Ootteko huomanneet tämän? Ihmiset jotka uhkailee itsemurhalla, ei sitä oikeasti koskaan tee, ja sitten
taas ne itsaritapaukset, siis joka oikeasti tappaa itsensä, tulee usein kuin salama kirkkaalta taivaalta, ainakin lähipiirille. Itsemurhalla uhkailijat sen sijaan ovat luku sinänsä, usein narsistisesti sairaita yksilöitä, jotka käyttävät tuota uhkailua keinona saada haluamansa lähipiiriltä - huomiota, rahaa tmv.
Tällaisia huomioita mulla vuoden työssäkäynnin jälkeen.. - psyk.sh
Kommentit (63)
Tosi surullista, että aloittajalla on noin väärä kuva asiasta. Itsemurhasta puhuminen voi olla "pelkkä" avunhuuto, mutta myös monet itsemurhan tehneet ovat kertoneet aikomuksistaan ääneen ennen kuin ovat päätyneet lopulliseen ratkaisuunsa.
Voin vaan kuvitella, millaista vahinkoa tuollaiset harhauskomukset aiheuttavat huonokuntoiselle potilaalle. Toivottavasti pidät noi käsitykset omana tietonasi, etkä selitä tollaista potaskaa potilaillesi.
Ammattilaisena sun luulisi erottavan, kuka kertoo aidosti itsetuhoisista ajatuksistaan ja kuoleman toiveistaan, ja milloin taas sitä käytetään jonain "kiristyskeinona".
Itsemurhapuheet on aina syytä ottaa vakavasti. Ihminen saattaa päätyä itsemurhaan vuosienkin jälkeen. (Hietaharju - Nuutila 2012,139.)
Lähde:
Hietaharju, P. - Nuutila, M. 2012. Käytännön mielenterveystyö. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
Ystävä yritti tietääkseni kolmeen kertaan ennenkuin onnistui. Toiseksi viimeisellä kerralla se avautui mulle siitä ja veti purkillisen unilääkkeitä ja jutteli samalla mulle puhelimessa. Onneksi puhui, sain pelastettua sen sillä kertaa. Viimeisellä kerralla en ollut sen kanssa yhteyksissä ja nyt on kaksi lasta ilman isää, moni ihminen ilman rakasta ystävää ja elämänpituinen suru monella :( Ja olen itsekin ollut niin lopussa että olen moista tosissani pohtinut, onneksi olen saanut puhua siitä rehellisesti ihmisten kanssa jotka ei ajattele noin vaan haluavat aidosti auttaa.
Muistan jo 20 vuotta sitten jossain tv:n keskusteluohjelmassa todettin tämä "tieto" täysin vääräksi. Sitkeästi tuosta silti pidetään kiinni.
Olet väärässä ja - ikävä kyllä - valehtelet ammattisi. Uhkailijat tekevät valitettavan usein itsemurhan. Mikäli olisit allalla, niin tietäisit tämän.
Tämä ihminen ei ole psyk.sh. Tai jos on, ja tietäisin kuka, ilmiantaisin työnantajalle. Itsemurhalukuja saatiin laskuun 90-l aikana, kun no näihin puheisiin puututtiin. En ole psyk sh. Mutta arvioin samaa asiaa työssä vkottain. Puhuu tai ei. Oletko ap BDI:n täytättänyt ja sitten potilaasi niin heikkoa luottamusta ilmentänyt, ettei hädässään rastinut kohtaa " tappaisin jos voisin". Anteeksi kettuilu. Opettele hommasi. Ja kanna nyt J-vita hieman vastuuta puheistasi.
En usko enää tähän hokemaan. Kaverini "uhkaili" tosi paljon itsemurhalla ja lopulta sitten toteuttikin sen. Hirtti itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä vaikutat kusipäältä. Kalikka kalahti? Mihin? Jos täällä on meitä empaattisiakin ihmisiä joukossa, niin sekös sinua siis ihmetyttää. Se on kyllä tiedossa että nimenomaan hoitoalalla ne empaattisimmat ihmiset EIVÄT ole. Pahimmat kierot ne siellä on, senhän näkee työpaikkakiusaamistutkimuksistakin.
