Haluaisitko asua ahtaasti, vaikka rahaa olisi suurempaan asuntoon?

En haluaisi asua ahtaasti enkä asu, vaikka pienituloinen olenkin.

Olen aina asunut tilavissa omakotitaloissa. Tai no vajaan vuoden asuin siskon kanssa 85 neliön kolmiossa, jonka jälkeen pari vuotta 65 neliön kaksiossa hetken yksin ja hetken poikaystävän kanssa. Noi oli ihan ok kokoisia asuntoja tuossa vaiheessa, mutta 22-vuotiaana ostin 250 neliöisen omakotitalon, ja nyt asutaan jotakuinkin samankokoisessa toisessa okt:ssa, minä, mies, 2-3 lasta (yksi siis etälapsi) ja 3 kissaa. Lapsilla on 25 neliöinen huone, jossa on ihanasti tilaa leikkiä. Meidän makkari n. 12 neliötä, siellä jättisänky jossa mahtuu koko porukka kerrallaan nukkumaan silloin kun halutaan. Lisäksi on 10 neliön vierashuone, keittiö ja iso olkkari/sali. Kaikki tilat on käytössä, yövieraita otetaan mielellään ja aika usein niitä onkin.

Lisäksi on vielä alakerta jossa kodinhoitohuone, suihku+sauna, lämmin autotalli sekä ns "aikuisten harrastehuone", kulkee myös nimellä "mancave". Sinne häädän miehen harrastamaan penkkiurheilut tai pelaamaan jos (ja kun) haluan vallata olkkarin omaan käyttööni. Kyseiseen tilaan on tarkoitus tehdä myös bändikämppä, eli sinne tulee rummut ja muut soittimet.

Tämä on meille hyvän kokoinen. Kaikki tilat on käytössä nytkin, tulevaisuudessa yläkerran vierashuoneesta tulee etälapsen huone (tyttö, nyt 9-v, ei halua vielä omaa huonetta). Isosta lastenhuoneesta jaetaan väliseinäkkeellä tai jollain muulla tilanjakajalla pojille omat pienemmät huoneet. Jos lapsia tulee vielä lisää niin tarvittaessa joku saa meidän makkarin ja me siirrymme alakertaan.

En haluaisi asua pienemmässä. Kyllä se varmaan onnistuisi jos pakko olisi mutta tämä on hyvä ja kodikas ja kaikin puolin ihana, ei todellakaan "kolkko" niinkuin isoja omakotitaloja on täällä haukuttu. Tai ei tämä nyt niin iso edes ole jos verrataan.

Jos olisin miljonääri niin kyllä vieläkin isompi talo kelpaisi. Olen jopa haaveillut sellaisesta ranskalaisesta linnasta, mutta sellainen sitten saattaisikin jo olla vähän kolkko. :D

57 neliön saunallinen kaksio on tarpeeksi iso mulle. olen asunut täällä jo 7vuotta. ja yhä tykkään.

Ensiasunto eksän kanssa aikoinaan oli 28 neliön yksiö. Sen jälkeen asuttiin 50 neliön kaksiossa onnellisina ja sinne syntyi esikoinen. Kun odotin toista, muutettiin 62 neliön kolmioon. Kakkosen ollessa kaksivuotias muutettiin 124 neliön ok -taloon.

Erotessa muutin kahden teinin kanssa 91 neliön neljä huonetta ja keittiöön kerrostaloon. Esikoinen muutti omilleen ja kämppään  muutti nykyinen mieheni. Kolmestaan (minä, mies ja minun kuopus) muutettiin tähän 160 neliön ok-taloon.

Nyt on kuopuskin muuttanut pois ja asutaan tätä lukaalia kahdestaan. Onhan tässä tilaa, on sauna ja on huoneita ja voi harrastaa ja voi vieraatkin yöpyä. Mutta ollaan kyllä mietitty että on tää meille suht iso. Että koska tästä muutetaan pienempään. Ahtaaseen en halua, mutta kun on muuttanut monta kertaa, tietää että kaiken roinan säilöminen ei todella ole tarpeellista.

