Lue keskustelun säännöt.
Olen tuo väsynyt vaimo-ketjun ap, oivalsin eilen jotain.
17.01.2016 |
Moikka kaikki,
Olen siis tuon väsynyt vaimo-ketjun ap. Tulin katsomaan, onko aloittamani keskustelu vielä hengissä ja pääsisin lukemaan teidän kokemuksianne. Suu loksahti auki, kun löysin yli tuhat peukkua. Oikeasti aika järkyttävää. Tajusin, että mä en ihan oikeasti ole yksin näiden tunteideni kanssa, en ole ainoa jolla on toivoton olo.Luin tekstini uudelleen ja sekin vaivasi. Valtavasti kirjoitusvirheitä, suttuista tekstiä, nimikin meni väärin. Olin kyllä todella tunnekuohussa.. Nyt ketju on lukittu syystä jota en tiedä, ilmeisesti täällä ei saa mainita nimiä ketjuissa, rikoin jotain palstan sääntöä vastaan (?). Viestejä on niin paljon, etten millään kerkeä lukemaan niitä mutta aion todellakin.
Halusin vain tulla kertomaan tänne, että perjantaina oikeasti itkin väsymykstä ja pahasta olosta ennen nukkumaanmenoa. Se on todella harvinaista, en yleensä "itke tunteitani." Lauantaina sitten pidettiin tyttöjen kanssa sairaspäivää ja meillä oli tyttöjen kurjasta olosta huolimatta todella mukavaa. Oli kivaa ja rentoa, käytiin jopa mäkkärin luukulla ja pienempi oli onnensa kukkuloilla. Tuleekohan sitä koskaan enää riemuitsemaan niin puhtaasti mistään kun tyttöni oli siitä purilaisesta :D Lapset on kyllä niin rakkaita.
Kuitenkin niin.. Tähän tilanteeseen palaten.
Olen kokenut syvää uupumusta n. vuoden. Sitä ennenkin tietysti, mutta erityisesti tänä syksynä asia on jotenkin konkretisoitunut. Tuntuu, että teen aina, menen aina, suoritan aina. Hoidan, järjestän, korjaan, siivoan. Työ ei lopu ikinä eikä tilanne parane ikinä. Miehellä on ollut töissä rankempaa tänä syksynä, mutta hänellä on silti useana päivänä lyhyemmät työajat kuin minulla. Meillä on hyvin erillainen työnkuva ja koulutus (minä korkeammin koulutettu) ja välillä tuntuu, että hän väheksyy jopa työtäni. Mies valittaa hyvin usein väsymystä töistä päästyään. Tämä näkyy esim. siinä, että tekee harvemmin kuin minä ruoat koko perheelle kotiin päästyään. Ja vaikka tekisi, tiedän kaaoksen olevan vastassa kun pääsen kotiin. Jostain syystä onnistuu sotkemaan ihan tolkuttoman paljon, jättäen kaiken levälleen ihan kaapinovista lähtien kun itse kokkaa.Kuitenkin huomattavasti useammin se on minun työni käydä töiden jälkeen kaupassa ja tehdä ruoka, vaikka menisikin pidempään. Tällöin mies vaan antaa lapsille hirveästi välipalaa pitääkseen heidät käynnissä mun tuloa odotellessa. Homma ei siis mene niin, että me sovittaisiin kokkausvuorot ja tilanne pyörisi sen mukaan. Yritettiin sitä, mies valitti niin paljon, etten jaksanut. Useimmiten mies vaan ilmoittaa viestillä, että tänään kokkaan hän kokkaa, muina päivinä se on itsestään selvyytenä minun osani.
Se on aina selkeästi palvelus. Iso palvelus, josta pitää kiittää ja tehdä numero. Mies myös selkeästi vaatii kiitosta ruoast, saatttaa kysellä ärsyttävän lapsellisella tavalla onko hyvää ja ei todellakaan ikinä putsaisi jälkiään, koska on niin hirveän uupunut.
Tässä ei nyt ole kyse pelkästään tosta kokkaamisesta, vaan koko kuvasta. Tavallaan homma menee niin, että minä olen se ns. itsestään selvä kokkaaja. Se pääkokkaaja ja pääsiivoaja ja ja päälastenhoitaja ja pääkodinhoitaja ja sitten miehen tehdessä satunnaisia kotitöitä hän tekee minulle "palveluksen" koska "osallistuu."
