Miksi "väsyneet" vaimot eivät vain eroa?

Voin puhua vain omasta puolestani ja ainakin itse en laittanut laiskaa, kotitöistä lusmuilevaa miestä raitille sen  takia,että lapset siitä tykkäsivät. Eihän pienet lapset tietenkään tajua,että toinen ei tee sitä mitä pitäisi. Ei lapset osanneet ihmetellä, miksi äiti oli päivät töissä, tuli kotiin ja alkoi tahdä ruokaa, siivosi keittiön ja pesipyykkiä. Äitiä pyydettiin auttamaan läksyissä koska iskä "ei kuitenkaan auta" jne. Iskä kyllä oli työttömänä kotona, mutta ei ne lapset sitä ihmetelleet, miksi se ei tee juuri mitään. Isä on isä ja ihan mukava. Ja koska en tästä asiasta lasten kuullen koskaan puhunut eivät he sitä ihmetellet.  Rahapussihan sillä miehellä yleensä oli laihanlainen, mutta kyllä me minun rahoilla elettiin koko perhe. Myös mies.  No , lapset sai pitää isänsä, niin kauan kuin isää kotona tarvitsivat. Sen takia meillä ei miestä pistetty pihalle. Eli syy oli lapset. Rahallisesti olisin pärjännyt paremmin ilman miestä .Söi nääs niin hirveästi, enemmän kuin me muu perhe yhteensä.

Kyllä ne eroavat, kun mitta lopulta täyttyy. Näin tein itsekin ja olen tyytyväinen ratkaisuun. Miestä rupesivat eron jälkeen kummasti kiinnostamaan lapset ja heidän asiansa. Vaikka olisin jäänyt totaaliyksinhuoltajaksi, olisin silti onnellisempi, kuin suhteessa sohvaan juurtuneen, kolmantena lapsena elävän miehen kanssa.

96 jatkaa: Rahallisesti on toki tiukempaa, mutta itse en vaihtaisi vapauttani ja onnellisuuttani mihinkään rahaan. Pystyn elättämään itseni ja lapseni, vaikka ei tässä vuosittain Karibialla lomaillakaan. Paitsi ehkä Turun sellaisella.

Aika iso osa ottaakin eron, osa ajattelee lapsiaan ja jatkaa yhdessä, että lapsilla olisi isä, osa on niin tottunut osaansa että ei osaa kuvitellakaan muuta ja osa varmaan tykkää marttyyrin elämästä.

Omassa kaveripiirissä ne harvat, jotka on alunperinkään erehtyneet suhteeseen passattavan miehen kanssa, on ottaneet eron siinä vaiheessa kun lapset ei enää ole ihan pieniä. Kai siinä on ollut takana jotain optimismia siitä, että mies reipastuisi kun pahimmat yövalvomiset sun muut on takana.

Loput on ihan normaaleissa parisuhteissa, joissa molemmat käy töissä, tekee kotihommia ja hoitaa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Koska yh-äiteinä joutuisivat oikeasti tekemään KAIKKI työt. Ja kantamaan KAIKEN vastuun ja pärjäämään täysin omilla tuloillaan. Joten parempi vaan valittaa ja leikkiä marttyyria.

Monella naisella eron jälkeen kotitöiden määrä vähenee, kun se pahin sotkija ei enää asu passattavana. Lapset kyllä oppivat tekemään osansa, mutta aikuiset miehet eivät. Omia ja lasten sotkujen siivoaminen ei rassaa, mutta terveen laiskimuksen kyllä.

Taloudellisesti ero kyllä ei kannata kummallekaan, mutta miehet - ainakin oma - syövät varmasti puolet ruuista. Meillä kauppalaskut tippuvat hirmuisesti, kun mies on viikon pari reissussa.

Vierailija kirjoitti:

Koska yh-äiteinä joutuisivat oikeasti tekemään KAIKKI työt. Ja kantamaan KAIKEN vastuun ja pärjäämään täysin omilla tuloillaan. Joten parempi vaan valittaa ja leikkiä marttyyria.

Niinhän ne joutuvat muutenkin. Lisäksi niillä on se aikuinen partalapsikin siellä kotona huollettavana (enkä nyt tarkoita mamuja).

Naisen ei heti tajua, että mies voi todellakin mennä naimisiin ja tehdä lapsiakin vaikkei välitä vaimosta tai lapsista hippusen vertaa. Nainen ei usko, että mies voi valehdella kirkkain silmin, että "joo hankitaan vaan lapsi, haluan lapsia, ja lupaan tehdä 50% kotitöistä". Naiset kasvatetaan nääs uskomaan että miehetkin ovat yleensä ihmisiä, jotka ovat rehellisiä ja kunniantuntoisia.

Sitten kun nainen tajuaa, ettei juuri tämä hänen miehensä on itsekäs k-pää, joka ei välitä lapsistaan saati vaimostaa, vaan lupailee puutaheinää elääkseen loisena perheensä parissa eikä muutu miksikään vaikka vaimo antaisi kuinka monta mahdollisuutta ja puhuisi enkelten kielellä --- sitten vasta mies lentää pihalle.

Itse olin ennen eroja vastaan. Miksi mennä naimisiin jos ei kiinnosta seilata yhdessä vastamäessäkin.

Nyt luettuna palstan katkeria tilittäjiä, niin itse eroaisin heti tuollaisista naisista joita palstalla kirjoittelee. 

Sinkkumies

Väsymys on naisen ihan itse kehittelemä selitys kyllästymiselle, sille ettei elämä tuonutkaan sitä vaaleanpunaista prinsessamaailmaa, johon jo pienestä lapsesta asti tähtäsi. Prinsessahäiden jälkeen tuo pieni kiukkupussi sai kokea, ettei maailma menekään hänen ehdoillaan ja kukaan ei ollut sitä hänelle kertonut. Se mieskin, jonka hän oli armollisesti valinnut toiveitaan täyttämään, ei enää sinisilmäisesti totellut joka ainoaa päähänpistoa, jonka prinsessa sai.

Aiemmin hän oli onnistunut vielä seksillä houkuttelemalla saamaan tuon miehen taipumaan erikoisiinkin mielenliikkeisiinsä, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä, mies oli oppinut ja prinsessa itse taas laiminlyönyt kipinän ylläpitämisen. Hänet oli vielä huijattu vanhempiensa ja sukulaistensa toimesta hankkimaan lapsia, elämän sulostuttajia. Mitä vielä, ilkikurisia riiviöitähän niistäkin oli kasvanut, eivät taipuneet äitinsä tahtoon yhtään, eikä niiden isääkään ollut enää saanut houkuteltua käyttämään arvovaltaansa niiden pomputtamiseen äitinsä tahtoon. Syy tähänkin tietysti jo edellä mainittu ajan kuluminen.

Ei ollut prinsessalla helppoa, ei. Maailma ei millään enää suostunut pyörimään hänen ympärillään, niinkuin se oli iät ja ajat aiemmin tehnyt. Väsyihän siinä pikku lettipää, josta oli kasvanut itsekäs, ilkeä ja tiukkapipoinen vanha nainen. Ihan kuin se hänen aina lapsena vihaamansa vanhapiikatäti, josta kukaan suvussa ei pitänyt.

Vierailija kirjoitti:

Väsymys on naisen ihan itse kehittelemä selitys kyllästymiselle, sille ettei elämä tuonutkaan sitä vaaleanpunaista prinsessamaailmaa, johon jo pienestä lapsesta asti tähtäsi. Prinsessahäiden jälkeen tuo pieni kiukkupussi sai kokea, ettei maailma menekään hänen ehdoillaan ja kukaan ei ollut sitä hänelle kertonut. Se mieskin, jonka hän oli armollisesti valinnut toiveitaan täyttämään, ei enää sinisilmäisesti totellut joka ainoaa päähänpistoa, jonka prinsessa sai.

Aiemmin hän oli onnistunut vielä seksillä houkuttelemalla saamaan tuon miehen taipumaan erikoisiinkin mielenliikkeisiinsä, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä, mies oli oppinut ja prinsessa itse taas laiminlyönyt kipinän ylläpitämisen. Hänet oli vielä huijattu vanhempiensa ja sukulaistensa toimesta hankkimaan lapsia, elämän sulostuttajia. Mitä vielä, ilkikurisia riiviöitähän niistäkin oli kasvanut, eivät taipuneet äitinsä tahtoon yhtään, eikä niiden isääkään ollut enää saanut houkuteltua käyttämään arvovaltaansa niiden pomputtamiseen äitinsä tahtoon. Syy tähänkin tietysti jo edellä mainittu ajan kuluminen.

Ei ollut prinsessalla helppoa, ei. Maailma ei millään enää suostunut pyörimään hänen ympärillään, niinkuin se oli iät ja ajat aiemmin tehnyt. Väsyihän siinä pikku lettipää, josta oli kasvanut itsekäs, ilkeä ja tiukkapipoinen vanha nainen. Ihan kuin se hänen aina lapsena vihaamansa vanhapiikatäti, josta kukaan suvussa ei pitänyt.

Olisi varsin vinkeää kuulla lisää sinun maailmastasi, jossa prinsessamaailman toiveisiin kuuluu se, että perheessä on kaksi tasavertaista vastuuntuntoista aikuista. Minäkin haluan olla se perheen ylimääräinen lapsi, maata sohvalla kaivamassa nenääni ja persettäni. Mutta kun nuo kupeidemme hedelmät vaativat ruokaa, puhtaita vaatteita ja paskattomia elintiloja. Eikä se tiara sitä paitsi edes pysyisi sohvalla itseään rapsutellessa päässä, joten joudun täältä ylhäisyyksistä jatkossakin johtamaan tätä valtakuntaa. Shame on me.

I shall lead the way kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsymys on naisen ihan itse kehittelemä selitys kyllästymiselle, sille ettei elämä tuonutkaan sitä vaaleanpunaista prinsessamaailmaa, johon jo pienestä lapsesta asti tähtäsi. Prinsessahäiden jälkeen tuo pieni kiukkupussi sai kokea, ettei maailma menekään hänen ehdoillaan ja kukaan ei ollut sitä hänelle kertonut. Se mieskin, jonka hän oli armollisesti valinnut toiveitaan täyttämään, ei enää sinisilmäisesti totellut joka ainoaa päähänpistoa, jonka prinsessa sai.

