Kirja: Narsistin lapsena. Pitkä tie itsenäisyyteen

miire kirjoitti:

Minä taas tutustuin itseeni ja kaivoin pääni pohjia myöten. Opin tunnistamaan tarpeeni, tunteeni, ja eritoten uskomaan niihin. Olen paljon hiljaisuudessa, ja ensi sijassa uskon sisäistä ääntäni.

Miten käytännössä tutustuit ja selvitit pääsi? Kävitkö terapiassa?

Mulla ikää kohta 40+, mutta edelleen pienetkin negatiiviset palautteet tai epäonnistumiset maailmalla saavat rikki ja totaaliseen alakuloon. Näennäisesti kaikki hyvin, ulkopuolinen ei arvaa - mutta sisäinen vaatimustaso kova ja itsetunto nolla. Ei voi luottaa kehenkään = ei ystäviä. Kotona lapsena oli vaativa kulttuuri, narsistinen äiti ja isä tappoi itsensä kun olin lapsi. Mietin eka kertaa terapiaan menoa tosissaan, keski-ikä ja elämän rajallisuuden ymmärrys ahdistavat nyt liikaa. Kokemuksia?

Itse olen käynyt terapiassa nuoresta aikuisesta lähtien. Kyllä se on merkittävästi auttanut jäsentämään asioita. Uskon, että lähes kuka hyvänsä hyötyy siitä, että pääsee pohtimaan vaikeita asioita osaavien ammattilaisten kanssa.

Mielenterveyden häiriö ja persoonallisuushäiriö on eri asioita vaikka varmasti myös lomittuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Narsisti ei koskaan ole onnellinen itsekään.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko kyseessä narsismi, narsistisia piirteitä vamasti. Ainakin toisella vanhemmallani on jokin persoonallisuushäiriö, ehkä molemmilla. Lähes mahdotonta päästä selvyyteen heidän todellisesta elämästään. Kun heidän kanssaan on tekemisissä, se on kuin kaoottinen kita joka nielaisee, sekoittaa toden ja valheet ja eri ihmisten puheet ja lopulta ei itse enää ymmärrä edes omia tarkoitusperiään ja alkaa kyseenalaistaa omia ajatuksiaan ja havaintojaan. Ihmettelen usein, miten kummassa olen selvinnyt tuollaisesta. No, tavallaan en olekaan, suojauduin niin syvälle, että on jäänyt oma elämä pitkälle elämättä. Ja tosiaan kaikkeen on syy löytynyt itsestä, joten minulla on paljon terveysongelmia, koska olen kääntänyt asiat aina itseeni. Minua on auttanut terapia. Se, että olen löytänyt mahtavia terapeutteja, ja vyyhti on pikku hiljaa auennut ja olen ikäänkuin astunut tähän maailmaan. Nykyään osaan jakaa tuntojani myös muiden kanssa.   Olen täynnä surua siitä, että elämälleni on käynyt näin, isot unelmat jääneet toteutumatta, kun kaikki voimavarat ovat menneet selviytymiseen. Ulkopuolelta tätä kaikkea on ollut hyvin vaikeaa huomata, sillä olen kehittänyt sellaisia selviytymiskeinoja, että olen vaikuttanut aina hyvinvoivalta ja hyvntuuliselta. Ja luullut itsekin olevani. Tuskallinen mutta myös hieno on tie pois noista lapsuuden piemyksistä. Vanhemmilleni olen jo antanut anteeksi. Kirjoja olen lukenutjonkin verran ja pongannut niistä sen että asetelma on usein se, että on paha narsisti ja hyvä uhri ja sitten uhrit tunnistelevat ympäriltään noita pahantekijöitä. Lapsi on oikeasti persoonallisuushäiriön uhri, mutta aikuisten kyseessä ollessa- esim sen "exän" kyseessä on kuitenkin yleensä kaksi häiriintynyttä ihmistä- kaksi persoonallisushäiriöistä tai persoonallisuushäiriöinen ja läheisriippuvainen- ja he molemmat hyötyvät suhteesta ja voivat vaihtaa myös osia. Persoonallisuushäiriön toteamiseen tarvitaan psykiatri. Muu on höpöhöpöä. Usein on vain niin paljon helpompi syyttää toista hirviöksi kuin katsoa itseään peiliin ja tunnistaa kuinka itse kaikessa "uhriudessaan" hyväksikäyttää toista ihmisitä myös. 

