Onko väärin edellyttää kumppaniehdokkaalta tirttyä tulo- tai varallisuustasoa?

Pakkohan se on jos haluaa lapsia. Tämän palstan mukaan köyhillä ei ole lisääntymisoikeutta.

Ei se väärin ole, mutta siinä rajaa helposti monta mukavaa ihmistä pois vaihtoehdoista.

Vierailija kirjoitti:

Ei se väärin ole, mutta siinä rajaa helposti monta mukavaa ihmistä pois vaihtoehdoista.

Onneksi mukavia ihmisiä on niin paljon.

Tottakai on oikeus edellyttää. Vaikuttaahan se jokapäiväiseen elämään onko kumppanilla mahdollista elättää itsensä ja mahdolliset lapset (siis oma osuutensa heidän elatuksestaan). Mielestäni moraalittomaksi menee silloin, jos olettaa että kumppani maksaa ITSELLE sellaista, johon ei muuten olisi varaa. Esim. itselläni on varaa, ja haluan käydä pari kertaa vuodessa ulkomailla. Jos kumppanilla ei olisi samaa varallisuutta, joutuisin tinkimään matkustelusta (tai jostain muusta) koska hänellä ei olisi varaa lähteä mukaan. Tai sitten pitäisi matkustaa yksin. Mutta en kuitenkaan edellytä että kumppani esim. maksaa mulle joka kuukautisen euroopan viikonloppureissun, koska siihen ei itselläkään olisi varaa.

Sitävastoin en ymmärrä miksi kumppanin perhetaustalla olisi väliä - vanhempiaan kun ei voi valita.

Ei siinä sinänsä mitään väärää ole, kuten ei muissakaan tiukoissa kriteereissä. Kunhan vain hyväksyy, että mitä tiukemmat edellytykset, sitä todennäköisemmin joku muuten täydellinen kumppaniehdokas menee ohi ja jää lopulta yksin.

Onhan ok että rikkaana minulla on oikeus edellyttää itselleni avointa suhdetta? Sopimusasia, mielestäni. Vaimon paikka on kotiäitinä.

Ei tietenkään, jos pystyt valitsemaan kyseisestä genrestä. Väärin olisi tavata joku jota se ei kiinnosta ja painostaa häntä silti siihen.

Tyhmä kysymyskin, kun vastaus on niin ilmeinen.

Vierailija kirjoitti:

Onhan ok että rikkaana minulla on oikeus edellyttää itselleni avointa suhdetta? Sopimusasia, mielestäni. Vaimon paikka on kotiäitinä.

Sopii, kuuma kotirouva pitää sitten rakastajia...

Minulle myös perhetausta on tärkeä. Osallistuvathan myös isovanhemmat lasten kasvatukseen. Lapsen kannalta laaja tukiverkko on tärkeä. Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka kuolen yllättäen. Elämässä sattuu ja tapahtuu. Tällöin voin luottaa siihen että vaimo saa kasvatuksessa ja taloudellisesti tukea lasten isovanhemmilta.

Vierailija kirjoitti:

Onhan ok että rikkaana minulla on oikeus edellyttää itselleni avointa suhdetta? Sopimusasia, mielestäni. Vaimon paikka on kotiäitinä.

Etsiä avointa suhdetta on ok, se, että ensin tutustuu toiseen ja tämän sitoutumisen jälkeen leväyttää edellytyksensä pöydälle ei ole oikein.

Eihän siinä ole mitään väärää. Itse tiedän, että muutama mies ei minua ole kelpuuttanut, koska minulla oli vaatimaton asunto ja  pienipalkkainen ammatti. Mitä he eivät tienneet on se, että maallista omaisuutta kuitenkin onli ja on. Minulla on taloudellinen mahdollisuus tehdä sitä mitä haluan, siinä työssä, missä haluan ( tai olla tekemättä mitään). Se maallinen omaisuus toki tuo turvallisuuden tunteen, vaikka elänkin vaatimattomammin kuin mitä pääomatuloni mahdollistaisivat.

Erinomaisen miehen sain. Ihmisen, joka arvostaa muutakin kuin suurta omaisuutta. Nuo pari, minut hylännyttä saivat lopulta paljon köyhemmät kumppanit, oikeastaan sellaiset, jotka kuluttavat enemmän niitä miehen rahoja. Pyöritään jossain määrin samoissa piireissä lasten harrastusten takia, ja voi että heitä harmittaa nykyään, kun ovat ymmärtäneet, että rahallisesti paremminkin olisi voinut valita...

