yäääh

Kertokaa kiltit, etten ole ainoa, jolla ei ole ammattia, eikä työkokemusta ollenkaan? Ikää löytyy kuitenkin jo päälle parisenkymmentä.. Töitä ei ole löytynyt tai terveys ei ole sallinut opiskelua, eikä töitä.

Välillä meinaa epätoivo iskeä elämässä, että tuleeko tästä ikinä mitään! Kuulisin mielelläni tsemppaavia kokemuksia muilta!

Kommentit (18)

Vierailija

Sama tilanne! Kieltämättä tunnen usein olevani luuseri ja laiska mutta ei kenenkään ihmisarvo kuitenkaan toivottavasti perustu siihen paljonko töitä tekee ja mikä tutkinto on, eihän?
Itse olen kuitenkin suht tyytyväinen elämääni mutta toivon toki löytäväni alan joka motivoisi opiskelemaan. Raha-ongelmia ei sinänsä ole perheeni takia mutta omat tulot auttaisi varmasti itsenäistymään enemmän.

All in 1

Ei nyt ihan sama tilanne. Tutkinto on, mutta se ei työllistä. Kymmenen vuotta tehnyt työtä, joka ei kiinnosta eikä sovi mulle millään lailla. Mutta muuten tunnistan itseni kyllä. Minäkin toivon, mutta olen huomannut että jotain pitäisi myös tehdä :) Ihmisarvo on vain ja ainoastaan kiinni siitä miten muuta, elollista kohtelee...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Millä ihmeellä te elätte?? Oon varakkaasta perheestä ja oin ollut perhefirmassa 12 vuotiaasta töissä, muilla työnantajilla siitä kun olin 15. porukat ois nostanu niskasta pihalle, jos en olis mennyt duuniin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Millä ihmeellä te elätte?? Oon varakkaasta perheestä ja oin ollut perhefirmassa 12 vuotiaasta töissä, muilla työnantajilla siitä kun olin 15. porukat ois nostanu niskasta pihalle, jos en olis mennyt duuniin.

Heh heh. Varakkaan perheen perhefirmassa, non niinpä niin :) Taitaa olla se syvällä poikittain siellä, jos tiedät mitä tarkoitan?

Vierailija

ap: Se on vaan harmillista kun työhaastattelussa esteeksi nousee puuttuva työkokemus... Pirustako sitä saa kun ei anneta mahdollisuutta! u.u

Minulla kans ala vielä hakusessa.. Eihän tämmöisen nyt pitäisi ihmistä määritellä, mutta usein näin tuntuu silti olevan. Ei tunnu painavan ylioppilastutkintokaan enää paljoakaan vaakakupissa.

Vierailija

Mutta kai te nyt aiotte kouluttautua johonkin ammattiin? Työllistyminen on kyllä tosi vaikeaa jos ei ole mitään koulutusta tänä päivänä. Ylioppilastutkinnolla ei ole käytännössä väliä. Kannattaa hakea opiskelemaan ja tähdätä sitä kautta työelämään. Kesätöitä kannattaa hakea opiskelujen aikana, mutta ei lannistua, jos niitä on vaikea saada (koska on). Kannattaa lähettää avoimia hakemuksia omaan opiskelualaan liittyviin työpaikkoihin. Riippuen opiskelualasta kannattaa pyrkiä erikoistumaan ja kohdentaa työnhaku tämän mukaan.

Ensimmäinen työpaikka heltiää usein suhteilla, valitettavasti, sitten onkin jo sisältöä CV:ssä ja seuraava työpaikka heltiääkin jo helpommin. Kannattaa selvittää, olisiko mitään sellaisia suhteita olemassa, joilla se eka duunipaikka heltiäisi. Kaikilla tosin ei ole mitään tällaisia perhefirmoja sun muita joista on sitten helppo ponnistaa.

Viimeiseksi vielä lohdutan, että olette tosi nuoria! Ehditte vielä varmasti opiskella ja tehdä töitä. Itsearvostuksen säilyttäminen on tärkeää. Älkää aliarvioiko itseänne älkääkä kuunnelko kettuilua näiltä rikkaan perheen perhefirmavesoilta, vaan hyväksykää, että joidenkin on raivattava polkunsa itse ilman äiskan ja isin myötavaikutusta, ja silloin se kestää yleensä pidempään, mutta perille kyllä yleensä pääsee jos pysyy pää ja kroppa terveenä. Tsemppiä teille kaikille.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Eihän siinä muuta kuin itseä niskasta kiinni ja kouluun tai oppisopimukselle.

