Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Työttömyys: läheiset tuntuvat kääntäneen selkänsä
16.01.2016 |
Elämä on niin raskasta nykyään. Sisälläni on jatkuvasti musta, raskas möykky, joka ei väisty edes iloisina hetkinä. Nielen kyyneleitä monta kertaa päivässä; bussissa, ruokakaupassa, kirjastolla, missä tahansa. Olen työtön. Se määrittelee minut nykyään lähes kokonaan.
Olin jo vähän keskivertoa vanhempi aloittaessani opinnot yliopistossa. Nyt valmistuttuani olen 29-vuotias. Valmistuin lähes vuosi sitten, alana kauppatieteellinen. Kaikki olivat puolestani niin iloisia kun pääsin sisään. Ekonomeilla menee hyvin, sanoivat kaikki. Uskoin itsekin niin. Sittenpä valmistuin taantuman keskelle. Oman alan töistä ei pienintäkään merkkiä, vaikka haen töitä jatkuvasti enkä karsasta mitään työtä. Edes hieman omaa alaa liippaava työ olisi lottovoitto, edes osa-aikainen. Minulla on kyllä ns. "hanttihomma", jota teen muutamana päivänä viikossa, mutta se ei riitä elämiseen. Ja hanttihomma-termiä käytän siksi, ettei siinä vaadita koulutusta, eikä työtuntejakaan ole riittävästi.
Olen täysin työtilanteeni lannistama, ja hiljalleen jopa läheiseni ovat kääntäneet asian minun syykseni. "Et hae tarpeeksi ahkerasti" ja "valitsit huonon alan" ovat yleisimmät argumentit. Ahkerammin en voisi töitä mitenkään hakea, mutta se on totta että valitsemani ala oli selkeästi ainakin minulle väärä. Mutta koulutukseni on kuitenkin yleisesti arvostettu, joten on todella hirveää kun muut ovat alkaneet väheksyä kovalla vaivalla hankkimaani tutkintoa. Saman koulutuksen hankkineilla vastavalmistuneilla on yleisesti ongelmia hankkia töitä, en minä ole ainut! Täysin arvottomaksi alkaa kyllä itsensä tuntea, kun ei riitä että tekee parhaansa. Taikuuteenkaan en pysty, joten olen kai sitten epäkelpo ihminen ja kykenemätön hyödyttämään yhtään työnantajaa. Joillain nälvijöillä on alempi koulutus kuin minulla, mutta joko ollut parempaa tuuria tai suhteita joilla työura on auennut. Sekin on jo huomattava etu, jos sattuu valmistumaan muulloin kuin lama-aikana. Mutta sitä ei kukaan näe. Huonon onneni syytä haetaan minusta, ja itsetuntoni on poljettu maanrakoon. Vaikka minussa ei pitäisi työntekijänä olla mitään vikaa! Haluan edetä elämässä, haluan säännölliset tulot, työn jota tehdessä voin arvostaa itseäni ja ottaa käyttöön opiskelun kautta hankkimani tiedot ja taidot.
Näihin syyllistäjiin kuuluvat sekä perheenjäseneni, ystäväni että puolisoni. Suurin piirtein kaikilla menee hyvin tai edes kohtalaisen hyvin työelämässä, joten ei kai ihmekään ettei minua ymmärreä :( Erityisen hienosti menee miehelläni. Ja hän on alkanut hävetä minua, kun en pääse menestyksen kelkkaan. Kyyninen puoleni aavistelee, että ehkä emme pysy ikuisesti yhdessä, kun minua ei kerran arvosteta eikä juuri tuetakaan...
Haluan sanoa täällä sen mitä en uskalla tarpeeksi voimallisesti sanoa kenellekään suoraan: Minussa EI OLE mitään henkilökohtaista vikaa, mikä estäisi työllistymiseni! Minä YRITÄN parhaani, joka päivä! Ja ei, en usko että voin koskaan unohtaa miten minut on käytännössä henkisesti hylätty tässä tilanteessa. En voi sitä unohtaa vaikka asiat kääntyisivät vielä parhain päin. En uskalla enkä enää edes halua avautua peloistani ja turhautumisestani kenellekään, saatuani niin usein osakseni vain syyllistämistä. Tiedostan nyt, että lopulta ihminen voi luottaa vain itseensä.
