Epäreiluja tilanteita lapsuudesta

Kummini asuvat ulkomailla eivätkä ikinä muistaneet mitenkään.

Pikkusiskon kummit antoivat aina lahjoja käydessään, sekä synttäri ja joululahjat.

Minunkin vanhempani erosivat kun olin vauvaiässä. Isä löysi pian uuden naisen, jonka kanssa muutti yhteen. Kävin heillä säännöllisesti viikonloppuisin. Kerran istuin autossa, kun avopuoliso jutteli auton vieressä ystävänsä kanssa. Ilmeilin peruutuspeilille. Olin esikouluikäinen tai nuorempi. Myöhemmin avopuoliso piti minulle puhuttelun, että he olivat ystävänsä kanssa miettineet mitä pakkoliikkeitä minulla on. Avopuoliso vei minut peilin eteen ja yhdessä harjoittelimme normaaleita ilmeitä.

Koin naisen uhkaavaksi ja pelkäsin ja vihasin häntä lapsena. Hän jossain vaiheessa ehdotti että olisin joka toisen viikonlopun lisäksi heillä aina yhden arki-illan. Perusteluna että saisin mallia normaalista perheestä. Yksinhuoltajaäitini ja minun perheeni oli kuulemma sairas eikä siellä voinut kasvaa normaalisti, en enää muista kunnolla perusteluja. 

Isä ja nainen saivat yhteisen lapsen ja tämän jälkeen avopuolison käytös muuttui erityisen ikäväksi minua kohtaan. Niihin aikoihin hän käski isäni viedä minut lastenpsykiatrille ja pettyi, kun en saanut diagnooseja. Äiti sai kuulla psykiatrista jälkeenpäin eikä pitänyt siitä yhtään. Avopuoliso myös haukkui minua likaiseksi ja sanoi että minut ja tavarani pitäisi desinfioida ennen kuin menen heille kylään. 

Vähän ennen ala-asteen puoliväliä olin viikon reissun heidän kanssaan ja paluumatka oli painajaista. Autossa tuntikausia ja avopuoliso haukkui minua koko ajan. Itkin takapenkillä koko matkan enkä osannut puolustaa itseäni mitenkään. Kerran nainen avasi oven ja lähti juoksemaan pois, koska ei pystynyt olemaan samassa autossa kanssani, isäni lepytteli häntä ja matkasimme yhdessä kotiin. Takapenkillä vieressäni oli vauvasisarukseni ja avopuoliso mietti pitäisikö hänen tulla istumaan paikalleni, etten olisi vauvan vieressä ja saisi yhtäkkiä päähäni tappaa häntä. Tuon lomamatkan jälkeen en enää mennyt isälleni kylään tai tavannut häntä, näimme vasta useita vuosia myöhemmin seuraavan kerran.

Aivan hirveä ihminen joka vaikutti mielenterveyteeni. Vuosien ajan sain kuulla olevani likainen, luonnevikainen ja tyhmä ja kaikkea minuun liittyvää haukuttiin. Samaan aikaan nainen sätti minua ujoudesta ja reippauden puutteesta. Pyörittelin noita juttuja mielessäni jatkuvasti, aloin häpeämään kotiani ja lopulta kärsin aika vakavistakin mielenterveysongelmista, tosin niihin vaikutti myös muutama muu traumaattinen kokemus. Lapsuutta ja nuoruutta ei ole tippaakaan ikävä, jokainen päivä kauempana niistä on aina edellistä parempi.

Aikuisena olen käynyt terapiassa ja muutenkin kasvanut henkisesti, elämä on helpottunut. Nainen ei saanut koskaan tietää, miten vaikutti minuun. Tapahtumat sijoittuivat 90-luvulle.