Ei ne halua, siinähän pitäis nähdä vaivaa!

Vierailija

Olin samassa tilanteessa vielä viimekesänä! Sitten sain unelmien osa-aikaduunin. Nyt on hieman kokemusta ja huiput suositukset joten niin sitä vaan saattaa päästä elämässä eteenpäin jo yhden paikan voimalla.

Mulla siis sellanen tausta et sain lukion käytyä ja sitten mielenterveysongelmat on vaivanneet, ikää 23.

Vierailija

Niin joo ja opiskelen parhaillani yliopistossa, toiveenani valmistua ja joskus olla siinä kunnossa että pääsen harjoittamaan ihan ammattiakin. 

- 11.

Vierailija

Millaisiin toihin olette sitten hakeneet ja yrittaneet? Aloitin oman tyourani 15-vuotiaana jakamalla ilmaislehtia, noihin hommiin paasee tietaakseni ihan kuka tahansa. Taman jalkeen olen poiminut mansikoita, ollut turkkilaisten pitseriassa tarjoilijana, kirpparin myyjana, nettianalystina, yliopistolla assistenttina ja nyt viimeisimpana sain omaa alaa sivuavia toita kunnon palkalla (ikaa 21 vuotta, opintojen ohessa). Olen ollut toissa myos rokkifestareilla ja ekofarmilla lippu/ruokapalkalla loma-aikoina.

Taaksepain katsoessa siis oikeaan tyohon paasemiseen meni 6-8 porrasta, alkaen siis lehdenjaosta ja rokkiroskien siivoamisesta festareiden jalkeen. Olisiko teillakin mahdollista aloittaa tuolta ruokaketjun alapaasta? Ajan kanssa loytaa sitten uusia hommia, ja aikaisempien hommien kokemuksesta on ainakin minulle ollut aina hyotya vaikka alat ovat olleet aivan erilaisia :)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olin samassa tilanteessa vielä viimekesänä! Sitten sain unelmien osa-aikaduunin. Nyt on hieman kokemusta ja huiput suositukset joten niin sitä vaan saattaa päästä elämässä eteenpäin jo yhden paikan voimalla.

Mulla siis sellanen tausta et sain lukion käytyä ja sitten mielenterveysongelmat on vaivanneet, ikää 23.

Näin se just usein menee! Tarvitaan usein yksittäinen onnenpotku, sopiva tilaisuus näyttää kyntensä, niin se taas poikii jotain muuta. Ei pidä ruveta kuvittelemaan, ettei itsestä ole mihinkään, jos töiden saaminen takkuaa, vaikka valitettavasti juuri tuo itseluottamus usein siinä otta (turhaan) kolhuja. Tarvitaan vain sopiva tilaisuus ja tuuria. Tärkeintä on että pitää silmät auki ja pysyy jollain lailla aktiivisena, opiskelee, harrastaa, tarttuu sitten tilaisuuksiin jos niitä tulee vastaan. Ja koettaa pysyä hyvällä mielellä ja olla menettämättä itseluottamusta ja tulevaisuudenuskoa. Oma työuranikin on edennyt oikeastaan onnekkaiden sattumien kautta, joiden ansiosta olen päässyt kehittämään itseäni.

Itse tiedän mm. 20 ja 30 ikävuoden välillä tosi vakavia mielenterveysongelmia sairastaneen ihmisen (mm. psykoosi) jolla nykyään hyvä duuni ja koulutus ja hoitaa lääkityksellä sairauttaan. Perhekin hänellä on.

Toisaalta tiedän ihan mahtavia ihmisiä jotka ovat työttömiä ja / tai mt-ongelmaisia. Mutta eivät yhtään sen vähemmän arvokkaita ihmisiä. Voi kun kaikki saisivat tuntea itsensä arvokkaiksi ja pitää ympärillään ihmisiä ja tuntea olevansa hyväksyttyjä vaikka vaikeuksia olisikin. Pahinta on jos jää häpeän takia turhaan yksin ja ajattelee olevansa arvoton, koska ei vaikkapa kykene töihin.

Ajattele: olen arvokas joka tapauksessa. Teen parhaani saadakseni töitä niillä resursseilla, jotka minulla on. Jos se ei onnistu, sille ei voi mitään, ja on tehtävä jotain muuta sitten.

