Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Työttömyys: läheiset tuntuvat kääntäneen selkänsä
16.01.2016 |
Elämä on niin raskasta nykyään. Sisälläni on jatkuvasti musta, raskas möykky, joka ei väisty edes iloisina hetkinä. Nielen kyyneleitä monta kertaa päivässä; bussissa, ruokakaupassa, kirjastolla, missä tahansa. Olen työtön. Se määrittelee minut nykyään lähes kokonaan.
Olin jo vähän keskivertoa vanhempi aloittaessani opinnot yliopistossa. Nyt valmistuttuani olen 29-vuotias. Valmistuin lähes vuosi sitten, alana kauppatieteellinen. Kaikki olivat puolestani niin iloisia kun pääsin sisään. Ekonomeilla menee hyvin, sanoivat kaikki. Uskoin itsekin niin. Sittenpä valmistuin taantuman keskelle. Oman alan töistä ei pienintäkään merkkiä, vaikka haen töitä jatkuvasti enkä karsasta mitään työtä. Edes hieman omaa alaa liippaava työ olisi lottovoitto, edes osa-aikainen. Minulla on kyllä ns. "hanttihomma", jota teen muutamana päivänä viikossa, mutta se ei riitä elämiseen. Ja hanttihomma-termiä käytän siksi, ettei siinä vaadita koulutusta, eikä työtuntejakaan ole riittävästi.
Olen täysin työtilanteeni lannistama, ja hiljalleen jopa läheiseni ovat kääntäneet asian minun syykseni. "Et hae tarpeeksi ahkerasti" ja "valitsit huonon alan" ovat yleisimmät argumentit. Ahkerammin en voisi töitä mitenkään hakea, mutta se on totta että valitsemani ala oli selkeästi ainakin minulle väärä. Mutta koulutukseni on kuitenkin yleisesti arvostettu, joten on todella hirveää kun muut ovat alkaneet väheksyä kovalla vaivalla hankkimaani tutkintoa. Saman koulutuksen hankkineilla vastavalmistuneilla on yleisesti ongelmia hankkia töitä, en minä ole ainut! Täysin arvottomaksi alkaa kyllä itsensä tuntea, kun ei riitä että tekee parhaansa. Taikuuteenkaan en pysty, joten olen kai sitten epäkelpo ihminen ja kykenemätön hyödyttämään yhtään työnantajaa. Joillain nälvijöillä on alempi koulutus kuin minulla, mutta joko ollut parempaa tuuria tai suhteita joilla työura on auennut. Sekin on jo huomattava etu, jos sattuu valmistumaan muulloin kuin lama-aikana. Mutta sitä ei kukaan näe. Huonon onneni syytä haetaan minusta, ja itsetuntoni on poljettu maanrakoon. Vaikka minussa ei pitäisi työntekijänä olla mitään vikaa! Haluan edetä elämässä, haluan säännölliset tulot, työn jota tehdessä voin arvostaa itseäni ja ottaa käyttöön opiskelun kautta hankkimani tiedot ja taidot.
Näihin syyllistäjiin kuuluvat sekä perheenjäseneni, ystäväni että puolisoni. Suurin piirtein kaikilla menee hyvin tai edes kohtalaisen hyvin työelämässä, joten ei kai ihmekään ettei minua ymmärreä :( Erityisen hienosti menee miehelläni. Ja hän on alkanut hävetä minua, kun en pääse menestyksen kelkkaan. Kyyninen puoleni aavistelee, että ehkä emme pysy ikuisesti yhdessä, kun minua ei kerran arvosteta eikä juuri tuetakaan...
Haluan sanoa täällä sen mitä en uskalla tarpeeksi voimallisesti sanoa kenellekään suoraan: Minussa EI OLE mitään henkilökohtaista vikaa, mikä estäisi työllistymiseni! Minä YRITÄN parhaani, joka päivä! Ja ei, en usko että voin koskaan unohtaa miten minut on käytännössä henkisesti hylätty tässä tilanteessa. En voi sitä unohtaa vaikka asiat kääntyisivät vielä parhain päin. En uskalla enkä enää edes halua avautua peloistani ja turhautumisestani kenellekään, saatuani niin usein osakseni vain syyllistämistä. Tiedostan nyt, että lopulta ihminen voi luottaa vain itseensä.