Helpompaa olisi luetella ne "ei epäreilut".. T. Sisaruksista pienin, mutta osaanpahan nykyään pitää puoleni! :)

Vierailija kirjoitti:

Helpompaa olisi luetella ne "ei epäreilut".. T. Sisaruksista pienin, mutta osaanpahan nykyään pitää puoleni! :)

Narskuko siellä alapeukuttaa!? :D

Asuttiin maalla ja itse en alaikäisenä päässyt mihinkään ennen ajokortin saamista. Oli täysin ehdoton kielto mennä ajokortillisten kaverien kyytiin. Koulusta suoraan kotiin ja sen jälkeen tosiaan ei mihinkään. Ajokortin saamisen jälkeen jouduin AINA ottamaan viisi vuotta nuoremman pikkuveljen mukaan mihin meninkin. Eipä sitten päässyt ravintoloihin, ei pystynyt käymään treffeillä, ei edes juttelemaan kaverien kansssa oman ikäisten asioista. Eikä ihan hirveästi innostanut parikymppisenä lähteä mihinkään yläasteikäisten limudiskoihin.. Hyvä kiristää kun ei ollut omaa autoa eikä saanut rahaakaan auton ostamiseen ja ilman autoa ei päässyt oikein mihinkään muualle töihinkään.

Mun vuotta vanhempi veli sai aina isompaa viikkorahaa. Viikkorahan määrä ei kuitenkaan kasvanut iän mukaan. Eli veli sai monta vuotta tyyliin 10 mk/vko ja minä sain 5 mk/vko. 

Vierailija kirjoitti:

Minunkin vanhempani erosivat kun olin vauvaiässä. Isä löysi pian uuden naisen, jonka kanssa muutti yhteen. Kävin heillä säännöllisesti viikonloppuisin. Kerran istuin autossa, kun avopuoliso jutteli auton vieressä ystävänsä kanssa. Ilmeilin peruutuspeilille. Olin esikouluikäinen tai nuorempi. Myöhemmin avopuoliso piti minulle puhuttelun, että he olivat ystävänsä kanssa miettineet mitä pakkoliikkeitä minulla on. Avopuoliso vei minut peilin eteen ja yhdessä harjoittelimme normaaleita ilmeitä.

Koin naisen uhkaavaksi ja pelkäsin ja vihasin häntä lapsena. Hän jossain vaiheessa ehdotti että olisin joka toisen viikonlopun lisäksi heillä aina yhden arki-illan. Perusteluna että saisin mallia normaalista perheestä. Yksinhuoltajaäitini ja minun perheeni oli kuulemma sairas eikä siellä voinut kasvaa normaalisti, en enää muista kunnolla perusteluja. 

Isä ja nainen saivat yhteisen lapsen ja tämän jälkeen avopuolison käytös muuttui erityisen ikäväksi minua kohtaan. Niihin aikoihin hän käski isäni viedä minut lastenpsykiatrille ja pettyi, kun en saanut diagnooseja. Äiti sai kuulla psykiatrista jälkeenpäin eikä pitänyt siitä yhtään. Avopuoliso myös haukkui minua likaiseksi ja sanoi että minut ja tavarani pitäisi desinfioida ennen kuin menen heille kylään. 

Vähän ennen ala-asteen puoliväliä olin viikon reissun heidän kanssaan ja paluumatka oli painajaista. Autossa tuntikausia ja avopuoliso haukkui minua koko ajan. Itkin takapenkillä koko matkan enkä osannut puolustaa itseäni mitenkään. Kerran nainen avasi oven ja lähti juoksemaan pois, koska ei pystynyt olemaan samassa autossa kanssani, isäni lepytteli häntä ja matkasimme yhdessä kotiin. Takapenkillä vieressäni oli vauvasisarukseni ja avopuoliso mietti pitäisikö hänen tulla istumaan paikalleni, etten olisi vauvan vieressä ja saisi yhtäkkiä päähäni tappaa häntä. Tuon lomamatkan jälkeen en enää mennyt isälleni kylään tai tavannut häntä, näimme vasta useita vuosia myöhemmin seuraavan kerran.

Aivan hirveä ihminen joka vaikutti mielenterveyteeni. Vuosien ajan sain kuulla olevani likainen, luonnevikainen ja tyhmä ja kaikkea minuun liittyvää haukuttiin. Samaan aikaan nainen sätti minua ujoudesta ja reippauden puutteesta. Pyörittelin noita juttuja mielessäni jatkuvasti, aloin häpeämään kotiani ja lopulta kärsin aika vakavistakin mielenterveysongelmista, tosin niihin vaikutti myös muutama muu traumaattinen kokemus. Lapsuutta ja nuoruutta ei ole tippaakaan ikävä, jokainen päivä kauempana niistä on aina edellistä parempi.

Aikuisena olen käynyt terapiassa ja muutenkin kasvanut henkisesti, elämä on helpottunut. Nainen ei saanut koskaan tietää, miten vaikutti minuun. Tapahtumat sijoittuivat 90-luvulle.

