteen syitä.

Anteeksi, mutta jotenkin kiintoisaa, että olet melkein terapeutti ja käyt terapiassa.

Niin ja minun mielestäni aikuisuuteen kuuluu kyky ottaa vastaan kaikenlaista kritiikkiä (menettämättä yöuniaan). Hyvää, huonoa, asiallista, epäasiallista...

Mitä helvettiä?! :D Onhan tämä elämä muutakin kuin vaan pelkän positiivisen palautteen saantia.

No, meidän hoitajakurssilla melko monella on samat fiilikset, vaikka varmasti se palaute on paljon kevyempää kuin sulla jos kerran opiskelet terapeutiksi. Mutta, sitä tulee koko ajan, opinnoissa noin viitisen kertaa yhden kurssin aikana + harjoittelupalaute. Ongelma on se, ettei palautteen antajalla ole yleensä valmiuksia antaa sitä palautetta. Puututaan persoonaan (mitähän ei saisi arvostella) sanotaan mitä ensimmäisenä tulee mieleen miettimättä sen enempää tai sitten opiskelijalle on asetettu alunperinkin kohtuuttomat osaamisvaatimukset.

Meillä on porukka itkenyt ja jännittänyt ja todellakin vihannut sitä palautteen saamista. Jotenkin ei ole asiallista rääppiä toista ihmistä koko ajan, varsinkin sellaista joka vasta tosiaan opettelee asioita. Se on iso stressinaihe, varsinkin harjoitteluissa joissa sitä stressiä on muutenkin, koska siellä näkee asioita jotka järkyttää monella tasolla ja vie energiaa sekin.  Yksi harjoittelupaikka on niin kamala, että sillä on hirveä maine. Kukaan ei halua mennä sinne töihin valmistumisen jälkeen. Useammalla opiskelijalla oli pukuhuoneessa kerta viikkoon itkijäiset, kun se arvostelu oli niin kamalaa ja jotenkin niin ovelasti annettua ettei siinä osannut puolustaa itseään.

Itse olen sitä mieltä että tää jatkuva palautteen antaminen on mennyt överiksi. Se vie aikaa ja resursseja, jota opinnoissa on muutenkin niukasti.

Minä opiskelin koko tutkintoni ulkomailla ja meillä oli tosi paljon vertaisarviointiseminaareja. Yhdellä kurssilla tehtäväni oli jäänyt puolitiehen, en siis saanut sitä valmiiksi deadlinen puitteissa mutta ajattelin palauttaa sen kuitenkin. (Seminaari oli pakollinen ja jos ei olisi palauttanut mitään, sen korvaaminen olisi mennyt todella hankalaksi).

 Tekeleeni sai arvioitavakseen yksi kurssikaverini jonka kanssa olimme enemmänkin tekemisissä, myös vapaa-ajalla. Sanoin hänelle jo ennen seminaaria, että työni on täysin keskeneräinen ja tiedostan sen itsekin. Sanoin myös, että hävettää mennä seminaariin sen tekeleen kanssa mutta eipä voi mitään. Lisäksi istuimme yhdessä hänen ja kolmannen kurssikaverin kanssa juuri ennen deadlinea tehtäviämme tekemässä, joten hän kyllä tiesi, että minulla oli ollut vaikeuksia tehtävän kanssa.

Anyhow, seminaarissa tämä kurssikaverini sitten latasi täyslaidallisen siitä kuinka paska tekeleeni on. Kävi läpi jokaisen pikkuasiankin kohta kohdalta, kritisoi ja kyseenalaisti asioita joita olin kirjoittanut ja joissa viittasin suoraan lähdeteoksiin. (Hän ei siis ollut itse lukenut kaikkea vaadittua kirjallisuutta ja luuli suunnilleen, että keksin asioita päästäni tai olen väärinkäsittänyt ne).

Täytyy sanoa, että otin kyllä tuosta itseeni. Etenkin kun kurssikaveri tiesi, että kuinka tyytymätön itse olin työhöni ja tiesi miten hävettävältä minusta tuntui mennä sen kanssa seminaariin. Palautetta saa kyllä antaa, ei se siitä ole kiinni, mutta miten sen tekee onkin sitten jo toinen juttu. Edes kurssin opettajat ei antaneet minulle niin huonoa palautetta kuin tuo kurssikaveri eivätkä tehneet sitä niin ankarasti kuin hän.