Rahasta tässä ei ole kysymys.

Niin kauan kun asun yksin, niin esim. 15-neliötä riittäisi aivan loistavasti. Heti jos jonkun kanssa tarvitsisi asua yhdessä, niin 60 neliötä tuntuisi pieneltä.

En tykkäisi asua ahtaasti. Me olemme jopa panostaneet asumiseen ehkä jostain muusta tinkien. Meitä on 5 henkeä ja 175 neliötä. Pienempään en vapaaehtoisesti muuta niin kauan, kun lapset asuvat kotona. Enkä ehkä sen jälkeenkään. Mä nautin todella tilasta, mutta tämän isompaan ei ole taloudellisesti järkevää muuttaa meidän tuloilla.

Asuimme kolmistaan 25 m2 yksiössä ja meille tuli kaksi ihmistä yökylään. Asuimme 70 m2 kolmiossa ja meille tuli 13 ihmistä yökylään. Mahduimme yllättävän hyvin, vaikka vieraat viipyivätkin useita öitä.

En haluaisi. 2 hlö, nykyinen asunto 46 m2 ja tuntuu jo tämäkin ahtaalta. Ahtaus tosin johtuu surkeasta pohjaratkaisusta enemmän kuin neliöiden puutteesta, mutta isompi asunto joka tapauksessa haaveissa. Säästellään nyt ensin ja katsotaan, mitä löytyy.

Meillä on kaksistaan 42 neliötä pk-seudulla kaupunginosassa, jolla oli ennen huono maine. Yhteenlasketut bruttotulot n.160.000e vuodessa. Ajoittain mietimme muuttoa, mutta työkiireiden takia ei ole aikaa suunnitella mitään vakavasti (saati sitten viettää aikaa kotona), joten tämä on meille oikein hyvä ratkaisu.

En mutta on pakko. Mahdutaan joten kuten 54neliöiseen kaksioomme miehen ja pian kouluikäisen lapsen kanssa joten sinnitellään. Rahaa olisi vähän enemmänkin käyttää asumiseen, mutta ei haluta jatkuvasti laskea esim ruokakaupassa. Lisäksi mulla on harrastus joka vie kaikki ylimääräiset rahat ja tilat ja se kyllä hetkittäin kiristää hermoa tässä asumisasiassa.

Asun yksin 76 neliön uudehkossa velattomassa rivitalo-osakkeessa pienen kaupungin keskustassa rauhallisella alueella. Kun lapset asuivat kanssani meillä oli 140 neliön omakotitalo, jonka möin lasten lennettyä pesästä.

Pidän kodistani suunnattomasti ja olen kiitollinen, että asiani ovat näin hyvin, olen 60 vuotias nainen. Toivon, että aikanaan kuolen korkokengät jalassa tässä kotonani, lisäksi toivon, että aikaa on jäljellä vielä ainakin 40 vuotta. 😊

Vierailija kirjoitti:

Jossain hesarin jutussa sanottiin, että ahtaasti asuu, jos huoneita on vähemmän kuin asukkaita. Jos olisi loputtomasti rahaa, niin en ainakaan tuon määritelmä mukaan haluaisi asua ahtaasti. Tällä hetkellä asutaan kolmiossa 4 hlö perheenä.

Lasketaanko tuossa laskukaavassa huoneeksi olohuone? Vai tarkoitetaanko tuolla sitä, että nelihenkisellä perheellä tulisi olla 4 makuuhuonetta ja olohuone. 

Siis ihanko tosissaan jengi haluaa asua näin ahtaasti, mitä täällä on kerrottu. No huh huh. En kyllä käsitä, mutta eipä kai tarvikkaan. Esim. 4-henkinen perhe 80 neliössä ON ahtaasti.

Ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain hesarin jutussa sanottiin, että ahtaasti asuu, jos huoneita on vähemmän kuin asukkaita. Jos olisi loputtomasti rahaa, niin en ainakaan tuon määritelmä mukaan haluaisi asua ahtaasti. Tällä hetkellä asutaan kolmiossa 4 hlö perheenä.