Kommentit (67)
Vierailija kirjoitti:
tosi ikävää että juuri nuo läheiset joilta tarvitsit tukea ja kannustusta eivät sitä sinulle anna
joidenkin ihmisten asenne työttömiä kohtaan on kyllä ihan hirveä. aina jännittää tavata uusia ihmisiä kun ei tiedä mitä he sanovat ja ilkeily aina satuttaa :(
Jos ei ole ollut työtön koskaan niin ei kykene ymmärtämään työttömyyttä ja asenne saattaa olla tosi kylmä.
pitäisiköhän sinun tavata noita läheisiä ja kavereita jotka näkevät sinut arvokkaana ihmisenä eivätkä vain epäonnistuneena työttömänä.
Jos itsekin alat uskoa että olet huono niin se tekee hallaa sinulle todella sisäisesti
keskity kivoihin ihmisiin, asioihin, omiin onnistumisiin ja hyviin puoliisi ja pyri ylipäätänsä pitämään yllä hyvää itsetuntoa.
Pahimpia ovat tosiaan ne, jotka eivät tiedä yhtään millaista tämä on. Jos on itse aikoinaan saanut töitä helposti, niin ei varmasti ole helppoa käsittää ettei kaikille tule samanlaisia mahdollisuuksia. Minulla kun ei ole suhteita, niin hukun satojen muiden hakijoiden joukkoon kerta toisensa jälkeen. Muutamat työharjoittelutkaan eivät ole johtaneet pidemmälle, sillä harjoittelijaa ei ole ollut tarkoituskaan palkata oikeaksi työntekijäksi. Otetaan yliopistolta vain uusi harjoittelija hetken päästä tilalle. Silti en voi olla kuin kiitollinen noistakin mahdollisuuksista hankkia kokemusta. Olen saanut niiden avulla hiukan luottamusta siihen, että pärjäisin kyllä alani töissä.
On aivan ihanaa keskustella sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samanlaisia kokemuksia. Heidän suhtautumisensa on ihan täysin erilainen kuin muiden. Syytä ei edes yritetä etsiä minusta, vaan päivitellään yhdessä nykytilannetta. Se auttaa!
Parisuhteeni tilanne on sitten vielä asia erikseen... Mieheni ei ymmärrä minua, ja minä olen alkanut pelkäämään häntä ja hänen puheitaan. Ei hän mikään hirviö ole, mutta kuten monet muutkin, ei hän jaksanut tsempata minua kuin muutaman kuukauden valmistumisen jälkeen. Tavallaan voin ehkä ymmärtää myös sen, ettei kukaan jaksa tsempata toista ikuisesti. Silti olisin odottanut jotain enemmän :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on omassa kaveripiirissäni ihan yleistä, että puoliso ei ymmärrä työttömyyttä. Se pettymys siitä, ettei toinen ollutkaan sellainen "valioyksilö" kuin vielä opiskeluaikana lupaavasti näytti, puretaan sitten siihen kumppaniin. Kun yhdessä piti molempien luoda huippu-ura ja viettää aikaa toisten menestyjien kanssa, niin ei oikein tiedetä, mitä sitten tehdä puolisolla joka näyttääkin epäonnistuvan tässä sillä hetkellä hyvin tärkeältä tuntuvassa asiassa. Se on sillä lailla ikävää, että sittenkin kun koittaa ne paremmat ajat, sitä kummasti muistaa ne toisen sanomat vähättelevät sanat. Jotka toinen on tietenkin jo unohtanut. Alkaa ajatella, että tämä minun nykyinen hyvä tilanteeni ei tosiaan ole syntynyt kumppanin ansiosta ja kumppanin tukemana vaan kumppanista huolimatta. Että yksin sain nämäkin ongelmat ratkaista ja kantaa kaikki ajatukset ja murheet, en kelvannutkaan sulle pelkästään omana itsenäni.
