Miksi ihmiset ei käytä nettiä itsensä sivistämiseen?
Netin kautta meillä on näpeissä kaikki maailman tieto. Silti suurin osa käyttää nettiä joihinkin yksinkertaisiin hedelmäpeli -tyylisten pelien pelaamiseen, trollaamiseen vauvapalstalla, iltapäivälehtien juoru-uutisten lukemiseen jne
Miksi on näin?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Mitä on sivistys jollekin se on julkkisten tunnistamista jollekin kirjojen lukemista. Jollekin toisen käden tietoa jollekin omin aivoin keksittyä suurempaa ymmärrystä kiinnostuksen aiheesta. Minusta ajatteleminen on tärkeää ei pänttääminen.
Ongelma on se ettei monenkaan kanssa synny keskustelua kun on valmiit oikeammat opit ulkoa opeteltuna jota ei valmiissa maailmassa sovi kyseenalaistaa.
Ehkä ei suurin osa, mutta suuri osa silti. Yleinen käsitys netinkäyttäjistä ja ns. nettisukupolvesta on melko negatiivinen ja henkistä laiskuutta painottava. Esimerkiksi nuoria pidetään aina huonotapaisempina ja tyhmempinä kuin aiempia sukupolvia. Syynä tähän on se, että esimerkiksi ns. kylillä tulee usein vastaan vain sen tyylistä nuorisoa, joka pitää kylillä pyörimistä arvossa. Siten kuva nuorisosta voi rajoittua pelkästään siihen näkyvimpään ja äänekkäimpään osaan. Sama pätenee viihdepainotteisiin ja pinnallisiin netinkäyttäjiin. Moni hakee netistä sisältöä ja tekemistä, joka vastaa heidän netin ulkopuolisiakin kiinnostuksenkohteita ja harrastuksia. Jos näihin harrastuksiin ei kuulu tiedonhaku, oppiminen tai vaikkapa lukeminen, lienee turha kritisoida heitä hedelmäpelien pelaamisesta tai instragramiin spämmäämisestä.
Mutta vinkkinä:
Ilmaisia nettikursseja listattuna: http://imgur.com/gallery/VTuIPMt
25 sivua, jotka lupaavat tehdä sinusta fiksumman: http://imgur.com/gallery/RglXL
Muita hyödyllisiä nettisivuja: http://imgur.com/gallery/hFtqE
Suurin osa tutkimustiedostakin on humpuukia - tai no pelkästään huonotasoista. Vain luonnontieteellinen tieto on kovaa faktaa, ja sillekin alalle on pesiytynyt huijareita - aivan parhaina esimerkkeinä on lääketutkimus ja ilmastonmuutos. Mutta onhan näitä yksittäisten henkilöiden tekemiä vilppejäkin - kuten kylmäfuusio 80-luvulla, ja kaikenlaiset roskateoriat, joiden tarkoituksena oli olla kilpailevia teorioita suhteellisuusteorialle. Siellä missä haisee raha ja mahdollisia investointeja, siellä käryää myös huijaus. Joten ei ole todennäköistä että joku taho haluaisi väärentää tutkimuksia esimerkiksi osittaisdifferentiaaliyhtälöiden numeriikasta, tai suhteellisuusteoriasta - missä se iso raha siellä käryää nenään - en näe pointtia?
Lääketutkimuksia kannattaa väärentää, täällähän riittää esimerkiksi hyväuskoisia urpoja, jotka ovat valmiita maksamaan vaikka nenäsumuterokotteesta. Ja ilmastonmuutos koskee valtioita, joita voi sumuttaa investoimaan CO2-vapaisin ratkaisuihin, joilla ei tee juuri mitään (jos ei tämä tutkimus tuota lähinna sivutuotteena jotakin hyödyllistä), kunhan joku tekee niillä rahaa veronmaksajien kustannuksella.