Kierot? :D
Minä siis olen "kiero". kun tänne tein referaattia pelkistäen ekan työvuoteni "tuloksista", siis nostin esiin aiheen, joka itselläni niin pistävästi nousi esiin?
Tunnen kyllä paljonkin empatiaa, myös näitä "massaitsemurhaajia" kohtaan jotka joka kännissä uhkaa tappaa itsensä jotta läheiset vääntyisi vielä sille yhdelle mutkalle.Silti ne läheiset säälittää vieläkin enemmän. Mutta mun tunteet tai niiden puutehan eivät olleet tän avauksen pointti, vaan kuten kerroin, kokemukseni tästä työstä, ja tämä asia paitsi yllätti myös järkytti. Ja pahoittelut avauksen "koskaan"-sanasta, varmasti on niitäkin jotka uhkaa ja tekee, tämä avaus nyt oli tällainen pelkistys mun ekasta työvuodesta ja siitä, mikä siinä järkytti. Rauhoittukaa, en ole nimillä puhunut kenestäkään, joten voitte ottaa ihan iisisti. ap
Hmp, just niin tyypillinen psykiatrisen puolen sekopää hoitsu. Tapa itsesi niin potilaatkin kiittävät.
Ap ei tosiaankaan vaikuta olevan sairaanhoitaja. Miksi trollaat vakavalla asialla? :(

:D
Kylläpäs olikin kypsä ja aikuismainen vastaus sinulta :)
Valitettavasti en tapa itseäni enkä sillä edes uhkaile, tykkään elämästäni ihan liikaa :)
Ihmetyttää, miksi tämä mun havainto noin jaksaa kuumentaa tunteita? Kuten moneen kertaan kirjoitin, kyse on vain mun kokemuksesta ekan työvuoden ajalta. Jos tässä ei olisi totuudensiemne, miksi meuhkaisitte noin, että jopa toivotte kuolemaani?? :D Nii-iin...niinpä..jostain syystä ei tartte vastata :D ap
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole se, mikä väittää olevansa. Ei mitenkään voi olla.
Ja tunnen ihmisen, joka yritti monesti itsemurhaa lopulta onnistuen.
Millainen säheltäjä pitää olla, jos yrittää tappaa itsensä monesti siinä onnistumatta? Aika aasi saa olla kyllä. Ei se mitään rakettitiedettä ole, saatana!
Vierailija kirjoitti:
Ap ei tosiaankaan vaikuta olevan sairaanhoitaja. Miksi trollaat vakavalla asialla? :(
En trollaa. Olen psyk.sh, kuten kirjoitin, vuosi työelämää takana, ja satoja tavattuja ihmisiä.
Miksi valehtelisin tällaisesta? Ja kuten kerroin, otantani on omat asiakkaani vuoden ajalta, ei mikään ultimaattinen totuus. Enpä arvannut sohaisseeni muurahaispesää tällä havainnolla! ap
Entäs perheellinen henkilö joka on jo parisen vuotta Facebookissa julkisesti uhonnut itsarilla, milloin aseella tehden tai lääkkeillä, muistaa aina tosin laittaa perään silmänisku-hymiöitä. Seuraavana päivänä poistaa tekstit. Some kun on hänen mielestään juurikin paskanjauhantaa varten. Huomionhakuisuutta, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole se, mikä väittää olevansa. Ei mitenkään voi olla.
Ja tunnen ihmisen, joka yritti monesti itsemurhaa lopulta onnistuen.
Millainen säheltäjä pitää olla, jos yrittää tappaa itsensä monesti siinä onnistumatta? Aika aasi saa olla kyllä. Ei se mitään rakettitiedettä ole, saatana!
Näinpä. Tämä jo kertoo "jotain". Kyllähän se nyt saatana henki lähtee jos oikeasti niin haluaa! Mutta ei, kivempi on esiintyä kymmenen kertaa itsaria yrittäneenä uhrina ja kerjätä sääliä. Nyyh nyyh ja niisk niisk. Säälittävää indeed...
