Kirja: Narsistin lapsena. Pitkä tie itsenäisyyteen

Olen lukenut nyt 25% ko. kirjasta ja nyt on päästy siihen, miten narsistin lapsi onkin narsisti 'kehään'. Just. Niin toivoin, että tämä kirja olisi todella kertonut narsistin lapsesta, ei narsistista.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut nyt 25% ko. kirjasta ja nyt on päästy siihen, miten narsistin lapsi onkin narsisti 'kehään'. Just. Niin toivoin, että tämä kirja olisi todella kertonut narsistin lapsesta, ei narsistista.

Ja kaikkein vähiten "narsistin lapsi on narsisti" päättelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ex:ni on narsisti" huutelijoita on niin monta, missä sitten heidän lapsensa ovat? Miksi niin harva tunnustaa olevansa narsistin lapsi? Huhuu, missä te olette sielunsisaret ja -veljet?

Täällä palstalla aika monikin on kirjoittanut kokeneensa vanhempansa narsistisina. Minäkin.

Oletko selvinnyt? Jos niin miten? Miten voit nykyisin?

Osittain olen selvinnyt, osittain en. Välit vanhempiin ovat hyvin etäiset. Käyn terapiassa. Omissa ajattelumalleissa on huomattavassa määrin työstettävää, mikä heijastuu vahvasti ihmissuhteisiini.

Mä en itse puolestani koe ongelmia ihmissuhteissani niinkään vaan suhteessa omaan itseeni. Voitko kuvata minkälaisia ne työstettävät asiat on? T. N39

Mustavalkoista ajattelua, vihamielisyyttä, häpeää, alistumista... Avattavia tunnelukkoja on vaikka muille jakaa.

En itse ole äärinarsisti. Se saattaa vaikuttaa koska puhun siitä itellä on edes jonkinlaista käsitystä. Inhoaan dramatisointia ja väriittämistä.

Vierailija kirjoitti:

En itse ole äärinarsisti. Se saattaa vaikuttaa koska puhun siitä itellä on edes jonkinlaista käsitystä. Inhoaan dramatisointia ja väriittämistä.

Dramatisointi ja värittämineen se on loputon tie.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ex:ni on narsisti" huutelijoita on niin monta, missä sitten heidän lapsensa ovat? Miksi niin harva tunnustaa olevansa narsistin lapsi? Huhuu, missä te olette sielunsisaret ja -veljet?

Täällä palstalla aika monikin on kirjoittanut kokeneensa vanhempansa narsistisina. Minäkin.

Oletko selvinnyt? Jos niin miten? Miten voit nykyisin?

Tiedän monia, jotka ovat selviytyneet vain Jeesuksen avulla - Hänen rakkautensa on nostanut niin monet rikkirevityt ylös "täydellisen itsetuhon" kuopasta.

Minäkin inhoan draamaa ja asioiden värittämistä mielivaltaisesti sekä yksioikoista mustavalkoista ajattelua. Olen pitänyt itseäni aina totuudenetsijänä, mutta pohjimmiltani epävarma ihminen joka näkee kaiken liiankin suhteellisena. Vaikea muodostaa ns. lopullista kuvaa oikein mistään. Annan aina anteeksi, en osaa olla vihainen, hyväksyn ihmiset ja heidän erilaisuuden liian helposti. Ts. Näen toiset ja itseni hyvinkin erillisinä ja se on se helpoin osuus tunnistaa ja tunnustaa.

Saatteko kiinni?

N39

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse ole äärinarsisti. Se saattaa vaikuttaa koska puhun siitä itellä on edes jonkinlaista käsitystä. Inhoaan dramatisointia ja väriittämistä.

Dramatisointi ja värittämineen se on loputon tie.

Aikuiisenaha hyvä defenssimekanismina on siiinä etttä kun kaikkii on pelkkäää mielivaaltaista iöluuusiota niin suhteeuttaa sen järjeen valossa niiin etttei pyrkimykset ja tavoiitteet enäää ole niin top tenn että huumorillla mennäään.

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Voin kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En itse ole äärinarsisti. Se saattaa vaikuttaa koska puhun siitä itellä on edes jonkinlaista käsitystä. Inhoaan dramatisointia ja väriittämistä.

Dramatisointi ja värittämineen se on loputon tie.

Aikuiisenaha hyvä defenssimekanismina on siiinä etttä kun kaikkii on pelkkäää mielivaaltaista iöluuusiota niin suhteeuttaa sen järjeen valossa niiin etttei pyrkimykset ja tavoiitteet enäää ole niin top tenn että huumorillla mennäään.

