Lue keskustelun säännöt.
Miks kukaan ei halua olla mun ystävä..
15.01.2016 |
..tai edes kaveri? Kuuntelen muita, en valita turhasta, en puhu vain itsestäni/korosta itseäni, olen ystävällinen, tavallinen nainen.
Uudet ihmiset jaksaa olla kiinnostuneita musta ehkä tasan kaksi päivää. Musta tuntuu joskus jonkun kans, että saattais synkatakin, mutta sitten toinen lyö luukut kiinni.
Introvertti olen kylläkin. Pitäisikö mun sitten vain aktiivisemmin tyrkätä seuraan? Miten teen sen, kun en luontaisesti osaa (koen olevani riippakivi, vaivaksi..)?
Auttakaa mua :( Olen niin yksinäinen.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Sano poikakaverille että pitää enemmän seuraa.
Olen 40 v. Mulla on mies ja lapsia kyllä. Mutta ei se ole sama asia kuin ystävä(t).
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä asut, minkä ikäinen olet? Mitä harrastat? Millaista yhdessäoloa odottaisit ystäväehdokkaalta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano poikakaverille että pitää enemmän seuraa.
Olen 40 v. Mulla on mies ja lapsia kyllä. Mutta ei se ole sama asia kuin ystävä(t).
T. Ap
Niin kyllä sen tiesinkin jo. Aina te valittajat olette niitä parempiosaisia.
t. oikeasti yksinäinen.
Täällä olisi reipas, katseen kestävä, empaattinen ja jollain tapaa sympaattinen mies jos joku nainen haluaa ystävystyä.
Eronnut 40v. Töissäkin ja mahdollisesti pitempiaikaista seuraakin hakeva jos jotain kiinnostaa?
Mun ei ole vaikea tutustua ihmisiin, ja itse koen että pärjään ryhmissä ihan hyvin. Tai siis tilanteissa joissa on ihmisiä enemmän kuin yksi tai kaksi. Sitä en tiedä, miltä sitten vaikutan ulospäin, mutta joku minussakin on kun en saa pysyvämpiä kaverisuhteita luotua.
*
Mä olen sellainen, ettei mulle helposti kukaan ensin puhu, vaan saan olla rauhassa joka paikassa. Mutta sitten kun puhuu, osaan small talkin nyt ainakin ja yleensä kaikki menee ihan normaalisti. Mutta en vain jää mieleen jote kin?
Yksi hassu juttu omassa elämässä on, että mua ei myöskään juuri koskaan pyydetä edes FB-kaveriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi. Eikö sulla oo ketään lapsuudenystävää jäljellä? Mulla on 2 niin ihanaa ystävää, toinen jo teini ajoilta ja toiseen tutustunut aikuisena.
Itsekin olen ujompi, hiljaisempi ja aika introvertti tyyppi, enkä helposti avaudu tuntemattomille ja ystävyydet syntyvät hyvin hissukseen. En ole ikinä osannut ns. small talkia, en kuvittele että muita kiinnostaisi yhtään mun turhanpäiväset asiat. Olen pohtinut että joku puheliaampi ja rennompi kaveri voi ottaa tuon hiljaisuuden jotenkin loukkauksena, että itse en pitäisi toisesta tai olen jotenkin koppava kun en koko ajan ole hölöttämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko liian kaunis? Naiset ei halua olla itseään kauniimman kaveri.. kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Missä asut, minkä ikäinen olet? Mitä harrastat? Millaista yhdessäoloa odottaisit ystäväehdokkaalta?
Niin pienellä paikkakunnalla, etten kerro tässä. Pohjoisessa Suomessa. Täällä mahdollisuus vain mummojumppaan ja ihan siinä iässä vielä en ole. Ja toisekseen tykkään harrastaa "yksinäisiä juttuja" - lukemista, kirjoittamista, valokuvaamista.
