Lue keskustelun säännöt.
Avioliitosta eronnut! Rehellinen syy, miksi erositte?
15.01.2016 |
Meillä on tänä vuonna 18-vuotishääpäivä. Kuulin aamulla, että yksi lapsuudenkaveri on eronnut ja aloin laskea, kuinka moni meidän jälkeen naimisiin mennyt on eronnut. Laskin kaikki läheiset ja sukulaiset, hääpareja tuli yhteensä 25. Tänään saman ihmisen kanssa naimisissa heistä on enää 12. Yllätti.
En tiedä näiden eronneiden todellisia syitä eroon, en edes aivan lähimpien. Tai syitä ovat kyllä sanoneet (kasvoimme erilleen, aina tapeltiin jne), mutta tuskinpa nuo nyt ihan niitä perimmäisiä syitä ovat olleet. Joka liitossa on huonoja kausia ja riitelyä, meilläkin. Silti, miksei me olla erottu ja miksi joku toinen on, sitä en tiedä.
Siispä, miksi te olette eronneet?
Kommentit (161)
Mies lähti. Oli ilmeisesti löytänyt paremman ja varakkaamman naisen (ainakin oli öitä selittämättömästi pois ennen lähtöään ja nähty erään sinkkunaisen seurassa). Ei halunnut elää lapsiperhe-elämää. Ja minä olin kertakaikkiaan hänen mielestään joka tavalla hirveä ihminen.
Yritin ennen hänen lähtöään puhua, että yritetään korjata suhdetta ja ollaan lasten vuoksi yhdessä. Mutta hän ei vain halunnut. Tosin kaksi vuotta ennen eroa hän oli niin ilkeä, raivosi kotona silloin kun siellä edes oli, että parempi sitten niin. En oikein tiedä, mitä minun olisi pitänyt tehdä, että olisin kelvannut, tein mitä hyvänsä, se oli miehen mielestä aina väärin - vaikka hän itse olisi ensin puhunut, että niin pitäisi tehdä. Pahinta oli kai se, kun olisin halunnut miehen viettävän aikaa perheen kanssa, sekä se, että olisin halunnut läheisyyttä ja seksiä hänen kanssaan. Hän ei halunnut viettää aikaansa meidän kanssa ja inhosi kosketusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olette vain parempia ihmisiä kuin ne muut, eronneet. Sitähän sä kysyit?
Ei olla, enkä mielestäni sitä sanonut. Ihmettelen vain sitä, että itselläni pitäisi olla joku todella iso syy, jotta eroaisin. Uskottomuus tai väkivalta tai jotain sellaista. En minä pelkän riitelemisen takia eroaisi.
Mietin, millaisia ylitsepääsemättömiä vaikeuksia noilla eronneilla lähipiirin ihmisillä on ollut, ettei niistä ole päästy yli tai yhteiseen ymmärrykseen, vaan on pitänyt erota. Kuitenkin yli puolet ovat eronneet niistä, jotka ovat menneet meidän jälkeen naimisiin.
ap
Heidän syynsä ovat voineet olla uskottomuus, väkivalta tai jotain sellaista. Sinä taidat vain olettaa, että ovat eronneet keveistä syistä elämättä päivääkään heidän elämää, koska heidän elämänsä on ulos päin näyttänyt olevan kunnossa, vain mitä? Sitä ei voi ketään ulkopuolinen tietää mitä siellä kodin seinien sisäpuolella oikeasti tapahtuu.
Tälläinen ihmettely on silkkaa huonosti piilotettua itsekorostusta. Kyllähän nyt aikuisen ihmisen pitäisi tietää, että eron syyt ovat vähän motimutkaisempi asia kuin mustavalkoisesti joko väkivaltaa tai pettämistä.
Entä, jos sitä ihan vaan alkaa hahmottamaan omia tarpeitaan ja millaista elämää sitä haluaa elää. Suhde kun solmitaan tiettyy aikaan ja tarpeseen ja jos nämä motiivit ei enää päde niin pitääkö sitä jäädä suhteeseen vain siksi, että ei ole näkyvään syytä eroa vaan ne syyt on sisäisiä tyytymättömyyden tunteita?!
Siksipä juuri kysynkin täältä, mitkä olivat ne syyt lopulliseen eroon, kun en voi oikeita syitä lähipiiriltäni kysyä (enkä halua). Mietin, mitä kaikkea minä ja mieheni olemme käyneet läpi ja miksi emme kovistakaan erimielisyyksistä tai loukkaavista teoista huolimatta ole eronneet.