No, tuon keissin jälkeen välit sitten viilenikin siihen ihmiseen...

Vittuile asiantuntijoille takaisin! Vai etkö uskalla?

Jos omaan työhön jatkossa kuuluu suorasanaisen syväanalyysin tekeminen toisten mustimmistakin puolista (joista tällä itsellään ei välttämättä ollut aavistustakaan), niin kai siihen pitää itsekin totuttautua.

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin koko tutkintoni ulkomailla ja meillä oli tosi paljon vertaisarviointiseminaareja. Yhdellä kurssilla tehtäväni oli jäänyt puolitiehen, en siis saanut sitä valmiiksi deadlinen puitteissa mutta ajattelin palauttaa sen kuitenkin. (Seminaari oli pakollinen ja jos ei olisi palauttanut mitään, sen korvaaminen olisi mennyt todella hankalaksi).

 Tekeleeni sai arvioitavakseen yksi kurssikaverini jonka kanssa olimme enemmänkin tekemisissä, myös vapaa-ajalla. Sanoin hänelle jo ennen seminaaria, että työni on täysin keskeneräinen ja tiedostan sen itsekin. Sanoin myös, että hävettää mennä seminaariin sen tekeleen kanssa mutta eipä voi mitään. Lisäksi istuimme yhdessä hänen ja kolmannen kurssikaverin kanssa juuri ennen deadlinea tehtäviämme tekemässä, joten hän kyllä tiesi, että minulla oli ollut vaikeuksia tehtävän kanssa.

Anyhow, seminaarissa tämä kurssikaverini sitten latasi täyslaidallisen siitä kuinka paska tekeleeni on. Kävi läpi jokaisen pikkuasiankin kohta kohdalta, kritisoi ja kyseenalaisti asioita joita olin kirjoittanut ja joissa viittasin suoraan lähdeteoksiin. (Hän ei siis ollut itse lukenut kaikkea vaadittua kirjallisuutta ja luuli suunnilleen, että keksin asioita päästäni tai olen väärinkäsittänyt ne).

Täytyy sanoa, että otin kyllä tuosta itseeni. Etenkin kun kurssikaveri tiesi, että kuinka tyytymätön itse olin työhöni ja tiesi miten hävettävältä minusta tuntui mennä sen kanssa seminaariin. Palautetta saa kyllä antaa, ei se siitä ole kiinni, mutta miten sen tekee onkin sitten jo toinen juttu. Edes kurssin opettajat ei antaneet minulle niin huonoa palautetta kuin tuo kurssikaveri eivätkä tehneet sitä niin ankarasti kuin hän.

No, tuon keissin jälkeen välit sitten viilenikin siihen ihmiseen...

Tästä muistui mieleen joitakin yliopiston vertaisarviointeja. Esimerkiksi objektiivisesti parhaimmalle työlle on annettu negatiiviset arvostelut. Minun mielestäni hullua oli myös se, että ohjeissa edes piti mainita, että ketään ei kuulu arvostella persoonana. Mutta vertaisarvioinnit eivät koskaan ole vaikuttaneet loppuarvosanaan ollenkaan, jos arvioitsijalla on vankka mielipide lopputuloksen tasosta, joten niillä ei tarvinnut vaivata päätään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin koko tutkintoni ulkomailla ja meillä oli tosi paljon vertaisarviointiseminaareja. Yhdellä kurssilla tehtäväni oli jäänyt puolitiehen, en siis saanut sitä valmiiksi deadlinen puitteissa mutta ajattelin palauttaa sen kuitenkin. (Seminaari oli pakollinen ja jos ei olisi palauttanut mitään, sen korvaaminen olisi mennyt todella hankalaksi).

 Tekeleeni sai arvioitavakseen yksi kurssikaverini jonka kanssa olimme enemmänkin tekemisissä, myös vapaa-ajalla. Sanoin hänelle jo ennen seminaaria, että työni on täysin keskeneräinen ja tiedostan sen itsekin. Sanoin myös, että hävettää mennä seminaariin sen tekeleen kanssa mutta eipä voi mitään. Lisäksi istuimme yhdessä hänen ja kolmannen kurssikaverin kanssa juuri ennen deadlinea tehtäviämme tekemässä, joten hän kyllä tiesi, että minulla oli ollut vaikeuksia tehtävän kanssa.