Jos tällainen pariskunta eroaa, niin mätäpaise ei puhkea eronkaan jälkeen. Vaikka exää haukutaan, niin jollain sairaalla tavalla huonosta perhedynamiikasta halutaan yhä pitää kiinni. Kumpikaan vanhemmista ei esimerkiksi suostu myöntämään lapsen muistoja todeksi, vaan ne kielletään ja uhriudutaan.

miire kirjoitti:

Minä taas tutustuin itseeni ja kaivoin pääni pohjia myöten. Opin tunnistamaan tarpeeni, tunteeni, ja eritoten uskomaan niihin. Olen paljon hiljaisuudessa, ja ensi sijassa uskon sisäistä ääntäni.

Miten käytännössä tutustuit ja selvitit pääsi? Kävitkö terapiassa?

Mulla ikää kohta 40+, mutta edelleen pienetkin negatiiviset palautteet tai epäonnistumiset maailmalla saavat rikki ja totaaliseen alakuloon. Näennäisesti kaikki hyvin, ulkopuolinen ei arvaa - mutta sisäinen vaatimustaso kova ja itsetunto nolla. Ei voi luottaa kehenkään = ei ystäviä. Kotona lapsena oli vaativa kulttuuri, narsistinen äiti ja isä tappoi itsensä kun olin lapsi. Mietin eka kertaa terapiaan menoa tosissaan, keski-ikä ja elämän rajallisuuden ymmärrys ahdistavat nyt liikaa. Kokemuksia?

Tunnistan itseni tuosta "keneenkään ei voi luottaa" ajattelusta, jolla on yritetty "pärjätä" koko elämä. Nyt tilanne on se, että luotan ensimmäistä kertaa... psykiatriini. T. N39

...lapsena vanhemmat torjuivat jaiken minulle ja perheelle tarjotun ulkopuolisen avun (lastensuojelu mm.), se onnistui koska kulissit oli muuten kunnossa, vanhemmat silmäätekeviä...

Nyt on mukava huomata, että vaikka apu tuleekin s a n g e n myöhään, ei kulsitti ole enää esteenä. Ts. en ole niiden orjuuttama, häpeän vanki, ettenkö nyt ottaisi ammattiapua vastaan. Ja se toimii, monella tapaa. Suosittelen.

N39

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse luin arvosteluja joiden mukaan tämä kirja on melko ulkokohtainen tekele ilman konkretiaa ja käytännön esimerkkejä. Niitä moni lukenut on jäänyt kaipaamaan. Mutta tarjoaa tietysti jonkinlaisia selityksiä narsistin uhreille ja erityisesti narsistin lapsille.

Itse se työ on tehtävä. Mikään kirja ei voi tuottaa sellaisia korjaavia kokemuksia, että...

Arvosteluissa heijastuu pettymys ja vaillejääminen. Varmaan on niin, että innokkaimmin kirjaa ovat arvostelleet juuri narsistin lapset pelastuksen toivossa...

Minäkin selailin innokkaana kirjaa sen ilmestyttyä ja koin sen aivan surkeaksi. Siinä ei ollut mitään, mikä lohduttaisi ihmistä, joka kärsii haavoista, joita narsistista on aiheutunut. Itse kaipaisin juuri sen tyyppistä apua, koska narsistin lapsi on opetettu aina uskomaan, että kaikki viat ovat hänessä ja on itseasiassa oma syy, että on paha olla jne. Kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän tästä osastosta yhtään mitään. Ei minua ainakaan teorettinen p*ska lohduta yhtään. Kirjaa ei ollut tehty narsistien lapsille, vaan selittämään niille, joita asia ei kosketa joitain osia aihepiiristä. Ei apua varmaan osaa antaa kukaan muu, kuin sen kohtelun itse läpikäynyt ihminen, ja sitäkin kohtelua ja kokemuksia sen kanssa on useammanlaista.

