Lue keskustelun säännöt.
Poden huonoa omaatuntoa eroaikeistani :(
13.01.2016 |
Mies on siis ollut minua kohtaan väkivaltainen toisinaan ja haukkuu ja nöyryyttää minua varsinkin viikonloppuisin, kun muut eivät kuule tai näe. Olen suunnitellut eroa kohta vuoden ja nyt saisin kivan asunnon. Itselleni tulikin todella huono omatunto, kun tunnen itseni perheenrikkojaksi ja "huonoksi naiseksi". Myös jännittää, miten pärjään perheen ainoana aikuisena ja joudunko esim. päiväkodissa selittelemään ja häpeämään.
Tekisi mieli perua eroaikeeni ja yrittää mukautua mieheni toiveiden mukaiseksi yms. Olen säästänyt takuuvuokria ja kodin hankintoja varten, joten taloudellinen puolikin on kunnossa. En vaadi erossa ositusta varakkaalta mieheltäni, sillä hän uhkasi terveyttäni ja tavaroitani, jos sellaista uskaltaisin mennä tekemään. Nyt kun olen salassa katsellut asuntoja, ehkä mies on huomannut muutoksen ja on alkanut tsempata. Tosin viime viikonloppuna potki, tönäisi seinää päin ja heitti tavaroilla, kun kukaan muu ei ollut näkemässä/kuulemassa. Toisaalta ei siinä tullut kuin pari mustelmaa vain.
Oon varmaan itse jotenkin rasittava, kun oon niin väkivaltaa vastaan ja ehkä tarkka. Mies ainakin perustelee väkivaltaa sillä, että olen ärsyttävä, puhun liikaa ja nalkutan, kun hän ei haluaisi osallistua lainkaan kotitöihin enää. Mitä suosittelisitte?
Kommentit (8)
Mun on vaan jotenkin vaikeaa sulattaa niitä raivareita ja tavaroiden heittelyä sekä mun solvaamistani. Miehen mielestä vika on minussa, ts. hänen kamala käytöksensä on minun vikani. Mies ei sen vuoksi suoatu mihinkään terapiaankaan tai pyytämään lääkitystä (esim. joku mielialaa tasaava lääke). Toisaalta mies ei haluaisi erotakaan ilmeisesti. Olen jo 35+, joten en todennäköisesti tule enää löytämään uutta puolisoakaan, joten hieman haikea olo tässä on siltäkin osin. Tunnen kyllä itseni roistoksi, kun edes olen suunnitellut tällaisia (siis eroa). Oon ihan ymmällä tämän tilanteeni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin että terapiaa yksin sinulle, ei miehen kanssa. Eron jälkeen. Ei mikään ärsyttäminenkään oikeuta väkivaltaa.
2, joka on itse kerran potkaissut miestä kun se ivasi...
Ero voi olla oikea ratkaisu.. Mies vastuuttaa sinua käytöksestään, johon et ole syyllinen. Tilanne ei voi koskaan muuttua jollei mies ota vastuuta omasta käytöksestään. Jotkut havahtuvat omaan käytökseensä eron yhteydessä, toiset eivät koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Terapiaa. Itsetuntosi on nollassa tai miinuksella.
Mutta siis kannattaisiko mun perua myös eroaikeeni ja ilmoittaa sinne, etten otakaan sitä asuntoa? Voisin esim. mennä itse terapiaan, niin jotenkin "osaisin olla" tässä suhteessa ja suhtautua mieheeni siten, ettei hän suuttuisi ainakaan yhtä helposti kuin aiemmin. Olen ollut hänelle ns. "roskakori" kaikki nämä vuodet ja muhun hän purkaa vihansa, jos on työssään stressiä ym.
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaan jotenkin vaikeaa sulattaa niitä raivareita ja tavaroiden heittelyä sekä mun solvaamistani. Miehen mielestä vika on minussa, ts. hänen kamala käytöksensä on minun vikani. Mies ei sen vuoksi suoatu mihinkään terapiaankaan tai pyytämään lääkitystä (esim. joku mielialaa tasaava lääke). Toisaalta mies ei haluaisi erotakaan ilmeisesti. Olen jo 35+, joten en todennäköisesti tule enää löytämään uutta puolisoakaan, joten hieman haikea olo tässä on siltäkin osin. Tunnen kyllä itseni roistoksi, kun edes olen suunnitellut tällaisia (siis eroa). Oon ihan ymmällä tämän tilanteeni kanssa.
