Avioliitosta eronnut! Rehellinen syy, miksi erositte?

Vierailija kirjoitti:

Apua, minulla tulee tätä ketjua lukiessa mieleen, että taitaa olla parasta erota miehestäni kun jossain odottaa se sielunkumppani ja todellinen rakkaus. Rakastan miestäni, mutta me kyllä riidellään, tapellaan, ollaan eri mieltä ja seksissäkin saattaa olla pitkiä taukoja. Mistä sen tietää milloin kannattaa erota? Hirveä ajatus, että tajuaisinkin 20v liiton (nyt yhdessä 12v) jälkeen, että tämä ei todellakaan ollut sitä oikeaa rakkautta. Mistä erottaa lapsiperhe-elämästä johtuvan väsymyksen aiheuttaman tunteiden väliaikaisen hiipumisen oikeasti huonosta parisuhteesta? 

Kyllä sen erottaa, usko pois. Se on vähän sama juttu kuin lapsiluvun kanssa; sen tietää kun se on täys. Ei voi etukäteen sanoa onko määrä 1, 2, 3 vai 9 lasta, mutta kun raja on tullut vastaan, sen tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.

Mutta meillä on halu yrittää ja halu olla yhdessä, olemme sitoutuneet toisiimme. Silloin ei voi vain tulla yhtäkkiä kotiin ja ilmoittaa, että haluaa eron. Ennen tuota yhtäkkistä ilmoitusta on ollut varmasti ongelmia, joihin olisi pitänyt jo puuttua. Ei kukaan onnellisesti naimisissa oleva tule työpäivän jälkeen kotiin ja kerro rakastuneensa kollegaan. 

Meillä puututaan ongelmiin, kun niitä tulee, ettei "kasveta erilleen" tai "löydetty sitä oikeaa rakkautta muualta".

Voi luoja kuinka naiivia. Juuri noin se kyllä usein tapahtuu: toinen tulee kotiin ja sanoo että en halua enää jatkaa. Ei läheskään kaikissa erotapauksissa ole mitään suuria näkyviä ongelmia. Toinen on voinut miettiä jo pitkään, ettei ole onnellinen, tai rakastuu just siihen kollegaan yhtäkkiä. Olet hyvin hyvin sinisilmäinen ja lapsellinen, jos kuvittelet ettei sinulle voisi käydä niin. Voit päättää omasta puolestasi, että et "kasva erilleen" tai selvität kaiken mitä eteen tulee, mutta miehesi puolesta et voi päättää. Et voi tietää mitä hän tuntee, ja miten hän asiat kokee.

En ole sanonut, etteikö minulle tai meille voisi käydä huonosti. Mutta me teemme töitä parisuhteemme eteen. Me vietämme aikaa yhdessä ja tiedostamme, ettei koko ajan voi olla kivaa ja hauskaa. Välillä arki on ihan hirveää, eikä toista haluaisi nähdä ollenkaan. Välillä tuntuu, että ollaan sellaisessa suossa, ettei siitä enää nousta. Mutta aina on noustu, koska me haluamme sitä. Puhumme suoraan. Jopa niin suoraan, että se saattaa satuttaa. Meistä kumpikin on ollut ihastunut toiseen, yllätys-yllätys silloin kun meillä oli pieniä lapsia. Pikkulapsiarki tuntui niin hirveältä, että etsimme iloa elämään kaikesta muusta paitsi toisistamme ja perheestä. Mutta koska me haluamme olla yhdessä, me puhuimme asiasta, riitelimme, pyysimme anteeksi ja päätimme jatkaa. Mutta painotan, ettei kumpikaan tehnyt ihastumisen tunteelleen mitään, pettämistä oli vain ajatuksissa. Fyysistä pettämistä en todennäköisesti pystyisi antamaan anteeksi.

Me olemme kokeneet paljon ja paljon on vielä edessä. Mutta aika paljon pitäisi tapahtua, että eroaisimme.

ap

Anteeksi  mutta mun korviin/silmiin sun liittosi kuulostaa kamalalta. Huudetaan pää punaisena ja loukataan toista - tuo jos mikä syö liittoa sisältäpäin. Eikä se näy heti vaan nuo loukkaukset kerääntyy toisen sisälle ja jonain päivänä vain mitta on täysi!

Nykyisessä avioliitossani en ole koskaan loukannut miestäni sanallisesti (en tosin edellisessäkään) eikä hän minua. Saatamme joskus harvoin riidellä mutta aina asiasta, emme mene ikinä henkilökohtaisuuksiin. Se olisi mun mielestä pahinta mitä toiselle voi tehdä - sanallista väkivaltaa!