Jos lapsi ei tajua koko kotona-asumisensa aikan, että häntä kasvattaa narsisti on aivan ihan eri tilanne, kuin pitää vanhempaansa narsistina melko pienestä saakka. Yleensä hän ei silloin edes ole niin vaarallinen narsistina, jos käytöskin on jo niin näkyvästi sekoilevaa. Hienovarainen narsismi, jota ei tunnista on pahinta. Tai tunnistaa vasta jos saa niin paljon apua, ettei aina vain ajattele kaiken johtuvan itsestä.

Narsismi näkyy kaikissa ihmissuhteissa. Ei pelkästään suhteessa lapseen

Ei aina näy, meinaan narsisti on usein narsisti vain lähisuhteissa (mies, lapsi). Muut eivät välttämättä näe ja huomaa mitään, vaan päinvastoin näkevät hurmaavan ihmisen :(

Eli ei näy kaikissa ihmissuhteissa. Jopa ystäviin voi olla kulissit aivan erilaiset, kuin läheisille esitellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse luin arvosteluja joiden mukaan tämä kirja on melko ulkokohtainen tekele ilman konkretiaa ja käytännön esimerkkejä. Niitä moni lukenut on jäänyt kaipaamaan. Mutta tarjoaa tietysti jonkinlaisia selityksiä narsistin uhreille ja erityisesti narsistin lapsille.

Itse se työ on tehtävä. Mikään kirja ei voi tuottaa sellaisia korjaavia kokemuksia, että...

Arvosteluissa heijastuu pettymys ja vaillejääminen. Varmaan on niin, että innokkaimmin kirjaa ovat arvostelleet juuri narsistin lapset pelastuksen toivossa...

Minäkin selailin innokkaana kirjaa sen ilmestyttyä ja koin sen aivan surkeaksi. Siinä ei ollut mitään, mikä lohduttaisi ihmistä, joka kärsii haavoista, joita narsistista on aiheutunut. Itse kaipaisin juuri sen tyyppistä apua, koska narsistin lapsi on opetettu aina uskomaan, että kaikki viat ovat hänessä ja on itseasiassa oma syy, että on paha olla jne. Kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän tästä osastosta yhtään mitään. Ei minua ainakaan teorettinen p*ska lohduta yhtään. Kirjaa ei ollut tehty narsistien lapsille, vaan selittämään niille, joita asia ei kosketa joitain osia aihepiiristä. Ei apua varmaan osaa antaa kukaan muu, kuin sen kohtelun itse läpikäynyt ihminen, ja sitäkin kohtelua ja kokemuksia sen kanssa on useammanlaista.

Jos lapsi ei tajua koko kotona-asumisensa aikan, että häntä kasvattaa narsisti on aivan ihan eri tilanne, kuin pitää vanhempaansa narsistina melko pienestä saakka. Yleensä hän ei silloin edes ole niin vaarallinen narsistina, jos käytöskin on jo niin näkyvästi sekoilevaa. Hienovarainen narsismi, jota ei tunnista on pahinta. Tai tunnistaa vasta jos saa niin paljon apua, ettei aina vain ajattele kaiken johtuvan itsestä.

Narsismi näkyy kaikissa ihmissuhteissa. Ei pelkästään suhteessa lapseen

Ei aina näy, meinaan narsisti on usein narsisti vain lähisuhteissa (mies, lapsi). Muut eivät välttämättä näe ja huomaa mitään, vaan päinvastoin näkevät hurmaavan ihmisen :(

Eli ei näy kaikissa ihmissuhteissa. Jopa ystäviin voi olla kulissit aivan erilaiset, kuin läheisille esitellään.

On hyvä kuitenkin muistaa, että kaikilla on sekä julkinen, että yksityinen minä. Jokainen perhe on yksityinen ja erikseen julkinen. Se on täysin normaalia jos nämä puolet on kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse luin arvosteluja joiden mukaan tämä kirja on melko ulkokohtainen tekele ilman konkretiaa ja käytännön esimerkkejä. Niitä moni lukenut on jäänyt kaipaamaan. Mutta tarjoaa tietysti jonkinlaisia selityksiä narsistin uhreille ja erityisesti narsistin lapsille.