Kommentit (67)
Tämä on hieno ketju! Pääosin kannustavia viestejä, myötäelämistä, vertaistukea. Tätähän keskustelufoorumi parhaimmillaan on!
Tsemppiä kaikille työttömyyden tai sen uhan kanssa kamppaileville! Ajat on järkyttävät eikä lähitulevaisuus näytä yhtään paremmalta.
Itse valmistuin VTM:ksi 2000-luvun alussa, jolloin vallalla oli puhe suurten ikäluokkien lähiaikojen eläköitymisen vaikutuksesta työpaikkojen määrään. Varsinkin valtiolla tämä oli yleinen luulo, ja itsekin ajattelin, että kun aikani pätkätyössä sinnittelen, niin eläkevirka aukeaa. Eipä auennut. Olin jo opiskeluaikana tutkimuksesta kiinnostunut, joten jossain välissä päätin ryhtyä väitöskirjaprojektiin. Rahoituksen saaminen oli aluksi kankeaa, mutta kun alkuun pääsi, niin homma sujui mallikkaasti loppuun asti. Koin työniloa, nautin tutkimuksenteosta ja tulevaisuuden näkymät näyttivät vielä siinä vaiheessa (2010 paikkeilla) jos nyt ei valoisilta, niin suhteellisen realistisilta tutkimusuran näkökulmasta.
Post dociiin vielä sain rahoituksen ja tein useita suht lyhyitä projektipätkiä valtiolle ja järjestöpuolelle, mutta sitten kaikki luukut menivät kiinni. Sektoritutkimuslaitosuudistus, valtion virastojen ja yliopiston rekrytointikielto, siinäpä ne päällimmäiset. Yhtäkkiä tohtorin tutkinnolla ei ollut enää mitään arvoa. Vähäiset tutkijanpaikat menivät joka kerta maistereille, tutkimusrahoitusmahdollisuudet kutistuivat olemattomiin ja ylipäätään avoimissa työpaikoissa ei lopulta ollut (niinkuin ei ole edelleenkään) ylipäätään mitään, mitä voisi hakea!
Ison elämänkriisin olen käynyt viime vuosina läpi. Itseni mollaamisen ja syyllistämisen väärin kouluttautumisesta olen jo lopettanut. Olen lahjakas ja taitava omalla alallani, enkä millään olisi voinut ennakoida nykyistä työmarkkinatilannetta vuosia sitten, tuskinpa kukaan osasi? Mutta kuten kliseisesti sanotaan: "kriisi on aina mahdollisuus." Siihen pitää uskoa ja löytää mielekkyyttä muista elämän perusasioista kuin työstä. En ikimaailmassa olisi 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan, että kouluttautuisin vielä uuteen tutkintoon tässä vaiheessa, mutta niin vain on pakko tehdä jos haluan työllistyä ikinä muuhun kuin jatkuvaan silppu- ja pätkätyöhön ja vierailla TE-toimiston työttömänä asiakkaana vähän väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työttömien halveksiminen on tosi yleistä. Mieheni oli 2 vuota työttömänä 90-luvun lamassa ja monet ns. ystävät eivät olleet tuntevinaankaan. Kadullakin vastaan tulessa vaihtoivat puolta.
Mutta yllätys, yllätys, onni potki ja hän sai erittäin hyvän työpaikan ja nämä samat kaverit alkoivat mielistellä ja olla tyrkyllä kavereiksi, mutta eipä meitä enää kiinnostanut.
Yleensä minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Onnea ap:lle ja muille työttömille työn hakuun. Päivä paistaa joskus riskukasaankin.
Toivottavasti kaikki ymmärtävät sanontani:DDDDDD, ettei tarvitse uutta ketjua niiden selittämiseen.