Hyvässä liitossa voi olla kivaa ja hyvää suurimman osan ajasta - silloin kun arvostetaan ja rakastetaan toista ehdoitta. Kun yhdessäolo ja tekeminen on saumatonta, ollaan toistensa parhaat kumppanit ja ystävät. Puhutaan paljon ja ollaan herkkiä toistemme tunnetiloille. Onneksi huonot päivät tulee eri aikaan, toinen jaksaa sparrata toisen niiden yli:) Ihastumisia on ollut vuosien mittaan kummallakin, kriisejä käyty läpi (ei pettämistä) ja niistä selvitty toteamalla ettei vaihtamalla parane kun on hyvän löytänyt.

Vaikka tämä 2. liittoni onkin mulle täydellinen en silti arvostele ketään joka eroaa - itsekin sen kokeneena. Kukaan ei lähde hyvästä liitosta syyttä.

11

143 jatkaa:

En pidä hetkeäkään tätä hyvää nykyistä liittoa itsestäänselvyytenä, 100% varmuutta ikuisuudesta ei ole.

Vaikka tahdon ja tahdomme joka päivä tehdä tästä parhaan mahdollisen en oikeasti pääse toisen pään sisään. En tiedä mitä hän oikeasti ajattelee. On niin helppo sanoa: kyllä  rakas ja todellisuudessa miettiä että jaa - taas jouduin tekemään kompromissin, luopumaan itsestäni/haaveistani/tarpeistani, entä jos..., olipas tuo ihana... haluaisin sittenkin...

Puolen vuoden avioliiton jälkeen sain selville että miehellä oli jonkinlaisia suhteita toisiin miehiin. Annoin anteeksi aluksi mutta parin vuoden jälkeen huomasin etten voinut sietää koko ukkoa ja halusin eron. Jostain syystä mies halusi jatkaa mutta en suostunut.

Onneksi ei tullut koskaan lapsia. Nyt on uusi mies ja jälkikasvua tulossa. Hyvä näin.

Vuosia jatkunut riitely ja henkinen väkivalta.molemmilla paha olla. Minut se johti liialliseen työntekoon ja miehen toisen naisen syliin. Ei suostunut lopettamaan rinnakkaissuhdetta joten minä lähdin. Toiset naiset olleet mukana kuvioissa jo vuosia ilman että tajusin.

Pahaksi äitynyt alkoholismi. Ja ei, mies ei ollut juoppo tavatessamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä valassa ei kysytä "rakastatko sinä" vaan "tahdotko rakastaa" ja lupa tehdään aviopuolisolle sekä Jumalalle. Itse olen ateisti enkä kaipaa jumalaa mun suhteisiin mutta voin kuvitella että jotkut kovasti uskovat ottavat tuon niin tosissaan että eivät eroa vaikka suhteessa olisi mitä pettämistä, väkivaltaa tai alistamista tahansa. 

No itse asiassa monet uskonoppineet on Raamatun perusteella sitä mieltä, että avioliittolupaus raukeaa, jos toinen osapuoli pettää tai on väkivaltainen. Silloin petetty osapuoli on vapaa menemään uudestaan naimisiin, pettäjä ei olisi.

Mielenkiintoista. Missäs siinä teidän raamatussanne näin sanotaan?

Matteuksen evankeliumissa:

Varsin paljon päänvaivaa on aiheuttanut Matteuksen tallettama muoto Jeesuksen opetuksesta luvussa 19 (jakeet 3-12):

3. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" 4. Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5. Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." 7. Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" 8. Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. 9. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* 10. Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11. Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."

Kaikki muu on kirjoitettu niin kuin Markuksella, mutta lisätty on – kuten jo Matt. 5:31-32 – sanat ”muun syyn kuin haureuden tähden”.

Enpä jaksaisi näitä jaarituksia täällä. Tulee niin exän raamatulla päähän lyömiset mieleen.

Enpä minäkään tänne muuten viitsi Raamatun kohtia kirjoittaa, mutta ajattelin nyt kuitenkin vastata, kun kerran kysyttiin. Näitä asioita, kun pitää itse haluta, kukaan ei voi toista pakottaa uskomaan tai avaamaan uskon asioille sydäntään.

Eron syyt ovat usein sen verran arkaluonteisia että niitä ei kerrota.