Itse se työ on tehtävä. Mikään kirja ei voi tuottaa sellaisia korjaavia kokemuksia, että...

Arvosteluissa heijastuu pettymys ja vaillejääminen. Varmaan on niin, että innokkaimmin kirjaa ovat arvostelleet juuri narsistin lapset pelastuksen toivossa...

Minäkin selailin innokkaana kirjaa sen ilmestyttyä ja koin sen aivan surkeaksi. Siinä ei ollut mitään, mikä lohduttaisi ihmistä, joka kärsii haavoista, joita narsistista on aiheutunut. Itse kaipaisin juuri sen tyyppistä apua, koska narsistin lapsi on opetettu aina uskomaan, että kaikki viat ovat hänessä ja on itseasiassa oma syy, että on paha olla jne. Kirjoittaja ei tuntunut ymmärtävän tästä osastosta yhtään mitään. Ei minua ainakaan teorettinen p*ska lohduta yhtään. Kirjaa ei ollut tehty narsistien lapsille, vaan selittämään niille, joita asia ei kosketa joitain osia aihepiiristä. Ei apua varmaan osaa antaa kukaan muu, kuin sen kohtelun itse läpikäynyt ihminen, ja sitäkin kohtelua ja kokemuksia sen kanssa on useammanlaista.

Jos lapsi ei tajua koko kotona-asumisensa aikan, että häntä kasvattaa narsisti on aivan ihan eri tilanne, kuin pitää vanhempaansa narsistina melko pienestä saakka. Yleensä hän ei silloin edes ole niin vaarallinen narsistina, jos käytöskin on jo niin näkyvästi sekoilevaa. Hienovarainen narsismi, jota ei tunnista on pahinta. Tai tunnistaa vasta jos saa niin paljon apua, ettei aina vain ajattele kaiken johtuvan itsestä.

Narsismi näkyy kaikissa ihmissuhteissa. Ei pelkästään suhteessa lapseen

Ei aina näy, meinaan narsisti on usein narsisti vain lähisuhteissa (mies, lapsi). Muut eivät välttämättä näe ja huomaa mitään, vaan päinvastoin näkevät hurmaavan ihmisen :(

Eli ei näy kaikissa ihmissuhteissa. Jopa ystäviin voi olla kulissit aivan erilaiset, kuin läheisille esitellään.

On hyvä kuitenkin muistaa, että kaikilla on sekä julkinen, että yksityinen minä. Jokainen perhe on yksityinen ja erikseen julkinen. Se on täysin normaalia jos nämä puolet on kunnossa.

No, se puoli perheeseen ei kyllä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Meitä on kolme sisarusta ja sanoisin että ainoa keino parantua on huomata se kuvio.

Kaksi muuta siskoani on täysin siellä syövereissä, eivätkä kykene näkemään totuutta. Toinen on läpimusta narsisti itse ja tpinen paistattelee siellä lempilapsen auvossa ja uskoo kaiken, mitä nämä kaksi sanoo.

Minä pyristelin sieltä jo nuorena pois ja katson asioita ulkopuolisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Syytteleehän ida rit minuakin narsistiksi, vaikka en todellakaan ole.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Syytteleehän ida rit minuakin narsistiksi, vaikka en todellakaan ole.

t.kristallikissa

Ja jos itsellä on narsistisia käytösmalleja, niin mä en ota mitään p*skaa enkä syyttelyä niistä vastaan, koska asia ei ole minun vastuullani. Muuttuminen tietty on, mutta kun ei siihenkään saaa apua, vaikka hakee. Olen sen asian uhri, ja sillä sipuli, niin kauan, kunnes apua osataan antaa. Syyttely ei ole mitään apua. Syyttelijällä on itsellään ongelmia, ja on todella v*ttumaisen epäreilua purkaa ne vielä sellaisen niskaan, jonka vanhempi on ollut narsisti(nen).

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Meitä on kolme sisarusta ja sanoisin että ainoa keino parantua on huomata se kuvio.