Tuntuu, että olen äiti, jolle mieheni sitten suorittaa näitä asioita välillä kiukutellen ja koko ajan kehuja odottaen. Vaikka hän itse syö ja elää perheessämme, on silti vastuu minulla näiden asioiden pyörimisestä. Imuroiminen saattaa olla niin iso numero, että oikeasti voisi luulla miehen odottavan viikkorahaa palkkioksi (vaikka siis minä olisin hoitanut KAIKEN muun koko päivän ajan. Teen muutenkin leijonanosan kaikesta siivoamisesta.). Hänellä itsellään ei tunnu olevan mitään paloa hypätä avukseni tähän rooliin. Olen yrittänyt keskustella, homma pyörii täydellistä kehää, useimmiten keskutelun jälkeen mulla on pahempi olo kuin ennen sitä. Hommat menee aina, siis AINA samaa kaavaa. Tässä on ne pääpiirteittäin, yrittää asiaa lähestyä miltä kantilta tahansa:
-.sullahan toi homma pyörii niin hyvin, sä oot parempi tässä ja tässä (ilmeisesti esim. pyykkikoneen täyttämisessä tai kaatuneen maitolasin siivoamisessa voi olla isoja tasoeroja. Tämä oli mulle uutta ennenkuin mieheni tapasin) niin hoida sä tää, sulta sujuu niin hyvin toi (lisää kotityö tähän) ja suunnittelu, etten viitstinyt tunkea väliin sotkemaanja blaa blaa (eli siis kehumalla tehtävien sysimistä minulle.)
-Mies laiskottelemalla ja hutaisemalla työntää tehtävät minulle. Siis tekee tahalleen niin puolitiehen, että tietää mun tulevan perässä ja hoitavan loppuun koska se asia on vaan pakko tehdä. Joskus en jaksa edes pyytää jonkun tehtävän tekemistä, vaikka sitä imurointia, kun tiedän, että makuuhuone on täynnä villakoiria senkin jälkeen (esim. sängyn alta ei yksinkertaisesti voi siirtää paria matkalaukkua, että sen oikeasti voisi imuroida, liinavaatteita ei voi vaan tunkea valtavassa, viikkaamattomassa kasassa sinne kaappiin jos haluaa ottaa seuraavalla kerralla vetämättä kaikkea alas). Tästä puhuttaessa mies on pari kertaa myöntänyt tekevänsä niin tarkoituksella. Usein kuitenkin näistä asioista puhuessa syyttää minua nipottamisesta, liian tarkan jäljen vaatimisesta eli juuri siitä "täydellisyyden tavoittelusta". Omituista on se, että pystyy tähän täydellisyyteen tarvittaessa. Esim. jos pyydän silittämään jonkun työvaatteeni aamulla hänen vaatteidensa mukana, tulee minun vaatteeni lähes alkuperäisessä kunnossa takaisin, hänen työvaatteensa ovat moitteettomat. Eli usein teen sen uudestaan itse.
-Tai sitten on kolmas ja tuntuu, että yleisin vaihtoehto, eli jättää vaan tekemättä.
Jättää vaan pukematta, jättää vaan pesemättä, jättää vaan sopimatta. Jos odotan miehen sopivan lapselle ajan johonkin palveluun, odotan loppuelämäni. Pyykit on vaan helppo ja mukava jättää viikkokausiksi pyörimään ja kasaantumaan. Asia tai tavara jonka on luvannut hoitaa jaa vaan pyörimään määrittelemättömäksi ajaksi. Jos huomautan asiasta, nalkutan. En anna hänen tehdä omalla tavallaan. Ilmeisesti esim. se, että kasaa pyykkikoriin kuukauden ajan petivaatteita, muttei vain yksinkertaisesti pese niitä on omalla tavalla hoitamista. Mulle on vaan helpompi ottaa itse se puhelin käteen ja tehdä asia. On kuitenkin oikeasti surullista, miten tiedän, etten voi luottaa miehen sanaan. Hän kyllä sanoo joojoo. Toi joojookin loukkaa mua. Mies on taas teini, joka huutaa törpölle mutsilleen et joojoo ihan kohta. Mut mä vaan oon se äiti, eikä murrosikä tule ikinä menemään ohi.
-kaiken tämän taustalla on se, että kotitöistä puhuessa mies aina tuo esiin sen, kuinka minun pitäisi olla "kiitollinen", että mulla on se osallistuva aviomies. Miten "se ei oo mikään itsestään selvyys, että mä kokkaan ja teen tätä ja tuota", miten hänen lapsuudenkodissaan ja miehen kavereiden kotona asiat on ihan toisin ja hän on selkeästi tekevin ja osallistuvin koko porukasta. Just tuota kiitosta ja ihailua kaipaa kovasti työstään (erona artikkeliin, että osaa kyllä vaatia. Itse kokee sen olevan niin, että puurtaa ilman kiitosta). Musta tuntuu helvetin vaikealta antaa sitä kiitosta, kun mulle kiitosta ei tarjoilla. Kukaan ei kiitä siitä, että hei kiitti kun pidät koko meidän perheen pystyssä. Muutenkin tuntuu, että mies vähän naureskelee tai vähättelee tekemääni työtä. Tai, että liiottellen.
