Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kävin Lidlissä ja hämmästyin

Vierailija
09.01.2016 |

Asioin tänään Lidlissä, kun sellainen sattui matkan varrelle. Yleensä en Lidliä käytä.

Kauppalistalla oli muun muassa ainekset keittoon, kalaruokaan ja vietnamilaisiin rulliin. Hämmästys oli suuri, kun ostosten tekeminen tyssäsi heti hevi-osastolla. Lanttu löytyi, mutta palsternakka, selleri, nauris ja purjosipuli puuttuivat kokonaan, eikä tyhjiä hyllypaikkojaan niille näkynyt.

Ihmettelin myös, ettei sipulia, sitruunoita, herkkusieniä tai jauhoisia perunoita ollut saatavilla yksittäin vain ainoastaan isoissa pusseissa tai paketeissa, joten ei auttanut ottaa kuin isot pussit kutakin mukaan.

Seuraavaksi siirryin liha- ja kalaosastolle. Laarista löytyi vain valmiiksi kypsennettyjä kalatuotteita. Raakoina ainoat vaihtoehdot olivat marinoidut lohisuikaleet ja yksittäispakatut lohimedaljongit. Siis mitä ihmettä? Ei lainkaan kokonaista lohifileetä saati nyt sitten mitään muuta kalalajia myynnissä. Eikä edes niitä tyhjiä hyllypaikkojakaan näkynyt, mikä olisi kielinyt esim. fileiden loppumisesta. Ostin sitten useamman paketin näitä yksittäispakattuja medaljonkeja, eikä niitä minun jäljiltäni jäänytkään myyntiin enää kuin pari.

Seuraavaksi etsin aineksia vietnamilaisiin rulliin, mutta riisinuudeleita, riisipapereita tai tofua ei löytynyt mistään. Se siitä ruoasta sitten.

Onko tämä normaali tilanne Lidlissä, vai oliko minun asioimassa myymälässä nyt vain sattumalta tällaisia puutteita? Jäin vain ihmettelemään, että jos tämä on normaalia, niin kyseinen kauppa ei kyllä näköjään todellakaan ole meidän perheen ruokaostoksia varten, jää liikaa raaka-aineita saamatta.

Kommentit (162)

Vierailija
1/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä mä oon sieltä lohifilettä ostanut, mutta se juuri on kyllä Lidlin huonoin puoli, että valikoima on suppea. Usein joutuu kuitenkin menemään johonkin toiseen kauppaan vielä hakemaan ne jutut, joita ei Lidlistä saa.

Vierailija
2/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viime viikolla oli puutteita Lidlissä. En muista mikä päivä. Ainakin Kampista oli melkein kaikki lopussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lidlissä tosiankin on niukka valkoima ja siihen nähden on kallis hintataso.

Vierailija
4/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei siellä kyllä ole mitään tarpeita vietnamilaisiin rulliin jos ei aasialaisruoka ole ollut kampanjassa. Haen tuollaiset itse hakaniemen etnisistä.

Vierailija
5/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Asioin tänään Lidlissä, kun sellainen sattui matkan varrelle. Yleensä en Lidliä käytä.

Kauppalistalla oli muun muassa ainekset keittoon, kalaruokaan ja vietnamilaisiin rulliin. Hämmästys oli suuri, kun ostosten tekeminen tyssäsi heti hevi-osastolla. Lanttu löytyi, mutta palsternakka, selleri, nauris ja purjosipuli puuttuivat kokonaan, eikä tyhjiä hyllypaikkojaan niille näkynyt.

Ihmettelin myös, ettei sipulia, sitruunoita, herkkusieniä tai jauhoisia perunoita ollut saatavilla yksittäin vain ainoastaan isoissa pusseissa tai paketeissa, joten ei auttanut ottaa kuin isot pussit kutakin mukaan.

Seuraavaksi siirryin liha- ja kalaosastolle. Laarista löytyi vain valmiiksi kypsennettyjä kalatuotteita. Raakoina ainoat vaihtoehdot olivat marinoidut lohisuikaleet ja yksittäispakatut lohimedaljongit. Siis mitä ihmettä? Ei lainkaan kokonaista lohifileetä saati nyt sitten mitään muuta kalalajia myynnissä. Eikä edes niitä tyhjiä hyllypaikkojakaan näkynyt, mikä olisi kielinyt esim. fileiden loppumisesta. Ostin sitten useamman paketin näitä yksittäispakattuja medaljonkeja, eikä niitä minun jäljiltäni jäänytkään myyntiin enää kuin pari.