Kaksi muuta siskoani on täysin siellä syövereissä, eivätkä kykene näkemään totuutta. Toinen on läpimusta narsisti itse ja tpinen paistattelee siellä lempilapsen auvossa ja uskoo kaiken, mitä nämä kaksi sanoo.

Minä pyristelin sieltä jo nuorena pois ja katson asioita ulkopuolisena.

Meilläkin kolme sisarusta ja koen että olen ainoa joka näkee sen kuvion ja on tehnyt kovasti töitä parantuakseen ja rakentaakseen minuuttaan ja mielenterveyttään. Toinen sisko omaa selvästi narsistisia piirteitä,on aika kylmä,kova ja tuomitseva ihminen. Ajattelen että moni piirre varmasti kehittynyt ihan vain tuon epävakaan ja sairaan ympäristön tuotoksena,pohjimmiltaan varmasti ihan hyvä ihminen. Emme ole hirveästi tekemisissä.

Toinen taas on todella voimakkaasti narsistinen, ellei ihan puhdas narsisti,epävakaa ja pahasti mt-ongelmainen. Pitkään olin katkera kasvettuani koko lapsuuteni ja nuoruuteni tuon sisaruksen kiusattavana ja sätittävänä,mutta nyt aikuisena tuo sisarus on niin pahasti ongelmainen että jonkinlainen myötätunto on herännyt. En jaksa enää kuluttaa aikaani vihaamiseen ja ajattelen ettei tuolla sisaruksella ehkä syystä tai toisesta ollut resursseja käsitellä omaa käytöstä,omia ajatusmalleja ja persoonan kehitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Syytteleehän ida rit minuakin narsistiksi, vaikka en todellakaan ole.

t.kristallikissa

Ja jos itsellä on narsistisia käytösmalleja, niin mä en ota mitään p*skaa enkä syyttelyä niistä vastaan, koska asia ei ole minun vastuullani. Muuttuminen tietty on, mutta kun ei siihenkään saaa apua, vaikka hakee. Olen sen asian uhri, ja sillä sipuli, niin kauan, kunnes apua osataan antaa. Syyttely ei ole mitään apua. Syyttelijällä on itsellään ongelmia, ja on todella v*ttumaisen epäreilua purkaa ne vielä sellaisen niskaan, jonka vanhempi on ollut narsisti(nen).

t.kristallikissa

Tämä on narsistinen käytösmalli:

En ole parantunut tai hyötynyt terapiasta joten syyn täytyy olla täysin terapian ja avun antajissa. He eivät osanneet tai osaa antaa oikeanlaista apua,minussa ei ole mitään vikaa. En parannu niin kauan kuin auttajat eivät anna minulle minun itseni määrittelemää apua ja terapiaa.

Kun taas terve käytösmalli olisi kutakuinkin:

En ole valitettavasti vielä parantunut tai hyötynyt terapiasta. Ehkä vikaa on ollut terapian ja avun antajissa,mutta varmasti myös minussa itsessäni. Pyrin olemaan avoimempi ja kokeilemaan erilaisia hoitokeinoja sekä miettimään miten voisin muuttaa omaa asennettani ja lähestymistapaani(koska muita et voi muuttaa,itseäsi voit). Voi olla,että vaikka apu ei ole sellaista kuin ensin itse ajattelin tai toivoin ja terapia voi myös tuntua joskus kurjalta,se silti auttaa.

Minä melkein voisin sanoa, että ikävimpiä ja p*skamaisimpia minua kohtaan elämäni aikana ovat olleet ns. tavalliset ihmiset, tai ne, jotka pitävät itseään hyvinä ja oikeudenmukaisina ihmisinä, joilla ei ole mielestään taipumusta kusettamiseen, ei itsekkyyteen, eikä tietenkään narsismiin. He ovat olleet ilkeitä ja katkeria, selän takana puukottavia, alaspäin katselevia p*skoja minua kohtaan, joten heidän on todellakin turha leikkiä minua parempaa, saati pyhimystä. Mitä enemmän joku mainostaa "hyviä puoliaan", sen varmemmin tajuaa, että siinä on huono, ellei peräti surkea ihminen.