Me meuhkaamme siksi, että sinä olet täällä nyt ammattisi edustaja ja latelet mutua. Todella vaarallista ja lyhytnäköistä.
Nyt oikeasti pyydän, jo ihan ammattisi vuoksi, että nojautuisit tieteellisiin tutkimuksiin. Ja jos olet provo, niin miettisit, onko tästä aiheesta viisasta trollailla.
Hei ap. Olen saman alan työntekijä, mutta havaintosi on tutkimustiedon vastaista, kuten aiemmat kommentoineetkin. On aika surkea ajatus että työssä olet kohdannut vuodessa useampia itsensä tappaneita, joita ei ole osannut arvioida suicidi-riskissä oikein. Mutta mutu on mutua. Nyt jos olet fiksu, kurkkaapa noita vinkkejä lukemisesta, potilassuhteen rakentumisesta ja mieti, oletko liian haastavassa työssä suhteessa osaamiseen, jolloin vaadi koulutusta ja hyvää työnohjausta.

En latele mitään mutua, vaan sadannen kerran: OMAN EKAN VUODEN TYÖKOKEMUKSENI YHTEENVEDON. Se ei ole tieteellistä tutkimusta, se ei ole mutua, vaan se on juuri sitä mitä minä sanon. Miksi tämä on niin vaikea teidän hyväksyä?? ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei ole se, mikä väittää olevansa. Ei mitenkään voi olla.
Ja tunnen ihmisen, joka yritti monesti itsemurhaa lopulta onnistuen.
Millainen säheltäjä pitää olla, jos yrittää tappaa itsensä monesti siinä onnistumatta? Aika aasi saa olla kyllä. Ei se mitään rakettitiedettä ole, saatana!
Näinpä. Tämä jo kertoo "jotain". Kyllähän se nyt saatana henki lähtee jos oikeasti niin haluaa! Mutta ei, kivempi on esiintyä kymmenen kertaa itsaria yrittäneenä uhrina ja kerjätä sääliä. Nyyh nyyh ja niisk niisk. Säälittävää indeed...
Oletteko koskaan yrittäneet tappaa itseänne? Vaikkapa lääkkeillä? Tiedätkö mitä lääkkeitä käyttää ja paljonko? Mistä saat lääkkeet? Tiedätkö mitä tuntuu, kun koko kroppa panee vastaan sellaisella voimalla, että et ole koskaan voinut edes kuvitella? Oksentaa lääkkeet vaikka yrittää ettei. Kroppa sanoo aivoille, että mieti vielä. Sama, jos viiltää itseään ja veri alkaa täyttää kylpyammeen. Elimistö ja kaikki itsessä taistelee mieltä vastaan - ja monesti voittaa. Kunnes...
Moni ei halua traumatisoida junankuljettajia ja matkustajia menemällä junan alle. Korkealta hypätessä voi jäädä henkiin. Hukuttautuessa voi päätyä semivihanneksena hoitokotiin huojumaan. Aseita ei noin vain saa.
Vierailija kirjoitti:
Hei ap. Olen saman alan työntekijä, mutta havaintosi on tutkimustiedon vastaista, kuten aiemmat kommentoineetkin. On aika surkea ajatus että työssä olet kohdannut vuodessa useampia itsensä tappaneita, joita ei ole osannut arvioida suicidi-riskissä oikein. Mutta mutu on mutua. Nyt jos olet fiksu, kurkkaapa noita vinkkejä lukemisesta, potilassuhteen rakentumisesta ja mieti, oletko liian haastavassa työssä suhteessa osaamiseen, jolloin vaadi koulutusta ja hyvää työnohjausta.
Säästä ylimielisyytesi. Mun työssä kohtaamani tapaukset ovat suurilta osin omaisia, kuten kirjoitin - omaisia, joiden läheiset kiristää itsemurhalla. Mietipä sinä ihan itse, oletko oikeassa ammatissa, jos luetun ymmärtämisesi on tuota tasoa. Jaa että vain itsarin tehneet lasketaan? Sairasta. ap