Vierailija

Minä ottaisin mielelläni töihim jonkun 20+ ikäisen kokemattoman jolla on motivaatiota oppia työ ja pää siinä kunnossa että kykenee töihin eikä heti viikon jälkeen ole saikulla. Mutta en löydä sellaisia. En ilmoita työpaikasta koska sitten hakijoita on satoja eikä kukaan jaksa selata sitä. Poimin siis kymmmenestä hakemuksesta jotka tulee ilman ilmoituksia. Ja ne taas on aktiivisilta ihmisiltä joilla on jo työkokemusta.

Vierailija

ap: Minunkin tilanteeni johtuu mielenterveysongelmista ja vihdoin ja viimein asiaa lähdetty hoitamaan. On todella väärin tuomita laiskaksi tai etteikö haluaisi nähdä vaivaa omien tulojensa eteen. Itsehän en muuta enempää toivoisikaan kuin, että pystyisi kouluttautumaan heti tältä istumalta tai menemään töihin.

Ammatin hankinta on ehdottomasti seuraavana listalla kun terveys sen sallii! Kiitos kovasti tsemppaavista viesteistä! :-) mahtavaa huomata, ettei tilanne olekaan niin toivoton!

Sama täällä!

Itselläkin hieman masennus haittaa opiskeluun lähtöä eikä oikein haluakkaan lähteä, kun en keksi mitään ammattia mihin sopisin (joita täällä tarjolla). Lahdessa, kun ei kauhean ihmeellisiä ammatteja ole tarjolla, eikä muuallekkaan voi niinkään lähteä opiskelemaan, varsinkaan, kun ei siihen varaa ole. Rohkeuden siihen toki saisi revittyä, vaikka heti!
Useasti, kun olen hakenut, on se sitten jäänyt, kun mikään ammatti ei tunnu kiinnostavan, kun alan aloittaa. Opiskelukaan ei ikinä suju, jos ei aihe kiinnosta omaa itseä! :(

Ammatinvalintapsykologini ensimmäinen lause oli, kun sanoin, että haluan opiskella alaa, mikä kiinnostaisi (siis käydä opiskelemassa ja myöhemmin töissä): "Kukaan ei ole johtajan asemassa, kun alhaalta aloitetaan:)".
En siis halua _VÄLITTÖMÄSTI_ mitään johtajan duunia! Haluan alan joka kiinnostaa, ettei tarvitsisi aamuisin miettiä, että: "Kunpa ei tarvitsisi mennä töihin". Mutta kun sanon tätä asiaa kelle tahansa, tulee vastauksena se, ettei kukaan ole lempiammatissaan. Harmittaa tämä suomalaisten suosima: "Töitä tehdään, vaikka ei kiinnosta ala" -asenne!

Vierailija

Olin samassa tilanteessa vielä pari kuukautta sitten, 25-vuotiaana. Ei koulutusta, ammattia tai päivääkän työkokemusta oikeista töistä (olin osa-aikaisena tarjoilijana muutama vuosi sitten mutta en saanut siitä koskaan työtodistusta joten hakemuksissa tuon mainitseminen olisi ollut noloa jos todistuksa olisi alettu kyselemään). Kävin Mäkissä haastattelussa 18-vuotiaiden kanssa enkä saanut työtä, oli vähän luuseriolo juu. Se oli ensimmäinen työhaastatteluni vuosiin ja lopetin hakemusten lähetyksen - kuitenkin joitakin viikkoja myöhemmin sain soiton paikasta johon olin hakenut aikaisemmin. Haastattelija ei ollut edes katsonut hakemustani eikä kysellyt työhistoriastani, lähinnä sovittiin tunnit joita teen. Koen että sain aikamoisen onnenpotkun enkä olisi saanut tätä työtä mikäli rekrytoijalla olisi ollut aikaa perehtyä hakijoihin ja hakemuksiin eikä vain valita ensimmäisiä tyyppejä hommiin.

Työelämään en päässyt aiemmin mukaan ahdistuksen ja paniikkihäiriön vuoksi, koulutkin jäi siksi kesken. Reilut kaksi kuukautta olen tehnyt tuolla kokopäivähommia ja tämä kulunut viikko oli ensimmäinen jolloin se ahdistus nosti taas vähän päätään mutta uskoisin että pystyn pitämään sen kurissa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla