Luovutin miehen lapsen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitipuolen osa on niin epäkiitollinen. Peset pyykit, laitat ruuat, autat läksyissä, kuuntelet murheet, järjestät syntymäpäivät... ja palkaksi saat vain arvostelua ja haukkumista. Näin meni ainakin omalla kohdallani.

No miksi alatte tuohon? On lapsen isän tehtävä hoitaa nuo asiat, ei isän uuden kumppanin. Ymmärrän, että välillä tekee lapselle voileivän tms mutta tuota, että otetaan lapsen isältä se vanhemman rooli en ymmärrä.

No mun mies ei ainakaan välitä niin huolehtia asioista, esim. ruoka-aika olisi joka päivä eri aikaan, jos minä en sitä huolehtisi. Ehdotin myös miehelle, että muutettais yhteen vasta sitten kun hänen lapsensa ovat isompia, mutta hän ei halunnut edes harkita sitä vaihtoehtoa.

Eli sinä paapot miestä? Mies ei viitsi huolehtia lapsistaan niin sinä teet sen? En voi ymmärtää. Eihän tuolla tavalla miehen ja lasten suhde ikinä kehity kunnolliseksi eikä mies opi koskaan ottamaan lapsista vastuuta.

No mies on sellanen vapaa sielu luonteeltaan. Ja en oikein usko, että muuttuu hirveesti, kun ikääkin on jo yli 40 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitipuolen osa on niin epäkiitollinen. Peset pyykit, laitat ruuat, autat läksyissä, kuuntelet murheet, järjestät syntymäpäivät... ja palkaksi saat vain arvostelua ja haukkumista. Näin meni ainakin omalla kohdallani.

No miksi alatte tuohon? On lapsen isän tehtävä hoitaa nuo asiat, ei isän uuden kumppanin. Ymmärrän, että välillä tekee lapselle voileivän tms mutta tuota, että otetaan lapsen isältä se vanhemman rooli en ymmärrä.

No mun mies ei ainakaan välitä niin huolehtia asioista, esim. ruoka-aika olisi joka päivä eri aikaan, jos minä en sitä huolehtisi. Ehdotin myös miehelle, että muutettais yhteen vasta sitten kun hänen lapsensa ovat isompia, mutta hän ei halunnut edes harkita sitä vaihtoehtoa.

Eli sinä paapot miestä? Mies ei viitsi huolehtia lapsistaan niin sinä teet sen? En voi ymmärtää. Eihän tuolla tavalla miehen ja lasten suhde ikinä kehity kunnolliseksi eikä mies opi koskaan ottamaan lapsista vastuuta.

No mies on sellanen vapaa sielu luonteeltaan. Ja en oikein usko, että muuttuu hirveesti, kun ikääkin on jo yli 40 v.

Selityksen makua. Kai ne lapset oireilevat ja kiukuttelevat, kun haluaisivat viettää aikaa isän kanssa ja kokea, että isä huolehtisi heistä. Se osoittaa konkreettisesti välittämistä. Sinuna passittaisin miehen perheneuvolaan keskustelemaan asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan hoidin häntä paljon, lapsi oli joka toisen viikon kanssani sanalla kun hoidin omia lapsiani kotona. Nykyään lapsi on jo koulussa ja minä työelämässä, joten väkisinkin tulee vietettyä vähemmän aikaa yhdessä.

Ennen luin lapselle, leivottiin, ulkoiltiin, käytiin puistoissa ja touhuttiin kaikkea mahdollista mitä nyt yleensäkään lapsen kanssa tehdään. Tämä tuntui luontevalta ja mukavalta.

