Lue keskustelun säännöt.
Avioliitosta eronnut! Rehellinen syy, miksi erositte?
15.01.2016 |
Meillä on tänä vuonna 18-vuotishääpäivä. Kuulin aamulla, että yksi lapsuudenkaveri on eronnut ja aloin laskea, kuinka moni meidän jälkeen naimisiin mennyt on eronnut. Laskin kaikki läheiset ja sukulaiset, hääpareja tuli yhteensä 25. Tänään saman ihmisen kanssa naimisissa heistä on enää 12. Yllätti.
En tiedä näiden eronneiden todellisia syitä eroon, en edes aivan lähimpien. Tai syitä ovat kyllä sanoneet (kasvoimme erilleen, aina tapeltiin jne), mutta tuskinpa nuo nyt ihan niitä perimmäisiä syitä ovat olleet. Joka liitossa on huonoja kausia ja riitelyä, meilläkin. Silti, miksei me olla erottu ja miksi joku toinen on, sitä en tiedä.
Siispä, miksi te olette eronneet?
Kommentit (161)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolet avioliitoista päättyy eroon
Ja puolet ei pääty
Tuo on tämänhetkinen tilasto. Ja tuossa tilastossa ovat mukana vielä ne elossa olevat avioparit, jotka ovat menneet naimisiin ennen 70-lukua periaatteella, että vain kuolema erottaa. Kun heidän lapsensa ovat samassa iässä kuin he nyt, tilasto voi ollakin jo aivan erilainen.
Ja sarjaeroajat vääristävät tilastoja ikävästi, mm. Nykäsen Matti ja muut kaltaisensa.
Aivan totta.
Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto missä ei katsottaisi kuinka moni avioliitto päätyy eroon vaan kuinka moni naimisiin ennyt ihminen. Mitä luulette, olisiko prosentti yli vai alle 50? Onko kukaan av-mamma törmännyt tällaiseen tilastoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska mies alkoholisti, sauhuttelija, valehtelija ja seksiä ei juuri koskaan. Sain tarpeeksi huonoista vuosista ja se siittä.
Menin rakkaudesta naimisiin. Saimme kaksi ihanaa lasta. Mies rakensi talon meille ja kaikki oli ihanaa. NOT
Todellisuudessa olin yksin avioliitossa. Mies ei tehnyt mitään meidän kanssa tai auttanut arjessa. Hän hengaili kavereiden kanssa ja kaiken naamioi työksi. Enkä voinut valittaa, kun tekee töitä.
Lopulta putsasi minut taloudellisesti kokonaan ja hankki velat päälle. Luottotietoni tuhosi ja sai yritykseni konkurssiin. Hänelle syntyi lapsi viimeisenä avioliitto vuotenamme.
Siksi erosin.
Emme ole vielä eronneet mutta todennäköisesti eroamme kohtapuoliin.
Päällisin puolin asiat ovat hyvin, lapset on yhdessä kasvatettu ja raha-asioista yhdessä huolehdittu, ei alkoholiongelmia tai pelaamisongelmia.
Puuttuu yhteys vaimon kanssa. Olen aidosti sitä mieltä että olen panostanut perheen hoitamiseen, kotitöihin ja muuhun. Vastapainoksi en saa ystävyyttä tai toveruutta, seksi on vallankäytön väline eikä yhteisen mukavan toiminnan juttu.
Joustoa ei löydy missään asiassa, oli sitten yhteisen loman vietosta, siivouksesta tai esim aikuisten lasten muutossa avustamisessa. Mies saa hoitaa asiat ja jälkeenpäin kerrotaan miten asia olisi pitänyt hoitaa.
Kestäisin vielä muuten jos vaimo edes joskus käyttäisi naisellisia keinoja hyväkseen mutta avioliittomme ei ole ilmeisimmin sen arvoinen että niitä hän hyödyntäisi.
Millekään terapeutille ei vaimo varmasti lähde, hänessä ei voi olla mitään vikaa eikä ole halua muuttaa käytöstä tai asennetta.
Olemme siis tyypillinen naistenlehtien palstoilla analysoitava pari jossa mies on sika kun jättää uhrautuneen vaimon kaikkien vuosien jälkeen.
