Lue keskustelun säännöt.
Olen tuo väsynyt vaimo-ketjun ap, oivalsin eilen jotain.
17.01.2016 |
Moikka kaikki,
Olen siis tuon väsynyt vaimo-ketjun ap. Tulin katsomaan, onko aloittamani keskustelu vielä hengissä ja pääsisin lukemaan teidän kokemuksianne. Suu loksahti auki, kun löysin yli tuhat peukkua. Oikeasti aika järkyttävää. Tajusin, että mä en ihan oikeasti ole yksin näiden tunteideni kanssa, en ole ainoa jolla on toivoton olo.Luin tekstini uudelleen ja sekin vaivasi. Valtavasti kirjoitusvirheitä, suttuista tekstiä, nimikin meni väärin. Olin kyllä todella tunnekuohussa.. Nyt ketju on lukittu syystä jota en tiedä, ilmeisesti täällä ei saa mainita nimiä ketjuissa, rikoin jotain palstan sääntöä vastaan (?). Viestejä on niin paljon, etten millään kerkeä lukemaan niitä mutta aion todellakin.
Halusin vain tulla kertomaan tänne, että perjantaina oikeasti itkin väsymykstä ja pahasta olosta ennen nukkumaanmenoa. Se on todella harvinaista, en yleensä "itke tunteitani." Lauantaina sitten pidettiin tyttöjen kanssa sairaspäivää ja meillä oli tyttöjen kurjasta olosta huolimatta todella mukavaa. Oli kivaa ja rentoa, käytiin jopa mäkkärin luukulla ja pienempi oli onnensa kukkuloilla. Tuleekohan sitä koskaan enää riemuitsemaan niin puhtaasti mistään kun tyttöni oli siitä purilaisesta :D Lapset on kyllä niin rakkaita.
Kuitenkin niin.. Tähän tilanteeseen palaten.
Olen kokenut syvää uupumusta n. vuoden. Sitä ennenkin tietysti, mutta erityisesti tänä syksynä asia on jotenkin konkretisoitunut. Tuntuu, että teen aina, menen aina, suoritan aina. Hoidan, järjestän, korjaan, siivoan. Työ ei lopu ikinä eikä tilanne parane ikinä. Miehellä on ollut töissä rankempaa tänä syksynä, mutta hänellä on silti useana päivänä lyhyemmät työajat kuin minulla. Meillä on hyvin erillainen työnkuva ja koulutus (minä korkeammin koulutettu) ja välillä tuntuu, että hän väheksyy jopa työtäni. Mies valittaa hyvin usein väsymystä töistä päästyään. Tämä näkyy esim. siinä, että tekee harvemmin kuin minä ruoat koko perheelle kotiin päästyään. Ja vaikka tekisi, tiedän kaaoksen olevan vastassa kun pääsen kotiin. Jostain syystä onnistuu sotkemaan ihan tolkuttoman paljon, jättäen kaiken levälleen ihan kaapinovista lähtien kun itse kokkaa.Kuitenkin huomattavasti useammin se on minun työni käydä töiden jälkeen kaupassa ja tehdä ruoka, vaikka menisikin pidempään. Tällöin mies vaan antaa lapsille hirveästi välipalaa pitääkseen heidät käynnissä mun tuloa odotellessa. Homma ei siis mene niin, että me sovittaisiin kokkausvuorot ja tilanne pyörisi sen mukaan. Yritettiin sitä, mies valitti niin paljon, etten jaksanut. Useimmiten mies vaan ilmoittaa viestillä, että tänään kokkaan hän kokkaa, muina päivinä se on itsestään selvyytenä minun osani.
Se on aina selkeästi palvelus. Iso palvelus, josta pitää kiittää ja tehdä numero. Mies myös selkeästi vaatii kiitosta ruoast, saatttaa kysellä ärsyttävän lapsellisella tavalla onko hyvää ja ei todellakaan ikinä putsaisi jälkiään, koska on niin hirveän uupunut.
Tässä ei nyt ole kyse pelkästään tosta kokkaamisesta, vaan koko kuvasta. Tavallaan homma menee niin, että minä olen se ns. itsestään selvä kokkaaja. Se pääkokkaaja ja pääsiivoaja ja ja päälastenhoitaja ja pääkodinhoitaja ja sitten miehen tehdessä satunnaisia kotitöitä hän tekee minulle "palveluksen" koska "osallistuu."