Mut hei, siitäkin selviää. Sitten on taas realistisempi senkin suhteen, millaisessa parisuhteessa elää.
Suomessa on 10 kertaa enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja, mikä kertoo jokaiselle älylliselle olennolle, että työttömyys on harvoin oma syy.
Sun suurin ongelma ei ole oikestaan työttömyys vaan läheistesi tuenpuute -- siis joko he eivät tue sinua, tai sitten sinä itse tulkitset heidän huolenpitonsa syyllistämiseksi, koska et itse ole sinut tilanteesi kanssa. Oli tilanne miten vaan, sinun pitää muuttaa asennettasi.
Sulla on kaksi vaihtoehtoa:
a) joko annat itsetuntosi murentua tai
b) hyväksyt työttömyyden faktana, johon et ole syyllinen, irrottaudut turhasta häpeästä joka vie voimasi, ja omaksut reippaasti työttömän identiteetin, ja alat toimia sen perusteella.
Suosittelen vaihtoehtoa b.
Seuraa onko TE-toimistollasi työvoimapoliittisia koulutuksia ja koita hakea sellaiseen. Vaikkei niissä oppisi mitään, saat sentään istua ryhmässä ihmisiä, jotka ovat fiksuja, koulutettuja ja yrittelijäitä ihan kuin sinä, ja työttömiä silti hekin. Vertaistuki ja perspektiivi todellisuuteen on tärkeää.
Tai hakeudu johonkin työttömien ryhmään. Kirkoilla yms. voi olla kriisiryhmiä, joissa voi vertaisryhmässä keskustella. Lisäksi työttömillä on eri paikkakunnilla erilaista toimintaa, jossa kokee vertaistukea ja voi oppia tai kuulla jotain hyödyllistä. Seuraa myös mitä ammattiliittosi tarjoaa.
Työttömyysaika on myös siitä tärkeää aikaa, että ehtii pysähtyä ja miettiä minne haluaisi urallaan mennä. Eli sen sijaan, että lähettelet hakemuksia sinne tänne umpimähkään, mieti mistä pidät, mitä osaat, ja suunnittele uraasi paremmin. Hahmota mitä osaamista sinulta puuttuu ja selvitä missä voisit sitä oppia, jos sopiva täydennyskoulutus on kyseessä, TE-toimiston kanssa voit sopia, että se kuuluu työllistymissuunnitelmaasi. Kieliä ehdit opiskella hyvin työttömänä ja parantaa osaamistasi it-alalla, yms. Käännä siis negatiivinen asenne työttömyyteesi (olen ilman töitä) myönteiseen asenteeseen (minulla on aikaa suunnitella uraani).
Kun läheisesi kysyy sinulta mitä kuuluu, ei kannata kertoa siitä mitä ei tee ('en tee töitä'), vaan siitä mitä tekee ('olen kurssilla, vapaaehtoistyössä, opiskelen'). Jos asia on sinulle herkkä, sitten kerro asiat lyhyesti ja vaihda puheenaihetta ja kysy jotain hänen tekemisistään. Mulla on sen verran pokkaa, että joskus kun olin työttömänä ja joku veemäinen tyyppi tuli utelemaann "Mitäs sinä nykyään teet?" mä vastasin oikein iloisesti, että "En yhtään mitään!" ja hymyilin onnellisesti päälle. Kyselyt loppui siihen paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on omassa kaveripiirissäni ihan yleistä, että puoliso ei ymmärrä työttömyyttä. Se pettymys siitä, ettei toinen ollutkaan sellainen "valioyksilö" kuin vielä opiskeluaikana lupaavasti näytti, puretaan sitten siihen kumppaniin. Kun yhdessä piti molempien luoda huippu-ura ja viettää aikaa toisten menestyjien kanssa, niin ei oikein tiedetä, mitä sitten tehdä puolisolla joka näyttääkin epäonnistuvan tässä sillä hetkellä hyvin tärkeältä tuntuvassa asiassa. Se on sillä lailla ikävää, että sittenkin kun koittaa ne paremmat ajat, sitä kummasti muistaa ne toisen sanomat vähättelevät sanat. Jotka toinen on tietenkin jo unohtanut. Alkaa ajatella, että tämä minun nykyinen hyvä tilanteeni ei tosiaan ole syntynyt kumppanin ansiosta ja kumppanin tukemana vaan kumppanista huolimatta. Että yksin sain nämäkin ongelmat ratkaista ja kantaa kaikki ajatukset ja murheet, en kelvannutkaan sulle pelkästään omana itsenäni.
