Kävin Lidlissä ja hämmästyin
Asioin tänään Lidlissä, kun sellainen sattui matkan varrelle. Yleensä en Lidliä käytä.
Kauppalistalla oli muun muassa ainekset keittoon, kalaruokaan ja vietnamilaisiin rulliin. Hämmästys oli suuri, kun ostosten tekeminen tyssäsi heti hevi-osastolla. Lanttu löytyi, mutta palsternakka, selleri, nauris ja purjosipuli puuttuivat kokonaan, eikä tyhjiä hyllypaikkojaan niille näkynyt.
Ihmettelin myös, ettei sipulia, sitruunoita, herkkusieniä tai jauhoisia perunoita ollut saatavilla yksittäin vain ainoastaan isoissa pusseissa tai paketeissa, joten ei auttanut ottaa kuin isot pussit kutakin mukaan.
Seuraavaksi siirryin liha- ja kalaosastolle. Laarista löytyi vain valmiiksi kypsennettyjä kalatuotteita. Raakoina ainoat vaihtoehdot olivat marinoidut lohisuikaleet ja yksittäispakatut lohimedaljongit. Siis mitä ihmettä? Ei lainkaan kokonaista lohifileetä saati nyt sitten mitään muuta kalalajia myynnissä. Eikä edes niitä tyhjiä hyllypaikkojakaan näkynyt, mikä olisi kielinyt esim. fileiden loppumisesta. Ostin sitten useamman paketin näitä yksittäispakattuja medaljonkeja, eikä niitä minun jäljiltäni jäänytkään myyntiin enää kuin pari.
Seuraavaksi etsin aineksia vietnamilaisiin rulliin, mutta riisinuudeleita, riisipapereita tai tofua ei löytynyt mistään. Se siitä ruoasta sitten.
Onko tämä normaali tilanne Lidlissä, vai oliko minun asioimassa myymälässä nyt vain sattumalta tällaisia puutteita? Jäin vain ihmettelemään, että jos tämä on normaalia, niin kyseinen kauppa ei kyllä näköjään todellakaan ole meidän perheen ruokaostoksia varten, jää liikaa raaka-aineita saamatta.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse olen huomannut, että lidlistä ei saa niinkin perus juttua, kuin kuivahiivaa. ja muutenkin huono hevi valikoima ja inhottavaa se, että joutuu ''sokkona'' ostamaan tietämättä hintaa, ellei halua itse päässä laskea paljonko joku kurkku tulee maksamaan.
Joo viimeksi oli hunajapomelot tarjouksessa, mutta kun ei ollut hajuakaan paljonko lopullinen hinta tulee olemaan, niin enpä viitsinyt ostaa.
Et sitten osaa vaakaa käyttää?

Joka Lidlissä on kuivahiivaa, se on vihreä pakkaus jauhojen lähellä. Muistaakseni 60snt/6kpl :)
Vierailija kirjoitti:
K-kauppiaan vai S-kauppiaan aloittama mollausketju! Kiitos Lidl tervetulleesta kilpailusta, K-kauppiaat ja S-kauppiaat myyvät ylihintaisia tuotteita ja nostaavat usein huippuansioita.
Ei kummankaan. Kunhan aloitin ketjun, kun kummastutti niin paljon tavallisten raaka-aineiden puute. Ketjun perusteella näyttää siltä, että nämä ihmettelemäni puutteet ovat arkipäivää Lidlissä, paitsi että lohta ilmeisesti pitäisi yleensä löytyä fileenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en piperräkään mitään vietnamirullia, joten hyvin löytyy edulliset maidot, rahkat, jauhelihat, vihannekset, juustot, pakastevihannekset, riisit, spagetit yms. Siksi Lidl on halpa, koska valikoimassa ei ole kaikenmaailman ruusuvesiä.
eikä herneitä :)
Herneitä on joka lintissä pakaste-altaassa
Kuten myös säilykkeenä ja kuivattuna pussiversiona.
Mistäs hyllystä noita kuivattuja herneitä löytyy? Joskus taannoin joltain myyjältä kyselin hetken hyllyjen välissä pyörimisen jälkeen ja eivät kuulemma kuuluneet valikoimiin. Liekö sitten tulleet valikoimiin sen jälkeen, vai puhuiko vasten parempaa tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse olen huomannut, että lidlistä ei saa niinkin perus juttua, kuin kuivahiivaa. ja muutenkin huono hevi valikoima ja inhottavaa se, että joutuu ''sokkona'' ostamaan tietämättä hintaa, ellei halua itse päässä laskea paljonko joku kurkku tulee maksamaan.
