Ottaisitko sinun tai miehesi vanhempi kotiinne asumaan?

Oma äitini asui meillä vuoden ja se meni hyvin, vaikka mua pelotti etukäteen. Haluan tehdä asiat omalla tavallani ja onneksi äiti kunnioitti perheemme tapoja. Anoppini voisin ottaa meille myös, mutta appiukkoa en ihan helpolla. Meillä onneksi on sen verran asumisväljyyttä, ettei kukaan joutuisi omasta tilasta luopumaan, hyvin mahtuu vielä parikin asukasta.

Otimme äitini. Ihan ok mennyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaisin.

Itseasiassa lupasin (uhkasin)  jo miniäehdokkaana hoitaa appivanhempani heidän kotonaan. En ikinä ikänsä maatilalla eläneitä rakkaita appivanhempiani laittaisi laitokseen.

Joten siinä vaiheessa, kun anoppi tai appi on hoitolaitoskunnossa, mietitään perheen kanssa, josko joko me muutetaan mummolaan hoitamaan vanhuksia tai vanhukset muuttavat tänne meille.

Mieluummin se ensimmäinen vaihtoehto, että nuo rakkaat vanhukset saavat kuolla siellä, missä tapasivat, elivät ja tekivät työnsä.

Mitä teette työksenne, kun tuosta vaan voisitte muuttaa mummolaan kokopäiväisiksi hoitajiksi?

Eivätköhän he olisi ihan valmiit muuttamaan vuokrakämpästä velattomaan isoon taloon ja näin näppärästi saamaan paremmat olot itselleen. Vanhukset tietenkin olisivat vähän edessä ja heidät voisi pian heivata jonnekin vanhainkotiin "liian sairaina" asumaan kotonaan, jossa on ahdastakin koko porukalle. Näitä tapauksia riittää.

Näitä ratkaisuja tehtäessä tulee huomioida molempien puolisoiden kanta. Varmasti asia myös riippuu vanhuksesta itsestään ja hänen kunnostaan. Olisiko minulla kärsivällisyyttä, taitoa, mahdollisuutta olla sidottuna ympärivuorokauden hoitoa vaativan vanhuksen tarpeisiin. Perheitä ja tilanteita on erilaisia. En lähtisi tuosta vaan arvostelemaan toisten ratkaisuja.

Jos minulla olisi tarjota isot tilat ja esim. oma sisäänkäynti sekä hoitajan palvelut niin ehkä. Paitsi ei miehen vanhempia, joilla mahdollisia alkoholiongelmia.

En missään tapauksessa. Hoito- tai muuta apua ei tullut lainkaan lasten ollessa pieniä, joten jokainen hoitakoon oman tonttinsa jatkossakin. Kyseessä terveet eläkeläiset.

Jos tilaa olisi niin ottaisin. Esim. unelma olisi että olisi kaksi/kolme huonetta lisää jotta vanhemalle voisi rakentaa esteetömän kylpyhuoneen ja oman makuhuone/tupa tilan ja saisi oman verannan sisäänkäynnillä, näin hän saisi oman asunnon meidän taloon mutta silti olisi kuin asuisi omillaan vaikka pyykki/ruoka/siivous tulisi väliovea avaamalla.

Vain äärimmäisestä pakosta: nyt 3 hlö, 64 neliötä/3 huonetta. Nyt mahdutaan just ja just, mutta 1 ihminen lisää kamoineen...Ei.

Minä muutin siihen asuntoon, jossa miehen vanhempi asui ennestään. Omat vanhempani eivät olisi missään tapauksessa edes suostuneet tulemaan minun asuntooni missään elämänvaiheessa.

Mikä mahtaa olla syynä aloittajan kohdalla? Epämääräiseksi ajaksi, eli mahdollisesti loppuiäkseen?

Eikä ole mahdollista etsiä hänelle omaa asuntoa mahdollisimman läheltä, jos syynä teille muuttoon on kuitenkin avun tarve?