Anyhow, seminaarissa tämä kurssikaverini sitten latasi täyslaidallisen siitä kuinka paska tekeleeni on. Kävi läpi jokaisen pikkuasiankin kohta kohdalta, kritisoi ja kyseenalaisti asioita joita olin kirjoittanut ja joissa viittasin suoraan lähdeteoksiin. (Hän ei siis ollut itse lukenut kaikkea vaadittua kirjallisuutta ja luuli suunnilleen, että keksin asioita päästäni tai olen väärinkäsittänyt ne).

Täytyy sanoa, että otin kyllä tuosta itseeni. Etenkin kun kurssikaveri tiesi, että kuinka tyytymätön itse olin työhöni ja tiesi miten hävettävältä minusta tuntui mennä sen kanssa seminaariin. Palautetta saa kyllä antaa, ei se siitä ole kiinni, mutta miten sen tekee onkin sitten jo toinen juttu. Edes kurssin opettajat ei antaneet minulle niin huonoa palautetta kuin tuo kurssikaveri eivätkä tehneet sitä niin ankarasti kuin hän.

No, tuon keissin jälkeen välit sitten viilenikin siihen ihmiseen...

Tästä muistui mieleen joitakin yliopiston vertaisarviointeja. Esimerkiksi objektiivisesti parhaimmalle työlle on annettu negatiiviset arvostelut. Minun mielestäni hullua oli myös se, että ohjeissa edes piti mainita, että ketään ei kuulu arvostella persoonana. Mutta vertaisarvioinnit eivät koskaan ole vaikuttaneet loppuarvosanaan ollenkaan, jos arvioitsijalla on vankka mielipide lopputuloksen tasosta, joten niillä ei tarvinnut vaivata päätään.

Juu, en kanssa ymmärrä miten ihmiset noita tekee ja miksi täytyy oikein erikseen mainita miten tulee käyttäytyä arvioinnissa. Mutta onneksi nuo ei tosiaan vaikuta arvosteluun.

Muistan erään toisen kurssin jossa meillä oli taas vertaisarviointia oikein ryhmässä. (Meitä oli siis joku 4-5 kpl/ryhmä ja kaikki luki kaikkien työt ja antoivat arvioinnit). Minä sain aika paljon kritiikkiä etenkin yhdeltä ryhmänjäseneltä joka halusi, että olisin kirjoittanut enemmän siitä ja tästä ja jonka mukaan työstäni puuttui olennaisia osia ja herraties mitä muuta. Ajattelin, että eipä mennyt sitten putkeen tämä tehtävä kun palaute ei ollut kauhean positiivista. No, sitten kun arvosanat tuli, minä ja yksi toinen kurssilainen oltiin ainoat jotka olivat saaneet korkeimman mahdollisen arvosanan. Tämä minua eniten kritisoinut ryhmänjäsen sai itse arvosanan joka oli pykälän ylempi kuin alimmainen hyväksytty arvosana... 

Mainitsin tuosta saamastani kritiikista kurssin toiselle opettajalle muussa yhteydessä (en siis mennyt itkemään ja kantelemaan mutta tuli jotain puhetta siitä, että kuinka porukka noita arviointeja noin ylipäänsä tekee). Opettaja sanoi, että on ihan yleistä, että kanssaopiskelijat antavat huonompia ja ankarampia  arviointeja siitä mitä työt oikeasti ovat, sitä on kuulemma jossain ihan tutkittukin.

#6

up

Nyt olet kyllä väärälle alalle kouluttautumassa! Et mitenkään voi pärjätä työelämässä terapeuttina, jos koko kesä menee palautetta vatvoessa?! Terapeuttina tulet kuulemaan satuttavia tarinoita ja posketonta kritiikkiä; se kuuluu siihen työhön, mutta se täytyy osata jättää työpaikalle.

Paulautteelle kannattaa antaa vain se arvo, minkä se ansaitsee, ei yhtään enempää.