Peruusasiasiathaan ovaaat tärkeitä muttta aika ja jaksamiinen eii riiitä.

Irti kaikista koukuista... Itsetuntemus. Tarpeet.

Miksi? Miksi ei.

Älä saata meitä kiusaukseen.

Päästä meidät pahoista.

Valo. Ilo. Voima. Rauha.

Itsessä jo kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse luin arvosteluja joiden mukaan tämä kirja on melko ulkokohtainen tekele ilman konkretiaa ja käytännön esimerkkejä. Niitä moni lukenut on jäänyt kaipaamaan. Mutta tarjoaa tietysti jonkinlaisia selityksiä narsistin uhreille ja erityisesti narsistin lapsille.

Itse se työ on tehtävä. Mikään kirja ei voi tuottaa sellaisia korjaavia kokemuksia, että...

Arvosteluissa heijastuu pettymys ja vaillejääminen. Varmaan on niin, että innokkaimmin kirjaa ovat arvostelleet juuri narsistin lapset pelastuksen toivossa...

Minäkin selailin innokkaana kirjaa sen ilmestyttyä ja koin sen aivan surkeaksi. Siinä ei ollut mitään, mikä lohduttaisi ihmistä, joka kärsii haavoista, joita narsistista on aiheutunut. Itse kaipaisin juuri sen tyyppistä apua, koska narsistin lapsi on opetettu aina uskomaan, että kaikki viat ovat hänessä ja on itseasiassa oma syy, että on paha olla jne. Kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän tästä osastosta yhtään mitään. Ei minua ainakaan teorettinen p*ska lohduta yhtään. Kirjaa ei ollut tehty narsistien lapsille, vaan selittämään niille, joita asia ei kosketa joitain osia aihepiiristä. Ei apua varmaan osaa antaa kukaan muu, kuin sen kohtelun itse läpikäynyt ihminen, ja sitäkin kohtelua ja kokemuksia sen kanssa on useammanlaista.

Jos lapsi ei tajua koko kotona-asumisensa aikan, että häntä kasvattaa narsisti on aivan ihan eri tilanne, kuin pitää vanhempaansa narsistina melko pienestä saakka. Yleensä hän ei silloin edes ole niin vaarallinen narsistina, jos käytöskin on jo niin näkyvästi sekoilevaa. Hienovarainen narsismi, jota ei tunnista on pahinta. Tai tunnistaa vasta jos saa niin paljon apua, ettei aina vain ajattele kaiken johtuvan itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Hän on ihan pesunkestävä narsisti, jota vastaan llen joutunut mm hankkimaan laajennettuja lähestymiskieltoja.

Kaappasipa lapsenikin kerran.

Sori joo, ettei nyt heru enempää sääliä. Hän on kyllä onnistunut kaikille selittämään uhriuttaan todella onnistuneesti. Ja kertomaan miten ”paha” minä olen.

En tiedä onko kyseessä narsismi, narsistisia piirteitä vamasti. Ainakin toisella vanhemmallani on jokin persoonallisuushäiriö, ehkä molemmilla. Lähes mahdotonta päästä selvyyteen heidän todellisesta elämästään. Kun heidän kanssaan on tekemisissä, se on kuin kaoottinen kita joka nielaisee, sekoittaa toden ja valheet ja eri ihmisten puheet ja lopulta ei itse enää ymmärrä edes omia tarkoitusperiään ja alkaa kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja havaintojaan. Ihmettelen usein, miten kummassa olen selvinnyt tuollaisesta. No, tavallaan en olekaan, suojauduin niin syvälle, että on jäänyt oma elämä pitkälle elämättä. Ja tosiaan kaikkeen on syy löytynyt itsestä, joten minulla on paljon terveysongelmia, koska olen kääntänyt asiat aina itseeni. Minua on auttanut terapia. Se, että olen löytänyt mahtavia terapeutteja, ja vyyhti on pikku hiljaa auennut ja olen ikäänkuin astunut tähän maailmaan. Nykyään osaan jakaa tuntojani myös muiden kanssa.   Olen täynnä surua siitä, että elämälleni on käynyt näin, isot unelmat jääneet toteutumatta, kun kaikki voimavarat ovat menneet selviytymiseen. Ulkopuolelta tätä kaikkea on ollut hyvin vaikeaa huomata, sillä olen kehittänyt sellaisia selviytymiskeinoja, että olen vaikuttanut aina hyvinvoivalta ja hyvntuuliselta. Ja luullut itsekin olevani. Tuskallinen mutta myös hieno on tie pois noista lapsuuden piemyksistä. Vanhemmilleni olen jo antanut anteeksi. Kirjoja olen lukenutjonkin verran ja pongannut niistä sen että asetelma on usein se, että on paha narsisti ja hyvä uhri ja sitten uhrit tunnistelevat ympäriltään noita pahantekijöitä. Lapsi on oikeasti persoonallisuushäiriön uhri, mutta aikuisten kyseessä ollessa- esim sen "exän" kyseessä on kuitenkin yleensä kaksi häiriintynyttä ihmistä- kaksi persoonallisushäiriöistä tai persoonallisuushäiriöinen ja läheisriippuvainen- ja he molemmat hyötyvät suhteesta ja voivat vaihtaa myös osia. Persoonallisuushäiriön toteamiseen tarvitaan psykiatri. Muu on höpöhöpöä. Usein on vain niin paljon helpompi syyttää toista hirviöksi kuin katsoa itseään peiliin ja tunnistaa kuinka itse kaikessa "uhriudessaan" hyväksikäyttää toista ihmisitä myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse luin arvosteluja joiden mukaan tämä kirja on melko ulkokohtainen tekele ilman konkretiaa ja käytännön esimerkkejä. Niitä moni lukenut on jäänyt kaipaamaan. Mutta tarjoaa tietysti jonkinlaisia selityksiä narsistin uhreille ja erityisesti narsistin lapsille.