Sitten kun mies tuli viikolla keskeyttämään mun hampaiden pesun ja näyttämään sitä väestöliiton parisuhdeterapeutin artikkelia, naama vakavana ja ääni asiallisena, tuntui että voisin oikeasti huutaa ääneen. En huutanut kylläkään, osasin sano vaan typerästi, että "oikeasti, oletko tossisasi?". Siinä oli kaikki ne mitä mies kokee saavansa, eli vähättelyä, en "anna tehdä omalla tavallaan", nipotan ja vaadin täydellisyyksiä, olen kireä jne.
Oon miettinyt nyt tän viikonlopun asiaa. Olen yrittänyt ajatella asiaa miehen kannalta, asettua hänen rooliinsa, nähdä oman käytökseni hänen silmillään. Onko ongelman ydin sitten kuitenkin minussa? Onko kodin rauhan ja miehen hyvän mielen avain kuitenkin minun asenteeni? Ratkeaisiko kaikki tämä, jos vain muuttaisin asennettani? Pitäisikö minun vaan joustaa ja sinnitellä? Pitäisikö mun vaan hyväksyä, että naiset nyt vaan hoitaa kodin ja sukupuolierot eivät muutu, vaikka tienaisinkin enemmän kuin mieheni? Että naisille nyt kotityöt vaan on mukavempia ja helpompia tehdä syystä x, ja se näkyy esim siinä, miten yh-isät kärsii kokee kaikista perhemuodoista itsensä tyytymättömimpinä tai miksi yksin jäävät miesvanhukset ovat niin kädettömiä ja hukassa.
Asiaa siis pohdiskelin ja päädyin eilen siihen päätökseen, että jos annan itselleni ja meille kaksi vuotta aikaa muuttua. Jos tilanne ei muutu eikä oloni helpotu, otan avioeron.
Yksi syy siihen, miksi koen niin oli se, kuinka mukava ja helppo olo mulla oli esim. eilen kun oltiin vaan kolmistaan. Toinen oli se, miten ehdottoman pitelemättä mies hyppäsi siihen kaltoinkohdellun ja kärsivän aviomiehen osaan. Hän ei sanonut edes, että mitä mieltä olet tästä, katsos tätä jne. Vaan aloitti keskustelun: "Tässä ois vähän näist mitä mä oon aina sanonu, mitä mieltä oot?" Mä näin oikeasti punasta, kun ajattelin asiaa.
Mä en tiedä. Olen umpikujassa. Ajattelin, että alan pitämään listaa tekemästäni ja miehen tekemästä. Ehkä, jos sen näkee selkeästi silmiensä alla niin asia jotenkin konkretisoituisi ja kirkastuisi hänelle.
Anteeksi superpitkä avautuminen. Mies on pian tulossa kotiin ja ei yhtään huvittaisi edes nähdä häntä. Katsotaan miten asia etenee. Kaksi asiaa kuitenkin tiedän. Ensimmäinen on se, että teen nyt kahta työtä. En tule jaksamaan tätä loputtomiin. Mennään oikeasti mun kapasiteetin rajoilla.
Toinen on se, että hyvä ystäväni sanoi avioliitostaan näin: "Me ollaan joukkue, joka tähtää yhdessä voittoon. Me ei olla kilpailussa keskenämme, vaan toistemme suurimmat tukijat."
Tulin surulliseksi, koska en koe yhtään noin. Koen, että olen juuri se äitihahmo joka hoitaa pesuettaan. Nyt pitää mennä, sori jos on liian pitkä viesti. Luen mielelläni teidän kokemuksianne, saattaa vastailu vaan kestää kun pääsen vaihtelevasti.
Kommentit (395)
AP: pariterapia.
Joskus keskusteleminen kotona ei auta: sano vaikka miten selvästi ja ystävällisellä äänensävyllä mutta asiat eivät silti uppoa kalloon.
Pariterapiassa on kolmas osapuoli jonka silkka läsnäolo saattaa saada keskustelunaiheista konkreettisempia molemmille.
