Uskoa vai ei uskoa, raskaana vai ei?
Oon reilu parikymppinen nainen ja nyt on kroppa sekasin kun seinäkello!
Kiinnitin huomioni epänormaaleihin kuukautisiin tossa muutama kuukausi sitten, yleensä tulevat juuri silloin kun pitääkin. Nyt menkat alkoivat tulla viikkoa tai puoltatoista viikkoa ennen kuin piti. Nyt kuitenkin menkkojen piti tulla jo joulukuun puolessa välissä, mutta eipä kuulu eikä näy! Ehkäisyä on käytetty tarkkaan, sillä vaikka olemme sopineet mieheni kanssa, ettei abortti ole vaihtoehto, ei perheenlisäys mikään toivottukkaan ole tämän hetkiseen elämäntilanteeseen.
Ensimmäisen raskaustestin tein reilu 2 viikkoa sitten ja se oli selvä nega. Toisen eilen ja sekin näytti negaa.
Mieheni on jo reilun kuukauden naureskellet, että tursuaapa mun rintani joka paidasta pihalle. Alavatsan nipistelyä, alaselkä kipeytyy helposti, maha on vähän väliä aivan sekaisin, oudot todella kovat päänsäryt ja jatkuva väsymys ovat saaneet minut epäilemään raskautta menkkojen puuttumisen lisäksi.
Tarkoitus on mennä lääkäriin, koska vaikka raskaana en olisi, niin ei kaikki kuitenkaan kunnossa ole. Mutta kuinka kiireellä, luottaakko testien negoihin vai ei?
Miehelleni en ole viitsinyt mitään kertoa, sillä elämämme on tällä hetkellä muutenkin niin stressin täyteistä, etten halua hänelle vielä tätäkin mielen päälle. Kerron sitten kun ja jos on jotain kerrottavaa.
Kommentit (25)
Täällä taas kuukautiset myöhässä jo viikon, ja pari testiä on nyt näyttänyt negaa. Menkat on ollu epäsäännölliset ja myöhässä joskus viimeksi teini-ikäisenä, nyt siis olen 33-vuotias.
En ymmärrä :O
Itse en vielä viikosta ahdistunut, mutta nyt kun menkat olleet kateissa yli kuukauden niin alkaa oikeasti vähän pelottaa. Toisaalta olen miettinyt sitäkin, että voiko kaikki oireet johtua vain tästä omasta päänsisäisestä panikoinnista.
Mä olen lähinnä hämmästynyt. Tai no okei, olen mä ahdistunutkin sillä mun menkat ei ole ollut myöhässä viimeiseen 15 vuoteen.
- tuo aikasempi vastaaja-
Ei muuta kun lisää testejä tekemään!
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kun lisää testejä tekemään!
En jaksaisi pissiä tikkuun kotona vähän väliä....onko lekurissa otettava raskaustesti verikokeella varmempi?
Ja siis voiko oikeasti virtsatesti näyttää väärin negaa vaikka kuukautiset on myöhässä jo viikon? Apteekin raskaustesti kun on kovin herkkä, eikö sen olisi kuulunut jo näyttää mahdollinen raskaus :/