Tuntuu, että olen äiti, jolle mieheni sitten suorittaa näitä asioita välillä kiukutellen ja koko ajan kehuja odottaen. Vaikka hän itse syö ja elää perheessämme, on silti vastuu minulla näiden asioiden pyörimisestä. Imuroiminen saattaa olla niin iso numero, että oikeasti voisi luulla miehen odottavan viikkorahaa palkkioksi (vaikka siis minä olisin hoitanut KAIKEN muun koko päivän ajan. Teen muutenkin leijonanosan kaikesta siivoamisesta.). Hänellä itsellään ei tunnu olevan mitään paloa hypätä avukseni tähän rooliin. Olen yrittänyt keskustella, homma pyörii täydellistä kehää, useimmiten keskutelun jälkeen mulla on pahempi olo kuin ennen sitä. Hommat menee aina, siis AINA samaa kaavaa. Tässä on ne pääpiirteittäin, yrittää asiaa lähestyä miltä kantilta tahansa:
-.sullahan toi homma pyörii niin hyvin, sä oot parempi tässä ja tässä (ilmeisesti esim. pyykkikoneen täyttämisessä tai kaatuneen maitolasin siivoamisessa voi olla isoja tasoeroja. Tämä oli mulle uutta ennenkuin mieheni tapasin) niin hoida sä tää, sulta sujuu niin hyvin toi (lisää kotityö tähän) ja suunnittelu, etten viitstinyt tunkea väliin sotkemaanja blaa blaa (eli siis kehumalla tehtävien sysimistä minulle.)
-Mies laiskottelemalla ja hutaisemalla työntää tehtävät minulle. Siis tekee tahalleen niin puolitiehen, että tietää mun tulevan perässä ja hoitavan loppuun koska se asia on vaan pakko tehdä. Joskus en jaksa edes pyytää jonkun tehtävän tekemistä, vaikka sitä imurointia, kun tiedän, että makuuhuone on täynnä villakoiria senkin jälkeen (esim. sängyn alta ei yksinkertaisesti voi siirtää paria matkalaukkua, että sen oikeasti voisi imuroida, liinavaatteita ei voi vaan tunkea valtavassa, viikkaamattomassa kasassa sinne kaappiin jos haluaa ottaa seuraavalla kerralla vetämättä kaikkea alas). Tästä puhuttaessa mies on pari kertaa myöntänyt tekevänsä niin tarkoituksella. Usein kuitenkin näistä asioista puhuessa syyttää minua nipottamisesta, liian tarkan jäljen vaatimisesta eli juuri siitä "täydellisyyden tavoittelusta". Omituista on se, että pystyy tähän täydellisyyteen tarvittaessa. Esim. jos pyydän silittämään jonkun työvaatteeni aamulla hänen vaatteidensa mukana, tulee minun vaatteeni lähes alkuperäisessä kunnossa takaisin, hänen työvaatteensa ovat moitteettomat. Eli usein teen sen uudestaan itse.
-Tai sitten on kolmas ja tuntuu, että yleisin vaihtoehto, eli jättää vaan tekemättä.
Jättää vaan pukematta, jättää vaan pesemättä, jättää vaan sopimatta. Jos odotan miehen sopivan lapselle ajan johonkin palveluun, odotan loppuelämäni. Pyykit on vaan helppo ja mukava jättää viikkokausiksi pyörimään ja kasaantumaan. Asia tai tavara jonka on luvannut hoitaa jaa vaan pyörimään määrittelemättömäksi ajaksi. Jos huomautan asiasta, nalkutan. En anna hänen tehdä omalla tavallaan. Ilmeisesti esim. se, että kasaa pyykkikoriin kuukauden ajan petivaatteita, muttei vain yksinkertaisesti pese niitä on omalla tavalla hoitamista. Mulle on vaan helpompi ottaa itse se puhelin käteen ja tehdä asia. On kuitenkin oikeasti surullista, miten tiedän, etten voi luottaa miehen sanaan. Hän kyllä sanoo joojoo. Toi joojookin loukkaa mua. Mies on taas teini, joka huutaa törpölle mutsilleen et joojoo ihan kohta. Mut mä vaan oon se äiti, eikä murrosikä tule ikinä menemään ohi.