Ap, minä kouluttauduin hieman sinua vanhempana. Aiempi ala on kuoleva ala ja päätin reippaasti häipyä ennen kuin työt loppuu kokonaan Suomesta. Valitsin yliopistosta alan, jolla on hyvä työllisyys ja kiinnosti tarpeeksi. Valmistuin 38-vuotiaana. Alan ei pitänyt olla ikärasistinen eli uskoin, että saan kyllä vähintään pätkätöitä aluksi. Valmistumisesta on nyt pari vuotta ja tilanne on siinä mielessä sinuakin huonompi, että opiskelukaverini ovat pääsääntöisesti työllistyneet paljon paremmin. En tiedä, missä ongelma. Olen kaikin puolin fiksu, tehnyt työni hyvin, koen kutsumusta suorastaan tälle uudelle alalle jne. mutta jään vain haastatteluissa nuorempien jalkoihin. Keski-ikääntyvä ja pieni työkokemus tältä alalta...:(
Nyt sain lokakuulla pätkän, joka päättyy helmikuulle. Sitten taas työtön näillä näkymin. Voin sanoa, että tämä on oikeasti ollut minulle todella kova koulu. Koskaan aikaisemmin en ole ollut työtön ja suhtautumiseni työttömyyteen on ollut suorastaan syyllistävä. Nyt se kolahti omaan nilkkaan. Jos ja kun tästä varmaan se ura minullekin vielä aukenee, niin olenpahan paljon viisaampi. Työttömyys on raskasta. En jaksa edes enää syyllistää niitä, jotka ei jaksa hakea töitä edes. Itselläni alkoi tuossa alkusyksystä jo tulle ekat lannistumisen oireet. Ei kukaan jaksa ikuisesti hakata päätä seinään.
Olette oikeassa siinä, että tästä on tullut ihan mahtava ketju. Minun mielialani on kohentunut uskomattoman paljon sekä tsemppien että kohtalontovereiden kertomusten ansiosta :) Se on kai pahinta kun alkaa tuntea olevansa yksin ja ainoana tässä tilanteessa, mutta eipä noista kadulla vastaan kävelevistäkään voi tietää kenellä on samanlaisia kokemuksia. Olen nyt saanut taas sellaisen päättäväisyyden puuskan, että minä kyllä selviän tästä ilman ainoankaan läheisen tukea, jos tarve vaatii. Saavat sitten hämmästellä, kun joskus löydän työpaikan...
ap
Mitä kaikkia vaihtoehtoja olet kokeillut? Entäpä konsulttifirmat, erityisesti IT? Niihin yleensä pääsee helposti sisälle myös uran alussa olevat. Vaikkei olekaan "oman alan" töitä, niin tarpeeksi lähellä.. IT-alalle voi lähteä monelta eri koulutuspohjalta, mielellään toki yliopisto, ongelmanratkaisukyvyllä ja loogisella ajattelulla pääsee jo pitkälle. Ohjelmistot oppii oikeissa töissä. Konsulttifirman kautta pääsee tutustumaan myös hyvin asiakkaiden eri toimialoihin, ja vanhemmat kollegat ovat velvoitettuja mentoroimaan.
Ja varmaan olet laittanutkin tai laitat hakupaperit myös kaikkiin isojen firmojen harjoitteluohjelmiin myös tänä vuonna: Vaisala Giant, KONE, ..jne? Itse työllistyin valmistumisen jälkeen erään suuren firman trainee-ohjelmasta.
Entä startupit tai pk-firmat? Onko sinulla opiskelujen kautta kavereita tai tutun tuttuja töissä näissä? Ainakin sen mitä olen kuullut, tätä reittiä pitkin on jopa kohtuullisen helppo päästä sisälle.. Okei, start-upeissa tai melko tuoreissa firmoissa voi olla aluksi pieni palkka (mutta niin on pieni myös työttömyysturvasi), mutta näyttää hyvältä CV:ssä.
Lisäksi: harkitse vakavasti myös ulkomaita. Pääkaupunkiseudullakin on tilanne huonontunut, vaikka toki maan paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...vielä:
Verkostoidu, verkostoidu, verkostoidu! Mielellään useampaan alumni- ja ammatilliseen verkostoon. Tässä esimerkkejä (en tunne kauppatieteilijöiden verkostoja niin hyvin, mutta voit liittyä näihinkin.. jäseniä kaikenkokoisista firmoista):
- www.pry.fi & Young Crew
- Nuorkauppakamarit
Oletko kuullut tästä ja hakenut myös mentoroitavaksi? Hae ehdottomasti!