Joo viimeksi oli hunajapomelot tarjouksessa, mutta kun ei ollut hajuakaan paljonko lopullinen hinta tulee olemaan, niin enpä viitsinyt ostaa.
Et sitten osaa vaakaa käyttää?
Missä siellä vaaka on?

Siihen yhdelle ainoalle vaa-alle oli jonoa.
Ohitin pomelot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse olen huomannut, että lidlistä ei saa niinkin perus juttua, kuin kuivahiivaa. ja muutenkin huono hevi valikoima ja inhottavaa se, että joutuu ''sokkona'' ostamaan tietämättä hintaa, ellei halua itse päässä laskea paljonko joku kurkku tulee maksamaan.
Joka Lidlissä on kuivahiivaa, se on vihreä pakkaus jauhojen lähellä. Muistaakseni 60snt/6kpl :)
Näin on. Se vaan kannattaa huomioida, että ne pussit ovat 7 grammaisia, kun taas muiden firmojen kuivahiivapussit on 11 grammaisia. Itse olen käyttänyt Lidlin kuivahiivoja jo useamman vuoden ja ihan hyvää leipää olen niillä aikaiseksi saanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioin tänään Lidlissä, kun sellainen sattui matkan varrelle. Yleensä en Lidliä käytä.
Kauppalistalla oli muun muassa ainekset keittoon, kalaruokaan ja vietnamilaisiin rulliin. Hämmästys oli suuri, kun ostosten tekeminen tyssäsi heti hevi-osastolla. Lanttu löytyi, mutta palsternakka, selleri, nauris ja purjosipuli puuttuivat kokonaan, eikä tyhjiä hyllypaikkojaan niille näkynyt.
Ihmettelin myös, ettei sipulia, sitruunoita, herkkusieniä tai jauhoisia perunoita ollut saatavilla yksittäin vain ainoastaan isoissa pusseissa tai paketeissa, joten ei auttanut ottaa kuin isot pussit kutakin mukaan.
Seuraavaksi siirryin liha- ja kalaosastolle. Laarista löytyi vain valmiiksi kypsennettyjä kalatuotteita. Raakoina ainoat vaihtoehdot olivat marinoidut lohisuikaleet ja yksittäispakatut lohimedaljongit. Siis mitä ihmettä? Ei lainkaan kokonaista lohifileetä saati nyt sitten mitään muuta kalalajia myynnissä. Eikä edes niitä tyhjiä hyllypaikkojakaan näkynyt, mikä olisi kielinyt esim. fileiden loppumisesta. Ostin sitten useamman paketin näitä yksittäispakattuja medaljonkeja, eikä niitä minun jäljiltäni jäänytkään myyntiin enää kuin pari.
Seuraavaksi etsin aineksia vietnamilaisiin rulliin, mutta riisinuudeleita, riisipapereita tai tofua ei löytynyt mistään. Se siitä ruoasta sitten.
Onko tämä normaali tilanne Lidlissä, vai oliko minun asioimassa myymälässä nyt vain sattumalta tällaisia puutteita? Jäin vain ihmettelemään, että jos tämä on normaalia, niin kyseinen kauppa ei kyllä näköjään todellakaan ole meidän perheen ruokaostoksia varten, jää liikaa raaka-aineita saamatta.
Nämä tämän mallin trollit on sitten hauskoja (lue myötähäpeää herättäviä), kun mennään juuri silloin siihen kauppaan, kun ollaan mukamas laittamassa jotain vähän erikoisempaa ruokaa. Myös tietenkin tämä kauppareissu ajoitetaan juuri suurten pyhien jälkeiseen aikaan, jolloin kauppa on tyhjimmillään ja mahdollisesti vuotuinen inventaariokin meneillään.
Eipä tarvi tämänkään sylttytehtaan alkulähteitä kaukaa etsiä. Eiköhän jäljet johda jommankumman duopolipuljun pakeille. Oma veikkaukseni on, että tällä kertaa paskaa Lidlin niskaan heitettiin sieltä kauppiasvetoiselta puolelta ja lokaajana joku Lidlin naapurikauppias, joka tuntee Lidlin, kuin omat taskunsa ja tietää tasan tarkkaan jokaikisen tuotteen mitä Lidlissä myydään ja sentilleen niiden hinnatkin.