Mun mielestä kauhein ilmiö netissä on se jos joku postaa enemmän kuin kaksi riviä, niin sitä ei pystytä edes lukemaan, kun se on muka "liian pitkä". Tämä ajattelumalli on valloillaan ollut jo pitkään ja se on erittäin huolestuttavaa. Oli myös juttua siitä, että ihminen hermostuu, jos nettisivut aukeavat hitaammin kuin kahdessa sekunnissa. Oikeasti? Kaikki rassaa sitä älyleluaan jopa julkisissa paikoissa, busseissa ja ravintoloissa.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tutkimustiedostakin on humpuukia - tai no pelkästään huonotasoista. Vain luonnontieteellinen tieto on kovaa faktaa, ja sillekin alalle on pesiytynyt huijareita - aivan parhaina esimerkkeinä on lääketutkimus ja ilmastonmuutos. Mutta onhan näitä yksittäisten henkilöiden tekemiä vilppejäkin - kuten kylmäfuusio 80-luvulla, ja kaikenlaiset roskateoriat, joiden tarkoituksena oli olla kilpailevia teorioita suhteellisuusteorialle. Siellä missä haisee raha ja mahdollisia investointeja, siellä käryää myös huijaus. Joten ei ole todennäköistä että joku taho haluaisi väärentää tutkimuksia esimerkiksi osittaisdifferentiaaliyhtälöiden numeriikasta, tai suhteellisuusteoriasta - missä se iso raha siellä käryää nenään - en näe pointtia?
Lääketutkimuksia kannattaa väärentää, täällähän riittää esimerkiksi hyväuskoisia urpoja, jotka ovat valmiita maksamaan vaikka nenäsumuterokotteesta. Ja ilmastonmuutos koskee valtioita, joita voi sumuttaa investoimaan CO2-vapaisin ratkaisuihin, joilla ei tee juuri mitään (jos ei tämä tutkimus tuota lähinna sivutuotteena jotakin hyödyllistä), kunhan joku tekee niillä rahaa veronmaksajien kustannuksella.
Ilmastonmuutos on yksi järkyttävimmistä rahastuskusetuksista koskaan. Tottakai se tapahtuu, mutta sitä ei ihminen pysäytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä netissä kyllä kaiken maailman tieto ole. Toivottavampaa olisikin, että käytössä olisi myös muut kuin nettilähteet. Monilla kun lähdekritiikkiä ei ole lainkaan ja verkkoaineisto valikoituu vain pönkittämään omaa ajatusmaailmaa. Parempi olisi vaan pelailla sitä hedelmäpeliä.
Sulla ei ole kyllä nyt tiedonhaku hallussa, jos ei löydä netistä kaikkea mahdollista. Englanninkielentaito täytyy myös olla hallussa ja hakusanat. Mielestäni koulut ja yliopistot voisivat muutenkin laittaa kaiken tiedon julkiseksi nettiin, jota saisi kuka tahansa ihminen lueskella. Tuntuu, että suurin kynnys on ne naurettavat pääsykokeet, jossa katsotaan kuka on tarpeeksi outo nörtti. Tiedon pimittäminen on mielestäni järkyttävää.
Esimerkiksi kaikkia tutkimuksia ja vertaisarvioituja artikkeleita ei vaan julkaista netissä vielä. Eli kaikkea mahdollista tietoa netissä ei ole. Näinhän itsekin tuossa mainitset, eli miten silti perustelet sen, että kaikki tieto löytyy netistä?
Tämä on tosiaan ongelma. Uudet väitökset ilmestyvät nettiin mutta alan "klassikot" eivät ole samalla tavalla netissä vaikka näihin yleensä viitataan. Harmittaa!

Kerro minulle jokin asia, mitä luulet ettei netistä löydä, niin minäpä näytän sinulle mallia ja haen kyseisen asiakokonaisuuden sinulle useista eri lähteistä. Toivottavasti ymmärrät sitten englantia, koska suomenkieli ei saa olla blokkina.