Aiemmin hän oli onnistunut vielä seksillä houkuttelemalla saamaan tuon miehen taipumaan erikoisiinkin mielenliikkeisiinsä, mutta aika oli tehnyt tehtävänsä, mies oli oppinut ja prinsessa itse taas laiminlyönyt kipinän ylläpitämisen. Hänet oli vielä huijattu vanhempiensa ja sukulaistensa toimesta hankkimaan lapsia, elämän sulostuttajia. Mitä vielä, ilkikurisia riiviöitähän niistäkin oli kasvanut, eivät taipuneet äitinsä tahtoon yhtään, eikä niiden isääkään ollut enää saanut houkuteltua käyttämään arvovaltaansa niiden pomputtamiseen äitinsä tahtoon. Syy tähänkin tietysti jo edellä mainittu ajan kuluminen.

Ei ollut prinsessalla helppoa, ei. Maailma ei millään enää suostunut pyörimään hänen ympärillään, niinkuin se oli iät ja ajat aiemmin tehnyt. Väsyihän siinä pikku lettipää, josta oli kasvanut itsekäs, ilkeä ja tiukkapipoinen vanha nainen. Ihan kuin se hänen aina lapsena vihaamansa vanhapiikatäti, josta kukaan suvussa ei pitänyt.

Olisi varsin vinkeää kuulla lisää sinun maailmastasi, jossa prinsessamaailman toiveisiin kuuluu se, että perheessä on kaksi tasavertaista vastuuntuntoista aikuista. Minäkin haluan olla se perheen ylimääräinen lapsi, maata sohvalla kaivamassa nenääni ja persettäni. Mutta kun nuo kupeidemme hedelmät vaativat ruokaa, puhtaita vaatteita ja paskattomia elintiloja. Eikä se tiara sitä paitsi edes pysyisi sohvalla itseään rapsutellessa päässä, joten joudun täältä ylhäisyyksistä jatkossakin johtamaan tätä valtakuntaa. Shame on me.

Älä turhaan ruoski itseäsi, tuo prinsessasyndrooma on istutettu koko nykyiseen naissukopolveen niin syvälle, ettei se ihan pienellä piiskauksella sieltä lähde.

Minun maailmassanikin oli tuollainen prinsessa. Joskus aikaa sitten se sai hormonimyrskyssä ajelehtivan miehenalun houkuteltua pauloihinsa naisellisia avujaan hyväksikäyttäen. Nuori mies seksiä saadessaanhan on valmis vaikka sisälmyksensä myymään, mutta vahingossa menikin sielu.

Kymmenen vuotta tuon prinsessan oikkuja yritin toteuttaa, mutta mahdotonta ei pystynyt edes lampun henki tekemään. Sellaista tilannetta ei häiden jälkeen ollut, etteikö prinsessa jotain moitittavaa löytänyt. Kävihän prinsessa toki itse rankan opintonsa parturi-kampaajaksi saakka, muttei kauheasti innostunut ihan samalla vuosikymmenellä ammatiksi asti sitä jalostamaan, eihän sitä nyt kaikkea voinut vaatiakkaan. Ja miksipä olisikaan, olihan miehensä opiskellut pidemmälle ja yrittäjänä alkoi tienatakin pitkien päiviensä ansiosta.

Prinsessan elämä meni lähinnä facebookia täytellen ja uutta harrastustaan, leipomista, internjeetin välityksellä esitellen. Oli ihania pullia, silikonisia kakkuvuokia ja kaikkea mitä nyt kuninkaallisessa keittiössä tarvittiin. Paitsi palvelijaa. Niimpä tätä virkaa sai alkaa toimittamaan miehensä, joutihan se prinsessan avuksi heti 13 tunnin työpäivänsä päätteeksi. Mies vain osoittautui liian laiskaksi, saattoi joskus töittensä jälkeen katsoa hetken telkkariakin, vaikka pyykit odotti. Prinsessalla itselläänhän oli tärkeämpää tekemistä, kuten facebookissa roikkuminen.

Prinsessan tehtävänähän kodin ylläpidossa oli ruoka, ei mikään muu. Siivous, pyykkäys ja kodinhoito kuului miespalvelijalle, ehtihän se hyvin noitten työpäivien ja kodin täydellisen remontin välissä senkin tekemään. Tai olisi ehtinyt, mutta oli kai laiska kun vaati joskus jopa kuudenkin tunnin unia. Höh, prinsessan lojuminen arkisin puolillepäivin kuuluu prinsessaopiston mukaan prinsessan elämään, mutta palvelusväelle se on liikaa. Niinpä prinsessa väsähti. Ja sitä se jaksoi valittaa. Kuukaudesta toiseen.

Mutta onneksi tämä satu päättyi niin, että palvelusväki pyysi prinsessaa pakkaamaan ja palvelusväki eli elämänsä onnellisena loppuun asti.