Minusta surullista. Luulisi, että edes nyt kun heillä on omat lapset, niin arvostaisivat ensisijaisesti muutakin kuin sitä rahaa ja rahan määrää.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai on oikeus edellyttää. Vaikuttaahan se jokapäiväiseen elämään onko kumppanilla mahdollista elättää itsensä ja mahdolliset lapset (siis oma osuutensa heidän elatuksestaan). Mielestäni moraalittomaksi menee silloin, jos olettaa että kumppani maksaa ITSELLE sellaista, johon ei muuten olisi varaa. Esim. itselläni on varaa, ja haluan käydä pari kertaa vuodessa ulkomailla. Jos kumppanilla ei olisi samaa varallisuutta, joutuisin tinkimään matkustelusta (tai jostain muusta) koska hänellä ei olisi varaa lähteä mukaan. Tai sitten pitäisi matkustaa yksin. Mutta en kuitenkaan edellytä että kumppani esim. maksaa mulle joka kuukautisen euroopan viikonloppureissun, koska siihen ei itselläkään olisi varaa.

Sitävastoin en ymmärrä miksi kumppanin perhetaustalla olisi väliä - vanhempiaan kun ei voi valita.

On sillä perhetaustallakin väliä, jos kasvuympäristöt ovat olleet kovin erilaiset tulee helpommin kahnauksia.

Ei ole väärin. Itse olen keskituloinen, hieman paremmalla puolella ja mieheltäni odotin samaa. Itselleni mm matkailu on todella tärkeää, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani siitä. Toisaalta en ole niin hyvätuloinen, että säännöllisesti kustantaisin kumppanin ja lastenkin matkat yksin. Minulle myös asumisväljyys, laadukas ruoka ja mahdollisuus harrastaa ovat tärkeitä. Samaa haluan lapsilleni. Tätä ei pidä pitää erityisen materialistisena, muutoin nuukailen arjessa kyllä ja inhoan shoppailua ja tavaran haalimista. Ennemmin tulot käytetään henkisen hyvinvoinnin ylläpitoon.

Onneksi löytyi hyvä mies samankaltaisella ajatusmaailmalla <3

Jollain tapaa ymmärrän tuon ajattelutavan. Jos itsellä on hyvä koulutus, joka mahdollistaa hyvän kehityksen työelämässä ja sen mukaisen ansiotason, voi olla vaikea innostua puolisoehdokkaasta, joka ei arvosta koulutusta eikä pyri elämässä eteenpäin, vaan tyytyy tekemään pienipalkkaista rutiinityötä. Minulle tuo ansiotasojen erilaisuus ei tässä kuitenkaan ole se tärkein juttu, vaan liian erilaiset arvot ja mahdollisesti liian suuri ero älykkyydessä. Olisi hyvä, jos puolisoiden koulutustaso olisi samaa luokkaa, jotta he voivat käydä keskusteluja muustakin kuin ostoslistasta ja lasten harrastuksista. 

Mutta mitä sitten vanhempiin tulee, niitä ei voi itse valita. Joskus lukiolaisena seurustelin teekkarin kanssa, jonka yh-äiti oli siivooja ja he asuivat kaupungin vuokratalossa. Olin kesätöissä tehtaassa, jossa vakituiset työntekijät vitsailivat, että onneksi on sen verran koulutusta että on päässyt sisätöihin. Yksi noista työntekijöistä varoitteli minua tästä pojasta sillä perusteella, että hän asuu kaupungin vuokratalossa! Minua tuo huvitti, koska poika oli erittäin älykäs ja opiskeli kuitenkin TKK:lla. Minkäs hän lähtökohdilleen mahtoi? Hänestä tuli ajan myötä tekniikan tohtori ja hän on tehnyt ihan käypäisen akateemisen uran. Joten ei, en olisi valmis hylkäämään muuten potentiaalista vävykandidaattia sen perusteella, että hän ponnistaa vaatimattomista lähtökohdista. 

Tämä aloittajan viesti on sikäli mielenkiintoinen, että olen itsekin jo alkanut miettiä, miten minua ja miestäni arvioidaan mahdollisten tulevien appivanhempien taholta. Mieheltäni on jäänyt koulut aikanaan kesken, mutta hän on menestynyt työelämässä hyvin siitä huolimatta. (IT-alalla ei tutkinnolla ole niin väliä, vaan osaaminen ratkaisee.) Itse en ole oikein työelämään päässyt kunnolla kiinni. Nuorena jäivät opinnot kesken ja aikuisena suoritetusta AMK-tutkinnosta ei ole ollut työllistymisessä kauheasti apua. Olemme molemmat kuitenkin fiksuja ja mies jopa sivistynytkin ja tyttäremme vaikuttaa myös fiksulta ja ennen kaikkea tasapainoiselta ja kunnianhimoiselta. Uskon että hän tulee menestymään elämässään paljon paremmin kuin minä itse, jolla homma lässähti lukion jälkeen. Tuntuu todella ikävältä ajatus siitä, että joku hänestä kiinnostunut karsastaisi häntä sen vuoksi, että vanhempien nimien perässä ei ole oikeita kirjaimia. 