Miehen täydellinen, vuosikausia kestänyt seksuaalinen haluttomuus. Ei halunnut tutkimuksia yms., ei lähtenyt pariterapiaan. Raivostui, otinpa asian esille millä tavalla tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivalta joka alkoi vasta lapsen syntymän jälkeen ja joka lopulta kohdistui myös taaperoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholismi ja pettäminen. Naimisissa 25 vuotta. En usko juttuihin rakkaus loppui, rakkaus on tahdon asia.
No, monesti on kysymys myös siitä, ettei ihminen alun alkaen edes osaa rakastaa. Ei tarvitse jäädä itse kovinkaan paljosta paitsi elämässä, kun koko ajatus siitä mitä rakkaus on, hämärtyy. Rakkaus on tahdon asia, jos sattuu tietämään mitä se on. Läheskään kaikki eivät ole saaneet osakseen rakkautta edes lapsena, eikä heillä siis ole aavistustakaan siitä mitä se pohjimmiltaan on.
En ymmärrä tätä että rakkaus on tahdon asia. Rakastan miestäni paljon. Rakkaus vain pulppuaa itsestään jostakin. En saa kontrolloitua sitä tietoisesti. Ei siis ole minulla mitenkään tahdon asia. Tätä on jatkunut jo 27 vuotta. Ei siis ole kyse mistään rakkauden ensi huumasta. Onko minulta jäänyt ymmärtämättä jotain?
Hmm....
Rakkaus on tahtoa siinä mielessä, että tahtoo yrittää ratkaista ongelmat ja tahtoo sitoutua. Mutta rakkaus on tunne, ei järkiasia. Rakkaus asustaa sydämessä, ei päässä. Ja pää on se, joka päättää.
Rakkautta pitää vaalia ja ruokkia. Tehdä asioita, jotka ylläpitävät rakkautta. Ja tekeminen on taas tahdon asia.
Siinä ylläoleva kirjoittaja on oikeassa, että meistä moni ei osaa rakastaa. Minäkin olin 20 vuotta naimisissa ja luulin osaavani rakastaa. Minille oli opetettu, että rakastaminen on tahdon asia, ja päätin tehdä niin.
Miehen jätettyä olin yksin muutaman vuoden ja sitten rakastuin, menin uudelleen naimisiin. Nyt tajuan, että ensimmäisessä liitossa en tiennyt rakastamisesta paljoakaan. Tämä rakkaus on aivan eri potensseissa nykyisen mieheni kanssa.
en tiedä, olenko nyt oppinut rakastamaan vai mistä tässä on kyse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.
Mutta meillä on halu yrittää ja halu olla yhdessä, olemme sitoutuneet toisiimme. Silloin ei voi vain tulla yhtäkkiä kotiin ja ilmoittaa, että haluaa eron. Ennen tuota yhtäkkistä ilmoitusta on ollut varmasti ongelmia, joihin olisi pitänyt jo puuttua. Ei kukaan onnellisesti naimisissa oleva tule työpäivän jälkeen kotiin ja kerro rakastuneensa kollegaan.
Meillä puututaan ongelmiin, kun niitä tulee, ettei "kasveta erilleen" tai "löydetty sitä oikeaa rakkautta muualta". Sitten, jos ei todellakaan mikään auta, voi miettiä eroa. Ja minulle ne syyt ovat esimerkiksi väkivalta tai luottamuksen täydellinen menetys esimerkiksi uskottomuuden takia.
ap
Miksi uskottomuus sitten olisi mielestäsi sen parempi syy kuin riiteleminen tai erilleen kasvaminen? Minun liittoani ei uskottomuus hetkauttaisi.
Mies rupesi kolmanneksi lapseksi, erosin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut seksiä enää. Rakastuin toiseen, petin ja jätin. N33
Miehellä oli muita naisia, ja jäi kiinni. Eipä tullut tätä mainostettua lasten parasta ajatellen. Virallinen selitys oli klassinen kasvoimne erilleen tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sellainen avioliitto, josta ei erota. Riideltiin, sovitttiin. Elettiin arkea, toinen ärsytti. Oli erimielisyytyä siitä ja tästä. Rahasta, ajankäytöstä. Riideltiin taas. Haukuttiin, sanottiin rumasti. Ei ymmärretty toisiamme. Mutta ei erottu! Taas vaan oli paskaa ja suota ja vaikeaa ja inhottiin eikä arvostettu. Sitten taas sovittiin. Ja riideltiin. Mentiin terapiaan. Sovittiin riideltiin rämmittiin.