Itse se työ on tehtävä. Mikään kirja ei voi tuottaa sellaisia korjaavia kokemuksia, että...

Arvosteluissa heijastuu pettymys ja vaillejääminen. Varmaan on niin, että innokkaimmin kirjaa ovat arvostelleet juuri narsistin lapset pelastuksen toivossa...

Minäkin selailin innokkaana kirjaa sen ilmestyttyä ja koin sen aivan surkeaksi. Siinä ei ollut mitään, mikä lohduttaisi ihmistä, joka kärsii haavoista, joita narsistista on aiheutunut. Itse kaipaisin juuri sen tyyppistä apua, koska narsistin lapsi on opetettu aina uskomaan, että kaikki viat ovat hänessä ja on itseasiassa oma syy, että on paha olla jne. Kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän tästä osastosta yhtään mitään. Ei minua ainakaan teorettinen p*ska lohduta yhtään. Kirjaa ei ollut tehty narsistien lapsille, vaan selittämään niille, joita asia ei kosketa joitain osia aihepiiristä. Ei apua varmaan osaa antaa kukaan muu, kuin sen kohtelun itse läpikäynyt ihminen, ja sitäkin kohtelua ja kokemuksia sen kanssa on useammanlaista.

Jos lapsi ei tajua koko kotona-asumisensa aikan, että häntä kasvattaa narsisti on aivan ihan eri tilanne, kuin pitää vanhempaansa narsistina melko pienestä saakka. Yleensä hän ei silloin edes ole niin vaarallinen narsistina, jos käytöskin on jo niin näkyvästi sekoilevaa. Hienovarainen narsismi, jota ei tunnista on pahinta. Tai tunnistaa vasta jos saa niin paljon apua, ettei aina vain ajattele kaiken johtuvan itsestä.

Narsismi näkyy kaikissa ihmissuhteissa. Ei pelkästään suhteessa lapseen

[/quote]Minä taas tutustuin itseeni ja kaivoin pääni pohjia myöten. Opin tunnistamaan tarpeeni, tunteeni, ja eritoten uskomaan niihin. Olen paljon hiljaisuudessa, ja ensi sijassa uskon sisäistä ääntäni.[/quote]

Miten käytännössä tutustuit ja selvitit pääsi? Kävitkö terapiassa?

Mulla ikää kohta 40+, mutta edelleen pienetkin negatiiviset palautteet tai epäonnistumiset maailmalla saavat rikki ja totaaliseen alakuloon. Näennäisesti kaikki hyvin, ulkopuolinen ei arvaa - mutta sisäinen vaatimustaso kova ja itsetunto nolla. Ei voi luottaa kehenkään = ei ystäviä. Kotona lapsena oli vaativa kulttuuri, narsistinen äiti ja isä tappoi itsensä kun olin lapsi. Mietin eka kertaa terapiaan menoa tosissaan, keski-ikä ja elämän rajallisuuden ymmärrys ahdistavat nyt liikaa. Kokemuksia?