Seuraavaksi etsin aineksia vietnamilaisiin rulliin, mutta riisinuudeleita, riisipapereita tai tofua ei löytynyt mistään. Se siitä ruoasta sitten.

Onko tämä normaali tilanne Lidlissä, vai oliko minun asioimassa myymälässä nyt vain sattumalta tällaisia puutteita? Jäin vain ihmettelemään, että jos tämä on normaalia, niin kyseinen kauppa ei kyllä näköjään todellakaan ole meidän perheen ruokaostoksia varten, jää liikaa raaka-aineita saamatta.

Olen ap hämmästynyt ettei vielä useiden Suomessa olevien Lidl-vuosien jälkeen ole mennyt sinun tietoisuuteen se, että ei Lidl ole mikaan hahtaarimarket missä on myynnissä joka ikinen ruoka-aines joka maailmasta löytyy. Minä löydän sieltä vallan mainiosti sen mitä tarvitsen, ja jos en löydä, osaan hakea ilman harmia ja päivittelyä toisesta kaupasta.

Vierailija
6/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saman olen huomannut. Lidliin ei kannata suunnata, jos jotain vähänkään "erikoisempaa" mielii hankkia. Perusruokiin saattaa löytyä ainekset hyvällä tuurilla. Ongelmana meillä pienessä kahden hengen taloudessa myös tuo ison sipulisäkin ostaminen. Toisaalta, jos tarvittavat ainekset onnistun sieltä hankkimaan niin kassalla saa aina ihmetellä edullisuutta!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei sieltä koskaan löydy kaikkea. Se on sen verran pieni kauppa. Illalla moni tuote on myös loppu, mikä on periaatteessa positiivista, ruokaa ei kauppaan jää yli. Itse olen jo tottunut kun se on lähikauppani, ja ruokaostokset pitää tehdä joustavaksi asenteella :) Rahaa säästyy paljon ja välttämättömyyden löytyvät. Jos teen ruokaa tietyn reseptin mukaan, käyn suosiolla työmatkan varrella isossa S-marketissa.

Vierailija
8/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei Lidlistä todellakaan löydy tavallisia tuotteita. Aina saa mennä Prisman kautta. Monet tuotteet eivät edes ole halvempia kuin muualla, vaikka niin aina väitetään. Ihan tavallisesta paahtoleivästäkin saa pulittaa paljon enemmän kuin Prisman halvimmasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lidlissä on tosi suppea valikoima. Hankala kuvitella, että kukaan tekisi kaikki ruokaostoksensa sieltä, jos nyt ei jollain pakastepizzoilla elä. Niitäkin on rajallinen määrä. Sieltä saa tosin halvalla monia perus- ja leipomotuotteita, joten kyllähän siinä säästää, jos tietää, mitä sieltä ostaa. Ihan turha mennä sokkona ostoslistan kanssa, koska varmasti tulee pettymään. Eniten Lidl varmaan tienaa sillä viikottain vaihtuvalla krääsällä, jota ihmiset hamstraa, kun ajattelee, että muuten jää saamatta ja sitten harmittaa.

Vierailija
10/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lidlissä on edullinen hevi-osasto juuri siksi, että siellä on kausivihanneksia. Itse käytän pääasiassa Lidliä ja olen jo oppinut mitä siellä ei (välttämättä) myydä. Minulle ei ole suuri vaiva käydä hakemassa Lidlistä halvemmalla perustarpeet ja kipaista sen jälkeen hakemaan kalliimmasta kaupasta ne mitä Lidlistä ei saa. Lompakko kiittää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asioin tänään Lidlissä, kun sellainen sattui matkan varrelle. Yleensä en Lidliä käytä.

Kauppalistalla oli muun muassa ainekset keittoon, kalaruokaan ja vietnamilaisiin rulliin. Hämmästys oli suuri, kun ostosten tekeminen tyssäsi heti hevi-osastolla. Lanttu löytyi, mutta palsternakka, selleri, nauris ja purjosipuli puuttuivat kokonaan, eikä tyhjiä hyllypaikkojaan niille näkynyt.