Jaahas ensimmäiset alapeukut tulivat uskovaisilta. Näitähän saa tulla. Kertoo miten sekaisin ja aivopestyjä ihmiset ovat ilmastohömpän suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en muuta teekään kuin sivistän itseäni netissä. Poikkeus on ne harvat kerrat kun lepuutan aivojani esim. tällaisella palstalla.
Heh kohtalotoveri :) kaikkea mahdollista asiatekstiä tulee netistä haettua ja luettua mutta välillä on hyvä tulla käymään avllakin lepuuttamassa aivoja
Vietätköhän liikaa aikaa netissä..
Vietän ja tämän lisäksi liikaa aikaa kirjojen parissa. Toisaalta nämä tuottavat minulle tyydytystä ja pidän tätä enemmänkin harrastuksena. En minä koskaan tule tarvitsemaan sität tietomäärää elämässäni mitä olen lukenut mutta samalla se on tuottanut paljon iloa elämääni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä netissä kyllä kaiken maailman tieto ole. Toivottavampaa olisikin, että käytössä olisi myös muut kuin nettilähteet. Monilla kun lähdekritiikkiä ei ole lainkaan ja verkkoaineisto valikoituu vain pönkittämään omaa ajatusmaailmaa. Parempi olisi vaan pelailla sitä hedelmäpeliä.
Sulla ei ole kyllä nyt tiedonhaku hallussa, jos ei löydä netistä kaikkea mahdollista. Englanninkielentaito täytyy myös olla hallussa ja hakusanat. Mielestäni koulut ja yliopistot voisivat muutenkin laittaa kaiken tiedon julkiseksi nettiin, jota saisi kuka tahansa ihminen lueskella. Tuntuu, että suurin kynnys on ne naurettavat pääsykokeet, jossa katsotaan kuka on tarpeeksi outo nörtti. Tiedon pimittäminen on mielestäni järkyttävää.
Esimerkiksi kaikkia tutkimuksia ja vertaisarvioituja artikkeleita ei vaan julkaista netissä vielä. Eli kaikkea mahdollista tietoa netissä ei ole. Näinhän itsekin tuossa mainitset, eli miten silti perustelet sen, että kaikki tieto löytyy netistä?
Tämä on tosiaan ongelma. Uudet väitökset ilmestyvät nettiin mutta alan "klassikot" eivät ole samalla tavalla netissä vaikka näihin yleensä viitataan. Harmittaa!
Pitäisi luoda universaali ja koko planeetan kattava ilmainen ja avoin database, jota päivitettäisiin joka viikko tai jopa päivä. Artikkelit kiertäisivät tarpeeksi monessa yliopistossa alan asiantuntijoilla ja kun tarpeeksi moni hyväksyisi asian faktana se julkaistaisiin. En ymmärrä miksi mikään tieto pitää olla suljettujen ovien tai pääsykokeiden takana. Se on väärin ihmisyyttä ja vapaata ajattelua kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse en muuta teekään kuin sivistän itseäni netissä. Poikkeus on ne harvat kerrat kun lepuutan aivojani esim. tällaisella palstalla.
Suosittelen Kielitoimiston sivuja, kotus.fi.
Raha on ilmastonmuutosta isompi kusetus, ja ongelma piilee siinä ettemme tiedä miten paljon joudumme sopeutumaan muuttuneen ilmaston tuomiin muutoksiin ruuan tuotannossa sekä hiilidioksidin määrän kasvuun ilmakehässä. Eli pitääkö ihmiskunnan kuolla kuitenkin joten mitä väliä turha ajatella huomista.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tutkimustiedostakin on humpuukia - tai no pelkästään huonotasoista. Vain luonnontieteellinen tieto on kovaa faktaa, ja sillekin alalle on pesiytynyt huijareita - aivan parhaina esimerkkeinä on lääketutkimus ja ilmastonmuutos. Mutta onhan näitä yksittäisten henkilöiden tekemiä vilppejäkin - kuten kylmäfuusio 80-luvulla, ja kaikenlaiset roskateoriat, joiden tarkoituksena oli olla kilpailevia teorioita suhteellisuusteorialle. Siellä missä haisee raha ja mahdollisia investointeja, siellä käryää myös huijaus. Joten ei ole todennäköistä että joku taho haluaisi väärentää tutkimuksia esimerkiksi osittaisdifferentiaaliyhtälöiden numeriikasta, tai suhteellisuusteoriasta - missä se iso raha siellä käryää nenään - en näe pointtia?