Jossain kohtaa mä sit ajattelin että ei hemmetti mun elämä voi olla näin paskaa! Että miksi en voi erota? Kun ei kerran paremmaksi muutu. Kun en rakasta enkä saa rakkautta. Kun en ole onnellinen.
Ja tiedätkö ap mitä? Mun nykyisessä parisuhteessa ei riidellä. Ei IKINÄ koroteta ääntä. Ei huudeta eikä haukuta. Mistä me riideltäis, kun sovitaan niin hyvin yhteen? Täydennetään toisiamme. Nautitaan ja ollaan niin onnellisia, että jotain tällaista on löytynyt. Ja ollaan siis vuosia jo oltu yhdessä, ei ole alkuhuumaa. Nyt ihan todella tajuan, että sen ei tarvitse olla mitään yrittämistä ja hoitamista ja tahdon asia ja kaikkea paskaa. Se voi olla helppoa onnea!
Täällä samanlainen kokemus. Yli 10 vuotta riitaa, vääntöä, yrittämistä ja tahtomista, eikä se siitä paremmaksi muuttunut. Seuraavassa suhteessa mennyt 7 vuotta, eikä ole tarvinnut riidellä, vääntää ja kärsiä. On vain hyvä olla yhdessä, tasapaino ja onnellisuus.
Henkinen ja hengellinen väkivalta. Ajoittain myös muu väkivallan uhka. En jaksanut enää. Lopulta hän, joka kauan oli myös sanonut, ettei meillä ole mitään, olisikin halunnut jatkaa. Silloin olin jo tehnyt ratkaisuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä valassa ei kysytä "rakastatko sinä" vaan "tahdotko rakastaa" ja lupa tehdään aviopuolisolle sekä Jumalalle. Itse olen ateisti enkä kaipaa jumalaa mun suhteisiin mutta voin kuvitella että jotkut kovasti uskovat ottavat tuon niin tosissaan että eivät eroa vaikka suhteessa olisi mitä pettämistä, väkivaltaa tai alistamista tahansa.
No itse asiassa monet uskonoppineet on Raamatun perusteella sitä mieltä, että avioliittolupaus raukeaa, jos toinen osapuoli pettää tai on väkivaltainen. Silloin petetty osapuoli on vapaa menemään uudestaan naimisiin, pettäjä ei olisi.
Mielenkiintoista. Missäs siinä teidän raamatussanne näin sanotaan?
Matteuksen evankeliumissa:
Varsin paljon päänvaivaa on aiheuttanut Matteuksen tallettama muoto Jeesuksen opetuksesta luvussa 19 (jakeet 3-12):
3. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" 4. Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5. Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." 7. Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" 8. Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. 9. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* 10. Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11. Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Kaikki muu on kirjoitettu niin kuin Markuksella, mutta lisätty on – kuten jo Matt. 5:31-32 – sanat ”muun syyn kuin haureuden tähden”.
Henkinen ja lopulta fyysinenkin väkivalta, jota mies harjoitti. Vähättelyä, kontrollointia, jatkuvaa raivoamista... Esimerkkejä liittoni varrelta: Mies oli kutsunut omia sukulaisiaan kylään ja lupasin laittaa jotain ruokaa. Kävimme ruokakaupassa ostamassa tarvikkeet. Kotona mies alkoi raivoamaan, miksi minä "hienohelma" ostan aina niin kallista ruokaa. Meillä ei ollut rahasta pulaa. Mies oli myös ihan oikea sottapytty. Minusta tuntuu jälkikäteen, että sotki tahallaan nöyryyttääkseen minua. Oli kerran jopa pissannut pöntön ohi. Ei kukaan selvin päin tee tuollaista vahingossa. Minä olin perheessä vastuussa kaikista kotitöistä, koska mies "maksaa kaiken". Sitä hän ei antanut minun unohtaa. Mies halusi usein anaaliseksiä, mutta ei tykännyt liukkarista. Saattoi vain tunkea kuivana kakkoseen, vaikka pyysin ottamaan rauhallisesti. Sattui todella paljon, monesti tuli verta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä valassa ei kysytä "rakastatko sinä" vaan "tahdotko rakastaa" ja lupa tehdään aviopuolisolle sekä Jumalalle. Itse olen ateisti enkä kaipaa jumalaa mun suhteisiin mutta voin kuvitella että jotkut kovasti uskovat ottavat tuon niin tosissaan että eivät eroa vaikka suhteessa olisi mitä pettämistä, väkivaltaa tai alistamista tahansa.