:'( Ihan hirveää. Olen pahoillani.

Isä jumaloi veljeäni ja tekivät kaikkea ihanaa aina yhdessä, kävivät vaikka missä, minä jäin paitsi paljosta, vaikka isä oli aina suurin sankarini, ei ole koskaan ihmeemmin välittänyt minusta, ei edes halua keskustella kanssani, vieläkään. Muistan kun olin esiteini ja äiti sanoi, että isä ei halua puhua kanssani mitään kun olen niin ärsyttävä hänen mielestään.. Joka aamu ihan pienenä ala-asteelaisena isä herätti veljeni, seinän takaa kuului naurua ja höpsöilyä, minulle huikattiin tasan tarkkaan ovelta, jos sitäkään. Jos jäin odottamaan sänkyyn, niin tuli vain sanomista, vaikka mielessäni anelin vain huomiota ja itkin usein. Olin niin katkera ja vihainen, pitkään meni päästä yli. Pieniä asioita, mutta ottaa niin päähän kun veljelläni oli maailman parhaat vanhemmat ja ovat niin läheisiä, minä olin vain ärsyttävä vaikka yritin mitä. Meille oli myös eri säännöt veljeni kanssa ja hän sai myös enemmän (taloudellista) tukea vanhemmiltani.

Vierailija kirjoitti:

Isä jumaloi veljeäni ja tekivät kaikkea ihanaa aina yhdessä, kävivät vaikka missä, minä jäin paitsi paljosta, vaikka isä oli aina suurin sankarini, ei ole koskaan ihmeemmin välittänyt minusta, ei edes halua keskustella kanssani, vieläkään. Muistan kun olin esiteini ja äiti sanoi, että isä ei halua puhua kanssani mitään kun olen niin ärsyttävä hänen mielestään.. Joka aamu ihan pienenä ala-asteelaisena isä herätti veljeni, seinän takaa kuului naurua ja höpsöilyä, minulle huikattiin tasan tarkkaan ovelta, jos sitäkään. Jos jäin odottamaan sänkyyn, niin tuli vain sanomista, vaikka mielessäni anelin vain huomiota ja itkin usein. Olin niin katkera ja vihainen, pitkään meni päästä yli. Pieniä asioita, mutta ottaa niin päähän kun veljelläni oli maailman parhaat vanhemmat ja ovat niin läheisiä, minä olin vain ärsyttävä vaikka yritin mitä. Meille oli myös eri säännöt veljeni kanssa ja hän sai myös enemmän (taloudellista) tukea vanhemmiltani.

I feel you

Pikkusisko, jo pitkälti aikuisiällä, otti yhteyttä kun piti ostaa jotain yhteiseen päämäärään. Maksoin aina puolet, joko siskolle rahana tai ostin puolet tavaroista. Sisko oli aina antanut vanhemmillemme kuvaa, että hän yksin makselee ja hoitaa kaiken. Tämä selvisi jälkeenpäin, josta annoin kuulua. Ei ole siskostakaan enää mitään kuulunut, lienee löytänyt jonkun toisen rahastettavan. Arvomaailmamme ei kohtaa.

Vanhemmat käyttivät minua terapeuttinaan, mutta minulla ei saanut olla ikinä mitään ongelmia (esim. mielipahaa tai kiusaamista jne), tai ne olivat vain omaa syytäni.

Äiti ihmetteli toistuvasti minulle "miksi sinulla ei ole kavereita", mutta en saanut harrastaa mitään ja jos meinasin vaikka kutsua jonkun leikkimään, äiti kommentoi "älä sitten pahastu jos se "Sanna" ei tulekaan, ne on sellaisia hienompia, ei se varmaan halua sun kanssa leikkiä" ja enpä sitten uskaltanut enää kysyäkään.

Veljelle maksettiin ajokortti ja minä jouduin maksamaan omani. Asian kyseenalaistaessani se oli kuulema "laina", mutta eipä ole vieläkään 20 vuoden jälkeen sitä maksanut. Päinvastoin, molemmat vanhemmat yhä syytävät veljelle rahaa ja maksavat laskuja.

Minulle suututtiin ties mistä (esim. sairastumisesta), mutta jos itse suutuin jostakin, olin hullu ja mielenvikainen.