Ihmettelin myös, ettei sipulia, sitruunoita, herkkusieniä tai jauhoisia perunoita ollut saatavilla yksittäin vain ainoastaan isoissa pusseissa tai paketeissa, joten ei auttanut ottaa kuin isot pussit kutakin mukaan.

Seuraavaksi siirryin liha- ja kalaosastolle. Laarista löytyi vain valmiiksi kypsennettyjä kalatuotteita. Raakoina ainoat vaihtoehdot olivat marinoidut lohisuikaleet ja yksittäispakatut lohimedaljongit. Siis mitä ihmettä? Ei lainkaan kokonaista lohifileetä saati nyt sitten mitään muuta kalalajia myynnissä. Eikä edes niitä tyhjiä hyllypaikkojakaan näkynyt, mikä olisi kielinyt esim. fileiden loppumisesta. Ostin sitten useamman paketin näitä yksittäispakattuja medaljonkeja, eikä niitä minun jäljiltäni jäänytkään myyntiin enää kuin pari.

Seuraavaksi etsin aineksia vietnamilaisiin rulliin, mutta riisinuudeleita, riisipapereita tai tofua ei löytynyt mistään. Se siitä ruoasta sitten.

Onko tämä normaali tilanne Lidlissä, vai oliko minun asioimassa myymälässä nyt vain sattumalta tällaisia puutteita? Jäin vain ihmettelemään, että jos tämä on normaalia, niin kyseinen kauppa ei kyllä näköjään todellakaan ole meidän perheen ruokaostoksia varten, jää liikaa raaka-aineita saamatta.

Olen ap hämmästynyt ettei vielä useiden Suomessa olevien Lidl-vuosien jälkeen ole mennyt sinun tietoisuuteen se, että ei Lidl ole mikaan hahtaarimarket missä on myynnissä joka ikinen ruoka-aines joka maailmasta löytyy. Minä löydän sieltä vallan mainiosti sen mitä tarvitsen, ja jos en löydä, osaan hakea ilman harmia ja päivittelyä toisesta kaupasta.

En ole ikinä asunut Lidlin läheisyydessä niin, että sitä olisi tullut käytettyä. Kuitenkin paljon kuulee puhuttavan, että ihmiset käyttävät Lidliä vakiokauppanaan. Siksi hämmästyinkin täysin valikoiman puutteellisuudesta. Ihan perusjuttuja kuitenkin oli itselläni haussa ehkä riisinuudeleita ja riisipapereita lukuun ottamatta (joita niitäkin tosin saan ihan lähi-Alepasta ja luonnollisesti myös isommista kaupoista, kuten S-marketeista, Prismoista, Cittareista). Niiden puutteen olisin vielä niellyt, mutta johan kumma, ettei tavallisessa kaupassa ole perusjuureksia tai kalafileetä.

Vierailija
12/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meille lähinnä herkkukauppa eli paistopiste, karkit, pakasteet, jogurtit ja juomat. Säästää rahaa noissa herkuissa. Muu ruoka Prismasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

LIDL oli halpa Suomeen tullessaan ja muutama vuosi sen jälkeen. hintataso on kuitenkin noussut siellä jatkuvasti ja on jo melkein täysin s-ja k-market tasoa. Aluksi Lidlin ruoka oli halpaa kuin saippua. Esim. olut 10snt tölkki ja halpaa jätskiä. Ei myöskään ollut niin paljoa kotimaisia pilallisia kanannahkapullia ja makkaroita myynnissä.

Vierailija
14/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lidlissä on tosi suppea valikoima. Hankala kuvitella, että kukaan tekisi kaikki ruokaostoksensa sieltä, jos nyt ei jollain pakastepizzoilla elä. Niitäkin on rajallinen määrä. Sieltä saa tosin halvalla monia perus- ja leipomotuotteita, joten kyllähän siinä säästää, jos tietää, mitä sieltä ostaa. Ihan turha mennä sokkona ostoslistan kanssa, koska varmasti tulee pettymään. Eniten Lidl varmaan tienaa sillä viikottain vaihtuvalla krääsällä, jota ihmiset hamstraa, kun ajattelee, että muuten jää saamatta ja sitten harmittaa.