No itse asiassa monet uskonoppineet on Raamatun perusteella sitä mieltä, että avioliittolupaus raukeaa, jos toinen osapuoli pettää tai on väkivaltainen. Silloin petetty osapuoli on vapaa menemään uudestaan naimisiin, pettäjä ei olisi.
Mielenkiintoista. Missäs siinä teidän raamatussanne näin sanotaan?
Matteuksen evankeliumissa:
Varsin paljon päänvaivaa on aiheuttanut Matteuksen tallettama muoto Jeesuksen opetuksesta luvussa 19 (jakeet 3-12):
3. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: "Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" 4. Hän vastasi heille: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?" 5. Ja hän jatkoi: "Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. 6. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." 7. Fariseukset kysyivät häneltä: "Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?" 8. Hän vastasi: "Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. 9. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen."]* 10. Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin." 11. Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. 12. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
Kaikki muu on kirjoitettu niin kuin Markuksella, mutta lisätty on – kuten jo Matt. 5:31-32 – sanat ”muun syyn kuin haureuden tähden”.
Enpä jaksaisi näitä jaarituksia täällä. Tulee niin exän raamatulla päähän lyömiset mieleen.
Apua, minulla tulee tätä ketjua lukiessa mieleen, että taitaa olla parasta erota miehestäni kun jossain odottaa se sielunkumppani ja todellinen rakkaus. Rakastan miestäni, mutta me kyllä riidellään, tapellaan, ollaan eri mieltä ja seksissäkin saattaa olla pitkiä taukoja. Mistä sen tietää milloin kannattaa erota? Hirveä ajatus, että tajuaisinkin 20v liiton (nyt yhdessä 12v) jälkeen, että tämä ei todellakaan ollut sitä oikeaa rakkautta. Mistä erottaa lapsiperhe-elämästä johtuvan väsymyksen aiheuttaman tunteiden väliaikaisen hiipumisen oikeasti huonosta parisuhteesta?
Paljastui miehen kauan jatkunut uskottomuus, jota hän ei halunnut lopettaa ja jonka syitä hän ei ollut valmis käsittelemään. Hän olisi mieluiten pitänyt liittommekin ja jatkanut vilkasta seksielämäämme. Se ei sopinut minulle. Oltiin siis tilanteessa, jossa ei ollut muuta mahdollisuutta kuin ero.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tänä vuonna 18-vuotishääpäivä. Kuulin aamulla, että yksi lapsuudenkaveri on eronnut ja aloin laskea, kuinka moni meidän jälkeen naimisiin mennyt on eronnut. Laskin kaikki läheiset ja sukulaiset, hääpareja tuli yhteensä 25. Tänään saman ihmisen kanssa naimisissa heistä on enää 12. Yllätti.
En tiedä näiden eronneiden todellisia syitä eroon, en edes aivan lähimpien. Tai syitä ovat kyllä sanoneet (kasvoimme erilleen, aina tapeltiin jne), mutta tuskinpa nuo nyt ihan niitä perimmäisiä syitä ovat olleet. Joka liitossa on huonoja kausia ja riitelyä, meilläkin. Silti, miksei me olla erottu ja miksi joku toinen on, sitä en tiedä.
Siispä, miksi te olette eronneet?
Syy, miksi erottiin oli se, että minä halusin. Halusin, hain ja sain avioeron.
En yksinkertaisesti enää rakastanut miehessä mitään. Hänessä ei ollut mitään sellaista, joka olisi herättänyt edes uinuvaa halua enää yrittää, minulla ei ollut tippaakaan kunnioitusta häntä kohtaan. Ei mitään kiinnostavaa, ei mitään mihin olisi voinut tarttua kuin hukkuva korteen. Oli lähinnä vastenmielinen.
En ymmärrä tätä että rakkaus on tahdon asia. Rakastan miestäni paljon. Rakkaus vain pulppuaa itsestään jostakin. En saa kontrolloitua sitä tietoisesti. Ei siis ole minulla mitenkään tahdon asia. Tätä on jatkunut jo 27 vuotta. Ei siis ole kyse mistään rakkauden ensi huumasta. Onko minulta jäänyt ymmärtämättä jotain?