Veljeni erotessa kumpikin vakuutti että eroon ei liity kolmansia osapuolia, mutta paskapuhettahan se oli. Vuosia myöhemmin kumpikin tunnusti että vieraissa oli käyty sekä puolin että toisin ja siitähän se ero sitten lopulta  tuli. Tai ehkä niin päin että monet muut asiast oli pielessä jo ennen vieraisiin ryhtymistä, mutta uskottumuus on usein sellainen asia, jonka kanssa ei enää voida elää yhdessä.

Eiköhän uskottomuus ja väkivaisuus ole ehdottomasti syiden kärjessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolet avioliitoista päättyy eroon

Ja puolet ei pääty

Tuo on tämänhetkinen tilasto. Ja tuossa tilastossa ovat mukana vielä ne elossa olevat avioparit, jotka ovat menneet naimisiin ennen 70-lukua periaatteella, että vain kuolema erottaa. Kun heidän lapsensa ovat samassa iässä kuin  he nyt, tilasto voi ollakin jo aivan erilainen.

Ja sarjaeroajat vääristävät tilastoja ikävästi, mm. Nykäsen Matti ja muut kaltaisensa.

Aivan totta.

Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto missä ei katsottaisi kuinka moni avioliitto päätyy eroon vaan kuinka moni naimisiin ennyt ihminen. Mitä luulette, olisiko prosentti yli vai alle 50? Onko kukaan av-mamma törmännyt tällaiseen tilastoon?

Eiköhän tuollainen tilasto löydy jos vähän aikaa kaivelee netissä.

Kynnys erota on pienempi seuraavissa avioliisoissa ja ne jäävät lyhyemmiksi kuin ensimäiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puolet avioliitoista päättyy eroon

Ja puolet ei pääty

Tuo on tämänhetkinen tilasto. Ja tuossa tilastossa ovat mukana vielä ne elossa olevat avioparit, jotka ovat menneet naimisiin ennen 70-lukua periaatteella, että vain kuolema erottaa. Kun heidän lapsensa ovat samassa iässä kuin  he nyt, tilasto voi ollakin jo aivan erilainen.

Ja sarjaeroajat vääristävät tilastoja ikävästi, mm. Nykäsen Matti ja muut kaltaisensa.

Aivan totta.

Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto missä ei katsottaisi kuinka moni avioliitto päätyy eroon vaan kuinka moni naimisiin ennyt ihminen. Mitä luulette, olisiko prosentti yli vai alle 50? Onko kukaan av-mamma törmännyt tällaiseen tilastoon?

Eiköhän tuollainen tilasto löydy jos vähän aikaa kaivelee netissä.

Kynnys erota on pienempi seuraavissa avioliisoissa ja ne jäävät lyhyemmiksi kuin ensimäiset.

Tai sitten ei. Mulla eka 14v ja tämä toinen "vasta" 20v. Pari ystävää joilla sama tilanne - eka liitto reilu 10v ja toinen jo yli 20v eikä loppua näy:)

Ei väkivalta ole yleisin syy eroon. Väkivaltaisista suhteista itseasiassa erotaan harvemmin kuin väkivallattomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.

Jos kummallakin on tahtoa selvitä karikoista, niin uskon, että voisi olla mahdollista. Tahdon asia. Ei pidä olla liikaa tunteiden vietävänä vaan päättää sitoutua.

Mutta sitten, jos taustalla pettämistä tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niin ei kannata enää.

Tässä on se avain asia, kummallakin. Koskaan et voi olla varma, että sillä toisella on se tahro aina. Et vaikka olisi puhuttu mitä. Mun ensimmäinen suhde päättyi miehen pettämiseen ja siihen, että hän halusi jatkaa elämäänsä sen henkilön kanssa, jonka kanssa petti. 15 vuoden suhde päättyi noin vain. Mikään puhuminen, keskustelu, mikään ei auttanut.

Nyt olen ollut uudessa suhteessa pian 16 vuotta, silti en naiivisti kuvittele, että toinen ei voisi jättää, että kaikista erimielisyyksistä voisi selvitä keskustelun tai terapian avulla. Sinne terapiaankaan kun ei aina puolisoa saa.

Niin minäkin kuvittelin eksän kanssa, että meillä kummallakin on halu selvitä kaikkien esteiden yli. Avioeropaperin voi kuitenkin jättää yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.

Ei minulle tarvitse mitään todistella. 

Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna. 