Nykyään tilanne on toinen. Kun lapsi tulee isälleen, niin pesen kyllä pyykit ja teen ruoat lapselle samalla kuin muillekin. Syy tähän on se, että lapsi omien sanojensa mukaan vihaa minua ja meidän kotia, vihaa sisaruksiaan. Kiukuttelee ja on kiittämätön kaikesta. Ei enää kauheasti huvita tehdä mitään yhdessä lapsen kanssa ja lapsi on myös itse sitä mieltä, että ei halua kanssani mihinkään lähteä. Tuntuu hullulta, sillä ennen asiat olivat täysin toisin. Lapsen äidin kanssa on ollut aina hankalaa, mutta erityisesti pari viimeistä vuotta. En tiedä kumpuaako tämä protestointi lapsen osalta sieltä, vai missä vika on. Joka tapauksessa olen tehnyt sen päätöksen, etten väkisin hänen kanssaan mitään tee, siitä ei tule kuin paha mieli kaikille. Kesän yhteinen lomamatka kieltämättä ahdistaa jo nyt, jos yksi on siellä naama kurtussa koko ajan.

Lasta selkeästi aivopestään sinus vastaan. Minä lopettaisin kaikki palvelut sinuna.

En tiedä aivopesusta, mutta ainakin luullakseni osa lapsen jutuista on lähtöisin jonkun muun suusta. Olen mm. ruma, läskimpi kuin äiti, ruoka on aina pahaa, lapselle ostamani vaatteet on huonoja ja niin edelleen, jouluna lapsi ei saanut mielestään mitään kivaa (sai kuitenkin toivomansa lahjat). Välillä sieltä tulee esiin se "vanha ja tuttu" lapsi, esimerkiksi lapsi satuttaa itsensä ja sanoo itkua pidättäen, että ei sattunut (sattui varmasti ). Sanoin silloin lapselle, että aikuiset on sitä varten, että jos sattuu, niin silloin aikuiset lohduttaa. Tilanne päättyi niin, että lapsi tuli lopulta syliini ja itki. Vaikka tilanne oli ikävä ja sattui, niin se oli kuitenkin hyvä hetki meille.

Täytyy puhua miehen kanssa ja ehdottaa tätä heidän yhteistä aikaansa enemmän, jospa tilanne sillä helpottuisi.

Ap

Meillä on tismalleen sama tilanne ap. Tämä voisi olla minun kynästäni sillä erotuksella ettei ole yhteisiä lapsia - eikä mulla itseasiassa lainkaan omia lapsia. Miehellä on 2 lasta, joista toinen 15v poika ja toinen 8v tyttö. Ja tämä tyttö on käynyt aivan mahdottomaksi. Pojan kanssa ollaan todella, todella läheisiä ja vietetään paljon aikaa thdessä. Kuten ennen tytönkin. Vaan tyttö päätti ekaluokan alkamisen jälkeen että minä olen "täys p*ska" ja kaikin tavoin äitiä huonompi. Äiti on pidempi (mua 20cm lyhyempi?), mä en ole aikuinen (koska mulla ei ole lapsia), äiti on kauniimpi, äiti on fiksumpi, äitin työ on paras ja mun on turhaa, meillä on ruma koti, hänellä on ruma huone, kaikki on tylsää ja mitään ei voida tehdä ilman että tämä yksi vetää hirveää showta. Ja vetää ihan turhasta. Nykyään tuo temppuilu on mennyt niin yli että meidän on oikeasti pitänyt jättää tyttö pitkään suunnitellulta reissulta äidilleen ja lähteä pojan kanssa kolmisin. Yhden kerran olen lapselle joutunut ääntäni (en usko huutamisesn) jopa korottamaan, sillä hän löi minua, nyrkillä niin kovasti että meni silmä mustaksi. sen kerran jälkeen lapsi rauhoittui jopa pariksi päiväksi, kunnes aloitti uudelleen.

Äidille tietysti oli sanottu että minä huudan aina kuin vähäjärkinen, onneksi lapsen isä ja veli sitten puolustivat minua.

Lapsi vaan vihaa mua, vaikka aiemmin oltiin kuin paita ja peppu. Mies sanoi että odotan lapselta liikoja (käytöksen suhteen). Joo, odotan että 8v tietää ettei ketään lyödä.