Lasketaanko tuossa laskukaavassa huoneeksi olohuone? Vai tarkoitetaanko tuolla sitä, että nelihenkisellä perheellä tulisi olla 4 makuuhuonetta ja olohuone. 

Ymmärsin että huonemäärä on ilmoitetty samoin kuin asunnonmyynti-ilmoituksissa, eli olohuonekin lasketaan mukaan. Eli vanhemmat nukkuu samassa huoneessa ja kaikilla lapsilla omat huoneet, jos on sellainen perinteinen ydinperhe.

Minulle ja miehelleni ehkä tärkeintä on pienen asunnon energiatehokkuus. Tuntuu järjettömältä maksaa satoja tai tuhansia tyhjän tilan lämmittämisestä, kun sen rahan voi käyttää vaikka matkusteluun. :)

Meillä on vajaa 80 neliöinen asunto. 2 aikuista ja 1 lapsi. Ihan hyvin riittäisi pienempikin eikä olisi ahdasta, nyt on tavallaan tyhjiä hukkatiloja ja samaten myös liikaa sekalaista tavaraa kertynyt koska tilaa on. 

Minä asun kissani kanssa kahdestaan 68 m2 saunallisessa kaksiossa kahden km päässä Tampereen keskustassa. Tässä on tilaa sopivasti, pienempään en halua missään tapauksessa. Toista ihmistä tänne ei kyllä mahtuisi eli jos nyt rupeaisin vakavaan parisuhteeseen, pitäisi muuttaa isompaan. Satunnainen yövieras sopii kyllä, mutta ei viikonloppua pidempään.

Ja on muuten ihan totta, mitä täällä on sanottu tuosta siivoamisesta; isompi ja väljemmin kalustettu asunto on helpompi/nopeampi siivota, kun ei ole joka nurkka täynnä roinaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahtaus on mielentila!

Toiselle tilava on toiselle ahdas. Hotellihuoneistot on pieniä ja harvemmin loma menee pilalle sen takia että huone olisi liian pieni. Sieltä vaan puuttuu se kaikki roina ja tavarataakka.

Me asutaan 2 hlö + 1 taapero + 1 kotieläin 40 neliössä. Hyvin mahdutaan, tilaa on tehdä kärrynpyöriä ja askarrella.

Eli vertaat hotellihuonetta, jossa ollaan loman ajan asuntoon, jossa asutaan vakituisesti?

Minä en ainakaan tykkää ahtaudesta. Olen asunut 30-neliöisessä yksiössä ja siinä inhotti se, että jos joku tuli kylään/yöksi niin ei missään ollut omaa rauhaa. Myös sisustaminen vaikeaa ja nykyajan yksiöissä harvemmin on edes alkovia niin siinä sitten nukkuu keittiön ja telkkarin vieressä jne. Tykkään sisustaa tauluilla ja minulla on paljon kirjahyllyjä, joissa koriste-esineitä, pehmoleluja jne. niin yksiöön ne ei kyllä mahtuisi. Asun siis yksin. Vähintään kaksio pitää olla.

Ahdas asunto on myös vaikeampi siivota, kun tilat ovat pieniä ja imurointi paljon vaikeampaa, aina on jotain tiellä jne.

Kyllähän sitä pystyy ahtaasti asumaan ihan niin isossa kämpässä kuin vain haluaa, kunhan haalii tavaraa riittävästi. Itselläni oli aikaisemmin 34 neliön yksiö, josta moni vieras ihmetteli että onpas täällä avaraa ja tilavaa. Yksiö pitää tietysti sisustaa yksiönä, eikä survoa väkisin 60 neliön huonekaluja puolet pienempään tilaan. Miehenä en tietysti sisustamisesta mitään ymmärrä, mutta tuohon aikaan tapailemieni naisten huomattavasti isompia kämppiä omaani verratessa usein tuli mieleen, että myös sisustamisen suhteen vähemmän on joskus enemmän. 