Olin valmistumiseni jälkeen parisen vuotta työttömänä. Tein ilmaisia harjoitteluita ja hain töitä, nyt jälkikäteen harmittaa että tuhlasin aikaani työhakemusten tekemiseen, koska ei niitä avoimia paikkoja saa ilman vuosien työkokemusta. Työllistyin sitten työkkärin rekryohjelman kautta. Sen jälkeen olenkin ollut pätkätöissä ja nyt jälleen alla lähes vuoden työttömyysputki, tällä kertaa tilanne tuntuu ja näyttää tosi pahalta. Työttömiä tunkee joka tuutista ja kaikilla tuntuu olevan pätkä just loppumassa eikä tietoa jatkosta tai sitten tiedossa yt:t.
Mikä minua eniten todella huolestuttaa ja ärsyttää tässä työttömien (varsinkin korkeakoulutettujen) tilanteessa on yhteiskunnan täydellinen vastuunpakoilu; olet aivan yksin ajatustesi ja tulevaisuutesi kanssa. Oppilaitoksissa on vielä opintoneuvontaa ja kiinnostuneille ihmisille on ties mitä nettisivua, opinto-ohjaajaa, työelämäpalvelua jne. Mutta sitten kun sulla on tutkinto kourassa, vähän työkokemusta ja pitäisi se työpaikka löytää ja saada, myydään sulle eioota. Ei kukaan auta, neuvo, tarjoa vinkkejä, käytä suhteitaan tms. En ole itse edes päässyt työkkärissä käymään pariin vuoteen, kaikki (käsketään) hoidetaan netissä. Tämä koskee varsinkin korkeakoulutettuja. Nuorille koulunsa kesken jääneille tai vielä suuntaansa etsille on ties mitä projektia, kokeilua, klinikkaa, etsivää maantason toimintaa jne, ja hyvä näin että on, mutta sitten kun heidätkin saadaan kouluun ja tutkinto käteen, jäävätkö hekin yksin vai jatketaanko hyysäämistä edelleen.
Te-toiminta kaipaa täydellistä remonttia. Valittavat resurssipulaa, mutta mihin siellä edes resurssia tarvitaan, koska minä olen ainakin vain luku tilastoissa, ei minua ole kukaan sieltä neuvonut tai ottanut yhteyttä kertaakaan työttömyyksien aikana? Rahoitusta eri te-keskuksille pitäisi jakaa sen mukaan miten ne työlllistävät ihmisiä. Tai kokeilla yksityistä työllistämistä; eli jos joku rekryfirma pystyy auttamaan työtöntä työnhakijaa saamaan työtä, saisi yksityinen firma tästä korvauksen. En tiedä onko tämä hyvä suunta, mutta ei nykyinenkään systeemi toimi. Terveydenhuoltoa yksityistetään, miksi työnhakua ei voisi samaten yksityistää, se toisi varmasti tehokkuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
TE-toimistojen koulutukset ovat oikeasti hyvä vaihtoehto, vaikka niitä välillä mollataankin. Itse pääsin vakituiseen työhön sellaisen kautta ja sain samalla kymmenisen uutta kaveria itselleni. Koulutus johon menin, oli tarkoitettu korkeastikoulutetuille työttömille. Oltiin kaikki eri aloilta, eri ikäisiä, perheellisiä ja sinkkuja, jotkut vastavalmistuneita ja toisilla parinkymmenen vuoden ura takana. Kaikkia meitä kuitenkin yhdisti työttömyys ja halu päästä töihin. Ja se sama riittämättömyyden tunne, mikä tulee kymmenistä turhaan lähetetyistä hakemuksista ja muiden ihmisten vähättelevistä kommenteista.
Oli oikeasti ihana päästä juttelemaan samassa tilanteessa olevien kanssa ja oli jotenkin todella helpottavaa huomata, että myös koulutetut, fiksut, mukavat ja hauskat (tiedättehän, ne "hyvät tyypit" joille pitäisi aina löytyä töitä) voivat olla työttömiä. Tajusin, että ehkä minäkään en sitten ole ihan täydellinen surkimus, vaikka työtön olenkin. Alkuun avauduttiin toisillemme siitä kaikesta mikä mieltä painoi, mutta vähitellen surkuttelu jäi takavasemmalle. Yhteishenki oli vahva, ja päätettiin selvitä työttömyydestä. Alettiin tsemppaamaan toisiamme ja pitämään yhteisiä illanviettoja. Aina jossain halvassa ravintolassa, tietenkin. Iloittiin yhdessä aina, kun joku onnistui löytämään itselleen paikan koulutukseen sisältyvää harjoittelua varten. Ja tietenkin lohdutettiin, tsempattiin ja annettiin vinkkejä muista vaihtoehdoista, jos joku ei haluamaansa harjoittelupaikkaan päässytkään.