Mut hei, siitäkin selviää. Sitten on taas realistisempi senkin suhteen, millaisessa parisuhteessa elää.
Analysoit aivan loistavasti asiaa! Ja analyysisi osuu naulan kantaan minunkin tilanteessani. Mieheni ei ole huono ihminen, sillä on varmaan jokseenkin inhimillistä tuntea pettymystä tällaisessa tilanteessa. Mutta myös minä olen häneen pettynyt. Olen vihainen siitä, että hän on saanut minut entistä enemmän häpeämään itseäni. Toisaalta myös minun on entistä vaikeampi iloita hänen menestyksestään. Olen kateellinen ja tunnen itseni vähempiarvoiseksi. En tiedä, millaisia muutoksia työllistymiseni toisi tullessaan. Sen varmaan näkee sitten...
ap
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on 10 kertaa enemmän työttömiä kuin avoimia työpaikkoja, mikä kertoo jokaiselle älylliselle olennolle, että työttömyys on harvoin oma syy.
Sun suurin ongelma ei ole oikestaan työttömyys vaan läheistesi tuenpuute -- siis joko he eivät tue sinua, tai sitten sinä itse tulkitset heidän huolenpitonsa syyllistämiseksi, koska et itse ole sinut tilanteesi kanssa. Oli tilanne miten vaan, sinun pitää muuttaa asennettasi.
Sulla on kaksi vaihtoehtoa:
a) joko annat itsetuntosi murentua tai
b) hyväksyt työttömyyden faktana, johon et ole syyllinen, irrottaudut turhasta häpeästä joka vie voimasi, ja omaksut reippaasti työttömän identiteetin, ja alat toimia sen perusteella.
Suosittelen vaihtoehtoa b.
Seuraa onko TE-toimistollasi työvoimapoliittisia koulutuksia ja koita hakea sellaiseen. Vaikkei niissä oppisi mitään, saat sentään istua ryhmässä ihmisiä, jotka ovat fiksuja, koulutettuja ja yrittelijäitä ihan kuin sinä, ja työttömiä silti hekin. Vertaistuki ja perspektiivi todellisuuteen on tärkeää.
Tai hakeudu johonkin työttömien ryhmään. Kirkoilla yms. voi olla kriisiryhmiä, joissa voi vertaisryhmässä keskustella. Lisäksi työttömillä on eri paikkakunnilla erilaista toimintaa, jossa kokee vertaistukea ja voi oppia tai kuulla jotain hyödyllistä. Seuraa myös mitä ammattiliittosi tarjoaa.
Työttömyysaika on myös siitä tärkeää aikaa, että ehtii pysähtyä ja miettiä minne haluaisi urallaan mennä. Eli sen sijaan, että lähettelet hakemuksia sinne tänne umpimähkään, mieti mistä pidät, mitä osaat, ja suunnittele uraasi paremmin. Hahmota mitä osaamista sinulta puuttuu ja selvitä missä voisit sitä oppia, jos sopiva täydennyskoulutus on kyseessä, TE-toimiston kanssa voit sopia, että se kuuluu työllistymissuunnitelmaasi. Kieliä ehdit opiskella hyvin työttömänä ja parantaa osaamistasi it-alalla, yms. Käännä siis negatiivinen asenne työttömyyteesi (olen ilman töitä) myönteiseen asenteeseen (minulla on aikaa suunnitella uraani).
