Millaista olla öitä yksin?

Ei tajua ei.



Itse olen ollut ihan ekaluokkalaisesta asti öitä yksin kotona eikä ole koskaan ollut mitään pimeänpelkoa.



Kiinnostaa vaan tietää, että miten te kolmivuoro/yötyötä tekevät yh-vanhemmat järjestätte lastenne hoidon?



Ei mihinkään päiväkotiin enää koululaisia oteta yöksi.

ja meillä on sellainen vahtikoira, että kyllä herättää kun jotain outoja ääniä kuuluu, mutta siltikin pelottaa :(

Mun mies aloitti juuri uudessa työssä, ja hänellä on koulutusta keväällä ja kesällä 1 viikko/kk (toisella paikkakunnalla), ja syksyllä jopa 3kk yhteenperään monen sadan kilometrin päässä. Eikä olla koskaan oltu yli 2 yötä erossa toisistamme, koko suhteen aikana :o Jänskättää, mutta kaipa kaikkeen tottuu..

Vierailija:

ette siis koskaan ole asuneetkaan yksin?

Haloo! On av(i)omiehiä, jotka tekevät vuoro/matka/yötyötä, ei siinä auta vaimon (ja äidin) juuri miettiä, että kuinkahan sitä pärjää yön yksin!

Täälä yks reppana!



Muutettiin jouluks uuteen kotiin ja tammikuussa mies lähti 5 päivää ekaa kertaa työmatkalle. Kyllä jänskätti!



Äiti oli kokoajan passissa valmiina jos tartten apua.. :)



Mullakin oli valo eteisessä. Mutta se palaa meillä muutenkin (näkee kulkea rappukäytävän jos sikseen tulee).



Ovi lukkoon. Lisää kummasti turvallisuuden tunnetta.



Mää teen kaikki suunnilleen kuten silloin kun mies on kotona. Ja sekin on yks mikä luo turvallisuutta. Ne rutiinit.



Mää tajusin vasta toisiks viimesenä iltana että kuuntelen korvalapuista lempimusiikkia sängyssä, selaan siinä lehteä ja sängyn viereen vähän purtavaa ja juotavaa.



Tee kaikkea hellittelevää. Lakkaa kynsiä, ota jalkakylpy.

Koita nauttia ajasta!

Silloin oli valot eteisessä ja en jotenkin uskaltanut nukkuu makkarissa vaan nukuin olkkarin sohvalla. Mutta sitä ennen olin melkeen kuukauden kotonani siis lapsuuden kodissani yksin, kun vanhempani ja veljeni olivat lomalla, niin meillä oli koira josta oli turvaa, tai näin ajattelin. Silloinkin tosin nukuin niiin että eteisessä oli valot. Mutta alussa pelotti ihan hirvittävästi, vieläkin muistan sen pelon ja olin jo täysi ikäinen. Mä olin ainut joka oli töissä, niin en pääsyt lomalle mukaan lappiin.



Ja nykyään jo se että on lapset ja koira ja mies pois yön, niin noi lapset ja koira antavat sen turvan.

ehkä 80% öistä.



Tottumuskysymys. Alkuun pelotti, nyt ei enää.

siitä siis jo 12v.

Mies tehnyt n.10v yövuoroja, enkä silti ole tottunut olemaan yksin!

(nykyään siis 2 lasta)

Meillä myös palaa vessassa valo.

Illalla valvon huomattavasti pidempään kun normaalisti kun en saa unta.

Yleensä nukahdan telkkua katsellessa sänkyyn ja sitten 2-3 aikoihin herään sen sammuttamaan!! :)



Aika naurettavaltahan tuo kuulostaa mutta ei voi muuta...

Ap tässä hei!



Oli pakko tulla kertomaan, että olin viime yön ekaa kertaa elämässäni yksin kotona. En itse asiassa pelännytkään mitään, mutta ikävä miestä yllätti voimakkuudellaan nukkumaan mennessä. En kuitenkaan nukkunut hirveän hyvin, mutta jotenkin. Muutenkin on ollut raskasta olla yksin ja lasken minuutteja että hän palaisi kotiin.



Mulla paloi valo vessassa ja eteisessä se varmaan auttoi mutta eniten rassasi hirvittävän kova ikävä ja kaipuu.

lapsillenne kertoko, että mitätöitte niiden olemassaolon ihan täysin.

Me asutaan vanhassa omakotitalossa maalla ja lähin naapuri asuu tuossa 50 metrin päässä samassa pihassa mutta seuraavat sitetn 200-300 metrin päässä...



En minä pelännyt koskaan yksin kun asuin kerrostalossa.

Mutta täällä kyllä pelkään.

Minä taidan olla aika hassu tapaus myös. Minä pelkään vain silloin kun tiedän miehen menneen ryyppäämään ja silloinkin lähinnä valvon sen takia että pelkään miehen tekevän kännipäissään jotain älytöntä. Juo harvoin ja hänellä alkoholi nousee hyvin päähän en pelkää hänen pettävän minua, koska siinä tilassa hänestä ei siihen olisi, mutta muuten pelkään hänen menevän johonkin tappeluun mukaan tai että hänet ryöstetään " helppona uhrina" tms.



Tähänkin keksittiin ratkaisu, jonka avulla nukun melko hyvin silloinkin. Eli sovitaan aika jolloin hän on kotona ja jos menee myöhempään, ilmoittaa hän tekstarilla milloin on tulossa. Eli jos meneekin sovitun klo 2 sijaan neljään, 1 ainoa viesti minulle riittää. Jos klo 2 yöllä herään, eikä viestiä ole tullut alan soitella. Ensin hänelle, sitten hänen kaverilleen ja lopuksi poliisille ja sairaalaan. Onneksi soittorumbaa ei ole tarvinnut tehdä.



Muutoin nukun yleensä mieheni puolella sänkyä, hänen tyynyllään kun hän on pois.

ja kuulin mielestäni jotakin epäilyttävää rapinaa ja mua alko epärationaalisesti pelottamaan.



Kävin hakemassa esikoisen viereeni nukkumaan " turvakseni" . Eli kyllä se toisen ihmisen läheisyys auttaa noihin mielikuvitusmäörköihin vaikka toinen ihminen olisi vasta vauva :-)



On sitä naurettu jälkikäteen.

Useasti kuitenkin ajattelen, että onneksi meillä on 2 suuriäänistä koiraa jotka aivan takuulla ilmoittaa jos joku sattuisi " kylään" pistäytymään :)

Mutta entäs jos syttyisi tulipalo... kuinka saisin yksin kaiken (3 lasta ym) pelastettua? Höh, parempi olla miettumättä.

Meille laitettiin hälyttimet ihan tämänkin asian takia, kuulee varmasti jos joku tulee ja apukin tulee sitten heti kohta. :)

Minä pelkään täällä kun asutaan omakotitalossa, vanhassa, seinät napsuu yms... lähimmät naapurit 200-300 metrin päässä (no yhet asuu 50m päässä samassa pihassa).



Mutta sillon toisaan kun asuin yksin, asuin kerrostalossa, siellä en pelännyt koskaan, enkä pelkäis nyttenkään.

Mutta jotenkin vaan täällä pelkään, vielä kun tiedän että mein kellarin kautta pääsee sisälle...