En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia? 

ap

Tämä kommentti,että et ymmärrä, miten joku voi sanoa eron syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan, jos toinen katsoo telkkaria, paljastaa sen ,että et ymmärrä mitä tämä ihminen tarkoittaa. Tässä ei ole kyse yksin siitä tv katselusta, vaan kaikesta mitä teet. Olet siis kokoajan varpaillasi ja kontrolloit omia ja toisen tekemisiä, peloissasi siitä , millon toinen suuttuu. Et niinsanotusti voi "hengittää vapaasti" kotonasi. Olet kokoajan valmiustilassa. Tämä on kyllä ihan järkisyy erota. Miksi pitäisi pilata elämänsä näin kun ei ole pakko?  Jos täytyy koko ajan elää "pelossa", ei sellainen suhde toimi.  Ja jos toinen loukkaantuu jo siitä,että katsot sitä tv:tä, niin onko se normaalin ihmisen toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olette vain parempia ihmisiä kuin ne muut, eronneet. Sitähän sä kysyit?

Ei olla, enkä mielestäni sitä sanonut. Ihmettelen vain sitä, että itselläni pitäisi olla joku todella iso syy, jotta eroaisin. Uskottomuus tai väkivalta tai jotain sellaista. En minä pelkän riitelemisen takia eroaisi. 

Mietin, millaisia ylitsepääsemättömiä vaikeuksia noilla eronneilla lähipiirin ihmisillä on ollut, ettei niistä ole päästy yli tai yhteiseen ymmärrykseen, vaan on pitänyt erota. Kuitenkin yli puolet ovat eronneet niistä, jotka ovat menneet meidän jälkeen naimisiin.

ap

Suurimman osan erojen taustalla varmaan onkin ollut "uskottomuutta tai väkivaltaa tai jotain sellaista", niin kuin itsekin toteat, mutta niitä syitä ei vaan yleensä kerrota julkisuuteen. Sen verran kipeistä asioista on kyse, eikä eropäätös varmasti ole ollut helppo, jos liitto on ulkopuolisen silmissä ollut ongelmaton. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.

Jos kummallakin on tahtoa selvitä karikoista, niin uskon, että voisi olla mahdollista. Tahdon asia. Ei pidä olla liikaa tunteiden vietävänä vaan päättää sitoutua.

Mutta sitten, jos taustalla pettämistä tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niin ei kannata enää.

Tässä on se avain asia, kummallakin. Koskaan et voi olla varma, että sillä toisella on se tahro aina. Et vaikka olisi puhuttu mitä. Mun ensimmäinen suhde päättyi miehen pettämiseen ja siihen, että hän halusi jatkaa elämäänsä sen henkilön kanssa, jonka kanssa petti. 15 vuoden suhde päättyi noin vain. Mikään puhuminen, keskustelu, mikään ei auttanut.

Nyt olen ollut uudessa suhteessa pian 16 vuotta, silti en naiivisti kuvittele, että toinen ei voisi jättää, että kaikista erimielisyyksistä voisi selvitä keskustelun tai terapian avulla. Sinne terapiaankaan kun ei aina puolisoa saa.

Niin minäkin kuvittelin eksän kanssa, että meillä kummallakin on halu selvitä kaikkien esteiden yli. Avioeropaperin voi kuitenkin jättää yksin.

Juuri näin. Mikään ei riitä mitä minä teen, jos toisella ei ole tahtoa.

Minunkin mies petti 20 v jälkeen (vastasin jo ketjun alussa). Minä olisin mennyt vaikka mihin terapiaan, mutta jos toinen ei hakua niin ei siinä ole mitään tehtävissä. Ja loppuen lopuksi, miksi minä haluaisin olla yhdessä ihmisen kanssa, joka ei halua minua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.

Ei minulle tarvitse mitään todistella. 

Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna. 

En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia? 

ap

 

Tämä kommentti,että et ymmärrä, miten joku voi sanoa eron syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan, jos toinen katsoo telkkaria, paljastaa sen ,että et ymmärrä mitä tämä ihminen tarkoittaa. Tässä ei ole kyse yksin siitä tv katselusta, vaan kaikesta mitä teet. Olet siis kokoajan varpaillasi ja kontrolloit omia ja toisen tekemisiä, peloissasi siitä , millon toinen suuttuu. Et niinsanotusti voi "hengittää vapaasti" kotonasi. Olet kokoajan valmiustilassa. Tämä on kyllä ihan järkisyy erota. Miksi pitäisi pilata elämänsä näin kun ei ole pakko?  Jos täytyy koko ajan elää "pelossa", ei sellainen suhde toimi.  Ja jos toinen loukkaantuu jo siitä,että katsot sitä tv:tä, niin onko se normaalin ihmisen toimintaa?