12:lle voisin kertoa jotain elämän realiteeteista laitoshoitokuntoisen dementikon omaishoitajana. Ajattele tilannetta, jolloin lapsi tuhertaa itkua " äiti tuu jo lukemaan iltasatu että minä pääsen nukkumaan", kun sinun on juostava tukka putkella sekapäisen dementikon perässä. Lapsen isä on samaan aikaan jossakin tärkeässä työssä, joita maatilalla todella riittää toisinaan yötä myöten. Minä olen tuossa tilanteessa ollut, ja tällä järjellä soittaisin ambulanssin noutamaan sen vanhuksen.

Minä en ottaisi ikimaailmassa. Mun lapsuudenkodissa asusteli kaksi isä, äiti, mummoa, kolme lasta ja kaksi makuuhuonetta. Itse muistan nukkuneeni saunan lattiallakin.

Nykyiseen kaupunkikotiin en ottaisi missään tapauksessa, koska tilaa ei olisi. Vanhukselle pitäisi vähintään olla oma huone. Jos asuttaisin maalla jossain isossa maalaistalossa, voisin jossain tilanteessa harkita asiaa. Ei ole helppoa sopeutua toisten tapoihin. Isovanhempien yökyläilyidenkin aikana huomaan, että tosi pienet asiat ärsyttää, ihan siis vaan sellaiset pienet tottumukset ja tavat, vaikka ihmiset itsessään on tosi mukavia. Lisäksi meillä molemmat aikuiset käy töissä ja en olisi valmis jättämään työtäni vanhuksen hoidon takia, se ei varmaan olisi taloudellisestikaan mahdollista. Jos olisi tosi huonokuntoinen, ympärivuorokautista hoitoa tarvitseva, niin ei se meillä pärjäisi silloin päiviä yksin. Ja toisaalta jos pärjäisi, niin silloin pärjäsi varmaan omassakin asunnossaan. Mieluummin asuisin lähekkäin ja kävisin vanhuksen kotona auttamassa tai tarvittaessa vaikka maksaisin siivoojan tai muuta apua. Huomaan isovanhemmistakin, että hekin kaipaavat omaa rauhaa, joten ei tuollainen järjestely heistäkään varmasti automaattissesti olisi mukava ja paras mahdollinen.

Käytännössä näkisin hankalana senkin, että sekä meidän perheen että vanhuksen pitäisi voida kutsua vieraita ja elää normaalia omaa elämää. Mun olisi vaikea olla rennosti ja tehdä omia juttuja, jos joku anoppi siinä samalla kahvittelisi ystäviensä kanssa. ja varmaan helposti odotettaisiin, että minä passaan. Ja toisaalta hauan joskus kutsua ystäviä illalliselle ja iltaa istumaan enkä aína haluaisi ottaa illallispöytään myös sitä vanhusta mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ottaisi ikimaailmassa. Mun lapsuudenkodissa asusteli kaksi isä, äiti, mummoa, kolme lasta ja kaksi makuuhuonetta. Itse muistan nukkuneeni saunan lattiallakin.

Korjaan: isä, äiti, kaksi mummoa ja kolme lasta.

Heititpä pahan.

No mutta, rehellisesti sanoen en harkitsisi kuin omaa äitiäni, joka on minut hoitanut. Kukaan lasteni isovanhemmista ei ole lastenlapsiinsa panostanut lähes mitenkään, siis asumme kaukana ja apu ollut vain pientä tai lähes olematonta.

Mutta koska tajuan, että tuo kuulostaa itsekkäältä, niin jos mies vaatisi, niin pakon edessä hänenkin vanhempansa majoittaisin, mutta mies olisi yksin vastuussa heidän hoidostaan ja myös ruoanlaitostaan ja suurimmasta osasta kotitöistä siitä lähtien. Tämä siksikin, että en yksinkertaisesti jaksaisi, oma äitini on sairaampi kuin appivanhemmat, plus työelämässä, mutta ei istu sohvalla kun käy kun taas tämä sohvalla istuminen ja valmiin odottaminen on appivanhemmille luontaista. En jaksaisi mitenkän heitä.