Toinen juttu on se, että nykyinen tilanteenne ei ole ongelma miehellesi. Jos haluat että hän ikinä osallistuu, et missään tapauksessa saa korjata hänen jälkiään. Jos siihen sorrut, keität omaa soppaasi aina vaan edelleen.
Voi olla että loppujen lopuksi ette voi elää ihan putsblank-kodissa jos haluatte elää yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osallistuminen on muuten vähän huono sana: kuulostaa siltä niin kuin kyseessä tosiaan olisi naisen projekti johon mies pakotetaan. Kyse on kuitenkin yhteisestä kodista.
Minusta olisi parempi puhuttaisiin siitä että kukin hoitaisi osuutensa. Osuuksista voi neuvotella yhdessä, mutta neuvottelematta tekemättä jättäminen olisi selkeämmin nimettävissä siksi mitä se on: sluibailuksi ja hyväksikäytöksi.
Olen copy-pastella kopioinut kaikki nämä ketju ja lähettänyt ne Heli Vaaraselle,
saas nähdä mitä hän toteaa asiantuntijana palstan miesvihasta ja miesten vähättelystä.
Tuleeko SANOMA oy; lle sanktioita miesvihasta JA VIHAPUHEESTA?
hirveän paljon tsemppiä sulle, ap <3 <3 ja jokaiselle vastaavanlaisessa tilanteessa olevalle sen puoleen. en osaa sanoa muuta sen järkevämpää kuin että pidä kiinni itsestäsi ja oikeudestasi olla muutakin kuin ilmainen kodinhoitaja. oikeudestasi olla ihminen, tasavertainen kumppani - tai jos ei onnistu niin olla olematta.
kuulostaa aivan vanhempieni avioliitolta. äitini on itsestäänselvä piika isälleni. on siitä yritetty hyvällä ja pahalla, on puitu ja puhuttu, että isäni tajuasi ongelman kun muutkin siitä sanovat. ei. turha odottaa minkään muuttuvan. surettaa äitini ja jokaisen tähän tilanteeseen joutuvan naisen puolesta. ymmärrän, ettei tilanne ole mikään "no mikset vaan lähde". ei se ole niin helppoa.
tsemppiä, muista kunnioittaa itseäsi!!!!
t. näiden kauhujuttujen takia sitoutumista pelkäävä sinkkunainen
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
Ilman miestä ap:lla on vähemmän siivottavaa ja järkättävää. Mikä siinä on niin vaikea tajuta että vaikka ihminen olisi kuinka ihana seuranpitäjä loppuu kärsivällisyys itse kullakin siihen jos aikuinen ihminen ei edes omia jälkiään siivoa?
Bonarina tämä kaikkein rakkaimman vaimon huono kohtelu, töiden väheksyminen ja kiitoksen vaatiminen kun joskus harvoin eväänsä heilauttaa. Miksi tällaista kohtelua pitäisi sietää vain siksi että sattuu omaamaan pimpin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
En ole ap, mutta meillä ainakin lapsen isä lähinnä aiheutti lisää siivottavaa, vei kaiken tilan tavaroillaan, vei kaiken henkisen itlan jatkuvalla meuhkaamisellaan ja vei rahat viinaan. Todella paljon helpompaa ilman yhtä ylimääräistä "aikuista".
Ja anna kun arvaan, mies aivan "yllättäen" muutui tuollaiseksi? Oli alkoholinkäytön suhteen aina järkevä ja muutenkin rauhallinen ihminen, etkä koskaan ikinä milloinkaan nähnyt mitään tulevaan viittaavaa?
Mielenkiintoinen tämä "mies-muuttui-täysin-avioliiton/lasten-myötä"-teoria. Ja kovin suosittu.
Mietittäväksi jää kuitekin...1) miksi aina miehet muuttuvat - eivät naiset?,...2) miksi miehet muuttuvat aina huonompaan suuntaan - ei koskaan parempaan?,...3) kaikki miehet eivät kuitenkaan muutu - miksi nämä muuttuvat miehet osuvat vain osalle naisia?
Säästän sinulta miettimisaikaa, ja vihjaan että muuttuvat miehet osuvat vain osalle naisia siksi, koska kaikki miehet eivät muutu. Parempaan muuttuneista miehistä ei varmaan tule kukaan kertoneeksi ketjuissa, joissa puhutaan huonompaan muuttuneista miehistä.