Kyllä sieltä peruskotiruuan ainekset löytyy. Kasvis- ja lihavalikoima on ok. Mulla on ostoslistalla usein myös vaihtoehto b, jos johonkin ruokalajiin ei l öytyisikään aineksia :) T. Lidlin vieressä asuva

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meille lähinnä herkkukauppa eli paistopiste, karkit, pakasteet, jogurtit ja juomat. Säästää rahaa noissa herkuissa. Muu ruoka Prismasta.

Kuulostaa toimivalta, näin voisin alkaa itsekin toimia, koska edullisiahan näkyivät juomat olevan, ja paistopisteen tuotteet hyvännäköisiä.

Vierailija
16/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lidlissä on tosi suppea valikoima. Hankala kuvitella, että kukaan tekisi kaikki ruokaostoksensa sieltä, jos nyt ei jollain pakastepizzoilla elä. Niitäkin on rajallinen määrä. Sieltä saa tosin halvalla monia perus- ja leipomotuotteita, joten kyllähän siinä säästää, jos tietää, mitä sieltä ostaa. Ihan turha mennä sokkona ostoslistan kanssa, koska varmasti tulee pettymään. Eniten Lidl varmaan tienaa sillä viikottain vaihtuvalla krääsällä, jota ihmiset hamstraa, kun ajattelee, että muuten jää saamatta ja sitten harmittaa.

Kyllä sieltä peruskotiruuan ainekset löytyy. Kasvis- ja lihavalikoima on ok. Mulla on ostoslistalla usein myös vaihtoehto b, jos johonkin ruokalajiin ei l öytyisikään aineksia :) T. Lidlin vieressä asuva

Vaan kun ei löytynyt. Kotiruokaahan tuossa aloituksen listassa nimenomaan oli.

Vierailija
17/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä lidliin enemmän ruokaa sopisi, jos siellä ei myytäisi sitä turhaa krääsää. Itse olen niin onnekkaassa asemassa että lidliin on 200m, k-superiin 300m ja s-markettiin 500m. Helposti saa kustakin haluamansa.

Vierailija
18/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lidlissä on edullinen hevi-osasto juuri siksi, että siellä on kausivihanneksia. Itse käytän pääasiassa Lidliä ja olen jo oppinut mitä siellä ei (välttämättä) myydä. Minulle ei ole suuri vaiva käydä hakemassa Lidlistä halvemmalla perustarpeet ja kipaista sen jälkeen hakemaan kalliimmasta kaupasta ne mitä Lidlistä ei saa. Lompakko kiittää.

Eikös talvi ole juuresten sesonkiaikaa? Itujakaan siellä ei muuten ollut, jotka nekin sesongissa.

Vierailija
19/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt ei juuri ole kalaa missään. Huonot sääolot - sanoi kalakauppias tänä aamuna. Lidlissä on tavallisesti Isokarin muikkuja, lohta, turskaa, ahven- ja kuhafileitä.

 

Vierailija
20/162 |
09.01.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lidlissä on tosi suppea valikoima. Hankala kuvitella, että kukaan tekisi kaikki ruokaostoksensa sieltä, jos nyt ei jollain pakastepizzoilla elä. Niitäkin on rajallinen määrä. Sieltä saa tosin halvalla monia perus- ja leipomotuotteita, joten kyllähän siinä säästää, jos tietää, mitä sieltä ostaa. Ihan turha mennä sokkona ostoslistan kanssa, koska varmasti tulee pettymään. Eniten Lidl varmaan tienaa sillä viikottain vaihtuvalla krääsällä, jota ihmiset hamstraa, kun ajattelee, että muuten jää saamatta ja sitten harmittaa.

Kyllä sieltä peruskotiruuan ainekset löytyy. Kasvis- ja lihavalikoima on ok. Mulla on ostoslistalla usein myös vaihtoehto b, jos johonkin ruokalajiin ei l öytyisikään aineksia :) T. Lidlin vieressä asuva

Vaan kun ei löytynyt. Kotiruokaahan tuossa aloituksen listassa nimenomaan oli.

En väittänyt että löytyisi jokaiseen kotiruokaan ja aina.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kahdeksan