Tätähän tämä nykyinen sosiaalisessa mediassa tapahtuva puskamarkkinointi nykyään paljolti on. Eli ei niinkään oman puodin ylitsevuotavaa hehkuttamista, vaan pikemminkin kilpailijan lokaamista. Sehän istuukin suomalaiseen mentaliteettiin paremmin, kuin se amerikkalaistyylinen ylihehkutus, se kun meiltä perusnegatiivisilta synkistelijöiltä käy ihan luonnostaan ;)
Mutta joo, tälle trollille pisteet 1/5. Trolli oli huono ja sitä huononsi oman edun tavoittelu kilpailijaa perusteettomasti lokaamalla.
Mitä ihmettä sä selität? Ketjun ap on kuule ihan tavallinen tallaaja, joka nyt tnä sattui tekemään normaalit viikonloppuostokset Helsingissä Lidlissä.
"Ollaan mukamas laittamassa erikoisempaa ruokaa" What? Sinustako lohifilee, keittojuurekset ja tofu ovat erikoista ruokaa? Nyt alkaa jo naurattaa.
"ajoitettiin suurten pyhien jälkeiseen aikaan" öö no joo, en tullut uutenavuotena ostaneeksi ruokaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi vaan ihan normaalisti asioin viikoittain tekemässä isot ostokset.
Friikkiä, miten joku random palstailija alkaa tekemään todella outoja johtopäätöksiä palsta-aloituksen perusteella. Sinun viestisi tässä myötähäpeää aiheuttaa, koska se on täynnä paikkansapitämättömiä väitteitä. :D
Kasvissyöjänä sama homma, ei löydy kaikkea mulle tarpeellista. Kivahan se olis jos olisi kaupat sillä tavoin lähekkäin, että voisi ensin koukata Lidlin kautta ja sitten hakea puuttuvat muualta, mutta tällä hetkellä ei ainakaan onnistu. Hintatasoa pidän kyllä tietysti hyvänä ja Lidlillä on monia hyviä omia tuotteita, tulee kuitenkin käytyä harvoin em. syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse olen huomannut, että lidlistä ei saa niinkin perus juttua, kuin kuivahiivaa. ja muutenkin huono hevi valikoima ja inhottavaa se, että joutuu ''sokkona'' ostamaan tietämättä hintaa, ellei halua itse päässä laskea paljonko joku kurkku tulee maksamaan.
Joo viimeksi oli hunajapomelot tarjouksessa, mutta kun ei ollut hajuakaan paljonko lopullinen hinta tulee olemaan, niin enpä viitsinyt ostaa.
Et sitten osaa vaakaa käyttää?
En ole koskaan Lidlin vaakalle nähnyt olevan jonoa ja minä olen pelkästään Lidlejä käyttänyt jo vuosikaudet. Yksi ihminen ei ole jono ;)
Siihen yhdelle ainoalle vaa-alle oli jonoa.
Ohitin pomelot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
itse olen huomannut, että lidlistä ei saa niinkin perus juttua, kuin kuivahiivaa. ja muutenkin huono hevi valikoima ja inhottavaa se, että joutuu ''sokkona'' ostamaan tietämättä hintaa, ellei halua itse päässä laskea paljonko joku kurkku tulee maksamaan.
Joo viimeksi oli hunajapomelot tarjouksessa, mutta kun ei ollut hajuakaan paljonko lopullinen hinta tulee olemaan, niin enpä viitsinyt ostaa.
Et sitten osaa vaakaa käyttää?
Missä siellä vaaka on?
Siellä missä ne hunajapomelot on ja muutkin hevi tuotteet. Tiedätkö sinä mikä vaaka on? Muu kuin se horoskooppimerkki?
Vierailija kirjoitti:
Mäkään en tajua miten ihmiset löytää sieltä RUOKAA. Me ostetaan Lidlistä vaan herkut.
Määrittele RUOKA! Mitä teidän perhe syö ruokana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
K-kauppiaan vai S-kauppiaan aloittama mollausketju! Kiitos Lidl tervetulleesta kilpailusta, K-kauppiaat ja S-kauppiaat myyvät ylihintaisia tuotteita ja nostaavat usein huippuansioita.
Ei kummankaan. Kunhan aloitin ketjun, kun kummastutti niin paljon tavallisten raaka-aineiden puute. Ketjun perusteella näyttää siltä, että nämä ihmettelemäni puutteet ovat arkipäivää Lidlissä, paitsi että lohta ilmeisesti pitäisi yleensä löytyä fileenä.