On myös turhaa yrittää katsoa tätä ilmiötä ilman sukupuolittamista, koska kyseessä on voimakkaasti sukupuolittunut ilmiö. Suomessa on perinteisesti ollut naisten ja miesten työt ja molemmilla on töitä riittänyt. Kaupungistumisen myötä nuo miesten työt ovat monessa perheessä kadonneet tyystin esim. metsästys ja kalastus, polttopuiden hankinta ja pilkkominen, remonttityöt, peltotyöt jne. Vielä tänäkin päivänä monilla miehillä on se käsitys, että heidän ei tarvitse palkkatyön lisäksi tehdä kuin perinteisen miehen malliin sopivia töitä. Eli auton renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa vastaa naisen palkkatyön lisäksi tekemää ympärivuotista siivous-, ruuanlaitto-. pyykinpesu- ja lastenhoitotyötä.
Omassa nuoruudessani oli täysin yleistä, että perheissä tyttölapset joutuivat koulun jälkeen kotitöihin kun taas pojat saivat leikkiä täysin vapaasti eikä heiltä vaadittu mitään. Näin oli omassakin kotonani eikä sitä osannut oikein edes kyseenalaistaa. Seuraava sukupolvi tulee varmasti olemaan jo erilainen, mikäli kasvatuksessa otetaan huomioon se ettei haluta kasvattaa uutta sukupolvea vapaamatkustajamiehiä.
Ne joulukortit oli kyllä kaiken huippu! Olis kiva nähdä ap:n perhe-elämään että kuinka moni asia, jolla ap itseään uuvuttaa, on oikeesti asioita jotka täytyy tehdä ja moniko on just tollasia joulukortti-askareita, johon kenenkään perheenjäsen ei ole oikeutta muita velvottaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että tasa-arvoisesta lapsettomasta parisuhteesta päädytään tähän salakavalasti, koska se on yleensä äiti, joka jää kotiin vanhempain- ja hoitovapaan ajaksi. Tuona aikana muodostuu perheen sisäinen työnjako ja toisaalta ne "näkymättömät" kotityöt lisääntyvästi dramaattisesti lasten myötä. Ne voivat oikeasti pysyä miehelle näkymättömänä, kun eihän niitä sieltä töistä näe. (Mieshän saattaa kokea tekevänsä edelleen about puolet, siis puolet siitä lapsettoman arjen töistä!)
Viimeistään äidin palatessa töihin, tai siis hieman sitä ennen, kannattaisi kirjata KAIKKI konkreettiset kotityöt ja ei-niin-konkreettiset tehtävät paperille ja jakaa ne.
Mutta jos niin tekee, niin nainenhan ei ole kovin kiva ja vaatii miestä tiettyyn muottiin ja tekemään asiat naisen tavalla, eikö?
Mahdoton kierre, jossa et voi naisena voittaa. Joko oma syy, kun et vaadi. Ja oma syy, kun vaadit.
Joo, sä ap nyt nautit kaikesta huomiosta, on huomattu.
Mistä vetoo ap:n perhe eroaa just sillä tyypisellä tavalla et ap uuvuttaa itsensä kaikenlaisilla asioilla loppuun ja mies ei tiedä yhtään et asiat on millään tavalla huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
Ilman miestä ap:lla on vähemmän siivottavaa ja järkättävää. Mikä siinä on niin vaikea tajuta että vaikka ihminen olisi kuinka ihana seuranpitäjä loppuu kärsivällisyys itse kullakin siihen jos aikuinen ihminen ei edes omia jälkiään siivoa?
Bonarina tämä kaikkein rakkaimman vaimon huono kohtelu, töiden väheksyminen ja kiitoksen vaatiminen kun joskus harvoin eväänsä heilauttaa. Miksi tällaista kohtelua pitäisi sietää vain siksi että sattuu omaamaan pimpin?
Tosissasiko luulet, että redpill-laasas-huutelijalla on oikeasti mies ja lapsia?
No, minä olen nainen ja tein yhden lapsen miehen kanssa joka lapsen syntymän jälkeen taantui lapseksi itsekin. Erohan siitä sitten tuli, ja onhan noita useampia lähipiirissä. Eli sinänsä ihan sama onko ap provo vai ei: tämä on ihan todellinen ilmiö jonka olen kokenut esimerkiksi omassa elämässäni.
Oliko sinulla jotain todellista kommentoitavaa, vai yritätkö vain kiillottaa miessukupuolen kilpeä?