Kun läheisesi kysyy sinulta mitä kuuluu, ei kannata kertoa siitä mitä ei tee ('en tee töitä'), vaan siitä mitä tekee ('olen kurssilla, vapaaehtoistyössä, opiskelen'). Jos asia on sinulle herkkä, sitten kerro asiat lyhyesti ja vaihda puheenaihetta ja kysy jotain hänen tekemisistään. Mulla on sen verran pokkaa, että joskus kun olin työttömänä ja joku veemäinen tyyppi tuli utelemaann "Mitäs sinä nykyään teet?" mä vastasin oikein iloisesti, että "En yhtään mitään!" ja hymyilin onnellisesti päälle. Kyselyt loppui siihen paikkaan.
Kiitos tästä! Välillä tosiaan saankin tarmonpuuskia ja pääsen siihen mielentilaan, että nyt voin miettiä ja suunnitella mihin suuntaan haluaisin itseäni kehittää. Tämä työnhakuprosessi onkin jo auttanut jossain määrin selkiyttämään tavoitteitani (joskin ottaisin edelleen vastaan minkä tahansa työpaikan, en vain niitä omiin unelmiin sopivia). Jostain syystä en tunne että kriisi- tai tukiryhmät olisivat minua varten, minuahan ei ole esim. yt-neuvotteluissa irtisanottu, mutta toisaalta muiden (koulutettujen) työttömien kanssa keskusteleminen olisi taatusti virkistävää.
Olisi mahtavaa, jos voisin näistä vaikeuksista nousta entistä paremmaksi ihmiseksi. Että saisin lopulta sen unelmieni työn, tietäisin paremmin kuka olen ja mitä haluan, itsetuntoni olisi kohdallaan jne. Olen myös haaveillut kuntokuurista, olisihan se hienoa vielä näyttää ulkoisestikin hyvältä ;) Kaikki tämä olisi helpompaa läheisten sataprosenttisella tuella, mutta pystyn tähän kyllä yksinkin.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työttömyys on yksi elämän suurista kriiseistä. Otan osaa, olen ollut samassa tilanteessa. Työttömäksi jääminen muuttaa kummasti käsitystä tästä maailmasta, yhteiskunnasta, toisista ihmisistä ja itsestäkin.
Jos sua nyt yhtään lohduttaa, niin kyllä sinä löydät paikkasi maailmassa. Ja sen jälkeen tästä sun kokemuksesta on hyötyä, koska
- osaat suhtautua empaattisesti työpaikkasi tukityöllistettyihin, harjoittelijoihin, opiskelijoihin ja muihin noin miljoonaan ilmaisen työn tekijään jota jokaisella työpaikalla pyörii nykyisin. Ymmärrät sen, miksi nämä on niin herkkänä kaikelle ja yrittää olla hirveän reippaita - eikä kuitenkaan saa palkallista työtä teiltä, koska se ei ollut koskaan työnantajan tarkoituskaan. Ymmärrät toistuvan torjunnan ja pettymyksen merkityksen ihmisen itsetunnolle ja psyykelle.
- et todennäköisesti enää määrittele itseäsi työn kautta, noin niinkuin ikinä, vaan työ menee elämässä työn paikalle, siihen ei sidota koko elämää, identiteettiä, itsetuntoa ja sosiaalisia suhteita. Se kummasti helpottaa. Vapauttaa. Voi tehdä mitä työtä tahansa, elää elämäänsä, olla onnellinen, niin kauan kuin saa työstä rahan elämiseen.
- näet ihmiset ympärilläsi realistisemmin. Se sattuu, mut sen jälkeen ihmiset todellakin näkee enemmän sellaisina kuin he ovat, ei odota heiltä liikoja. Ymmärtää että heillä on rajallinen ymmärrys asioista joista ei ole omakohtaista kokemusta. Että se joka "ei ole ollut päivääkään työttömänä ja joka työpaikkaan on erikseen oikein pyydetty" on ehkä todellakin aivan täydellisen erinomainen ihminen, mutta ei ymmärrä työttömyydestä ja tämän päivän työmarkkinoista hevon persettä. Monet työssään ihan pätevät ja hyvät ihmiset eivät pärjäisi avoimilla työmarkkinoilla, eivät koskaan pääsisi edes siihen työpaikkaan missä ovat nyt, koska ne kriteerit on usein työnhakijoille ihan älyttömät. Syvällä sisimmässään he ehkä sen ymmärtävätkin, ja suhtautuvat siksi niin vihamielisesti työttömyyteen.