Eron syyt voivat olla moninaiset, mutta niitähän juuri kysyin. Kun nuo julkisuuteen annetut "kasvoimme erilleen" eivät kuulosta niin lopullisilta. Miksei yritetty kasvaa takaisin yhteen? Pitikö luovuttaa? Haettiinko apua? Muuttuiko toinen yhtäkkiä vain toiseksi, jolloin yhteistä tulevaisuutta ei enää voitu elää?
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä menin alunperinkin naimisiin väärän ihmisen kanssa. En osannut tai tajunnut pysäyttää junaa ajoissa. Ehkä lapsellisuuttani, kokemattomuuttani tai halusin vaan saada sen perheen, enkä kyennyt strukturoimaan ajatuksiani.
Ero oli pitkän ajatustyön tulos. Kova työ siinä oli.
Juuri nyt olen onnellinen.
Olet tehnyt väärin kumppaniasi kohtaan " kun et ole kyennyt pysäyttämään junaa aiemmin"! Luulenpa että halusit vain perheen koska kuuluu olla näin. Miksi et muka kyennyt STRUKTUROIMAAN ajatuksiasi?!!
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.
Jos kummallakin on tahtoa selvitä karikoista, niin uskon, että voisi olla mahdollista. Tahdon asia. Ei pidä olla liikaa tunteiden vietävänä vaan päättää sitoutua.
Mutta sitten, jos taustalla pettämistä tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niin ei kannata enää.
Mies petti. Olimme olleet naimisissa 7 vuotta. Ilmeni että oli pettänyt aiemminkin, tuolloin jäi kiinni. Minulle päätös oli ihan selkeä ja yksiselitteinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.
Mutta meillä on halu yrittää ja halu olla yhdessä, olemme sitoutuneet toisiimme. Silloin ei voi vain tulla yhtäkkiä kotiin ja ilmoittaa, että haluaa eron. Ennen tuota yhtäkkistä ilmoitusta on ollut varmasti ongelmia, joihin olisi pitänyt jo puuttua. Ei kukaan onnellisesti naimisissa oleva tule työpäivän jälkeen kotiin ja kerro rakastuneensa kollegaan.
Meillä puututaan ongelmiin, kun niitä tulee, ettei "kasveta erilleen" tai "löydetty sitä oikeaa rakkautta muualta". Sitten, jos ei todellakaan mikään auta, voi miettiä eroa. Ja minulle ne syyt ovat esimerkiksi väkivalta tai luottamuksen täydellinen menetys esimerkiksi uskottomuuden takia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.
Mutta meillä on halu yrittää ja halu olla yhdessä, olemme sitoutuneet toisiimme. Silloin ei voi vain tulla yhtäkkiä kotiin ja ilmoittaa, että haluaa eron. Ennen tuota yhtäkkistä ilmoitusta on ollut varmasti ongelmia, joihin olisi pitänyt jo puuttua. Ei kukaan onnellisesti naimisissa oleva tule työpäivän jälkeen kotiin ja kerro rakastuneensa kollegaan.
Meillä puututaan ongelmiin, kun niitä tulee, ettei "kasveta erilleen" tai "löydetty sitä oikeaa rakkautta muualta". Sitten, jos ei todellakaan mikään auta, voi miettiä eroa. Ja minulle ne syyt ovat esimerkiksi väkivalta tai luottamuksen täydellinen menetys esimerkiksi uskottomuuden takia.
ap
Tuo toimii siihen asti, kun molemmat ovat sitoutuneita ja haluavat yrittää yhdessä. Jos toiselta mielenkiinto ja halu loppuu, niin ei yksin voi asioille mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.
Ei minulle tarvitse mitään todistella.
Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna.
En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia?
ap
Jos toinen näkee vain sen television, eikä sinua niin jäisitkö suhteeseen?! Mitä kukaan tekee ihmisellä, joka ei näe sinua?!
Sinusta pettäminen on syy erota, mutta entä ne ongelmat jotka johtaa tähän seuraukseen? Suhteessa on ollut jotain pielessä jo ennen sitä fyysistä syytä niin eikö olisi parempi erota ennen seurauksia?!
Kaikkia ongelmia ei voi selvittää edes pariterapiassa puhumalla kun ne syyt on niin syvällä esim. pitkään jatkunut jatkuva alistaminen, epätasa-arvo suhteessa, jne. Ei puhuminen ja terapia mikään kaiken parantava voima ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.