Mun mies oli ihan samanlainen. Lisäten vielä siihen, ettei ollut lainkaan kiinnostunut mun sanomisista ja tekemisistä. Istuttiin hiljaa sohvalla keskustelematta mitään. Yhtenä päivänä sanoin, että nyt riittää ja että haluan erota. En vaan jaksa enää. Mies säikähti toden teolla ja muutti asennoitumistaan KAIKKEEN kerta heitolla ja meidän parisuhde on parempi kun ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
En ole ap, mutta meillä ainakin lapsen isä lähinnä aiheutti lisää siivottavaa, vei kaiken tilan tavaroillaan, vei kaiken henkisen itlan jatkuvalla meuhkaamisellaan ja vei rahat viinaan. Todella paljon helpompaa ilman yhtä ylimääräistä "aikuista".
Ja anna kun arvaan, mies aivan "yllättäen" muutui tuollaiseksi? Oli alkoholinkäytön suhteen aina järkevä ja muutenkin rauhallinen ihminen, etkä koskaan ikinä milloinkaan nähnyt mitään tulevaan viittaavaa?
Mielenkiintoinen tämä "mies-muuttui-täysin-avioliiton/lasten-myötä"-teoria. Ja kovin suosittu.
Mietittäväksi jää kuitekin...1) miksi aina miehet muuttuvat - eivät naiset?,...2) miksi miehet muuttuvat aina huonompaan suuntaan - ei koskaan parempaan?,...3) kaikki miehet eivät kuitenkaan muutu - miksi nämä muuttuvat miehet osuvat vain osalle naisia?
Säästän sinulta miettimisaikaa, ja vihjaan että muuttuvat miehet osuvat vain osalle naisia siksi, koska kaikki miehet eivät muutu. Parempaan muuttuneista miehistä ei varmaan tule kukaan kertoneeksi ketjuissa, joissa puhutaan huonompaan muuttuneista miehistä.
On myös turhaa yrittää katsoa tätä ilmiötä ilman sukupuolittamista, koska kyseessä on voimakkaasti sukupuolittunut ilmiö. Suomessa on perinteisesti ollut naisten ja miesten työt ja molemmilla on töitä riittänyt. Kaupungistumisen myötä nuo miesten työt ovat monessa perheessä kadonneet tyystin esim. metsästys ja kalastus, polttopuiden hankinta ja pilkkominen, remonttityöt, peltotyöt jne. Vielä tänäkin päivänä monilla miehillä on se käsitys, että heidän ei tarvitse palkkatyön lisäksi tehdä kuin perinteisen miehen malliin sopivia töitä. Eli auton renkaiden vaihto kaksi kertaa vuodessa vastaa naisen palkkatyön lisäksi tekemää ympärivuotista siivous-, ruuanlaitto-. pyykinpesu- ja lastenhoitotyötä.
Omassa nuoruudessani oli täysin yleistä, että perheissä tyttölapset joutuivat koulun jälkeen kotitöihin kun taas pojat saivat leikkiä täysin vapaasti eikä heiltä vaadittu mitään. Näin oli omassakin kotonani eikä sitä osannut oikein edes kyseenalaistaa. Seuraava sukupolvi tulee varmasti olemaan jo erilainen, mikäli kasvatuksessa otetaan huomioon se ettei haluta kasvattaa uutta sukupolvea vapaamatkustajamiehiä.
Tämä sun versiosi ei selitä sitä et miehet pärjää aika hyvin ennen parisuhdetta ja aika hyvin sen jälkeenkin (osaavat käydä kaupassa, tehdä ruokaa ja pestä pyykkiä ja hoitaa lapsiakin)
Mä uskon ennemmin tuon nro 64 selitykseen salakavaluudesta. En usko että miehet ovat vain patalaiskoja itsekkäitä paskoja. Kyllä tähän muu selitys on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi AP <3 Teit varmasti hyvän, reilun ja rehellisen päätöksen itseäsi ja miestäsi ajatellen, kun päätit tuosta kahden vuoden "koeajasta". Sitä ainoastaan katkeroituu, jos jää iäkseen epäreiluun ja epätyydyttävään parisuhteeseen.
Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa isän osa oli maata sohvalla. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten inhottavaa se varmasti äidilleni oli, että kun molemmilla on takana pitkä työpäivä, voi toinen kellahtaa sohvalle ja toisen täytyy ruveta laittamaan ruokaa perheelle. Sitten se sohvalla makaava käskee laittamaan keittiön oven kiinni, kun perunamuussin vatkaamisesta tuleva ääni häiritsee telkkarin toljotusta... Äitini hoiti KAIKEN: laittoi ruuan, kävi kaupassa, siivosi, hoiti lapset, huolehti yhteydenpidosta sukulaisiin, huolehti pihan, hankki lapsille vaatteet ja keittiöön uuden lampun. Äiti huolehti isänkin paperiasiat, varasi isän parturit ja lääkärit.