Lämmin kiitos fiksusta ja kypsästä kommentista.
Puolisosi ON huono ihminen. Parempaankin pystyt. Hanki uus tutkinto mielummin kun että käyt niitä turhia kursseja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäni et ole mitenkään erityisen vanha vastavalmistunut? Raadollista on, jos muutama vuosi painaa noin paljon.
Uuden tutkinnon hankkiminen ei enää nykyään ole kovin helppoa. Jos siihen ryhtyy, niin pitää valita huolella.
Uudelleen kouluttautumisesta; siihen on valmis usein vasta, kun on valmis luopumaan niistä omista haaveista vanhaan tutkintoon liittyen, ja valmis aloittamaan sen tietyn surutyön sen kanssa. Jotkut on tässä nopeampia, jotkut hitaampia, ja aika ratkaisevaa on se, kuinka paljon kokee panostaneensa aikaisempaan tutkintoon. Kun on kohdannut tietoisesti sen asian, että tämä tutkinto ei johtanut mihinkään eikä tule johtamaan mihinkään, alkaa orientoitua uuteen aivan eri lailla, on silloin tavallaan vasta valmis miettimään muitakin vaihtoehtoja A-vaihtoehtoina, eikä B-vaihtoehtoina. Se voi olla yllättävän hankala prosessi, koska siinä vaiheessa kun ajatteli elämän olevan jo monella lailla "valmis" saakin aloittaa kaiken alusta. Kuten minä tein; monet kaverit tuntuivat elävän niin onnellista ja hyvää elämää ihanissa kodeissaan, minä ja lapset aloittelimme uutta elämää uudella paikkakunnalla törkeän huonokuntoisessa kunnalta vuokratussa asunnossa, jossa sai yökaudet kuunnella juoppohullun naapurin mölinää. Voit uskoa, että se se vasta virkisti mieltä. ;)
No mutta siitäkin selvittiin sitten. Aika kuluu eteenpäin joka päivä joka tapauksessa. Elämä muuttuu joka tapauksessa, aina sitten kuitenkin tulee jotain uutta. Sitä ei vaan voi nähdä etukäteen. Siitä illuusiosta, että voisi jotenkin ohjata elämää ja aavistella tulevaa, pitää luopua, ja todeta että tässä nyt ollaan ja tuli mitä tuli, on tärkeämpää osata sopeutua siihen kuin tarrautua niihin omiin odotuksiin ja toiveisiin.
Tsemppiä ap. Mulle kävi hyvin, sullekin käy hyvin. Elämä ei ehkä tule sun eteen siinä paketissa mitä toivoit mutta varmasti edessä on paljon hyviä ja onnellisia aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hohhoijaa. Jaaritteletko työhakemuksissa samalla tavalla? Ei ehkä kannattaisi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa on tutkimuksen mukaan 600 000 ihmistä jotka hakevat töitä, ja avoimia työpaikkoja on muutama kymmenen tuhatta, joten on ihan typerää kenenkään syyllistää työtöntä, varsinkin kun itse on hyvällä tuurilla päässyt töihin/saanut pitää työpaikkansa.
Työttömyys ei ole mikään syy vaipua synkkyyteen, työ on vain yksi osa elämää, töitä tehdään sen takia että saataisiin enemmän rahaa elämiseen kuin työttömyyskorvaus, työ ei ole ihmisen mittari. Työelämässä on paljon ihmisiä jotka eivät tee työtään kunnolla ja hyvin, vaan lusmuavat minkä ehtivät kahvihuoneessa ja tupakalla, epäilen että on paljon ihmisiä jotka polttavat vain ja ainoastaan vältelläkseen työntekoa.