Nykyinen kämppä on parikymmentä neliötä isompi, edelleen tavallaan yksiö eli loft-kämppä missä on iso olkkari/keittiö ja parisängyn mentävä makuualkovi. Lisäksi lähinnä kesäaikaan käytössä vajaan parinkymmenen neliön kattoterassi missä on mukava lueskella, grillailla ja katsella kattojen yli merelle. Ihan sopivasti tilaa kahdellekin ihmiselle ja kun sisustus on edelleenkin aika simppeli niin ei tuo siivoaminenkaan ole ongelmia tuottanut.

Monet täällä ovat kiertäneet otsikon varsinaisen kysymyksen kertomalla, etteivät mistään hinnasta haluaisi siivoilla kolkkoa, monen sadan neliön lukaalia, kun ovat ensin kuvailleet omia ahtaita asuinolojaan. Yhteistä useimmille näistä (esim. 4 henkilöä ja 70 neliötä, 6 henkilöä ja 80 neliötä) on se, että lapset ovat pieniä. Joku tällainen jopa ihmetteli, ettei ymmärrä, mihin samankokoinen perhe tarvitsisi suurempaa asuntoa.

Minä väitän, että kaksi- tai kolmilapsisessa perheessä pitkällä tähtäimellä 100-150 neliötä on sellainen määrä, joka tarvitaan tyydyttävään asuinmukavuuteen. Pienemmässäkin pärjää, mutta en usko, että lasten kasvaessa ja olosuhteiden muuttuessa kukaan pienemmässä asumisesta nauttisi, jos rahasta ei olisi pulaa. Pikkulapset nyt nukkuvat vaikka lipaston laatikoissa, eivätkä tarvitse juurikaan yksityisyyttä, vaan päin vastoin. Yksityisyyden tarve kuitenkin lisääntyy valtavasti lasten kasvaessa. Jo alakouluikäisenä tytöt haluavat kikatella ringissä ja kertoa salaisuuksia, puhua ihastuksistaan jne. Pilaa tunnelman, jos sisarus hengaa samassa huoneessa tilanjakajahyllyn takana, tai vanhempi pyörii oven välittömässä läheisyydessä kuuloetäisyydellä. Puhumattakaan teinien yksityisyyden tarpeesta ja salaisuuksista kavereiden kanssa. Pienessä kämpässä voi olla hermo kireällä kaikilla, kun koitetaan katsoa tv:tä, mutta joku on metrin päässä seinän takana jumputtamassa musiikkia.

Yksi vaihtoehto teineille on tietysti pyöriä kaiken päivää kylillä, ja niinhän nuo kerrostalolähiöiden teinit tekevätkin, kun ei kotona ole yksityisyyttä olla kavereiden kanssa, eikä välttämättä edes itsekseenkään. Nuoremmat lapset voivat tietysti luuhata kavereillaan kaiken päivää, mutta ei se lapsestakaan ole mukavaa, jos mennään aina muualle, kun omaan kotiin ei viitsi kavereita pyytää. Luultavasti lapsi itsekin esim. yökyläilee mielummin niiden kavereiden luona, joiden omassa huoneessa voi rauhassa jutella, eikä kukaan ole vinkumassa, jos iltamyöhään kuuluu kikatusta, että meidän kuopus Nicojessica ei saa nukutuksi tässä möykässä, tai äidillä on aikainen herätys. Mutta joo, ainakin nuo pienemmät perheasunnot sijaitsevat yleensä hyvien yhteyksien varrella, niin on lasten helpompi lähteä julkisilla ostarille norkoilemaan.