Vähän säälittää nähdä, kuinka äiti on silminnähden kateellinen meidän tyttäriensä perhe-elämästä. Varmasti ylpeä siitä, ettemme suostuneet samanlaisiksi heittopusseiksi kuin äiti, mutta silti se kateus paistaa joistain asioista läpi.
Millainen äiti kadehtii tytärtään?! Eikö jokainen toivo omalle lapselleen parempaa tulevaisuutta ku mitä itsellään on ja ole onnellinen kun niin käykin?
No, voin kyllä kuvitella millainen äiti: marttyriäiti.
typerä kommentti. kateus on inhimillinen tunne, ja kun on kyse siitä, että on tullut koko elämänsä kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti niin totta kai siitä saa olla surullinen. mitään marttyrointia siihen tarvita. mistä teitä mitääntajuamattomia urpoja sikiää?
Kivasti puhut toisesta ihmisestä, nyt ymmärrän paremmin millaisista lähtökohdista tulet..
Itse en ikinä olis kateellinen omalle tyttärelle. Toivon hänelle vain parasta. Jos hän sen saa, hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketju ilmoitettu asiattomaksi, ja jos se ei poistu kokonaan, niin huomenna otan yhteyden poliisiin ja tasa-arvoelimiin vihapuheen sallimisesta ja kirjoittajista. Joku saatanan tolkku miesten mollaamiselle.
?
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen tämä "mies-muuttui-täysin-avioliiton/lasten-myötä"-teoria. Ja kovin suosittu.
Mietittäväksi jää kuitekin...1) miksi aina miehet muuttuvat - eivät naiset?,...2) miksi miehet muuttuvat aina huonompaan suuntaan - ei koskaan parempaan?,...3) kaikki miehet eivät kuitenkaan muutu - miksi nämä muuttuvat miehet osuvat vain osalle naisia?
Naiset muuttuvat. Kuka tahansa silmiään käyttävä näkee miten naiset muuttuvat: lapsi tekee äidin.
Lapsi tekisi isänkin jos miehet käyttäisivät puolet vanhempainvapaista. Mutta kun eivät välttämättä käytä: tällä tavalla saaadaan aikaan tilanne jossa naisesta kasvaa vastuullinen aikuinen ja perheenäiti, ja mies osallistuu sen verran kuin nyt omaa kiinnostusta on.
Joistakuista tulee isiä, toiset taantuvat teineiksi jotka eivät jaksa kun mutsi nalkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi AP <3 Teit varmasti hyvän, reilun ja rehellisen päätöksen itseäsi ja miestäsi ajatellen, kun päätit tuosta kahden vuoden "koeajasta". Sitä ainoastaan katkeroituu, jos jää iäkseen epäreiluun ja epätyydyttävään parisuhteeseen.
Olen itse kasvanut sellaisessa perheessä, jossa isän osa oli maata sohvalla. Vasta jälkikäteen olen ymmärtänyt, miten inhottavaa se varmasti äidilleni oli, että kun molemmilla on takana pitkä työpäivä, voi toinen kellahtaa sohvalle ja toisen täytyy ruveta laittamaan ruokaa perheelle. Sitten se sohvalla makaava käskee laittamaan keittiön oven kiinni, kun perunamuussin vatkaamisesta tuleva ääni häiritsee telkkarin toljotusta... Äitini hoiti KAIKEN: laittoi ruuan, kävi kaupassa, siivosi, hoiti lapset, huolehti yhteydenpidosta sukulaisiin, huolehti pihan, hankki lapsille vaatteet ja keittiöön uuden lampun. Äiti huolehti isänkin paperiasiat, varasi isän parturit ja lääkärit.
Vähän säälittää nähdä, kuinka äiti on silminnähden kateellinen meidän tyttäriensä perhe-elämästä. Varmasti ylpeä siitä, ettemme suostuneet samanlaisiksi heittopusseiksi kuin äiti, mutta silti se kateus paistaa joistain asioista läpi.
Millainen äiti kadehtii tytärtään?! Eikö jokainen toivo omalle lapselleen parempaa tulevaisuutta ku mitä itsellään on ja ole onnellinen kun niin käykin?
No, voin kyllä kuvitella millainen äiti: marttyriäiti.
typerä kommentti. kateus on inhimillinen tunne, ja kun on kyse siitä, että on tullut koko elämänsä kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti niin totta kai siitä saa olla surullinen. mitään marttyrointia siihen tarvita. mistä teitä mitääntajuamattomia urpoja sikiää?