Mitä, mitä helvettiä? Miksi sinulla pitäisi koko ajan olla joku ukko? Etkö todellakaan osaa elää itseksesi hetkeäkään? Lähdet nyt helvettiin sieltä! Tai seuraavan kerran kun mies "vain vähäsen lyö", niin lyöt sitä oikeasti jollain painavalla kepillä (tyyliin pesäpallomaila) päähän. Ihan sama mitä sille miehelle käy. M34
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaan jotenkin vaikeaa sulattaa niitä raivareita ja tavaroiden heittelyä sekä mun solvaamistani. Miehen mielestä vika on minussa, ts. hänen kamala käytöksensä on minun vikani. Mies ei sen vuoksi suoatu mihinkään terapiaankaan tai pyytämään lääkitystä (esim. joku mielialaa tasaava lääke). Toisaalta mies ei haluaisi erotakaan ilmeisesti. Olen jo 35+, joten en todennäköisesti tule enää löytämään uutta puolisoakaan, joten hieman haikea olo tässä on siltäkin osin. Tunnen kyllä itseni roistoksi, kun edes olen suunnitellut tällaisia (siis eroa). Oon ihan ymmällä tämän tilanteeni kanssa.
Mitä, mitä helvettiä? Miksi sinulla pitäisi koko ajan olla joku ukko? Etkö todellakaan osaa elää itseksesi hetkeäkään? Lähdet nyt helvettiin sieltä! Tai seuraavan kerran kun mies "vain vähäsen lyö", niin lyöt sitä oikeasti jollain painavalla kepillä (tyyliin pesäpallomaila) päähän. Ihan sama mitä sille miehelle käy. M34
Oon ollut nuorena sinkkuna vuosikaudet, mutta siis muuten mun mahikset löytää enää ketään taitavat olla mennyttä. Kieltämättä se miehen väkivaltaisuus on kyllä epäreilua (varsinkin kun hän ei edes pyydä sitä koskaan anteeksi edes tai kadu tekosiaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun on vaan jotenkin vaikeaa sulattaa niitä raivareita ja tavaroiden heittelyä sekä mun solvaamistani. Miehen mielestä vika on minussa, ts. hänen kamala käytöksensä on minun vikani. Mies ei sen vuoksi suoatu mihinkään terapiaankaan tai pyytämään lääkitystä (esim. joku mielialaa tasaava lääke). Toisaalta mies ei haluaisi erotakaan ilmeisesti. Olen jo 35+, joten en todennäköisesti tule enää löytämään uutta puolisoakaan, joten hieman haikea olo tässä on siltäkin osin. Tunnen kyllä itseni roistoksi, kun edes olen suunnitellut tällaisia (siis eroa). Oon ihan ymmällä tämän tilanteeni kanssa.
Mitä, mitä helvettiä? Miksi sinulla pitäisi koko ajan olla joku ukko? Etkö todellakaan osaa elää itseksesi hetkeäkään? Lähdet nyt helvettiin sieltä! Tai seuraavan kerran kun mies "vain vähäsen lyö", niin lyöt sitä oikeasti jollain painavalla kepillä (tyyliin pesäpallomaila) päähän. Ihan sama mitä sille miehelle käy. M34
Oon ollut nuorena sinkkuna vuosikaudet, mutta siis muuten mun mahikset löytää enää ketään taitavat olla mennyttä. Kieltämättä se miehen väkivaltaisuus on kyllä epäreilua (varsinkin kun hän ei edes pyydä sitä koskaan anteeksi edes tai kadu tekosiaan).
Mutta miksi ihmeessä aina pitäisi olla joku seurustelu meneillään? En ymmärrä näitä ihmisiä, joilla pitää aina olla joku "kumppani", ei sillä väliä minkälainen, ei tarvitse edes rakkaudesta olla kysymys, "kunhan nyt joku on". Surkeaahan tuollainen on. Minä ainakin viihdyn paremmin itsekseni, mitä parisuhteessa. Olen seurustellut, ja olen asunutkin naisen kanssa yli vuoden yhdessä. Erosin viime keväänä, eli noin yhdeksän (9) kuukautta sitten ja sen jälkeen ei ole ollut kiinnostusta parisuhteeseen. M34
Terapiaa. Itsetuntosi on nollassa tai miinuksella.