Minun silmälaseistani valitettiin kuinka ovat ihan älyttömän kalliit ja pitääkin sellaiset hankkia. Veljelle ostettiin crossimopo ja tietokone.

Siinä ensimmäisenä mieleen tulevat.

Mulla on muuten ihan kiva lapsuus,mutta asuin mummolassa ja siellä armeija pappani piti kuria (no siihen asti ku aloin sanomaan vastaan)..kerran ainoastaan PYYSIN saanko mennä kaverille yöksi niin sain tukkapöllyä ja sehän itketti ni sain lisää tukkapöllyä että oisin hiljaa.Tuo oli kyllä erittäin epäreilua!

Nykyään sais sakot jo tosta.

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko, jo pitkälti aikuisiällä, otti yhteyttä kun piti ostaa jotain yhteiseen päämäärään. Maksoin aina puolet, joko siskolle rahana tai ostin puolet tavaroista. Sisko oli aina antanut vanhemmillemme kuvaa, että hän yksin makselee ja hoitaa kaiken. Tämä selvisi jälkeenpäin, josta annoin kuulua. Ei ole siskostakaan enää mitään kuulunut, lienee löytänyt jonkun toisen rahastettavan. Arvomaailmamme ei kohtaa.

No sä et sitten ainakaan ole mun isosisko! :D

Tai jos olisit, kysyisin: Niinköpäin se olikin? :D

Päiväkodissa eräs tyttö heitti lapiollisen hiekkaa päälleni hiekkalaatikolla. Suivaannuin ja heitin takaisin. Tädit huomasivat tekoni ja veivät minut arestiin sisälle. Rimpuilin vastaan ja yritin kertoa, etten aloittanut tuota hiekanheittoa. Eivät uskoneet, vaikka olin kiltti tyttö pienenä ( ja olen yhä ;)) Muistan vieläkin vastapuolen virnuilun, vaikka tapahtumasta on 30 vuotta :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko, jo pitkälti aikuisiällä, otti yhteyttä kun piti ostaa jotain yhteiseen päämäärään. Maksoin aina puolet, joko siskolle rahana tai ostin puolet tavaroista. Sisko oli aina antanut vanhemmillemme kuvaa, että hän yksin makselee ja hoitaa kaiken. Tämä selvisi jälkeenpäin, josta annoin kuulua. Ei ole siskostakaan enää mitään kuulunut, lienee löytänyt jonkun toisen rahastettavan. Arvomaailmamme ei kohtaa.

No sä et sitten ainakaan ole mun isosisko! :D

Tai jos olisit, kysyisin: Niinköpäin se olikin? :D

Niin, sinua naurattaa. Meitä ei. Vanhempiakaan ei naurata, kun hyysäävät vastuutonta pikkusiskoani.

Vierailija kirjoitti:

Voi vittu mitä velliperseitä. Onko kivaa roikkua menneisyydessä, onko? :D

Etkö osaa käyttää tietokonetta, netissä on muitakin sivuja. Mene jonnesivuille.

Minulla on neljä nuorempaa sisarusta ja koen että erityisesti teininä minua kohdeltiin vanhempien taholta tosi epäreilusti, joka heijastelee vieläkin perhesuhteisiin.

Jouduin aina istumaan illat kotona vahtimassa pikkuveljiä, kun äiti kiikutti minua hieman nuorempaa siskoa harrastuksissa. Minun harrastukseni olivat lähes ilmaisia (lukeminen, piirtäminen, koulun teatterikerho) siinä missä siskon harrastukseen laitettiin rahaa tuhansia euroja vuodessa. Koska harrastukseni eivät olleet aikaan ja paikkaan sidottuja, niitä ei mielletty samalla tavalla tärkeiksi vaan jouduin lähes aina keskeyttämään omat tekemiset koska piti vahtia veljiä. Olisin halunnut aloittaa nelosella karaten, mutta äiti ei antanut, koska se oli poikien harrastus.