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin koko tutkintoni ulkomailla ja meillä oli tosi paljon vertaisarviointiseminaareja. Yhdellä kurssilla tehtäväni oli jäänyt puolitiehen, en siis saanut sitä valmiiksi deadlinen puitteissa mutta ajattelin palauttaa sen kuitenkin. (Seminaari oli pakollinen ja jos ei olisi palauttanut mitään, sen korvaaminen olisi mennyt todella hankalaksi).

 Tekeleeni sai arvioitavakseen yksi kurssikaverini jonka kanssa olimme enemmänkin tekemisissä, myös vapaa-ajalla. Sanoin hänelle jo ennen seminaaria, että työni on täysin keskeneräinen ja tiedostan sen itsekin. Sanoin myös, että hävettää mennä seminaariin sen tekeleen kanssa mutta eipä voi mitään. Lisäksi istuimme yhdessä hänen ja kolmannen kurssikaverin kanssa juuri ennen deadlinea tehtäviämme tekemässä, joten hän kyllä tiesi, että minulla oli ollut vaikeuksia tehtävän kanssa.

Anyhow, seminaarissa tämä kurssikaverini sitten latasi täyslaidallisen siitä kuinka paska tekeleeni on. Kävi läpi jokaisen pikkuasiankin kohta kohdalta, kritisoi ja kyseenalaisti asioita joita olin kirjoittanut ja joissa viittasin suoraan lähdeteoksiin. (Hän ei siis ollut itse lukenut kaikkea vaadittua kirjallisuutta ja luuli suunnilleen, että keksin asioita päästäni tai olen väärinkäsittänyt ne).

Täytyy sanoa, että otin kyllä tuosta itseeni. Etenkin kun kurssikaveri tiesi, että kuinka tyytymätön itse olin työhöni ja tiesi miten hävettävältä minusta tuntui mennä sen kanssa seminaariin. Palautetta saa kyllä antaa, ei se siitä ole kiinni, mutta miten sen tekee onkin sitten jo toinen juttu. Edes kurssin opettajat ei antaneet minulle niin huonoa palautetta kuin tuo kurssikaveri eivätkä tehneet sitä niin ankarasti kuin hän.

No, tuon keissin jälkeen välit sitten viilenikin siihen ihmiseen...

tiesit tehneesi huonon työn, mutta loukkaannuit kun se sanottiin ääneen? Olisko sen opponoijan pitänyt kehua huonoa työtäsi?

Opiskeletkohan sä ihan oikealla alalla?

Itse olen opiskelemassa opettajaksi, ja ymmärrän paremmin kuin hyvin tuon kritiikin saamisen vaikeuden: ohjaavat opettajat, yliopiston opettajat, muut opiskelijat jne. osaavat välillä ilmaista itseään hyvinkin kärkkäästi. Mutta opiskelujen aikana on kyllä myös ymmärtänyt, kuinka tärkeää niiden omien huonojen puolten käsitteleminen on. Opettajan työssä sitä kovanahkaisuutta tarvitaan, ja niin kyllä terapeutinkin. Ajan kanssa on myös oppinut erottamaan asiallisen palautteen sekä "haukkumisen ilosta" annetun "palautteen" (jota ei onneksi kuule usein).

Mutta tosiaan jos koko kesä kuluu palautteen käsittelemisessä, niin kannattaisi pohtia onko tämä oikeasti sitä, mitä haluat. Jos haluat terapeutiksi, et tule millään säästymään ikävän kuuloiselta palautteelta.

Siis ymmärsinkö oikein että opiskelet terapeutiksi, mutta samaan aikaan haukut omaa ammattiryhmääsi kutsumalla heitä "asiantuntijoiksi" ja valitat siitä, että sinua analysoidaan? Kuulostaa hyvin oudolta...

Opi antamaan palautetta takaisin. Jos saat kohtuutonta kritiikkiä, niin mieti, että onko jopa aiheellista olla ottamatta sitä sellaisenaan vastaan.

Minä aloin tehdä näin. Olisi kannattanut jo alussa olla niin rohkea, että puolustaa itseään, mutta kun kaksi vuotta tätä kerää, niin eiköhän siinä jo opi.