Lidl saa tuotteistaan paremman katteen kuin s ja k ryhmä, eli Lidlin johtaja se vasta raha käärii, kun ottaa myyntiin vain sellaisia tuotteita missä kate kohdallaan...
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap, päivän naurut! Näin sieluni silmin sinut siellä pikkurilli pystyssä, kärähtänyt permanentti säkenöiden ja suu rypistettynä tiukkaan mutruun kuin rusina, kun noita "perusaineksia" ei löytynytkään. :D
Juu ei, sä et varmaan pärjäisi Ranskassa ollenkaan, sillä siellä leipä ostetaan leipomosta, liha suoraan lihakauppiaalta, maito maitokaupasta jne, jne, Olis siinä suomalaisella topakalla emännällä ihimetyksen aihetta!
Hauskaa, että sinulla hauskaa. En kuitenkaan jaksa alkaa kertomaan sen kummemmin todellisesta minusta, se kun ei liity ketjuun mitenkään. Eli olkiukko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stockan Herkku ja Lidl on loistava kombo. Aamulla tuoreet ja lämpimät croisantit haetaan Siwasta ja syödään Lidlin mansikkahillon kera.
Tais käydä pieni freudilainen lipsahdus :D
Kuinka niin, meillä ns. lapsi harrastaa. Parkkihallista parkkihalliin ja harrastuksiin kehälle. Kävellen lähiSiwaan.
Vegaaniksi siirryttyäni ei Lidli ole enää palvellut tarkoitustaan. Tofua ja soijaa ei löydy, ei linssejä, ei papuja, ei vegejuustoa, ainoastaan kasviksia, hedelmiä ja juureksia. Ja noilla ei vegaani elä. Lidl sopii sekasyöjille ja lacto-ovo-pesco vegetaristeille. Vegaaneille valitettavasti ei :/.
Kuivatut herneet ei kuulu valikoimaan.
Ovat kyllä niin kysyttyjä että toivottavasti tulee myyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asioin tänään Lidlissä, kun sellainen sattui matkan varrelle. Yleensä en Lidliä käytä.
Kauppalistalla oli muun muassa ainekset keittoon, kalaruokaan ja vietnamilaisiin rulliin. Hämmästys oli suuri, kun ostosten tekeminen tyssäsi heti hevi-osastolla. Lanttu löytyi, mutta palsternakka, selleri, nauris ja purjosipuli puuttuivat kokonaan, eikä tyhjiä hyllypaikkojaan niille näkynyt.
Ihmettelin myös, ettei sipulia, sitruunoita, herkkusieniä tai jauhoisia perunoita ollut saatavilla yksittäin vain ainoastaan isoissa pusseissa tai paketeissa, joten ei auttanut ottaa kuin isot pussit kutakin mukaan.
Seuraavaksi siirryin liha- ja kalaosastolle. Laarista löytyi vain valmiiksi kypsennettyjä kalatuotteita. Raakoina ainoat vaihtoehdot olivat marinoidut lohisuikaleet ja yksittäispakatut lohimedaljongit. Siis mitä ihmettä? Ei lainkaan kokonaista lohifileetä saati nyt sitten mitään muuta kalalajia myynnissä. Eikä edes niitä tyhjiä hyllypaikkojakaan näkynyt, mikä olisi kielinyt esim. fileiden loppumisesta. Ostin sitten useamman paketin näitä yksittäispakattuja medaljonkeja, eikä niitä minun jäljiltäni jäänytkään myyntiin enää kuin pari.
Seuraavaksi etsin aineksia vietnamilaisiin rulliin, mutta riisinuudeleita, riisipapereita tai tofua ei löytynyt mistään. Se siitä ruoasta sitten.
Onko tämä normaali tilanne Lidlissä, vai oliko minun asioimassa myymälässä nyt vain sattumalta tällaisia puutteita? Jäin vain ihmettelemään, että jos tämä on normaalia, niin kyseinen kauppa ei kyllä näköjään todellakaan ole meidän perheen ruokaostoksia varten, jää liikaa raaka-aineita saamatta.
Nämä tämän mallin trollit on sitten hauskoja (lue myötähäpeää herättäviä), kun mennään juuri silloin siihen kauppaan, kun ollaan mukamas laittamassa jotain vähän erikoisempaa ruokaa. Myös tietenkin tämä kauppareissu ajoitetaan juuri suurten pyhien jälkeiseen aikaan, jolloin kauppa on tyhjimmillään ja mahdollisesti vuotuinen inventaariokin meneillään.
