Lue keskustelun säännöt.
Miten hitossa eroon tästä yksinäisyydestä
20.01.2016 |
Olen ollut jo jonkun aikaa ahdistunut ja syitä on etsitty vaikka mistä. Yleisesti ottaen kaikki on mainiosti, enkä koe olevani masentunut, mutta olo on tyhjä ja surullinen. Minulla on hyvä mies, joka on myös ystäväni. Nauramme yhdessä ja koen pystyväni puhumaan hänelle kaikesta. Olemme olleet yhdessä 9 vuotta, joten joskus on aikoja jolloin väsymys ja stressi nuivettaa huumorin meidän väliltä ja asioista tulee helpommin kinaa. Sitten on myös siskoni, jolle voin puhua kaikesta, mutta hän on minua hyvin paljon nuorempi ja elää elämänsä vilkkainta aikaa. Hän ei tykkää puhua puhelimessa ja nähdään hänen elämäntilanteensa takia harvoin. Muita ystäviä minulla ei ole. Tuttavapiirini on aika laaja, minulla on paljon kavereita, mutta vuosien yrityksistä huolimatta en ole onnistunut saamaan kenestäkään sydänystävää.
Nyt olen reilun vuoden ikäisen lapsen äiti ja yksinäisyys on hirvittävä. En pysty jakamaan mielestäni tarpeeksi tuntojani tästä ajasta mieheni kanssa, eikä minulla ole ketään muuta. Mieheni kyllä yrittää parhaansa tukea minua, mutta hänellä on omat harrastuksensa, kaveripiirinsä, työnsä ja elämänsä. Hänellä on hyviä ystäviä, joiden kanssa käy harrastuksissa, keskustelee isäjuttuja ja joiden seurassa kokee olonsa rentoutuneeksi. Haluaisin itselleni vastaavaa naisystävistä. En harmikseni odotusaikana ottanut osaa Facebookin äitiryhmissä, joissa olisin voinut saada ystäviä samassa elämäntilanteessa olevista. Nyt "kesken kaiken" mukaan heittäytyminen tuntuu hassulta, enkä oikein tiedä sopivaa ryhmääkään. Käyn perhekahviloissa, leikkipuistojen tapahtumissa ja kerhoissa vauvan kanssa viikoittain. En tiedä onko vika minussa, kun suhteet jäävät etäisiksi. Parin äiti-ihmisen kanssa olen onnistunut tutustumaan lähemmin, mutta kumpikin tekee jatkuvasti ohareita, mikä tuntuu kauhean isolta asialta tämän yksinäisyyden keskellä. Minua kiusattiin ala- ja yläasteella ja olen miettinyt voisiko sillä olla jotain tekemistä asian kanssa, että koen itseni niin helposti ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, enkä osaa luoda syviä ihmissuhteita näiden perhesuhteiden lisäksi.
Täytän elämäni menoilla, treffeillä näiden hyvän päivän tuttujen kanssa, taiteella ja harrastuksilla, mutta kaipaan nyt lapsiarjen keskellä raastavasti ihmistä, kenen kanssa voisin nauraa, puhua syvällisiä, itkeä, kokea vertaistukea ja ihan vaikka vaan olla hiljaa! En tiedä voinko sanoa olevani yksinäinen kun ympärilläni on ihmisiä, mutta vain kahden kanssa koen oloni oikeasti rentoutuneeksi. Ymmärtääköhän kukaan näitä tunteita? Onko tällaisia ihmissuhteita edes mahdollista luoda enää vanhemmalla iällä?
Kommentit (32)
Helsingistä ja 30. Tuota yritän ajatella, että ehkä lapsen kautta tarhasta tai muualta harrastustoiminnasta. Harmillista on myös se, ettei työelämään paluu hoitovapaalta muuta mitään, sillä teen etätöitä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi jumalauta, perheellinen valittaa yksinäisyyttä!!!!
Perhekerhoon, puistoon rupattelemaan. Facebookin mammaryhmät?
Voi jumalauta, miksei perheellinen voi valittaa yksinäisyyttä?
Onko vinkkejä noista Fb-mammaryhmistä? Äitylit ja muut massaryhmät ovat vaikeasti lähestyttäviä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Xx: n kuvataidekoulu, sitä ennen xx autokorjaamo ja motonet korjaamo
Ihan samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla ap. Minullakaan ei ole oikeastaan koskaan ollut ns. sydänystävää. Tuttuja ja kavereita kyllä paljon. En tiedä mistä se johtuu. Tausta on vähän samanlainen kuin sinulla, kiusaamista ala- ja yläasteaikoina. Ehkä olen vähän huono avautumaan ja luottamaan ihmisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Xx: n kuvataidekoulu, sitä ennen xx autokorjaamo ja motonet korjaamo
Sori väärä ketju..... Voishannoistakin löytyy ystävä :D
Vierailija kirjoitti:
Voi jumalauta, miksei perheellinen voi valittaa yksinäisyyttä?