-kaiken tämän taustalla on se, että kotitöistä puhuessa mies aina tuo esiin sen, kuinka minun pitäisi olla "kiitollinen", että mulla on se osallistuva aviomies. Miten "se ei oo mikään itsestään selvyys, että mä kokkaan ja teen tätä ja tuota", miten hänen lapsuudenkodissaan ja miehen kavereiden kotona asiat on ihan toisin ja hän on selkeästi tekevin ja osallistuvin koko porukasta. Just tuota kiitosta ja ihailua kaipaa kovasti työstään (erona artikkeliin, että osaa kyllä vaatia. Itse kokee sen olevan niin, että puurtaa ilman kiitosta). Musta tuntuu helvetin vaikealta antaa sitä kiitosta, kun mulle kiitosta ei tarjoilla. Kukaan ei kiitä siitä, että hei kiitti kun pidät koko meidän perheen pystyssä. Muutenkin tuntuu, että mies vähän naureskelee tai vähättelee tekemääni työtä. Tai, että liiottellen.
Sitten kun mies tuli viikolla keskeyttämään mun hampaiden pesun ja näyttämään sitä väestöliiton parisuhdeterapeutin artikkelia, naama vakavana ja ääni asiallisena, tuntui että voisin oikeasti huutaa ääneen. En huutanut kylläkään, osasin sano vaan typerästi, että "oikeasti, oletko tossisasi?". Siinä oli kaikki ne mitä mies kokee saavansa, eli vähättelyä, en "anna tehdä omalla tavallaan", nipotan ja vaadin täydellisyyksiä, olen kireä jne.
Oon miettinyt nyt tän viikonlopun asiaa. Olen yrittänyt ajatella asiaa miehen kannalta, asettua hänen rooliinsa, nähdä oman käytökseni hänen silmillään. Onko ongelman ydin sitten kuitenkin minussa? Onko kodin rauhan ja miehen hyvän mielen avain kuitenkin minun asenteeni? Ratkeaisiko kaikki tämä, jos vain muuttaisin asennettani? Pitäisikö minun vaan joustaa ja sinnitellä? Pitäisikö mun vaan hyväksyä, että naiset nyt vaan hoitaa kodin ja sukupuolierot eivät muutu, vaikka tienaisinkin enemmän kuin mieheni? Että naisille nyt kotityöt vaan on mukavempia ja helpompia tehdä syystä x, ja se näkyy esim siinä, miten yh-isät kärsii kokee kaikista perhemuodoista itsensä tyytymättömimpinä tai miksi yksin jäävät miesvanhukset ovat niin kädettömiä ja hukassa.
Asiaa siis pohdiskelin ja päädyin eilen siihen päätökseen, että jos annan itselleni ja meille kaksi vuotta aikaa muuttua. Jos tilanne ei muutu eikä oloni helpotu, otan avioeron.
Yksi syy siihen, miksi koen niin oli se, kuinka mukava ja helppo olo mulla oli esim. eilen kun oltiin vaan kolmistaan. Toinen oli se, miten ehdottoman pitelemättä mies hyppäsi siihen kaltoinkohdellun ja kärsivän aviomiehen osaan. Hän ei sanonut edes, että mitä mieltä olet tästä, katsos tätä jne. Vaan aloitti keskustelun: "Tässä ois vähän näist mitä mä oon aina sanonu, mitä mieltä oot?" Mä näin oikeasti punasta, kun ajattelin asiaa.
Mä en tiedä. Olen umpikujassa. Ajattelin, että alan pitämään listaa tekemästäni ja miehen tekemästä. Ehkä, jos sen näkee selkeästi silmiensä alla niin asia jotenkin konkretisoituisi ja kirkastuisi hänelle.
Anteeksi superpitkä avautuminen. Mies on pian tulossa kotiin ja ei yhtään huvittaisi edes nähdä häntä. Katsotaan miten asia etenee. Kaksi asiaa kuitenkin tiedän. Ensimmäinen on se, että teen nyt kahta työtä. En tule jaksamaan tätä loputtomiin. Mennään oikeasti mun kapasiteetin rajoilla.
Toinen on se, että hyvä ystäväni sanoi avioliitostaan näin: "Me ollaan joukkue, joka tähtää yhdessä voittoon. Me ei olla kilpailussa keskenämme, vaan toistemme suurimmat tukijat."
Tulin surulliseksi, koska en koe yhtään noin. Koen, että olen juuri se äitihahmo joka hoitaa pesuettaan. Nyt pitää mennä, sori jos on liian pitkä viesti. Luen mielelläni teidän kokemuksianne, saattaa vastailu vaan kestää kun pääsen vaihtelevasti.