Lääketutkimuksia kannattaa väärentää, täällähän riittää esimerkiksi hyväuskoisia urpoja, jotka ovat valmiita maksamaan vaikka nenäsumuterokotteesta. Ja ilmastonmuutos koskee valtioita, joita voi sumuttaa investoimaan CO2-vapaisin ratkaisuihin, joilla ei tee juuri mitään (jos ei tämä tutkimus tuota lähinna sivutuotteena jotakin hyödyllistä), kunhan joku tekee niillä rahaa veronmaksajien kustannuksella.
No onneksi juuri teillä on oikea tieto kaikista maailman asioista. Ja kaikki salaliittoteoriat on just hyvä, virallisista tutkimuksista näihin ajatuksiin ei oikein saa tukea, koska asioita halutaan pimittää. Ihme että jotkut tutkijat käyttää vuosia perehtyäkseen johonkin ilmiöön, vaikka tavallinen pertsa kotikalsareissaan voi googlettaa asiaan paljon pätevämmän vastauksen.
Joskus tein lähes ainoastaan niin että hain asiallista tietoa, mutta sanoisin että se on vähän sama kuin mennä roskaruokapaikkaan kaiken sen natriumglutamaattikyllästetyn herkullisen epäterveellisen ruoan pariin, ja sitten siellä sivulla olisikin se hylly jossa on tarjolla terveellinen ja järkevä, jolla on kauaskantoiset hyvät vaikutukset mutta vaatii paljon enemmän panostamista... Liha on välillä heikkoa. Vaatisin hellästi sivaltavaa piiskaa, tiedän. :/
No hiljattain kyllä katsoi parikin asiadokkaria pitkästä aikaa. Ja tuli muuten hyvä olo! Molemmat dokkarit olivat inhimillisesti erittäin avartavia ja asiallisia, ei sinällään mitään uutta tietoa niissä mulle, mutta kuitenkin hyvää vastapainoa näille koville ja kurjille jutuille mitä vaikka täältä tulee luettua. Niiden myötä tuli myös katumus pintaan sen suhteen mitä ilkeää olen joskus itsekin intoutunut kirjoittamaan tänne, koska tämä paikka sokaisee välillä. Olen todellakin viisaampi jatkossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä netissä kyllä kaiken maailman tieto ole. Toivottavampaa olisikin, että käytössä olisi myös muut kuin nettilähteet. Monilla kun lähdekritiikkiä ei ole lainkaan ja verkkoaineisto valikoituu vain pönkittämään omaa ajatusmaailmaa. Parempi olisi vaan pelailla sitä hedelmäpeliä.
Sulla ei ole kyllä nyt tiedonhaku hallussa, jos ei löydä netistä kaikkea mahdollista. Englanninkielentaito täytyy myös olla hallussa ja hakusanat. Mielestäni koulut ja yliopistot voisivat muutenkin laittaa kaiken tiedon julkiseksi nettiin, jota saisi kuka tahansa ihminen lueskella. Tuntuu, että suurin kynnys on ne naurettavat pääsykokeet, jossa katsotaan kuka on tarpeeksi outo nörtti. Tiedon pimittäminen on mielestäni järkyttävää.
Esimerkiksi kaikkia tutkimuksia ja vertaisarvioituja artikkeleita ei vaan julkaista netissä vielä. Eli kaikkea mahdollista tietoa netissä ei ole. Näinhän itsekin tuossa mainitset, eli miten silti perustelet sen, että kaikki tieto löytyy netistä?