Vierailija kirjoitti:

Onko hän hoitanut lapsianne säännöllisesti ja ilmaiseksi koko ajan? Sitten ehkä, muuten en.

Onko sinun omat vanhempasi hoitaneet sinua säännöllisesti ja ilmaiseksi koko ajan?

Eräällä sukulaisellani oli vanha äiti asumassa maalla isossa maalaistalossa niin, että talon toisessa päädyssä oli oma yksiö/kaksio mummon käytössä. Vaikka sisäkauttakin oli yhteys asuntojen välillä, mummolla oli oma sisäänkäynti ja oma pieni keittiö. Tällaista järjestelyä voisin ajatella.

Pienessä asunnossa alkaa nopeasti ärsyttää ihan se, mitä tv-kanavaa katotaan, se, että toinen haluaa katsoa tv:tä kun toinen haluaa nukkua, jne. Mua ärsyttää jo vanhempienkikin vierailuissa se, että joku muu häärää mun keittiössä ja murustaa ja tekee asiat eri tavalla kuin minä haluan. Tykkään kynttilän valosta ja tykkään olla vähän hämärässä, mun isä laittaa aina ekana kattovalot täysille. Nää on tosi pikkujuttuja, mutta pitkän päälle mä en kestäisi näitä ja pimahtaisin. Yhden viikonlopun vielä puren hammasta, kun tiedän, että kohta tämä loppuu.

Omia vanhempia en ottaisi luoksemme asumaan missään tilanteessa, niin hankalia ihmisiä että en halua niitä kotiini myrkyttämään ilmapiiriä. Appiukko taas on sellainen juoppo että sitäkään ei jaksa katoa, ellei raitistuisi. Anopin voisin hyvinkin ottaa luoksemme asumaan, olen jopa ehdottanut sitä tilanteessa, jossa on pohtinut miten pärjäisi jos ottaisi eron.

Lastenlasten hoitaminen ei onnistu/ole onnistunut läheskään kaikilta isovanhemmilta, hehän ovat olleet omissa ansiotöissään kun lapsenlapset olivat pieniä. Oma äitini oli esimerkiksi töissä kaupassa, jossa ilta- ja pitkiä lauantaivuoroja riitti, ei hän voinut sisarusteni lapsia paljoakaan hoitaa. Lastenlastenlapsiaan tämä vieläkin virkeä 80-kymppinen on kyllä joskus hoitanut.

Asun samassa kerrostaloryhmässä omien vanhempieni ja toisen veljeni kanssa (kaikki siis omissa asunnoissaan), ja toki tiedän, että jonain päivänä, kenties piankin, joudun tekemään enemmän ja enemmän molempien vanhempieni hyväksi. Isä on sen verran hankala, että hänen kanssaan en asuisi, äitini kanssa hyvinkin (äiti saisi kaksioni makuuhuoneen, minun sänkyni sopisi olohuoneeseen hyvinkin; minulle on tilavahko kylpyhuone ja tämä on hissitalo.

Velipoika ei juuri kotitöitä tee, äitimme huolehtii niistä, minä olen tälle veljelleni sanonut, etten terveen aikuisen kotitöitä tee, nyt olisi korkea aika opetella niitä kunnolla.

Minulla ei ole omia lapsia, eikä elossa olevaa puolisoa tai tämän lähisukulaisia.

En pystyisi. Olen miettinyt että voisin ostaa talon, jossa olisi pieni asunto erikseen myös isovanhemmalle. Mutta samaan asuntoon ei missään nimessä. En pystyisi teeskentelemään että on kivaa ja eniten siitä kärsisi silloin se vanhus. Joskus on vain hyvä myöntää rehellisesti omat puutteensa, ettei sotke kaikkien elämää.