Lähinnä kai sitä kaipaisi jotakuta, jonka kanssa jakaa ajatuksia ja ylipäänsä pohtia elämää. Miehen kanssaolen yrittänyt, mutta ei siitä oikein mitään tule. Aina menee mun tunteiden ja juttujen vähättelyksi.
En kaipaa ketään vierelle 24/7, se vain ahdistaisi. Tarvitsisin ehkä jonkun samanlaisen kuin olen itse. Olen hiljan tutustunut (vähän) sellaiseen kivan oloiseen, mutta tosiaan nuo ensimmäisessä viestissä mainitut asiat. Ensin oltiin hyvin jutussa, todettiin meillä olevan enemmän yhdistäviä kuin erottava tekijöitä ja ominaisuuksia ja yhtäkkiä ei. Jutellaan kyllä kun "pakosta" ollaan samassa tilassa, mutta ei hakeuduta toistemme seuraan muuten. Ehkä siis vain olen kuvitellut, että meillä synkkaisi :( Ehkä kyseinen ihminen on vain perusystävällinen, mutta ei pidä minusta muuten. (Syyllistyn usein yliajattelemiseen kyllä mutta ne pidän ihan omassa päässäni visusti).
T.Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan ole enää ketään. Olen kyllä ekstrovertti. Lyödäänkö päät yhteen ja luodaan virtuaalinen ystävyys spostilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano poikakaverille että pitää enemmän seuraa.
Olen 40 v. Mulla on mies ja lapsia kyllä. Mutta ei se ole sama asia kuin ystävä(t).
T. Ap
Sulla sentään on mies ja lapsiakin, ihmisiä joisen kanssa vietät päivittäin aikaa. Oikeesti yksinäisiä on sellaset, joilla ei oo ketään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oi kun on tullut paljon vastauksia. Kiitos :) Vastaileminen on kyllä tuskaa tästä puhelimesta..
Sille yhdelle miehelle: kiitos, muttei kiinnosta. Kuten sanottua, mulla on oma eikä ole kiinnostusta toisiin tai kolmansiin :) Ystävyyssuhteita en kyllä solmi sukupuolen perusteella, jos sellaisia joskus eteen tarjotaan. Kaikki muut asiat on tärkeämpiä minulle.
Toisaalta vähän helpottaa huomata, ettei ole ainoa, mutta olis silti kiva, kun olisi edes se yksi, jolle voisi laittaa "mitä kuuluu" -viestiä ja joka olis joskus kiinnostunut minunkin kuulumisistani.. :)
Kaunis en todellakaan ole. Se mulle on tehty selväksi jo hyvin nuorena. Mutta onneksi olen oppinut elämään asian kanssa niin ettei se vaivaa mieltä enää joka päivä. Sillä mennään, mitä on annettu.
T. Ap
Ehkä se oma aloitteisuus puuttuu? Pyydä jotain tuttua, mukavan tutntuista kanssasi kahville tms. Tai vaikka kylään. Ihmisiä tapaa oudoissa paikoissa. Naapurikin voi yllättäen olla hyvä ystävä kandidaatti.
Osa ihmisistä on kuitenkin sellaisia, että pitävät ystäviä lähinnä hyödykkeinä. Tai sitten vanhemmalla iällä ei pyritä edes tutustumaan uusiin ihmisiin/ylläpitämään olemassa olevia suhteita, vaan ollaan oman perheen kanssa. Eikö kukaan työkavereista vaikuta potentiaaliselta? Saisitko miestäsi lähtemään kanssasi jonnekkin ns. Ruska retkelle? :-) Onko miehesi kavereilla puolisoita, joista voisit saada ystävän? Osallistu jollekin kansanopiston kurssille, vaikka jokin kieli, kun siellä tehdään paritehtäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano poikakaverille että pitää enemmän seuraa.
Olen 40 v. Mulla on mies ja lapsia kyllä. Mutta ei se ole sama asia kuin ystävä(t).
T. Ap
Sulla sentään on mies ja lapsiakin, ihmisiä joisen kanssa vietät päivittäin aikaa. Oikeesti yksinäisiä on sellaset, joilla ei oo ketään.