Samaa oon ite miettiny, kai nyt se jo yli kuukauden menkkojen poisjäämisestä pitäisi pissatikuissakin näkyä?
Kyllä sen pitäisi jo pissatesteissa näkyä. Verikoe on herkempi: itse testasin aikoinaan plussan ensin verikokeessa ja vasta neljä päivää myöhemmin pissatikulla.
Turpopulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei muuta kun lisää testejä tekemään!
En jaksaisi pissiä tikkuun kotona vähän väliä....onko lekurissa otettava raskaustesti verikokeella varmempi?
Ja siis voiko oikeasti virtsatesti näyttää väärin negaa vaikka kuukautiset on myöhässä jo viikon? Apteekin raskaustesti kun on kovin herkkä, eikö sen olisi kuulunut jo näyttää mahdollinen raskaus :/Samaa oon ite miettiny, kai nyt se jo yli kuukauden menkkojen poisjäämisestä pitäisi pissatikuissakin näkyä?
Mitä nyt olen asiaa googlaillut, niin jotkut sanoo pissatikkujen näyttäneen negaa pitkäänkin, vaikka ovat oikeasti olleet raskaana. Jollain positiivinen tulos tuli vasta kuudennella kuulla!
Aika harvinaistahan tuo taitaa olla, joten ei kai tässä muu auta kun jatkaa tikkuun pissimistä.
Olen kuullut ettei testejä verestä kovin helposti oteta?
Itseä tässä pohtimisessa ja panikoinnissa ärsyttää eniten se, että jos olisin raskaana, niin elämäntapojeni olisi tottakai muututtava. Kaupan testit näyttävät negaa, menkat on totaalisen kateissa mutta uskaltaako sitä lähteä esim. kavereitten tupareihin ja vetää pään täyteen? Enpä tiedä uskaltaisiko. Tottakai, jos menkat tulisivat mutta kun ei niin ei. Alkais vaan jo se verilöyly tai tulis plussa, kun vaan nyt tietäs että miten päin pitäs olla. 😤
No mä täällä juon just valkkaria kun en kerta testien mukaan ole raskaana. Sen mukaan mennään.
Elä niin kuin olisit raskaana, kunnes tiedät toisin.
Sano vaikka, että olet antibioottikuurilla. Kai sitä voi tupareita juhlia ilman alkoakin:)
Mun kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet alkoivat juuri noin: menkat jäi, päänsärky, pahoinvointia ja huimausta. Lopulta menkat tuli n. puoli vuotta kahden kuukauden välein. Vajaatoimintaan liittyy myös usein lihavuutta/turvotusta, josta ei tietääkseni pääse ilman lääkkeitä eroon.

Niin ja vielä siis lisänä järkyttävä väsymys. Myöhästyin usein, kun en vaan yksinkertaisesti herännyt!
Oikeassa raskaudessani sitten oli samat oireet, mutta pahoinvointi (ja varmasti kaikki oireet) oli kk kuukautisten myöhästymisestä jo ihan paljon huomattavampaa. Lisänä oli ruokahimot.
Mulla kanssa menkat myöhässä kaksi viikkoa, muuten olleet päivälleen säännölliset. Tosin edelliset oli ehkä normia niukemmat, mutta ei niin että olisi silloin mitään kelloja soittaneet. Monta kertaa on ollut sellaisia muljahduksia että olen ollut ihan varma että nyt ne alkoi, mutta ei mitään. Apteekin raskaustestejä oon nyt kaksi tehnyt, negaa näyttää. Toisaalta taas jos olisin raskaana niin ei se enää ihan alussa olisi, raskaaksi olisin tullut kuitenkin jo joulukuun alussa ja luulisi sen jo testissä näkyvän.
Pakko kommentoida tähän väliin, itsellä oli raskaus jo viikoilla 8+ ennen kuin tikkuun tuli edes haalea viivan paikka. Olisko ollu lähempänä 12 viikkoa, en muista tarkalleen. Esim varhaisultra ja niskapoimun mittailut jäivät kokonaan pois sillä en yksinkertaisesti tiennyt olevani raskaana.

Mites menkat, tuliko normisti vai jäikö pois? Nyt alkoi nimittäin ihan oikeasti mietityttämään.
Vierailija kirjoitti:
Pakko kommentoida tähän väliin, itsellä oli raskaus jo viikoilla 8+ ennen kuin tikkuun tuli edes haalea viivan paikka. Olisko ollu lähempänä 12 viikkoa, en muista tarkalleen. Esim varhaisultra ja niskapoimun mittailut jäivät kokonaan pois sillä en yksinkertaisesti tiennyt olevani raskaana.
Voi apua. Että voikin tämä naisen kroppa olla välillä vaikea.
Lisättäköön vielä, että aamuisin minulla on todella etova olo, mutta en ole oksennellut. Päänsäryt myös aiheuttavat vastaavan oksettavan olon. Aamuisin maha tuntuu vain omilta läskeiltä, mutta loppupäivästä näyttää turvotuksen määrä lisänneen minulle ihka oikean vauvamahan 😂