Yksi mitä lapsi on myös tehnyt on se, että hän jättää ninut täysin huomiotta. Eli kun sanon että nyt vessan kautta pukemaan niin lapsi vaan jatkaa puuhiaan. On kuin minua ei olisikaan. Kun isä tulee niin lapsi saattaa katsoa minua silmiin ja sanoa jotain kyllä isi -juttuja. Isä ei tätä huomaa, eikä näe ongelmaa.

Olen antanut täysin periksi lapsen kanssa, tehkööt perkele mitä lystää mutta niin teen minäkin. Lapsi on tottunut tulemaan mulle aina kun on jotain vailla, mutta oikeasti, nyt olen alkanut sanomaan että pyydä isältä. Ei kiitti enää mulle.

Olen muutamaan otteeseen järjestänyt itselleni muuta kun lapset ovat olleet meillä, ja miehen mukaan tämä nuorempi itkee koko sen ajan ikävää. Ja tavallaan tiedän että lapsi välittää minusta ja minä hänestä mutta mä en enää jaksa tota temppuilua ja manipulointia.

Lisäksi mua pelottaa että lapsella on ihan oikeasti ongelmia mutta isä ja äiti ei halua puuttua/nähdä. Lapsi on jäänyt useampaan otteeseen kiinni esim lemmikkikoiran potkimisesta ja kiusaamisesta, pikkusiskonsa hakkaamisesta, on repinyt päät irti kaikilta barbeiltaan ja yrittänyt syöttää niitä koiralle. Voi olla että liiottelen tätä mielessäni, mutta jotenkin näen hänessä niin pelottavia piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on tismalleen sama tilanne ap. Tämä voisi olla minun kynästäni sillä erotuksella ettei ole yhteisiä lapsia - eikä mulla itseasiassa lainkaan omia lapsia. Miehellä on 2 lasta, joista toinen 15v poika ja toinen 8v tyttö. Ja tämä tyttö on käynyt aivan mahdottomaksi. Pojan kanssa ollaan todella, todella läheisiä ja vietetään paljon aikaa thdessä. Kuten ennen tytönkin. Vaan tyttö päätti ekaluokan alkamisen jälkeen että minä olen "täys p*ska" ja kaikin tavoin äitiä huonompi. Äiti on pidempi (mua 20cm lyhyempi?), mä en ole aikuinen (koska mulla ei ole lapsia), äiti on kauniimpi, äiti on fiksumpi, äitin työ on paras ja mun on turhaa, meillä on ruma koti, hänellä on ruma huone, kaikki on tylsää ja mitään ei voida tehdä ilman että tämä yksi vetää hirveää showta. Ja vetää ihan turhasta. Nykyään tuo temppuilu on mennyt niin yli että meidän on oikeasti pitänyt jättää tyttö pitkään suunnitellulta reissulta äidilleen ja lähteä pojan kanssa kolmisin. Yhden kerran olen lapselle joutunut ääntäni (en usko huutamisesn) jopa korottamaan, sillä hän löi minua, nyrkillä niin kovasti että meni silmä mustaksi. sen kerran jälkeen lapsi rauhoittui jopa pariksi päiväksi, kunnes aloitti uudelleen.

Äidille tietysti oli sanottu että minä huudan aina kuin vähäjärkinen, onneksi lapsen isä ja veli sitten puolustivat minua.

Lapsi vaan vihaa mua, vaikka aiemmin oltiin kuin paita ja peppu. Mies sanoi että odotan lapselta liikoja (käytöksen suhteen). Joo, odotan että 8v tietää ettei ketään lyödä.

Yksi mitä lapsi on myös tehnyt on se, että hän jättää ninut täysin huomiotta. Eli kun sanon että nyt vessan kautta pukemaan niin lapsi vaan jatkaa puuhiaan. On kuin minua ei olisikaan. Kun isä tulee niin lapsi saattaa katsoa minua silmiin ja sanoa jotain kyllä isi -juttuja. Isä ei tätä huomaa, eikä näe ongelmaa.