Koulutus oli pari vuotta sitten ja tällä hetkellä porukastamme kaksi on työttömänä, loput töissä joko edelleen siinä harjoittelupaikassaan tai jossain muualla. Minä sain tuon koulutuksen avulla itselleni työn, mutta se kaikki muu oli vähintään yhtä arvokasta.
Olin työttömänä edellisen laman aikana 1990-luvulla yhteensä n. 7 vuotta ja kävin työkkärin kursseja siinä määrin, että kuulemma työkkärissä minua nimitettiin kurssisurffariksi (Hävetkää te kaikki silloiset täkäläiset työkkärin ämmät! Olisin hoitanut jokaisen teidän työnne paremmin kuin te koskaan!).
Työllistyin kuitenkin vasta sitten, kun pääsin ensin työllistämistuella töihin eli pääsin näyttämään, että minulle kelpaa muukin kuin "koulutusta vastaava" työ enkä todellakaan halveksi mitään työtä. Työllistetyksi minun oli vaikea päästä, koska korkeakoulututkinnon suorittaneille ei ollut täällä työllistämispaikkoja eikä minulle työkkäristä tahdottu antaa työllistämisosoitusta niihin paikkoihin mitä oli :p
Sain työllistämisjakson päätteeksi vakituisen paikan työllistämispaikastani ja olen sittemmin edennyt siellä "koulutustani vastaaviin" ja onneksi myös osaamistani vastaaviin tehtäviin.
Voimia sinulle masentavaan elämän vaiheeseen. Mikään ei kestä ikuisesti ja saat varmasti vielä töitä. Siihen asti koeta olla katkeroitumatta ja yritä nauttia elämästäsi joka päivä vaikka rahattomana ja turhautuneena se vaikeaa onkin. Työn löytäminen on tietysti tavoitteesi numero yksi mutta koeta löytää jokin "sivutavoite", harrastus tai vapaaehtoistyö, josta saat tyydytystä ja positiivisia kokemuksia. (Niissäkin ympyröissä voit löytää myös työllistymistä edesauttavia kontakteja!)
Virtuaalinen tsemppihalaus, seviät varmasti töihin nopeammin kuin minä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä empaattinen tilanteellesi, mutta silti minua ärsyttää hiukan tuo sinun uhriutumisesi. En ymmärrä sitä asennetta että ajatellaan että tutkinto oikeuttaisi saamaan tietynlaisen työpaikan ja mitään muuta ei tarvitsisi tehdä. Väärin, kyllä sen työllistymisen eteen on nähtävä vaivaa jo heti alusta asti. Moni ei jaksa nähdä tätä vaivaa ja sitten surkutellaan kun jää haastatteluissa jalkoihin. Oletkos käynyt vaihto-opiskelemassa, ulkomailla harjoittelemassa, ollut mukana järjestötoiminnassa, verkostoitunut excuilla, hakenut jatkuvasti uusia harjoittelumahdollisuuksia (aina astetta haastavampia), pyrkinyt pääsemään alalle esimerkiksi tekemällä kandin/gradun yhteistyössä potentiaalisen työnantajan kanssa, nje. Kyllä näitä keinoja työllistymisen edistämiseksi olisi löytynyt jos tahtotila olisi ollut oikea, tosin moni jättää käyttämättä ja ulkoistaa vastuun omista valinnoistaan ajattelemalla kuinka muut työllistyy "suhteilla".
Niin ne jyvät erottuvat akanoista! Kenkää puolisolle ja sukulaisille. Maailmassa on paljon ihmisiä juuri sinua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin ne jyvät erottuvat akanoista! Kenkää puolisolle ja sukulaisille. Maailmassa on paljon ihmisiä juuri sinua varten.
Vähän kylmää sydäntäni tällaiset viestit. Oma lehmä ojassa, olen itsekin työttömänä saanut ikäviä kommentteja myös niiltä läheisiltä ihmisiltä. Yritän uskotella itselleni, että ne johtuvat vaan ajattelemattomuudesta ja siitä, ettei kommenttien laukojat itse ole koskaan olleet päivääkään työttömänä eivätkä vaan tajua, miltä ne vastapuolesta tuntuu.