Eipä tarvi tämänkään sylttytehtaan alkulähteitä kaukaa etsiä. Eiköhän jäljet johda jommankumman duopolipuljun pakeille. Oma veikkaukseni on, että tällä kertaa paskaa Lidlin niskaan heitettiin sieltä kauppiasvetoiselta puolelta ja lokaajana joku Lidlin naapurikauppias, joka tuntee Lidlin, kuin omat taskunsa ja tietää tasan tarkkaan jokaikisen tuotteen mitä Lidlissä myydään ja sentilleen niiden hinnatkin.
Tätähän tämä nykyinen sosiaalisessa mediassa tapahtuva puskamarkkinointi nykyään paljolti on. Eli ei niinkään oman puodin ylitsevuotavaa hehkuttamista, vaan pikemminkin kilpailijan lokaamista. Sehän istuukin suomalaiseen mentaliteettiin paremmin, kuin se amerikkalaistyylinen ylihehkutus, se kun meiltä perusnegatiivisilta synkistelijöiltä käy ihan luonnostaan ;)
Mutta joo, tälle trollille pisteet 1/5. Trolli oli huono ja sitä huononsi oman edun tavoittelu kilpailijaa perusteettomasti lokaamalla.
Mitä ihmettä sä selität? Ketjun ap on kuule ihan tavallinen tallaaja, joka nyt tnä sattui tekemään normaalit viikonloppuostokset Helsingissä Lidlissä.
"Ollaan mukamas laittamassa erikoisempaa ruokaa" What? Sinustako lohifilee, keittojuurekset ja tofu ovat erikoista ruokaa? Nyt alkaa jo naurattaa.
"ajoitettiin suurten pyhien jälkeiseen aikaan" öö no joo, en tullut uutenavuotena ostaneeksi ruokaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi vaan ihan normaalisti asioin viikoittain tekemässä isot ostokset.
Friikkiä, miten joku random palstailija alkaa tekemään todella outoja johtopäätöksiä palsta-aloituksen perusteella. Sinun viestisi tässä myötähäpeää aiheuttaa, koska se on täynnä paikkansapitämättömiä väitteitä. :D
Mees ny tekeen sinne omaan k-puotiis vaikka inventaariota ja lopeta se netissä paskanjauhaminen Ymmärrän toki, että vituttaahan se kuin pientä oravaa, kun ei enää meidän asiakkaiden kustannuksella pystykään tekemään miljoonatiliä, koska Lidl. Mutta sellaista se on, aina ei voi voittaa, ei edes k-kauppias, vaikka onkin vuosien varrella meidän köyhien kustannuksella melkoiset voitot liiviinsä käärinyt. Elämä on :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman olen huomannut. Lidliin ei kannata suunnata, jos jotain vähänkään "erikoisempaa" mielii hankkia. Perusruokiin saattaa löytyä ainekset hyvällä tuurilla. Ongelmana meillä pienessä kahden hengen taloudessa myös tuo ison sipulisäkin ostaminen. Toisaalta, jos tarvittavat ainekset onnistun sieltä hankkimaan niin kassalla saa aina ihmetellä edullisuutta!
Vai on iso sipulisäkki ihan ongelma :D. Eihän siinä ole kuin yksi kilo sipulia, ja sehän kuluu noin viikossa, tai nopeamminkin minulta, yhdeltä mieheltä. Sipulit säilyvät myös aika kauan.
On se ongelma, samoin kuin iso sitruunasäkki ja kahden kilon perunapussit. Ei ole kahden hengen taloudessa tarvetta noille säkeille, ja autottamana kaupunkilaisena nuo tuovat ikävää lisäpainoa ostoskasseihin, jos tarkoituksena on muutenkin ostaa monen päivän ruoat kerralla ja kannettavaa riittää jo muutenkin.
t. toinen kahden hengen taloudessa asuva
Onhan Lidlissä myös irtopottuja myynnissä, ja puolen kilon sipulipussejakin. Ei minullakaan autoa ole, pyörällä kuljetan ostokseni.
Ei ole jauhoisia.
Sun kaltaisten ihmisten just ei kannata Lidlissä käydä. Jos jollakin perunan merkillä tai lajilla on merkitystä... Teille on ne K-kaupat.
Sinulla ei ilmeisesti ole hajuakaan, että perunan kiinteys vaikuttaa olennaisesti siihen, mitä ruokalajeja siitä voi valmistaa.