Kommentit (395)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
Miehen lisäpanostuksella mies tavallaan oikeuttaisi osuutensa perhe-elämästä. Oletettavasti hän myös saa jotain siitä, että hänellä on asioista huolehtiva vaimo ja ihania lapsia, joten olisi kohtuullista vastineeksi myös antaa jotakin. On ihan eri juttu tehdä asioita itselleen ja lapsilleen kuin itselleen, lapsilleen ja miehelle, joka aina vain ottaa, ei juuri koskaan anna.
-eri
On miehiä jotka perheen saatuaan edelleenkin bilettävät, kännäävät ja eivät ole perheelleen läsnä. Jos taas nainen löytää miehen joka haluaa sitoutua, antaa paljon läheisyyttä ja huomiota, sekä vielä osallistuu rahallisesti -- eli on näissä asioissa selvästi muita miehiä "edellä" -- niin on loogista, että nainen ottaa kodinhoidosta suuremman vastuun. Näin nainen ikään kuin antaa vastapalveluksena kodinhoidon siitä, että tällainen hyvä ja mukava mies pysyisi hänellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä eroisin tollaisesta miehestä, oikeasti.
Näin miehisestä näkökulmasta minäkin eroaisin tuollaisesta puolisosta. Ap:n tilanteessa en lähtisi edes miettimään mitään harkinta-aikaa tuossa vaiheessa.
Mutta en voi - eikä varmaan moni muukaan mies - ymmärrä miksi tuollaiseen parisuhteeseen jäädään kärsimään.
Mitä jos näyttäisit nämä keskusteluketjut hänelle, sen ensimmäisen ja myös tämän toisen?
Olen työtön, joten mulle lankeaa luonnollisesti kaikki kotityöt. En oikein tiedä, onko niiden tekeminen yksin se suurin pulma, ehkä minulle enemmänkin se, että täytyy pitää kaikki langat käsissä koko ajan: eli jos en huolehdi, että jokin asia tulee tehdyksi, se todennäköisimmin ei tule tehdyksi.
Kun voisi joskus laskea langat käsistään ja luottaa, että asiat tulevat hoidettua. Omani toki itse hoidan, mutta esim. lasten asiat. Kun lapset olivat vähän pienempiä, mietin usein, että kuinka ihmeessä jaksaisin, jos saisin sen työpaikan, niin poikki olin iltaisin.
Nyt helpottanut kyllä jo ja tässä tilanteessa olen mielestäni velvoitettukin tekemään kotihommat, kun aikaa on. Tosin omien jälkien siivoamattajättämistä en ymmärrä kuitenkaan, se on mielestäni jo halveksuntaa toista kohtaan ja tuntuu raivostuttavalta.
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
En ole ap, mutta meillä ainakin lapsen isä lähinnä aiheutti lisää siivottavaa, vei kaiken tilan tavaroillaan, vei kaiken henkisen itlan jatkuvalla meuhkaamisellaan ja vei rahat viinaan. Todella paljon helpompaa ilman yhtä ylimääräistä "aikuista".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP yrittää laittaa tämän sukupuolikysymykseksi, mutta tuossa esimerkkiä päinvastaisesta tapauksesta http://www.vauva.fi/keskustelu/3862755/ketju/vaimoni_on_sika
Jos niitä sikailijoita ja vauvoja löytyykin enemmän miehistä niin ei se tarkoita että kaikki miehet ovat sellaisia. Mitä jos lakkaisitte niin vahvasti sukupuolittamasta ongelmaa ja puhuisitte vaan puolisosta joka on kuin lapsi.
Sinänsä puhut asiaa, mutta alapeukku ap:n syyllistämisestä. Hän ei ainakaan tässä avauksessaan ole syyllistänyt miehiä massana, vaan kertonut omasta elämästään avoimesti.
Moikka. Ap tässä.
Mies oli kuulemma miettinyt meidän puhelinkeskustelun takia asiaa.
On nyt matkalla kotiin. Lähetti tälläisen viestin: http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288536322788.html?pos=ok…
..
Sellasta. Oli kuulemma vitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miesvihaajat jatkavat Vaarasen esittämien väitteiden todistamista paikkansa pitäviksi.
Hyvää työtä ; )
Vierailija kirjoitti:
AP yrittää laittaa tämän sukupuolikysymykseksi, mutta tuossa esimerkkiä päinvastaisesta tapauksesta http://www.vauva.fi/keskustelu/3862755/ketju/vaimoni_on_sika
Jos niitä sikailijoita ja vauvoja löytyykin enemmän miehistä niin ei se tarkoita että kaikki miehet ovat sellaisia. Mitä jos lakkaisitte niin vahvasti sukupuolittamasta ongelmaa ja puhuisitte vaan puolisosta joka on kuin lapsi.