Inhosin myös sitä että äiti ja sisko arvostelivat ulkonäköäni selkäni takana. Ihan ymmärrettävää että äiti tulee siskon kanssa paremmin toimeen kun ovat viettäneet enemmän aikaa yhdessä ja varmaan kiinnostuksen kohteetkin ovat samanlaiset, mutta minusta on todella tahditonta ja epäasiallista puhua yhdestä lapsesta pahaa toisen kanssa. :(

Vanhempani mitätöivät myös koko lapsuuteni tunteitani. Olen herkkä ja ujo luonteeltani ja muistan että aina kun minua alkoi lapsena itkettää joku asia, äiti ja isä käskivät lopettamaan "esittämisen". ??? En ole koskaan "esittänyt" itkulla mitään, en vaan voi hallita sitä mitenkään. Vieläkin alan helposti itkeä suuttuneena tai muuten kovassa mielenliikutuksessa, mutta vanhempien edessä menen ihan lukkoon. Olen kerran poismuuttoni jälkeen itkenyt vanhempien luona yöllä, kun vaikeasti masentunut poikaystäväni yritti tappaa itsensä (olin soittanut ihan diudiuna äidille että mitä teen en jaksa ja kestä enää) ja isäni tuli huutamaan että pitää olla hiljaa kun hän yrittää nukkua. :D

Sama meno jatkuu melko samanlaisena edelleenkin. Nuoremmat sisarukset otetaan matkoille mukaan, minua ei. Yksi veljistä asuu käytännössä ilmaiseksi suvun asunnossa. Yhdelle veljelle maksetaan opiskelut ulkomailla jos hän sinne haluaa opiskelemaan (ja sitten vielä kehdataan väittää että minulla oli sama mahdollisuus, jännä juttu kun kuulin aiheesta itse siinä vaiheessa kun olin jo valmistunut). Siskolle järkätään juhlia vanhempien rahoilla.

Vanhempieni mielestä he ovat kohdelleet kaikkia meitä tasapuolisesti ja auttaneet ja tukeneet yhtä paljon. Ihan turha koittaa sanoa että itse koen asian aivan eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkusisko, jo pitkälti aikuisiällä, otti yhteyttä kun piti ostaa jotain yhteiseen päämäärään. Maksoin aina puolet, joko siskolle rahana tai ostin puolet tavaroista. Sisko oli aina antanut vanhemmillemme kuvaa, että hän yksin makselee ja hoitaa kaiken. Tämä selvisi jälkeenpäin, josta annoin kuulua. Ei ole siskostakaan enää mitään kuulunut, lienee löytänyt jonkun toisen rahastettavan. Arvomaailmamme ei kohtaa.

No sä et sitten ainakaan ole mun isosisko! :D

Tai jos olisit, kysyisin: Niinköpäin se olikin? :D

Niin, sinua naurattaa. Meitä ei. Vanhempiakaan ei naurata, kun hyysäävät vastuutonta pikkusiskoani.

Joo, et ole mun isosisko, sori. :)

Kaikkea hyvää kuvioonne, toivottavasti saatte asioihinne selvyyden. :)

Vierailija kirjoitti:

Yhdelle veljelle maksetaan opiskelut ulkomailla jos hän sinne haluaa opiskelemaan (ja sitten vielä kehdataan väittää että minulla oli sama mahdollisuus, jännä juttu kun kuulin aiheesta itse siinä vaiheessa kun olin jo valmistunut). Siskolle järkätään juhlia vanhempien rahoilla.

Vanhempieni mielestä he ovat kohdelleet kaikkia meitä tasapuolisesti ja auttaneet ja tukeneet yhtä paljon. Ihan turha koittaa sanoa että itse koen asian aivan eri tavalla.

Tulipas tuttu tunne! Itsekin olen kuullut monta kertaa tuon "Höpö höpö, ihan samalla lailla sinäkin olisit voinut xxx", kun jotain epäkohtaa olen yrittänyt nostaa esille. Siinä kun toiselle lapselle suunnilleen tuputetaan kaikkea mahdollista ja toista syyllistetään ihan perustarpeistakin, niin ei käytännössä todellakaan ole "samoja mahdollisuuksia" pyytää asioita. Aivan silkkaa hevonpaskaa suoraan sanottuna, ja jälleen yksi mitätöinnin muoto näiltä paskavanhemmilta.

Serkku kiusasi ja nälvi minua lapsena, eikä siihen puututtu. Minä sain kärsiä, kun sanoin vastaan ja karkailin serkkujen luota. Lisäksi olin huumorintajuton, kun en kiusaamista ja nimittelyä kestänyt. Aikuisena avauduin äidille aiheesta. Hän ei sanonut yhtään mitään, ainoastaan nauroi serkkuni minulle antamalle lempinimelle.