No selitä, miten perheellinen voi olla yksinäinen? Ihmisiä ympärillä kaiken aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samat fiilikset. Vauvan kanssa kotona. Kukaan kavereistani ei ole samassa elämäntilanteessa. Asun pienellä paikkakunnalla. Mies on päivät töissä ja minä kotona ilman autoa. Nyt on ollut pari viikkoa niin kovat pakkaset, ettei edes vaunulenkeille ole päässyt. Yksinäisyys on raastavaa. Ei ole yhtään ystävää, jolle edes soittaa. Työkaveritkin ovat unohtaneet. Tunnen, etten kuulu mihinkään. Väsyttää.
Pistä tänne kellonaika ja paikka, sinne kaikki hesalaiset yksinäiset mammat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietinkin mitä ihmettä nro 7. :DD
En moneen vuoteen uskonut noiden kiusaamisjuttujen liittyvän tähän, sillä koin jotenkin eheytyneeni niistä käytyäni terapiajakson jne. Kyllä ne kuitenkin mua varmaan jotenkin arpeutti. En ole myöskään koskaan kuulunut mihinkään "porukoihin" esim lukiossa tai harrastuksissa, olen aina nähnyt elämän eri osa-alueissa ihmisiä kahden kesken tai miehen kanssa pienissä rymissä, enkä tykkää käydä juhlimassa tai baareissa. Silti pidän itseäni sosiaalisena ja pystyn puhumaan vieraidenkin kanssa ongelmitta, en vain myöskään luota keneenkään helposti ja silloin henkilökohtaisimmista asioista avautuminen jää herkästi pois..
Ap (Tää olisi varmaan hyvä laittaa aina loppuun, ettei sekoittuisi vastaukset, heh)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jumalauta, miksei perheellinen voi valittaa yksinäisyyttä?
No selitä, miten perheellinen voi olla yksinäinen? Ihmisiä ympärillä kaiken aikaa.
Eihän perheellisellä välttämättä ole "kaiken aikaa" ihmisiä ympärillä. Ap:lla pieni vauva ja mies päivät töissä ja ilmeisesti myös omissa harrastuksissaan ison osan ajasta. Vauvanko seuran pitäisi riittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Bhahhahaaa! Kyllä olet sitten vitsikäs! Mikä helvetin yksinäisyys sua muka vaivaa?! Häpeä! Taidat olla vaan ahne paskiainen jolle ei mikään riitä edes ihmissuhteissa... Siinä sun ongelmasi.
Huh huh, miten joku voi olla noin pihalla kuin ap.... Tajuatko edes rienaavasi oikeasti yksinäisiä ihmisiä tuolla paskanjauhannallasi? Pelle.
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset. Vauvan kanssa kotona. Kukaan kavereistani ei ole samassa elämäntilanteessa. Asun pienellä paikkakunnalla. Mies on päivät töissä ja minä kotona ilman autoa. Nyt on ollut pari viikkoa niin kovat pakkaset, ettei edes vaunulenkeille ole päässyt. Yksinäisyys on raastavaa. Ei ole yhtään ystävää, jolle edes soittaa. Työkaveritkin ovat unohtaneet. Tunnen, etten kuulu mihinkään. Väsyttää.
Ymmärrän.. Mullakaan ei ole ketään kenelle soittaa. Joskus soitan yksinäisyyttäni miehelle töihin. Jotenkin tosi hävettävä tilanne kaiken kaikkiaan, miten ei aikuinen ihminen oikeasti löydä ketään yrityksistä huolimatta :( Harmi kun en voi laittaa sinulle edes sähköpostia.
Ap
Hei ap,
Mulla on vähän samankaltainen tilanne. Oon kolmekymppinen 1-veen äiti pk-seudulta. Onko sulla spostiosoitetta, mielelläni kirjoittelisin enemmän mutta en täällä missä saa vaan kuraa niskaan ;)
Vierailija kirjoitti:
Hei ap,
Mulla on vähän samankaltainen tilanne. Oon kolmekymppinen 1-veen äiti pk-seudulta. Onko sulla spostiosoitetta, mielelläni kirjoittelisin enemmän mutta en täällä missä saa vaan kuraa niskaan ;)
Olisi kiva kirjoitella! Mulla on vain etunimi.sukunimi -muodossa oleva, onko sulla anonyymimpää jos laitan viestiä sinulle?
Sama tilanne. Mut ilta, koitan luoda jonkun diipadaapa-Hotmail-osoitteen :) palaan asiaan!
Se on haastavaa, hyvien suhteiden löytyminen aikuisiällä. Jos yhtään lohduttaa niin lapsen kautta voi löytää myöhemminkin, itse sain hyvän ystävän lapsen tarhakaverin äidistä.
Mistä olet ja kuinka vanha olet?