Kerro minulle jokin asia, mitä luulet ettei netistä löydä, niin minäpä näytän sinulle mallia ja haen kyseisen asiakokonaisuuden sinulle useista eri lähteistä. Toivottavasti ymmärrät sitten englantia, koska suomenkieli ei saa olla blokkina.
Ei ole englanti blokki :) tällä hetkellä kiinnostaisi Aikuisen miehen sosiologinen kuva ( kimmel messner)
Vierailija kirjoitti:
Itse en muuta teekään kuin sivistän itseäni netissä. Poikkeus on ne harvat kerrat kun lepuutan aivojani esim. tällaisella palstalla.
Onneksi osuit paikalle just nyt, kun tuli tällainen ketju, johon pääsit pätemään.
Kysehän on ajattelusta vaikka moni yrittää täälläkin tarjota valmista vastausta. Miten se ilmenee niin että sen aukottomasti todistaa valheeksi eikä vain intä vastaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en muuta teekään kuin sivistän itseäni netissä. Poikkeus on ne harvat kerrat kun lepuutan aivojani esim. tällaisella palstalla.
Heh kohtalotoveri :) kaikkea mahdollista asiatekstiä tulee netistä haettua ja luettua mutta välillä on hyvä tulla käymään avllakin lepuuttamassa aivoja
Vietätköhän liikaa aikaa netissä..
Vietän ja tämän lisäksi liikaa aikaa kirjojen parissa. Toisaalta nämä tuottavat minulle tyydytystä ja pidän tätä enemmänkin harrastuksena. En minä koskaan tule tarvitsemaan sität tietomäärää elämässäni mitä olen lukenut mutta samalla se on tuottanut paljon iloa elämääni.
Piti vielä ps että olen juossut myös maratonin ja sprintti triathlonin. Samalla tavalla nämä tuottavat minulle iloa vaikka en koskaan näitä taitoja tule arjessa tarvitsemaan :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä netissä kyllä kaiken maailman tieto ole. Toivottavampaa olisikin, että käytössä olisi myös muut kuin nettilähteet. Monilla kun lähdekritiikkiä ei ole lainkaan ja verkkoaineisto valikoituu vain pönkittämään omaa ajatusmaailmaa. Parempi olisi vaan pelailla sitä hedelmäpeliä.
Sulla ei ole kyllä nyt tiedonhaku hallussa, jos ei löydä netistä kaikkea mahdollista. Englanninkielentaito täytyy myös olla hallussa ja hakusanat. Mielestäni koulut ja yliopistot voisivat muutenkin laittaa kaiken tiedon julkiseksi nettiin, jota saisi kuka tahansa ihminen lueskella. Tuntuu, että suurin kynnys on ne naurettavat pääsykokeet, jossa katsotaan kuka on tarpeeksi outo nörtti. Tiedon pimittäminen on mielestäni järkyttävää.
Esimerkiksi kaikkia tutkimuksia ja vertaisarvioituja artikkeleita ei vaan julkaista netissä vielä. Eli kaikkea mahdollista tietoa netissä ei ole. Näinhän itsekin tuossa mainitset, eli miten silti perustelet sen, että kaikki tieto löytyy netistä?
Kerro minulle jokin asia, mitä luulet ettei netistä löydä, niin minäpä näytän sinulle mallia ja haen kyseisen asiakokonaisuuden sinulle useista eri lähteistä. Toivottavasti ymmärrät sitten englantia, koska suomenkieli ei saa olla blokkina.
Yleensä jos haluaa saada tarkempaa tietoa esimerkiksi suomalaisten pikkukaupunkien historiasta, täytyy lähteä myös muille kuin nettilähteille. Ja tällöinkin englannin sijaan hyödyllisempää on osata suomea, ruotsia tai venäjää.
Niinpä...miksi ihmiset ylipäätänsä eivät tee sitä, tätä ja tuota? Kerroppa, ap.