Yksi tekijä on myös tavaran määrä. Vaikka perhe eläisikin koruttomasti ja pyrkisi välttämään turhaa krääsää, niin jossain vaiheessa kunkin lapsen vaatteet, kengät ja harrastustavarat alkavat viedä saman verran tilaa kuin aikuisen. Sitä luulee, että kun lasten leluista päästään, alkaa kaappitilaa vapautua, mutta ei. Samaten, kun lapset alkavat lähestyä puolentoistametrin mittaa (puhumattakaan pitkistä teinipojista), ei ole kovin mukavaa, jos koti on kuin nukketalo: koko perhe ei mahdu yhtä aikaa sohvalle viettämään aikaa, keittiöön ei sovi kunnollisen kokoista ruokapöytää vaan hartiat kinnaavat toisiaan vasten, keittiöön ei mahdu kunnolla useampi yhtä aikaa touhuamaan ja laittamaan itselleen aamiaista, lapsille ei löydy ergonomisia läksyjentekotiloja. Ovat tuollainen varmaan söpöä, kodikasta ja idyllistä pikkulasten kanssa, mutta se hupi loppuu hyvin äkkiä. Ilo on kaukana myös silloin, jos asunnossa on vain yksi vessa, joka pahimmassa tapauksessa on samassa tilassa kuin suihku. Kyllä niinkin pärjää, mutta ei se ole kivaa teini-Jeminalle, jos joutuu aamulla kiireessä katselemaan äitinsä hahmoa kyykkyvatkaamassa suihkuverhon takana samalla, kun vaihtaa tamponia.

On totta, että pienten lasten kanssa iso asunto ei ole mikään välttämättömyys. Kaikki sujuu luultavasti hienosti siihen asti, kun lapset ovat kouluikäisiä. Mikäli asunnonosto on ajankohtaista, niin useimmat kuitenkin pyrkivät löytämään perheelleen mukavan asumuksen pidemmällä tähtäimellä. Tietysti, jos mies lähtee vaikkapa kuopuksen ollessa muutaman vuoden ikäinen, ja yh-mamma voi muuttaa olohuoneen vuodesohvalle, vapautuu tilaa ja jopa kokonainen huone lasten käyttöön. Mutta väitän, että paskaa puhuu se, joka asuisi mielummin esim. kumppaninsa ja kahden 185-senttisen teinirotkaleen kanssa 70-neliöisessä kämpässä kuin 140-neliöisessä.

Vierailija kirjoitti:

Ilo on kaukana myös silloin, jos asunnossa on vain yksi vessa, joka pahimmassa tapauksessa on samassa tilassa kuin suihku. Kyllä niinkin pärjää, mutta ei se ole kivaa teini-Jeminalle, jos joutuu aamulla kiireessä katselemaan äitinsä hahmoa kyykkyvatkaamassa suihkuverhon takana samalla, kun vaihtaa tamponia.

Minun kokemukseni mukaan tuo liian vähäinen vessojen määrä ainakin laskee arjen laadukkuutta ja elintasoa. En nyt tuollaista ole joutunut todistamaan, mutta monet raivarit olisi tullut varmaan lapsuudenkodissani vältettyä, jos ei viiden ihmisen olisi tarvinnut joka arkiaamu taistella yhdestä vessasta. Meillä olikin sääntö, että iltaisin piti käydä suihkussa (silloinkin oli ruuhkaa). Minä olisin murrosiässä mielummin mennyt aamulla ja yritin hätäpäissäni nopeasti lavuaarissa pestä kainaloita.

Minuakin ihmetyttää, että uutisoidaan uudesta "trendistä", jonka mukaan ihmiset haluavat asua pienemmissä asunnoissa. Eiköhän ole kyse vain siitä, että isommat maksavat jo niin paljon, ettei ole varaa asua isommissa. Ei se ole mikään trendi vaan pakon sanelema asia. Kyllä me 5-henkisenä lapsiperheenä voitaisiin asua isommin kuin 95m2 talon käppänässä, jossa ei ole edes kodinhoitohuonetta tai vaatehuonetta. Muutettais heti isompaan ja toimivampaan, mutta kun trendi on se, että asunnot ovat liian kalliita. Jos olisi miljoonia, niin toki muutettaisiin isompaan - ahtaista trendeista viis.