Mutta meillä on halu yrittää ja halu olla yhdessä, olemme sitoutuneet toisiimme. Silloin ei voi vain tulla yhtäkkiä kotiin ja ilmoittaa, että haluaa eron. Ennen tuota yhtäkkistä ilmoitusta on ollut varmasti ongelmia, joihin olisi pitänyt jo puuttua. Ei kukaan onnellisesti naimisissa oleva tule työpäivän jälkeen kotiin ja kerro rakastuneensa kollegaan.
Meillä puututaan ongelmiin, kun niitä tulee, ettei "kasveta erilleen" tai "löydetty sitä oikeaa rakkautta muualta". Sitten, jos ei todellakaan mikään auta, voi miettiä eroa. Ja minulle ne syyt ovat esimerkiksi väkivalta tai luottamuksen täydellinen menetys esimerkiksi uskottomuuden takia.
ap
Tuo toimii siihen asti, kun molemmat ovat sitoutuneita ja haluavat yrittää yhdessä. Jos toiselta mielenkiinto ja halu loppuu, niin ei yksin voi asioille mitään.
Mielenkiinto ja halu loppuu? Siis kyse on avioliitosta, eikä mistään harrastuksesta. Onko todellakin niin, ettei naimisiin meneminen ja avioliitto ole nykyään oikein mitään? Pelkkä paperi, sopimus, jonka voi purkaa, kun ei ole enää kivaa? Tämä keskustelu on oikeasti silmiä avaavaa, enkä hirveästi enää ihmettele erotilastoja.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vielä eronnut mutta luulen, että näin tapahtuu. Lapset alkavat olla jo isoja enkä nauti ajasta vaimoni kanssa. En kaipaa muuta parisuhdetta - en ole erakko mutta haluan mennä yksin nukkumaan ja herätä yksin. Minulla on valtavasti energiaa, intohimoja ja tapoja toteuttaa itseäni mutta kaikki se tuntuu valuvan hukkaan vaimoni kanssa sohvalla television ääressä. Tunnen kovaa syyllisyyttä siitä, että en pysty elämään oikeaa elämää hänen kanssaan mutta kuristun. Tämä ei ole mikään hetken mielijohde vaan tilanne on jatkunut jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.
Jos kummallakin on tahtoa selvitä karikoista, niin uskon, että voisi olla mahdollista. Tahdon asia. Ei pidä olla liikaa tunteiden vietävänä vaan päättää sitoutua.
Mutta sitten, jos taustalla pettämistä tai henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niin ei kannata enää.
Totta kai sitä voi selvitä, jos sitä yhteistätahtoa on. Mutta, jos sitä tahtoa ei vaan ole vaan se tahto muutokseen on tätäkin suurempi. Pitäisikö sitä vaan sulkea silmänsä ja toivoa, että tunteet ja tyytymättömyys menee ohi ettei kukaan paheksu kun erottiin ilman väkivaltaa tai pettämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syitä voi olla monia. Kuten riitelyäkin voi olla niin erilaista. Kyllä mekin riitelemme silloin tällöin arkisista asioista. Sitten sovimme tai riita menee itsekseen ohi ja kaatuu oman tyhjänpäiväisyyteensä. Riitamme koostuu kätinästä ja valituksesta, joskus harvoin huutamisesta.
Lähipiirissä on ihminen, jonka kaikissa suhteissa on myös riidelty. Alusta loppuun. Niissä huudetaan naamat punaisena toistensa suuhun ja joskus käydään käsirysyyn. Haukutaan toisia ja vittuillaan. Ei tarvitse olla kristallipalloa, jotta aavistaa suhteiden päättyvän jossain vaiheessa. Useamman kerran tällaista julkisella paikalla toteutettua riitaa seuranneena olen usein ajatellut, että jos mulle puoliso puhuisi ja käyttäytyisi noin, niin suhde jäisi jo eka kerralla tasan siihen.
Joskus käy myös niin, että oikeasti kasvetaan erilleen. Huomataan, ettei oikeastaan ole enää mitään yhteistä. Ei mitään sen arvoista, että kannattaisi jäädä yhteen.