Kyllä sinäkin ap pääset vielä töihin, siihen asti, elä elämääsi kaikessa rauhassa, harrasta, ja hae töitä, kuulostele kaikkia tilaisuuksia, mutta älä hermoile, se tulee kun on tullakseen, kuin rakkaus, tai lapsi.
Minä olen ollut suurimman osan aikuisikääni työttömänä koska valmistuin suoraan kortistoon 1992, ainakin kolme kertaa on tullut 500 päivää täyteen, ja silti pääsin reilu vuosi sitten töihin paikkaan johon en olisi edes osannut hakea, työpaikkaan jota ennen minua ei ollut olemassakaan. Kaikki oli sattumaa loppupeleissä että sinne pääsin. Olin lasten kanssa kotona ja sitten 2,5 vuotta työttömänä, eli yhteensä 5,5 vuotta siitä kun edellisen kerran olin töissä, ja silti vielä osasin alkaa työtä tehdä kun annettiin tilaisuus.
Yksi parhaista ketjuista av:n historiassa, lukuun ottamatta paria lyhyttä mollaavaa viestiä.
Tsemppiä meille. Emme Ole huonoja, vaikka meille ei makseta palkkaa. Olkaamme sinnikkäitä älkäämme koskaan kadottako ihmisarvoamme.
T. Yksi miljoonasta työttömästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän ton tunteen. Mieheni menetti hyväpalkkaisen työnsä ja nyt yritetään vain selvitä. On akateeminen ja hänellä pitkä työkokemus eli ikää on liikaa.
Itse olen 50v. ja olen oppinut jotain ihmisistä. Älä puhu työttömyydestäsi ja jos joku puhuu niin luikertele ulos aiheesta.
Me ei puhuta niin saadaan olla rauhassa. Ei tule tyhmiä kommentteja, kun välttelet aihetta.
Lisäksi älä puhu siitä ettei ole rahaa vaikka olisit kuinka tarkkana rahoistasi.
Hae työharjoittelupaikka niin saat työkokemusta vaikka siitä ei palkkaa saa. Ei ihmiset ymmärrä työttämyyttä ja siksi parempi olla hiljaa. Nut meitä työttömiä oon paljon ja lisää tulee.
Ap:lle yksi varteenotettava vinkki työllistymiseen: muuta pääkaupunkiseudulle. Alasi työpaikat ovat siellä. Työllistymismahdollisuudet vastavalmistuneella muualla Suomessa ovat selvästi heikommat.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on tutkimuksen mukaan 600 000 ihmistä jotka hakevat töitä, ja avoimia työpaikkoja on muutama kymmenen tuhatta, joten on ihan typerää kenenkään syyllistää työtöntä, varsinkin kun itse on hyvällä tuurilla päässyt töihin/saanut pitää työpaikkansa.
Työttömyys ei ole mikään syy vaipua synkkyyteen, työ on vain yksi osa elämää, töitä tehdään sen takia että saataisiin enemmän rahaa elämiseen kuin työttömyyskorvaus, työ ei ole ihmisen mittari. Työelämässä on paljon ihmisiä jotka eivät tee työtään kunnolla ja hyvin, vaan lusmuavat minkä ehtivät kahvihuoneessa ja tupakalla, epäilen että on paljon ihmisiä jotka polttavat vain ja ainoastaan vältelläkseen työntekoa.
Kyllä sinäkin ap pääset vielä töihin, siihen asti, elä elämääsi kaikessa rauhassa, harrasta, ja hae töitä, kuulostele kaikkia tilaisuuksia, mutta älä hermoile, se tulee kun on tullakseen, kuin rakkaus, tai lapsi.
Minä olen ollut suurimman osan aikuisikääni työttömänä koska valmistuin suoraan kortistoon 1992, ainakin kolme kertaa on tullut 500 päivää täyteen, ja silti pääsin reilu vuosi sitten töihin paikkaan johon en olisi edes osannut hakea, työpaikkaan jota ennen minua ei ollut olemassakaan. Kaikki oli sattumaa loppupeleissä että sinne pääsin. Olin lasten kanssa kotona ja sitten 2,5 vuotta työttömänä, eli yhteensä 5,5 vuotta siitä kun edellisen kerran olin töissä, ja silti vielä osasin alkaa työtä tehdä kun annettiin tilaisuus.