Kateus ei ole sama asia kuin suru siitä mitä itseltä puuttuu. Kateellista ärsyttää että muilla on jotain mitä itsellä ei ole. Vaikka se EI olisi itseltään millään tavalla pois. Inhimillinen tunne on myös viha. En itse vihaa enkä kadehdi muita, varsinkaan omia lapsia.
Vierailija kirjoitti:
AP: pariterapia.
Joskus keskusteleminen kotona ei auta: sano vaikka miten selvästi ja ystävällisellä äänensävyllä mutta asiat eivät silti uppoa kalloon.
Pariterapiassa on kolmas osapuoli jonka silkka läsnäolo saattaa saada keskustelunaiheista konkreettisempia molemmille.
Toinen juttu on se, että nykyinen tilanteenne ei ole ongelma miehellesi. Jos haluat että hän ikinä osallistuu, et missään tapauksessa saa korjata hänen jälkiään. Jos siihen sorrut, keität omaa soppaasi aina vaan edelleen.
Voi olla että loppujen lopuksi ette voi elää ihan putsblank-kodissa jos haluatte elää yhdessä.
Eipä taida olla pariterapiasta apua jos terapeutti on jo etukäteen päättänyt mikä parin ongelma on, kuten Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen haastattelusta HS 15.1. käy ilmi. On todella huolestuttavaa jos terapeutilla on näin asenteellinen suhtautuminen asiakkaisiinsa. Parisuhdeterapiaan hakeutuvilla, niin naisilla kuin miehilläkin, pitäisi olla oikeus tulla kuulluksi ja saada puolueetonta tukea ja apua tilanteeseensa.
Tollasia miehiä vaan oikeasti on!
Mun mies on työtön eikä siltikään osallistu.
Tekee ruuan ja se on siinä. Tästäkin täytyy kehua ja kiittää jatkuvasti. Minä hoidan lapset ja kaiken muun. Ja voi kun olen monta kertaa pyytänyt apua!
Vastauksena on, että mä teen ruuan ja oon lasten kanssa eikös se muka riitä?!
Niin oikeuttaa siis aamusta iltaan makaamaan sohvalla..
Minä olen ihan samaa mieltä, että äidin kantavat suurimman osan perheen vastuusta. Yleensä kotiin tuleen synnytysosastolta se pirttihirmu, joka on omii lapsen ja työntää isän kauemmaksi. Tämä on nähty monta kertaa. Loppupeleissä isälle jää seuraajan rooli ja alkaa passivoituminen.
Minä kannattaisin, että Suomeen tuodaan Ruotsista 6+6+6 malli, ja miehille tarjotaan mahdollisuus olla kotona ja opetella lasten hoitoa itsenäisesti. Samoin kannatan Ruotsin tyyliin eron sattuessa vuoroviikoin asumista, jolloin kumpikin vanhemmista jakaa vastuun. Mutta suurimmat vastustajat löytyvät juuri meistä naisista.
Minun mieheni on sottapytty. On ollut sellainen jo kun tavattiin. Itse pidän siististä talosta. Olen aina pitänyt. Mieheni standardi ei ole muuttunut lasten syntymän jälkeen kuten ei ole minunkaan. Mutta olemme löytänert kultaisen keskitien. Lauantaina on siivouspäivä. Astianpesukoneen täytän minä yleensä, mutta mies tekee viikolla ruoan ja minä viikonloppuna. Mieheni ei osaa käyttää pyykkikonetta, mutta hänen vastuulla on auto ja remonttityöt. Minä taas hoidan synttärit ja ne joulukortit.
Myös laatu on erilainen. Miehen imurointi kestää tunnin siinä missä minun kaksi tuntia. Mutta ei se mitään, sillä kummassakin tapauksessa talo tulee siivottua ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Mutta ihmisiä on moneksi. On niitä huonoja isiä ja miehiä, mutta myös huonoja äitejä ja vaimoja. Mutta jos tätä palstaa lukee, niin voisi päätellä, että suurin osa Suomen miehistä on huonoja. Toivottavasti näin ei ole. Epäilen, että kysymys on enemmän näkemyserosta.
Kyse on juuri siitä, että jos miehen apu ei ole täysipainoista ja jos sen saaminen on tuskan takana, niin syntyy enemmän stressiä kuin mitä se apu tuottaa hyötyä. Olen itsekin kokenut tämän, kun meillä oli miehen kanssa vastaavan tapainen kriisi kuin ap:lla. Kun mies lähti tilapäisesti, tuntui helpommalta, kun oli yksi sotkija vähemmän. Onneksi meillä on sittemmin löytynyt parempi yhteisymmärrys ainakin tästä asiasta.