Kuule, älä jaksa. Jos ihan aikuisten oikeasti (niin paljon kuin vihaankin tuota sanontaa) väität, ettei tämä ole 99% naisten ongelma, ettei koko ASETELMA vaadi naista vastuuseen, niin ei meillä ole järkeä kiistellä. Kyllä musta oikeasti tuntuu, että kyseessä on isompi ilmiö kuin pelkkä yksi kiukutteleva aviomies. Sikailijoita on vaimoissakin 100% varmuudella, mutta pääsääntöisesti kyse on niin laajasta ilmiöstä, että sitä voi nimittää yhteiskunnallisesti naisten elämää heikentäväksi tekijäksi. Kysymys on, miksei siitä puhuta tai miksei sitä edes pidetä ongelmana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, mistä puhut. Itse erosin vastaavassa tilanteessa. Olen nyt onnellinen. Tsemppiä AP ja kanssasisaret - muitakin keinoja asian hoitamiseksi varmasti löytyy!
Vierailija kirjoitti:
Moikka. Ap tässä.
Mies oli kuulemma miettinyt meidän puhelinkeskustelun takia asiaa.
On nyt matkalla kotiin. Lähetti tälläisen viestin: http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288536322788.html?pos=ok…
..
Sellasta. Oli kuulemma vitsi.
No nyt olette päässeet keskusteluyhteyteen. Mitä palstamammojen avauksista voi päätellä niin monet eivät pääse edes näinkään pitkälle. Eli jotain positiivistakin. Muistathan että vaikka koet miehesi panoksen riittämättömäksi lähes joka saralla niin yhdessä eläminen on kuitenkin kompromissi. Eli älä odota ainakaan kaikkea tahtomaasi saavasi läpi, vaikka näin miehenä on todettava että todennäköisesti tuo yhteys sammuu aika pian ja miehesi palaa entiseen etkä saa sitäkään vähään asiastasi kuuluviin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
En ole ap, mutta meillä ainakin lapsen isä lähinnä aiheutti lisää siivottavaa, vei kaiken tilan tavaroillaan, vei kaiken henkisen itlan jatkuvalla meuhkaamisellaan ja vei rahat viinaan. Todella paljon helpompaa ilman yhtä ylimääräistä "aikuista".
Ja anna kun arvaan, mies aivan "yllättäen" muutui tuollaiseksi? Oli alkoholinkäytön suhteen aina järkevä ja muutenkin rauhallinen ihminen, etkä koskaan ikinä milloinkaan nähnyt mitään tulevaan viittaavaa?
Vierailija kirjoitti:
Unohdit aloituksestasi redpill, laasanen, ylilauta , miehettappaaraiskaahakkaa-osion tällä kertaa kokonaan?
Miehet on rikollisia ja naisia pitää kouluttaa kehitysmaissa että miehesi oppi olemaan?
Ilmeisesti tää potilas (joka on muuten päivystänyt eilisestä tähän hetkeen ilmeisesti ilman taukoja) palstalla, on nyt taas pesiytynyt tähän ketjuun. Multa meni todella hermo siihen, että piti lähes hyppiä sivuja tämän sekopään takia kun ei jaksanut poimia niitä harvoja järjellisiä viestejä tämän herran spämmien seasta.
Antakaa vaan olla. Älkää vastatko, älkää kommentoiko. Hypätkää viestien yli kuin olisi mainoksia tai muuta turhaa. Itse syyllistyin väittelyyn apn ensimmäisen ketjun loppuvaiheessa, ja meinasi vesittää koko keskustelun. Tän henkilön tila ei puhumalla tule paranemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tee miehen mieliksi ja kehu aina kun tekee jotain, vaikka tekisikin tahallaan huonosti ja hammasta purren et sitten korjaile miehen tekemisiä. Pese omat ja lasten vaatteet ja tee lapsille ruokaa pakastimeen ja anna miehen hoitaa pyykkinsä ja ruokansa omalla tavallaan. Ehkä kun kaikki on hukassa, kaikki vaatteet likaisina ja ruoka ei ilmestykään nenän eteen voi uudestaan keskistella työnjaosta.