Näin juuri. Olen tuo, joka kirjoitti television katselemisesta. Asia ei ratkea sillä, että keskustellaan, mikä television katselemisessa loukkaa ja sovitaan siihen jotkin säännöt, kun asia on paljon laajempi ja koskee ihan kaikkea. Nuo olivat vain esimerkkejä. En todellakaan eronnut sen takia, etten saanut rauhassa katsoa televisiota, vaan siksi, etten uskaltanut tehdä mitään.

Sitähän on ihan tutkittu, että nainen miettii ja pohtii eroa keskimäärin seitsemän (7) VUOTTA ennen lopullista eropäätöstä. Uskoisin, että siinä seitsemässä vuodessa on käännetty kivi jos toinenkin ja yritetty puhua, muuttaa parisuhteen tilaa, sopeutua, hyväksyä, taistella ja tapella suhteen puolesta. Seitsemän vuotta on pitkä aika yrittää ja lyödä päätä seinään. Se on pitkä aika olla onneton. Ehkä sitten jossain vaiheessa vaan tulee se raja vastaan, kun ei enää usko muutokseen?

Miehet taas keskimäärin ottavat salamaeron, jolloin hypätään suhteesta uuteen. Ei siinä taida enää puhumiset kovin auttaa, jos toinen on jo päätöksensä tehnyt?

Uskon pariterapiaan ja uskon yksilöterapiaan ja uskon HALUUN rakastaa ja olla yhdessä, mutta VAIN jos MOLEMMAT uskovat ja haluavat. Ja sitä tahtoahan ja halua ei voi toisen puolesta sanella. Vaikka itse antaisin suhteelle 100%, on se kuitenkin vain 50 % suhteen panoksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.

Ei minulle tarvitse mitään todistella. 

Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna. 

En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia? 

ap

Mieheni on jonkinastein alkoholisti. Hoitaa duuninsa hyvin - on tuollainen valkokaulusjuoppo. Duunin hoitaa - viikonloppuna vetää koomat. Joskus viikollakin. On koululaisen isä. Mietin eroa päivittäin. Toistaiseksi olen tässä. Mutta alkoholiongelma ei ole minun ratkaistavissani - muutoin kuin lähtemällä suhteesta pois. (Silloin myös joutuisin lähtemään pois kodistani, lapseni joutuisi lähtemään omasta kodistaan, eroon isästään jnejne). Haluan sanoa, että puolison alkoholiongelma ei ole minun käsissäni. Mies ei lopeta vaikka kuinka huutaisin, itkisin, vittuilisin, nalkuttaisin hyppisin tasajalkaa.

Mutta olen samaa mieltä kanssasi ap. Pariskunnat eroavat mielestäni aivan liian heppoisin syin (en voi toteuttaa itseäni blablabla). Pakko on erota, jos puoliso on väkivaltainen, uskoton tai hänellä on hallitsematon addiktio (seksi, peli, alkoholi, huumeet). Se että puoliso ei saa sukkia pyykkikoriin tai jättää kupin tiskipöydälle eivät ole mielestäni hyvä eperuste erolle.  Ero rikkoo aina perheen ja AINA jättää pahat jäljet lapseen - halusi sitä tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Apua, minulla tulee tätä ketjua lukiessa mieleen, että taitaa olla parasta erota miehestäni kun jossain odottaa se sielunkumppani ja todellinen rakkaus. Rakastan miestäni, mutta me kyllä riidellään, tapellaan, ollaan eri mieltä ja seksissäkin saattaa olla pitkiä taukoja. Mistä sen tietää milloin kannattaa erota? Hirveä ajatus, että tajuaisinkin 20v liiton (nyt yhdessä 12v) jälkeen, että tämä ei todellakaan ollut sitä oikeaa rakkautta. Mistä erottaa lapsiperhe-elämästä johtuvan väsymyksen aiheuttaman tunteiden väliaikaisen hiipumisen oikeasti huonosta parisuhteesta? 