Mitä itse taloudelliseen asemaan tulee, olemme säästäneet tytölle siitä asti kun hän oli vauva ja autamme häntä luultavasti ensiasunnon kanssa niin, ettei hänen tarvitse koskaan muuttaa vuokralle. Minä olen ajatellut hänen pesämunaansa sellaisena elämää helpottavana asiana, joka antaa hänelle enemmän vapausasteita. Koska hän ei tarvitse niin suuria tuloja pystyäkseen ostamaan asunnon, hän voi valita jonkun ammatin, joka häntä kiinnostaa, vaikkei palkka olisikaan niin hyvä. Tai jos hän rakastuu mieheen, joka on muuten fiksu ja hyvä, mutta työskentelee pienipalkkaisella alalla (esim. joku tutkija yliopistolla), hän voi mennä tällaisen miehen kanssa naimisiin ilman että hänen elämänsä muuttuisi kurjaksi kituuttamiseksi. Tietenkin olisi mukava, jos vävyllä olisi saman verran säästöjä kuin tytölläkin tai samankaltainen ansiotaso. Mutta jos joku helmi löytyy, niin ei se pariutuminen minusta tuollaisesta saa olla kiinni. 

Oleellisinta on, että rahankäyttö ja suhde rahaan on sellainen, ettei siitä synny ongelmia suhteessa. Järkevillä rahankäyttäjillä on usein ainakin vähän varallisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Onhan ok että rikkaana minulla on oikeus edellyttää itselleni avointa suhdetta? Sopimusasia, mielestäni. Vaimon paikka on kotiäitinä.

Totta kai. Ja joko löydät tai et löydä kriteerejäsi vastaavan henkilön, joka ryhtyy kanssasi suhteeseen. Onneksi mulla lompakon pullistelu ei ole puskenut pissaa nousemaan aivoihin ja sydänkin on vielä paikalkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan ok että rikkaana minulla on oikeus edellyttää itselleni avointa suhdetta? Sopimusasia, mielestäni. Vaimon paikka on kotiäitinä.

Totta kai. Ja joko löydät tai et löydä kriteerejäsi vastaavan henkilön, joka ryhtyy kanssasi suhteeseen. Onneksi mulla lompakon pullistelu ei ole puskenut pissaa nousemaan aivoihin ja sydänkin on vielä paikalkaan.

Urheilullinen saa haluta urheilullisen puolison, älykäs älykkään, musiikinrakastaja toisen samanlaisen... mutta jos varakas haluaa että kumppani on varakkuuden suhteen samalla "tasolla", niin siloin on pissaa päässä? Miksi näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan ok että rikkaana minulla on oikeus edellyttää itselleni avointa suhdetta? Sopimusasia, mielestäni. Vaimon paikka on kotiäitinä.

Totta kai. Ja joko löydät tai et löydä kriteerejäsi vastaavan henkilön, joka ryhtyy kanssasi suhteeseen. Onneksi mulla lompakon pullistelu ei ole puskenut pissaa nousemaan aivoihin ja sydänkin on vielä paikalkaan.

Urheilullinen saa haluta urheilullisen puolison, älykäs älykkään, musiikinrakastaja toisen samanlaisen... mutta jos varakas haluaa että kumppani on varakkuuden suhteen samalla "tasolla", niin siloin on pissaa päässä? Miksi näin?

Juuri tämä on minun eli aloittajan ihmetyksen aihe. Miksi varallisuuden edellyttämistä moralisoidaan niin voimakkaasti? Suurin osa ihmisistä kuitenkin edellyttää tietynlaista varallisuutta ja se on ihan järkevää ja perusteltua.

Mitä sitten tapahtuu, kun on löydetty varallisuusnäkökulmasta katsoen sopiva kumppani, lyöty hynttyyt yhteen, ehkä hankittu lapsiakin ja - tadaa - kumppani jää työttömäksi, tekee konkurssin, sairastuu tms. ja köyhtyy. Uutta kehiin?

Vierailija kirjoitti:

Mitä sitten tapahtuu, kun on löydetty varallisuusnäkökulmasta katsoen sopiva kumppani, lyöty hynttyyt yhteen, ehkä hankittu lapsiakin ja - tadaa - kumppani jää työttömäksi, tekee konkurssin, sairastuu tms. ja köyhtyy. Uutta kehiin?

Lue viestini perhetaustan merkityksestä. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta varakkaammat ovat lähtökohtaisesti paremmassa tilanteessa kestämään mainitsemasi vastoinkäymiset kuin köyhät.

Köyhien taloushan voi romahtaa täydellisesti esim. sairauden myötä. Varakas pari pystyy paremmin panostamaan lasten kasvatukseen tuollaisessakin tilanteessa ja jos perhetausta on keskiluokkainen, isovanhemmat pystyvät myös auttamaan paremmin.