t.kristllikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Syytteleehän ida rit minuakin narsistiksi, vaikka en todellakaan ole.

t.kristallikissa

Ja jos itsellä on narsistisia käytösmalleja, niin mä en ota mitään p*skaa enkä syyttelyä niistä vastaan, koska asia ei ole minun vastuullani. Muuttuminen tietty on, mutta kun ei siihenkään saaa apua, vaikka hakee. Olen sen asian uhri, ja sillä sipuli, niin kauan, kunnes apua osataan antaa. Syyttely ei ole mitään apua. Syyttelijällä on itsellään ongelmia, ja on todella v*ttumaisen epäreilua purkaa ne vielä sellaisen niskaan, jonka vanhempi on ollut narsisti(nen).

t.kristallikissa

Tämä on narsistinen käytösmalli:

En ole parantunut tai hyötynyt terapiasta joten syyn täytyy olla täysin terapian ja avun antajissa. He eivät osanneet tai osaa antaa oikeanlaista apua,minussa ei ole mitään vikaa. En parannu niin kauan kuin auttajat eivät anna minulle minun itseni määrittelemää apua ja terapiaa.

Kun taas terve käytösmalli olisi kutakuinkin:

En ole valitettavasti vielä parantunut tai hyötynyt terapiasta. Ehkä vikaa on ollut terapian ja avun antajissa,mutta varmasti myös minussa itsessäni. Pyrin olemaan avoimempi ja kokeilemaan erilaisia hoitokeinoja sekä miettimään miten voisin muuttaa omaa asennettani ja lähestymistapaani(koska muita et voi muuttaa,itseäsi voit). Voi olla,että vaikka apu ei ole sellaista kuin ensin itse ajattelin tai toivoin ja terapia voi myös tuntua joskus kurjalta,se silti auttaa.

Voi lässyn lässyn p*skaa. Ehkä sulla on varaa ja aikaa lässyttää tuollaista, mutta sillä, joka on kärsinyt narsistista, ei ole! Sitäpaitsi sinä haluat tuollaista lässytystä VAIN sinun oman hyvinvointisi takia! Olet itsekäs! Mitä se sinua oikeasti haittaa, jos joku on täysin raivona siitä, että hakemansa apu, ja apu, johon uhrasi voimansa, aikansa ja paukkunsa, ei edes auttanut!? Että kehtaatkin SINÄ siitä loukkaantua, että se toista raivostuttaa! Stanan vellihousu!

t.kristallikissa

The golden child and the scapegoat, narsistiperheen lasten roolit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsistillahan on erilaisia lapsia. On se syntipukki ja se lellikki. Minä kasvoin perheessä jossa äiti on narsisti ja isosiskoni peri narsismin. Minä olin isosiskolleni se syntipukki. En osannut tehdä mitään oikein.

Narsismia ei peritä. Se syntyy, jos ihmisen tarpeisiin ei vastata vauvna, eikä vajetta korjata myöhemmissäkään kehitysvaiheissa. Sen sijaan narsistin käytösmalli periytyy opittuna, mutta siitä voi oppia pois, joskin ihminen tarvitsee siihen tukea ja halua prosessoida asiaa, eli hänen tulisi saada käytännössä havaita, miksi hänen oppimansa toimintamallit ovat haitallisia.

Narsisti ei sitä tajua, vaikka kuka miten lempeästi tai lujasti tahansa selittäisi, mutta narsistin uhri, joka ei itse ole narsisti, voi kyllä tajuta asian.

t.kristallikissa

Tää on nettipalsta. Täällä voi käyttää hieman epätäsmällistä kieltä. Jokainen tajuaa, että ei se ”periydy” kuten esim kulmakarvat.

Minusta on silti hiukan epäoikeudenmukaista syyttää silloin sitä siskoa narsistiksi, jos todellisuudessa tilanne on se, että hän on oppinut narsistiset käytösmallit. Hän on itsekin silloin uhri(kuten toki narsistitkin ovat), mutta toisin kuin ehta narsisti, apua saamalla voisi muuttua. Inhottavaa tuollainen demonisointi ihmistä kohtaan, joka itsekin kärsinee itsestään.

t.kristallikissa

Ohhoh, ensimmäinen kerta kun olen samaa mieltä Kristallikissan kanssa. 