Olen antanut täysin periksi lapsen kanssa, tehkööt perkele mitä lystää mutta niin teen minäkin. Lapsi on tottunut tulemaan mulle aina kun on jotain vailla, mutta oikeasti, nyt olen alkanut sanomaan että pyydä isältä. Ei kiitti enää mulle.

Olen muutamaan otteeseen järjestänyt itselleni muuta kun lapset ovat olleet meillä, ja miehen mukaan tämä nuorempi itkee koko sen ajan ikävää. Ja tavallaan tiedän että lapsi välittää minusta ja minä hänestä mutta mä en enää jaksa tota temppuilua ja manipulointia.

Lisäksi mua pelottaa että lapsella on ihan oikeasti ongelmia mutta isä ja äiti ei halua puuttua/nähdä. Lapsi on jäänyt useampaan otteeseen kiinni esim lemmikkikoiran potkimisesta ja kiusaamisesta, pikkusiskonsa hakkaamisesta, on repinyt päät irti kaikilta barbeiltaan ja yrittänyt syöttää niitä koiralle. Voi olla että liiottelen tätä mielessäni, mutta jotenkin näen hänessä niin pelottavia piirteitä.

Ai kamala mikä tilanne teillä :( Pelkään että meilläkin on tilanne menossa samaan suuntaan. Miehen lapsi esimerkiksi rikkoo kaikki lelunsa, koska ei tykkää niistä. Koska olet tuossa tilanteessa näet lapsen ns ulkopuolisen silmin, niin se voi olla nimenomaan se rehellinen totuus lapsesta. Vanhemmat eivät välttämättä näe sitä lapsen oireilua ja sinä joudut siinä sitten syypääksi jos suusi avaat tilanteesta.

Ap

Meillä kans lasten isä ilmeisesti ummistaa silmänsä lasten vaikeuksilta. Itse näen ja kuulen miten he oireilevat, enkä sitä ihmettelekään. Minua ennen heillä on kuitenkin kokemus siitä kuinka äiti hylkäsi ja sen jälkeen äitipuolikin hylkäsi. Tuntuu, että he suorastaan eivät osaa muuta kuin puolustautua ja "taistella" minua (ja muitakin aikuisia) vastaan. Häpeävät kovasti herkempiä tunteitaan ja yrittävät olla kovia ja hykkääviä. Jos isälleen puhun näistä asioista niin se kuulemma vaan kuuluu ikään jne.

Vierailija kirjoitti:

Meillä kans lasten isä ilmeisesti ummistaa silmänsä lasten vaikeuksilta. Itse näen ja kuulen miten he oireilevat, enkä sitä ihmettelekään. Minua ennen heillä on kuitenkin kokemus siitä kuinka äiti hylkäsi ja sen jälkeen äitipuolikin hylkäsi. Tuntuu, että he suorastaan eivät osaa muuta kuin puolustautua ja "taistella" minua (ja muitakin aikuisia) vastaan. Häpeävät kovasti herkempiä tunteitaan ja yrittävät olla kovia ja hykkääviä. Jos isälleen puhun näistä asioista niin se kuulemma vaan kuuluu ikään jne.

Mistähän tämä ns puolustautuminen johtuu? Meillä on välillä tosi vaikeita tilanteita, kun lapsi saa niin pahan mielen sisaruksilleen, että osa täällä itkee monta päivää niitä asioita mitä on sanottu. Olemme yrittäneet saada lapsen ymmärtämään, ettei toisia voi loukata ja suustaan päästää sellaisia asioita, että toisille tulee paha mieli. Aikuisena pystyy nuo asiat vielä nielemään, mutta lasten pahaa mieltä on vaikea katsoa ja saada heitä ymmärtämään näitä purkauksia.

Ap

Mitä tänne kuuluu?