Älä hukkaa kahta vuotta. Ei ole kenenkään edun mukaista jos yhdessäolo on pelkkää vääntöä esim. kotitöistä. Omat vanhempani "tekivät eroa" lähemmäs 10 vuotta ja voin kertoa että oli helvettiä seurata vierestä. Tunnelma kotona oli lähes aina kireä ja viihdyin erittäin paljon omassa huoneessani. Olen yli 30 enkä ole koskaan kyennyt kunnolliseen parisuhteeseen. Enää en sitä edes halua. Sain tuosta tarpeekseni jo lapsena :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
En ole ap, mutta meillä ainakin lapsen isä lähinnä aiheutti lisää siivottavaa, vei kaiken tilan tavaroillaan, vei kaiken henkisen itlan jatkuvalla meuhkaamisellaan ja vei rahat viinaan. Todella paljon helpompaa ilman yhtä ylimääräistä "aikuista".
Ja anna kun arvaan, mies aivan "yllättäen" muutui tuollaiseksi? Oli alkoholinkäytön suhteen aina järkevä ja muutenkin rauhallinen ihminen, etkä koskaan ikinä milloinkaan nähnyt mitään tulevaan viittaavaa?
Mielenkiintoinen tämä "mies-muuttui-täysin-avioliiton/lasten-myötä"-teoria. Ja kovin suosittu.
Mietittäväksi jää kuitekin...1) miksi aina miehet muuttuvat - eivät naiset?,...2) miksi miehet muuttuvat aina huonompaan suuntaan - ei koskaan parempaan?,...3) kaikki miehet eivät kuitenkaan muutu - miksi nämä muuttuvat miehet osuvat vain osalle naisia?
Mitä se ap oivalsi? En jaksanut lukea moista vuodatusta. Selkeä perfektionisti kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestissäsi ap ei ole kyllä järkeä. Sanoit, että kolmistaan lasten kesken oli mukavaa ja helppoa. Tämähän selvästi osoittaa, että ihan itse päässäsi kehittelet tästä suuren ongelman. Koska jos ilman miestä pystyit selviytymään päivästä ilman ongelmia, niin mitä miehen lisäpanostus auttaisi? Ja se jos eroaisit, joutuisit tekemään vieläkin enemmän työtä kotona, sillä ilmeisesti miehesi tällä hetkellä tekee ainakin hiukan joskus jotakin.
Miehen lisäpanostuksella mies tavallaan oikeuttaisi osuutensa perhe-elämästä. Oletettavasti hän myös saa jotain siitä, että hänellä on asioista huolehtiva vaimo ja ihania lapsia, joten olisi kohtuullista vastineeksi myös antaa jotakin. On ihan eri juttu tehdä asioita itselleen ja lapsilleen kuin itselleen, lapsilleen ja miehelle, joka aina vain ottaa, ei juuri koskaan anna.
-eri
On miehiä jotka perheen saatuaan edelleenkin bilettävät, kännäävät ja eivät ole perheelleen läsnä. Jos taas nainen löytää miehen joka haluaa sitoutua, antaa paljon läheisyyttä ja huomiota, sekä vielä osallistuu rahallisesti -- eli on näissä asioissa selvästi muita miehiä "edellä" -- niin on loogista, että nainen ottaa kodinhoidosta suuremman vastuun. Näin nainen ikään kuin antaa vastapalveluksena kodinhoidon siitä, että tällainen hyvä ja mukava mies pysyisi hänellä.
*huutonaurua*
Älkää hyvät naiset pyydelkö anteeksi sitä, että vaaditte miehiltänne osallistumista. Olen itse yksinhuoltajaisän kasvattama ja minulle on ihan itsestäänselvyys, että mies tekee sen minkä nainenkin. Olen tehnyt asian selväksi ennen lapsia; minä kannan ja imetän, mutta kaikki muu on yhteistä. En katselisi lusmuisää/miestä hetkeäkään. Mieheni ei ole marttyyri, eikä valita osaansa.
AP yrittää laittaa tämän sukupuolikysymykseksi, mutta tuossa esimerkkiä päinvastaisesta tapauksesta http://www.vauva.fi/keskustelu/3862755/ketju/vaimoni_on_sika
Jos niitä sikailijoita ja vauvoja löytyykin enemmän miehistä niin ei se tarkoita että kaikki miehet ovat sellaisia. Mitä jos lakkaisitte niin vahvasti sukupuolittamasta ongelmaa ja puhuisitte vaan puolisosta joka on kuin lapsi.