Tunteet varmasti vaihtelee jokaisessa pitkässä parisuhteessa. Tuollainen sielunkumppani ja todellinen rakkaus-ajattelu on kuitenkin hieman yltiöromanttista ja naivia. Mietipä mikä osa tunteiden kuivumisesta on kiinni juuri tuosta kuormituksesta. On väsynyt, ei itse jaksa innostua siitä toisesta jonka kanssa rekeä vetää. Ajatus unelmien prinssistä jonka kanssa kerkeää vaan niitä sieluja yhteenhioa on varmasti houkutteleva. Entä käytäntö: ensin yksinhuoltajuutta, jossa vedät sitä rekeä ihan yksin. Sitten se prinssi kuvioihin (tai mahdollisesti ensin tapaat prinssin ja hups vaan, kamppeet yhteen hetkessä). Kuitenkin mukana ovat lapset jotka hämmentyneinä muutoksista voivat pahoin, mahdollisesti ne prinssin lapsetkin. Siinä sitten sitä unelmien elämää sovitellaan yhteen lähes kaksinkertaisen kuormituksen kanssa.  Puhut itse väliaikaisesta hiipumisesta, tuo kai on se avain. Jos tuollaista epäilet niin tuskin kannattaa lähteä etsimään sielunkumppania, se saattaakin jo maata siinä vierellä sohvalla. Minä lähdin, mutta vasta sitten kun lapset olivat jo lähtemässä kotoa. Silloin näki että nuo kodin ongelmat eivät olleet kuormituksesta kiinni. Samoin, ennen kuin tein lähtöpäätöksen kävin terapiassa. Jos onneton olo tulee oman pään sisältä ei ero ja uusi mies auta, se surkeus seuraa mukana. Mutta tosiasia on, että joskus löytää itsensä naimisissa ihan vääränlaisen kumppanin kanssa, on ehkä jo alunperin mennyt, tai elämä on ihmisiä muuttanut. Silloin jatkaminen ei kannata. Kukaan ei voi tehdä toista onnelliseksi, se onni tulee ihmisestä sisältä, mutta jos parisuhde syö koko ajan tuota onnellisuutta sen sijaan, että ylläpitäisi ja ruokkisi sitä, on varmaan pidemmän päälle parempi erota. Mutta se oma sisäinen onnellisuus on tärkein juttu, harmi ettei näillä palstoilla siitä enempää puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.

Ei minulle tarvitse mitään todistella. 

Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna. 

En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia? 

ap

Mieheni on jonkinastein alkoholisti. Hoitaa duuninsa hyvin - on tuollainen valkokaulusjuoppo. Duunin hoitaa - viikonloppuna vetää koomat. Joskus viikollakin. On koululaisen isä. Mietin eroa päivittäin. Toistaiseksi olen tässä. Mutta alkoholiongelma ei ole minun ratkaistavissani - muutoin kuin lähtemällä suhteesta pois. (Silloin myös joutuisin lähtemään pois kodistani, lapseni joutuisi lähtemään omasta kodistaan, eroon isästään jnejne). Haluan sanoa, että puolison alkoholiongelma ei ole minun käsissäni. Mies ei lopeta vaikka kuinka huutaisin, itkisin, vittuilisin, nalkuttaisin hyppisin tasajalkaa.

Mutta olen samaa mieltä kanssasi ap. Pariskunnat eroavat mielestäni aivan liian heppoisin syin (en voi toteuttaa itseäni blablabla). Pakko on erota, jos puoliso on väkivaltainen, uskoton tai hänellä on hallitsematon addiktio (seksi, peli, alkoholi, huumeet). Se että puoliso ei saa sukkia pyykkikoriin tai jättää kupin tiskipöydälle eivät ole mielestäni hyvä eperuste erolle.  Ero rikkoo aina perheen ja AINA jättää pahat jäljet lapseen - halusi sitä tai ei.

Käypä lukemassa päihdelinkin kotikanava ketjuja. Sieltä voit lukea erilaisia elämäntarinoita, miten on mennyt perheissä joissa alkoholiongelmia. Ja paljon juuri sellaisia, joissa ongelma on alkanut lievänä. noita kun katselet voit arvioida miten teillä näyttäisi menevän, millaista elämä on viiden vuoden päästä jos jäät tai lähdet. Päihdelinkin sivuilla voit testata myös miehesi juomisen vakavuutta, kuinka huolestunut sinun pitäisi siitä olla. Hyvin jo ymmärrät ettet juomiselle mitään mahda, hänen oma valintansa, sinun valinta on kauanko sitä vierestä seuraat ja kuinka paljon te muut siitä kärsitte. Ero rikkoo perheen mutta ainakin alkoholistiperheissä aikuiset lapset ovat myöhemmin syyttäneet raitista vanhempaa liian pitkään suhteessa pysymisestä (päihdelinkissä ketjuja näistäkin). Mutta teidän tilannetta en tiedä, lue ja pohdi. Voimia.