Niin. Aina on joku, jolla on asiat huonommin. Joku kuolee syöpään, toinen nälkään. Siksikö en saisi tuntea niin kuin tunnen?
On mullakin ollut omat vaikeuteni, ja on niitä edelleenkin. Jokaisella on ristinsä. Se, tarvitseeko niitä vertailla keskenään, on asia erikseen.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
No voi. Eikö sulla oo ketään lapsuudenystävää jäljellä? Mulla on 2 niin ihanaa ystävää, toinen jo teini ajoilta ja toiseen tutustunut aikuisena.
En mä ainakaan minkään lapsuuden kaverien kanssa ole tekemisissä.
Olen aikuistuttuani muuttunut niin paljon, ettei mitään yhteistä enää löydy.
Kun ei niillä little ponyillakaan enää leikitä..
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se oma aloitteisuus puuttuu? Pyydä jotain tuttua, mukavan tutntuista kanssasi kahville tms. Tai vaikka kylään. Ihmisiä tapaa oudoissa paikoissa. Naapurikin voi yllättäen olla hyvä ystävä kandidaatti.
Osa ihmisistä on kuitenkin sellaisia, että pitävät ystäviä lähinnä hyödykkeinä. Tai sitten vanhemmalla iällä ei pyritä edes tutustumaan uusiin ihmisiin/ylläpitämään olemassa olevia suhteita, vaan ollaan oman perheen kanssa. Eikö kukaan työkavereista vaikuta potentiaaliselta? Saisitko miestäsi lähtemään kanssasi jonnekkin ns. Ruska retkelle? :-) Onko miehesi kavereilla puolisoita, joista voisit saada ystävän? Osallistu jollekin kansanopiston kurssille, vaikka jokin kieli, kun siellä tehdään paritehtäviä.
Tuota omaa aloitteellisuuttani olen pohtinut paljon. Mulla on ehkä se ongelma, etten jotenki "osaa" riittävästi small talkia. Puhun mielummin "oikeista" asioista. Vaikea selittää. Oon vaan tämmöinen outo kai sitten..
Kestän hiljaisuutta seurassa, mun ei tarvitse olla tulkimassa jokaista hiljaista hetkeä pälinällä. Ahdistun herkästi sellaisten ihmisten seurassa, jotka puhuu koko ajan. Ja sitten menen ihan lukkoon, enkä osaa vastailla kuin yksisanaisesti :( Tiedostan kyllä, että se saattaa vaikuttaa tylyltä.. Olen yrittänyt opetella "ekstrovertimmaksi", mutta se menee liian helposti näyttelemiseksi. Tai siltä se tuntuu. Kun en minä ole sellainen.
Jep. Minussa on varmaan pajon vikaa. Mutta yritän tässä pohtia ja keskittyä.
Ja tosiaan kansanopiston kurssit on meilläpäin lähinnä se mummojumppa, kahvipussista käyttöesineiksi ja senioreiden porinapiiri.. :) Naapurit on pääasiassa iältään 60+ ja nuoremmilla on omat tiiviit piirinsä.
T. Ap (joka ei ole ollenkaan vaikea vaikka nää mun viestit nyt tämmöstä valitusta onkin :))
Hirveästi typoja.. mobiili ja nakkisormet :)
T. Ap
Liikaa sivistys sanoja. Sen takia ei kukaan sua varmaan jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan ole enää ketään. Olen kyllä ekstrovertti. Lyödäänkö päät yhteen ja luodaan virtuaalinen ystävyys spostilla?
Olen siis nainen ja myös pohjois-suomesta. Voin luoda anonyymin spostin, jos haluat jutella ja vaihtaa ajatuksia:) Itse kaipaan sitä joka päivä, ja sitten jään jotenki säälittävästi roikkumaan aina niihin, jotka vähänkään jutella mun kanssa.
Sano poikakaverille että pitää enemmän seuraa.