Hyvää tekstiä tämäkin. Sattumasta on monien kohdalla kyse, oikeassa paikassa olemisesta oikeaan aikaan. Minun hetkeni ei ole ainakaan vielä tullut... Enkä toisaalta minä ansaitse työpaikkaa enemmän kuin muut, on hurjan paljon ihmisiä jotka ovat yhtä epätoivoisia kuin minä. Halu päästä tekemään jotain hyödyllistä on ihan valtavan suuri. Pääsisin taloudellisestikin paremmin jaloilleni. Mutta tätähän kaikki haluavat... Toivottavasti mahdollisimman moni työssä oleva tajuaisi olla onnellinen, vaikka tiedän itsekin että niitä lusmuilijoita on. Minä antaisin ihan kaikkeni, jos joku minut töihin ottaisi :)
ap
Vierailija kirjoitti:
Yksi parhaista ketjuista av:n historiassa, lukuun ottamatta paria lyhyttä mollaavaa viestiä.
Tsemppiä meille. Emme Ole huonoja, vaikka meille ei makseta palkkaa. Olkaamme sinnikkäitä älkäämme koskaan kadottako ihmisarvoamme.
T. Yksi miljoonasta työttömästä
Tsemppiä tosiaan meille! Sinulle, minulle ja kaikille muille. Emme ole yksin :)
ap
Vierailija kirjoitti:
7 ja 13, olen täysin valmis lähtemään kotikaupungistani työn perässä minne vain. Vaikka ulkomaille. En tällä hetkellä tunne lähipiirini taakse jättämistä minkäänlaisena ongelmana, sillä mikään uhraus ei ole liian suuri, jos vain pääsen työelämään kunnolla kiinni. Uudelleenkouluttautuminen on myös mielessä usein, mutta en ole varma mitä olisi järkevää opiskella. En haluaisi käyttää useita vuosia enää koulun penkillä, sillä olen nyt jo mielestäni hieman vanha ollakseni vastavalmistunut... Mielessä kytee muutamia vaihtoehtoja, ja ehkä toteutan vielä jonkun niistä.
ap
Missäpäin Suomea asut? Pienissä kaupungeissa työllistyminen voi olla vaikeaa. Oletko ollut oman alan harjoitteluissa tms. opiskeluaikoina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 ja 13, olen täysin valmis lähtemään kotikaupungistani työn perässä minne vain. Vaikka ulkomaille. En tällä hetkellä tunne lähipiirini taakse jättämistä minkäänlaisena ongelmana, sillä mikään uhraus ei ole liian suuri, jos vain pääsen työelämään kunnolla kiinni. Uudelleenkouluttautuminen on myös mielessä usein, mutta en ole varma mitä olisi järkevää opiskella. En haluaisi käyttää useita vuosia enää koulun penkillä, sillä olen nyt jo mielestäni hieman vanha ollakseni vastavalmistunut... Mielessä kytee muutamia vaihtoehtoja, ja ehkä toteutan vielä jonkun niistä.
ap
Missäpäin Suomea asut? Pienissä kaupungeissa työllistyminen voi olla vaikeaa. Oletko ollut oman alan harjoitteluissa tms. opiskeluaikoina.
Asun tarpeeksi lähellä Helsinkiä, ja vaikken asuisi, niin muuttaisin tarvittaessa. Muuttaisin minne vain. Työharjoitteluja on takana, mutta niiden kautta ei ole uraputki auennut (noissa paikoissa käytetään aina yliopiston harjoittelijoita). Toki olen saanut arvokasta kokemusta, ja suosittelijoita.
ap
Alue: Aihe vapaa
Kannattaako noin huonoluonteisen puolison kanssa olla? Tilanne kun vaan pahenee, ei parane.