Me erosimme monesta syystä. Olimme hyvin erilaisia, se mikä oli toiselle tärkeää ja tavoiteltavaa, aiheutti toisessa negatiivisia tunteita. Ja toisinpäin. Jomman kumman meistä olisi siis pitänyt luopua unelmistaan, persoonallisuudestaan ja tavasta nähdä maailmaa jotta olisimme voineet elää yhdessä. Se mitä toinen kaipasi, toinen vihasi. Hyvä kysymys on tietysti miksi koskaan menimme yhteen. Kodista ja lapsista ajatuksemme olivat samanlaisia ja niistä haaveilimme. Mutta kun elämä ei ole vain lastenkasvatusta, meillä ei ollut mitään muuta yhteistä. Joten olimme yhdessä hyvin onnettomia. Myöskään suuri osa tarpeista jäi kohtaamatta, puolin ja toisin. Arki oli siis pelkkää sinnittelyä, kestämistä, omista tärkeistä asioista luopumista ja taistelua oikeudesta olla sellainen kuin on. Siitä seurasi sitten jatkuvaa riitelyä, kummankin syrjähyppyjä, valheita, vihaa, katkerutta jne. Meille sanoi perheterapeuttikin, että hän näkisi kyllä erossa huomattavan paljon positiivista. Nykyään meillä on uudet puolisot, vähän viisaammin valitut ja olemme hyvin onnellisia tahoillamme. Ja lapsetkin voivat hyvin ja ovat kiintyneitä kaikkiin elämässään oleviin aikuisiin. Joskus mietin kauhulla, kuinka pahoin voisimme, lapsetkin, jos olisimme vaan väkisin yrittäneet "kasvaa" tai löytää yhteisen sävelen. Että ap;lle tiedoksi, on riitoja ja "riitoja". Mun ystäväpiirissä on myös paljon eroja. Turhia ei yhtään. Suurin syy eroihin on vastaava kuin meillä tai sitten se, että toinen osapuoli on totaalisen kypsymätön, kykenemätön sitoutumaan ja huolehtimaan parisuhteesta tai perheestä. Ei itään järkeä jäädä katkeroitumaan, toista ihmistä kun ei voi muuttaa, eikä se ole mikään kompromissi, ettei parisuhdetta ole ollenkaan, ja kaikesta itselle tärkeästä pitää luopua. Että en nyt niin nokkaani nostaisi. Puhutaan asioista mistä sulla ei ole kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.
Ei minulle tarvitse mitään todistella.
Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna.
En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia?
ap
Riitely kun voi olla eri suhteissa erilaista. Jos teillä voidaan keskustella niin hyvä on. Toiset parit huutavat pää punaisena, eivätkä kuuntele. Joskus riitely on vain oire, aito syy voi olla vaikkapa mielenterveysongelmat. Toki voi ajatella ettei sairaus ole riittävä syy eroon, mutta mielenterveysongelmat ovat kyllä erittäin raskaita lähisuhteessa. Niihin voi terve osapuoli todellakin tukahtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.
Ei minulle tarvitse mitään todistella.
Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna.
En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia?
ap
Jos toinen näkee vain sen television, eikä sinua niin jäisitkö suhteeseen?! Mitä kukaan tekee ihmisellä, joka ei näe sinua?!
Sinusta pettäminen on syy erota, mutta entä ne ongelmat jotka johtaa tähän seuraukseen? Suhteessa on ollut jotain pielessä jo ennen sitä fyysistä syytä niin eikö olisi parempi erota ennen seurauksia?!
Kaikkia ongelmia ei voi selvittää edes pariterapiassa puhumalla kun ne syyt on niin syvällä esim. pitkään jatkunut jatkuva alistaminen, epätasa-arvo suhteessa, jne. Ei puhuminen ja terapia mikään kaiken parantava voima ole.
Millä tavalla noihin ongelmiin ei päästäisi käsiksi terapiassa? Jos ei pariterapiassa, niin yksityisterapiassa. Vai onko oikeasti niin, että toinen vaan alistuu ja toinen alistaa, eikä sille mitään voi? Molemmat tiedostaa asian, mutta nostavat kädet pystyyn ongelman edessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.
Ei minulle tarvitse mitään todistella.
Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna.
En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia?
ap
En ole vastaamasi viestin henkilö, mutta AP et millään tunnu ymmärtävän että ihmiset ovat erilaisia. Jotkut suuttuvat järjettömistä asioista eivätkä kykene keskustelemaan. Tällainen ominaisuus voi nousta esiin vasta vuosia naimisiinmenon jälkeen ja on lähes mahdoton korjata sillä puoliso saattaa kieltäytyä täysin terapiasta ja olla jopa täysin sokea parisuhteen ongelmille. Yritä siinä sinnitellä kun kumppani jota ennen rakasti ei suostu enää kommunikoimaan, ei omaehtoisesti eikä ammattiavun avulla.
Haluan uskoa etteivät ihmiset huvikseen avioliitosta lähde.