Ei ole tarkoitus arvostella, mutta mikset myy osaamistasi yrittäjänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hammuarabi rules! Se on maailman meininki. Jos kerran kusettaa, kusettaa aina.
Kosto on suloisinta. Jää noikin työttömiksi jossakin vaiheessa tai kohtaavat sairauden.
Jos enegiaa riittää, kannattaa myös hankkia tulevassa työelämässä tarpeellisia taitoja ihan itsenäisesti. Ei ehkä kannata lähteä opiskelemaan uutta tutkintoa, mutta esimerkiksi koodaamisen ja monen muunkin hyödyllisen taidon opetteluun on nykyään ilmaisia nettikursseja. Monet ulkomaiset yliopistot ovat avanneet verkkokurssejaan. Työhaastattelussa voi sitten sanoa, että käytit työttömyysajan hyväksi ja opettelit asioita x ja y. Nykyaikana tutkinnolla suoraan ei kuitenkaan tee mitään: Ihmisen aito osaaminen on se, mitä tarvitaan. Eihän sen tarvitse olla edes suoraan omaan alaan liittyvää, opettele vaikka ompelemaan itse omia vaatteita. Silloin on myös vastattavaa tuttujen kyselyihin siitä, mitä nykyään teet. Myös monet järjestöt kaipaavat vapaaehtoisia ja sieltäkin voi saada osaamista esimerkiksi projektinhallintaan liittyen.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole tarkoitus arvostella, mutta mikset myy osaamistasi yrittäjänä?
Hyvin harva maisterintutkinto antaa niin suurta osaamista, että sitä voisi myydä yrittäjänä tai konsulttina. Koulutus antaa pohjan, jolle ammattitaito rakennetaan sitten työelämässä. Sitä osaamista voi mahdollisesti myöhemmin myydä.
Tottakai maisteri voi perustaa yrityksen, jos on hyvä liikeidea, mutta pelkän tutkinnon avulla hankitulle osaamiselle ei ole markkinoita.
Mikä sun pääaine on? Ns kansainvälisellä johtamisella voi olla vaikeampi työllistyä kuin vaikka ulkoisella laskennalla. Käy vielä avoimessa ulkoisen laskennan opinnot ja suorita klt. Sitten eilakaisla tms kautta lomatuurauksia ja sijaisuuksia kirjanpito-osastolle. Sieltä sitte jalkaa oven väliin ja kokemusta. Talouspuolelta voit liikkua horistintaalisesti eri osastoille jos vaan älliä ja muita taitoja löytyy. Tsemppiä!! Ps Hyödynnä myös liiton ura-ohjaus
Vierailija kirjoitti:
Mikä sun pääaine on? Ns kansainvälisellä johtamisella voi olla vaikeampi työllistyä kuin vaikka ulkoisella laskennalla. Käy vielä avoimessa ulkoisen laskennan opinnot ja suorita klt. Sitten eilakaisla tms kautta lomatuurauksia ja sijaisuuksia kirjanpito-osastolle. Sieltä sitte jalkaa oven väliin ja kokemusta. Talouspuolelta voit liikkua horistintaalisesti eri osastoille jos vaan älliä ja muita taitoja löytyy. Tsemppiä!! Ps Hyödynnä myös liiton ura-ohjaus
Muuten hyvä, mutta KLT-tutkintoa ei voi suorittaa ilman työkokemusta. Taisi olla vaatimuksena 3 vuotta tilitoimistokokemusta myös maistereilta.
Alue: Aihe vapaa
Itse olin mäkissä töissä opiskeluaikana. Opiskelukavereita oli mm Ikeassa, Hemtexissä , pienessä vaateliikkeessä jne.
Kun koulu loppui, ei kukaan saanut töitä omalta alaltaan. Olin siinä vaiheessa ollut töissä jo 3 v samalla työnantajalla ja sain pitkälti itse valita mitä työvuoroja halusin tehdä.
Palkka ei ollut huima mutta onnistuin saamaan edullisen asumisoikeusasunnon.
Mikä tahansa työkokemus on hyvästä.