Arvioijallasi saattaa olla tarve korostaa omaa asemaansa, mutta opiskelijan kustannuksella sitä ei kuitenkaan sovi tehdä. On minulla välillä sujunut oikein hyvinkin harjoittelut, mutta jos saan kritiikkiä, niin odotan, että myös onnistumisistani keskustellaan. Yksipuolisia arviointeja en tahdo. Jos ei kerro itse myös onnistumisistani, niin kysyn suoraan, että miksi ja kerron itse.

Mikä terapian viitekehys? Psykodynaaminen? Siinä ainakin asetutaan toisen yläpuolelle ja tehdään ihan perseestä tulkintoja toisesta. Silloin on terve reaktio olla defensiivinen. Ei kaikkea tartte sulattaa. Eivät ne palautteet ole objektiivisia totuuksia. Kannattaa suhteuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt olet kyllä väärälle alalle kouluttautumassa! Et mitenkään voi pärjätä työelämässä terapeuttina, jos koko kesä menee palautetta vatvoessa?! Terapeuttina tulet kuulemaan satuttavia tarinoita ja posketonta kritiikkiä; se kuuluu siihen työhön, mutta se täytyy osata jättää työpaikalle.

Paulautteelle kannattaa antaa vain se arvo, minkä se ansaitsee, ei yhtään enempää.

Palautteelle pitää antaa täysi arvo. Miksi palautteelle ei pidä antaa kunnollista arvoa. 

Palaute on tullut ammattitaidottomasta lähteestä jos sille ei saa antaa arvoa ja se pitää vaan "unohtaa  vaan jonkun ihmisen senhetkisenä mielipiteenä ja älä muistele sitä vaan koita päästä palautteen yli ja  koita jatkaa elämääsi jne".

Helve..iäkö antaa palautetta niin kevyin perustein että kuulijan on  parempi unohtaa se. Ja mitä ihmettä antaa sellaista palutetta mitä kuulija ei kykene käsittelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä opiskelin koko tutkintoni ulkomailla ja meillä oli tosi paljon vertaisarviointiseminaareja. Yhdellä kurssilla tehtäväni oli jäänyt puolitiehen, en siis saanut sitä valmiiksi deadlinen puitteissa mutta ajattelin palauttaa sen kuitenkin. (Seminaari oli pakollinen ja jos ei olisi palauttanut mitään, sen korvaaminen olisi mennyt todella hankalaksi).

 Tekeleeni sai arvioitavakseen yksi kurssikaverini jonka kanssa olimme enemmänkin tekemisissä, myös vapaa-ajalla. Sanoin hänelle jo ennen seminaaria, että työni on täysin keskeneräinen ja tiedostan sen itsekin. Sanoin myös, että hävettää mennä seminaariin sen tekeleen kanssa mutta eipä voi mitään. Lisäksi istuimme yhdessä hänen ja kolmannen kurssikaverin kanssa juuri ennen deadlinea tehtäviämme tekemässä, joten hän kyllä tiesi, että minulla oli ollut vaikeuksia tehtävän kanssa.

Anyhow, seminaarissa tämä kurssikaverini sitten latasi täyslaidallisen siitä kuinka paska tekeleeni on. Kävi läpi jokaisen pikkuasiankin kohta kohdalta, kritisoi ja kyseenalaisti asioita joita olin kirjoittanut ja joissa viittasin suoraan lähdeteoksiin. (Hän ei siis ollut itse lukenut kaikkea vaadittua kirjallisuutta ja luuli suunnilleen, että keksin asioita päästäni tai olen väärinkäsittänyt ne).

Täytyy sanoa, että otin kyllä tuosta itseeni. Etenkin kun kurssikaveri tiesi, että kuinka tyytymätön itse olin työhöni ja tiesi miten hävettävältä minusta tuntui mennä sen kanssa seminaariin. Palautetta saa kyllä antaa, ei se siitä ole kiinni, mutta miten sen tekee onkin sitten jo toinen juttu. Edes kurssin opettajat ei antaneet minulle niin huonoa palautetta kuin tuo kurssikaveri eivätkä tehneet sitä niin ankarasti kuin hän.

No, tuon keissin jälkeen välit sitten viilenikin siihen ihmiseen...

tiesit tehneesi huonon työn, mutta loukkaannuit kun se sanottiin ääneen? Olisko sen opponoijan pitänyt kehua huonoa työtäsi?

T. en ymmärrä lukemaani