Lisäksi sanoit ettei sinulle tarvitse todistella mitään. Samaan hengenvetoon vähättelet toisen ahdistusta ja onnettomuutta. Hyvä homma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riittääkö ap:lle hyväksi syyksi täydellinen kommunikoimattomuus, välinpitämättömyys, synkkä ilmapiiri ja ahdistus kun pari on kahdestaan ja alkoholiongelma. Nämä kaikki ovat asioita, jotka eivät välttämättä näy ulkopuolelle (ei edes se alkoholiongelma). Itse lähdin siitä syystä, että omassa kodissani en voinut tehdä yhtään mitään pelkäämättä, miten toinen osapuoli siitä saattaa loukkaantua. Kun pelkästään nukkumaanmeno tai television katsominen voidaan milloin tahansa tulkita loukkaukseksi, sellainen elämä on äärimmäisen ahdistavaa. Tottakai se ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että on erottu ihan turhaan.
Ei minulle tarvitse mitään todistella.
Kävittekö te parisuhdeterapiassa? Yritittekö ulkopuolisen avun kanssa päästä eteenpäin? Mulle nuo kaikki muut paitsi alkoholiongelma (joka sekin on tiettyyn rajaan asti hoidettavissa) on keskustelemalla selviäviä ongelmia. Jos ei yksin tai keskenään, niin ulkopuolisen kanssa autettuna.
En ihan oikeasti ymmärrä, miten joku voi sanoa AVIOERON syyksi sen, että pelkää toisen loukkaantuvan siitä, että toinen katsoo telkkaria. Ymmärrän, että se ärsyttää, siitä voi tulla riitaa, se voi ahdistaa, mutta että avioero sen takia?
ap
Riitely kun voi olla eri suhteissa erilaista. Jos teillä voidaan keskustella niin hyvä on. Toiset parit huutavat pää punaisena, eivätkä kuuntele. Joskus riitely on vain oire, aito syy voi olla vaikkapa mielenterveysongelmat. Toki voi ajatella ettei sairaus ole riittävä syy eroon, mutta mielenterveysongelmat ovat kyllä erittäin raskaita lähisuhteessa. Niihin voi terve osapuoli todellakin tukahtua.
Kyllä meillä huudetaan pää punaisena, loukataan toista, ollaan epärehellisiä ja töykeitä, inhottavia ja loukataan tarkoituksella. Meillä riidellään asiasta ja turhasta. Mutta silti, kaikki tuo on niin pientä verrattuna kaikkeen siihen hyvään, mitä meillä on. Vaikka vuosikausia riideltäisiin toisen siivottomuudesta tai ärsyttävistä luonteenpiirteistä tai tavoista, eivät ne ole syitä eroon. Joskus toinen voi muuttua, joskus ei. Ja jos toinen nyt vain ei koskaan opi nostamaan niitä kalsareita tai sukkia lattialta, niin sen asian kanssa pitää vain elää. Rakastaahan mieskin minua tällaisena kuin olen. Miksen siis häntä.
ap
Jatkan vielä; on täysin eri asia alkaa rakentaa yhdessä ihmissuhdetta ja käydä läpi haasteita ja ristiriitoja, kuin se, että kaksi toisilleen epäsopivaa ihmisitä yrittää väkisin löytää jotain kompromissia ja hyvää tahtoa ,että siitä arjesta nyt tulisi edes jotakin. Kumpikaan ei koskaan saa tilaa olla sellainen kuin on, saati tarepitaan tyydytettyä. Kun kaikki on vähän sinnepäin, puolivillaista kompromissia vain. Toki se sopinee jollekin, jolla on ensisijaisesti suuri turvallisuuden tarve, eikä sillä ole niin väliä, millaista se turvallinen elämä sitten on. Mutta ihmiset, jotka ovat ns kasvaneet aikuisiksi, harvemmin haluavat nujertua ja lakata olemasta elossa vain siksi, että tuli valittua väärä puoliso. Ihmiset myös kasvavat ja muuttuva, toinen voi haluta vain ne turvalliset seinät ympärilleen, kun toinen taas haluaa ottaa vastuun elämästään ja elää vähän täydemmin.
Ei se sinunkaan suhde turvassa ole. Miehesi (tai sinä ) voi joku päivä tulla töistä kotiin ja sanoa, että haluaa erota ilman ennakkovaroitusta tai draamaa. Ei siihen tarvita väkivaltaa tai toisia naisia ja miehiä. Se voi olla vaan ihan silkkaa tyytymättömyyttä omaan elämään tai halua itsenäistyä. Ei kukaan tiedä naimisiin mennessään millaista elämää haluaa elää kymmevuoden tai kahdenkymmen, jne... vuoden päästä. Elämässä ei ole ennustettavuutta.