Siis eihän jokainen todellakaan ymmärrä, ettei narsismi periydy kuten kulmakarvat. Monet ajattelevat että mielisairaudet ja persoonallisuushäiriöt periytyvät ja ottavat tämän hyvin kirjaimellisesti. 

Mutta itse kyllä ajattelen, että on varsinainen ihme jos narsistin lapsella EI ole itsellään narsistisia piirteitä tai käyttäytymismalleja. Itselläni on todella voimakkaasti narsistinen äiti ja kaikki me lapset olemme sairastuneet psyykkisesti jo nuorina,oireilleet eri tavoin ja kaikilla on vaikea suhde äitiin. Näin siitä huolimatta, että äiti on suhtautunut eri tavoin jokaiseen lapseen ja on selvästi ollut lempilapsi ja syntipukki. Koen että omassa paranemisessa on ollut todella keskeistä myös huomata ne omat,opitut ja äidin käytöksen seurauksena kehittyneet narsistiset käytösmallit ja ajatusmallit. Vaikka olenkin "narsistin uhri"ja sinäänsä syytön noiden käytösmallien kehittymiseen, haluan kuitenkin niistä eroon enkä halua olla narsistinen.

Syytteleehän ida rit minuakin narsistiksi, vaikka en todellakaan ole.

t.kristallikissa

Ja jos itsellä on narsistisia käytösmalleja, niin mä en ota mitään p*skaa enkä syyttelyä niistä vastaan, koska asia ei ole minun vastuullani. Muuttuminen tietty on, mutta kun ei siihenkään saaa apua, vaikka hakee. Olen sen asian uhri, ja sillä sipuli, niin kauan, kunnes apua osataan antaa. Syyttely ei ole mitään apua. Syyttelijällä on itsellään ongelmia, ja on todella v*ttumaisen epäreilua purkaa ne vielä sellaisen niskaan, jonka vanhempi on ollut narsisti(nen).

t.kristallikissa

Tämä on narsistinen käytösmalli:

En ole parantunut tai hyötynyt terapiasta joten syyn täytyy olla täysin terapian ja avun antajissa. He eivät osanneet tai osaa antaa oikeanlaista apua,minussa ei ole mitään vikaa. En parannu niin kauan kuin auttajat eivät anna minulle minun itseni määrittelemää apua ja terapiaa.

Kun taas terve käytösmalli olisi kutakuinkin:

En ole valitettavasti vielä parantunut tai hyötynyt terapiasta. Ehkä vikaa on ollut terapian ja avun antajissa,mutta varmasti myös minussa itsessäni. Pyrin olemaan avoimempi ja kokeilemaan erilaisia hoitokeinoja sekä miettimään miten voisin muuttaa omaa asennettani ja lähestymistapaani(koska muita et voi muuttaa,itseäsi voit). Voi olla,että vaikka apu ei ole sellaista kuin ensin itse ajattelin tai toivoin ja terapia voi myös tuntua joskus kurjalta,se silti auttaa.

Ja terapian ei-onnistumisessa ei ole se syy taustalla, että terapia tuntui kurjalta! Tajuatko sinä va jaa, että se, miksi terapiaan mennään, oli sata kertaa kurjempaa? Mikään terapiassa vastaan tuleva ei mitenkään ylitä sitä. Koska jos saa apua, se parantaa. Se ei tunnu yhtä kurjalta, kuin se, että kiusataan, manipuloidaan, valehdellaan jne.

t.kristallikissa

Aiemmat lainaukset menivät aika pielee, mutta kiitos kun löytyi ymmärtäjiä. 

Miten löydätte terapeutteja? Onko vinkkejä?

Tuntuu, että ei meinaa jaksaa arkea tämän huonon itsetunnon vuoksi - haluaisin purkaa tunnelukkoja auki.

Mistä löytäisi hyvän/itselle sopivan terapeutin ja paljonko ne maksaa?