Tee tähän anonyymi tunnustus itsestäsi tai elämästäsi, jota et ikinä voisi/uskaltaisi/haluaisi ääneen sanoa

Joskus toivon, että mieheni kuolisi ja vakuutus maksaisi asuntolainan pois. Sitten voisin jättää tämän taakseni ja nauttia elämästäni.

Ja ennen kuin joku vinkuu, ettei vakuutus maksa asuntolainoja, niin meillä on ylimääräinen vapaaehtoinen vakuutus, joka näin kuoleman sattuessa tekisi. Lisäksi jäisi pari "touhutonnia".

En oikein osaa ottaa mitään elämässäni vakavasti. Tai no tietysti jos joku kuolee, mutta noin muuten kaikki asiat ovat samalla vakavuusasteikolla. Häiritsee joskus työssäkäyntiä kun toiset kohkaavat siitä ja siitä dokumentista joka pitää lähettää siihen ja siihen mennessä.

Ei tää kai mitenkään harvinaista ole.

häpeän sairauttani ja elämäni on jatkuvaa kamppailua

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kusettanut elämäni aikana jokaista tapaamaani psykiatria, psykologia ja psykiatrisia/mieli sairaanhoitajia. Eikä yksikään näistä ammattilaisista ole osannut erottaa räikeää kusettamista/näyteltyjä oireita sairaudesta. Tulos: olen "pysyvällä" työkyvyttömyyseläkkeellä sairauden takia, jota minulla ei todellisuudessa ole.

Lynkatkaa.

Niin ja tunnustaudun patologiseksi valehtelijaksi ;) Nyt voitte miettiä kusetanko ehkä av:laisia myös.

t:"skitsofreenikko"

Olethan ottanut huomioon sen, että moni mt-diagnoosi estää mm. matkavakuutusten ottamisen? Kun kerran aiot ulkomaille töihin? Samoin diagnoosi voi tulla esille tietyissä tilanteissa ja ehkäistä uralla etenemisen. Sinulla on varmaan lääkitys, mutta et syö lääkkeitä? Miten estät tämän näkymisen verikokeissa? Jos syöt lääkkeitä, jutultasi putoaa pohja.

Matkavakuutus ei tietääkseni ole edellytys matkustamiselle? Kuten millaisissa tilanteissa diagnoosi tulee ilmi? Kerro toki :D Ei ole lääkitystä. 

Olet eläkkeellä vakavalla mt-diagnoosilla, ja ilman lääkitystä. On siellä Porvoossa kovat jutut.

En ole Porvoossa vaan melko keskellä Suomea :D Väkisin ei voida laittaa lääkitykselle/määrätä lääkkeitä, tai ainakaan minun kohdallani näin ei ole käynyt. Oikeasti sairaat on varmaan sitten eri juttu ;) Toisekseen tuolla tuo joka kysyi verikokeista tms, niin niitä ei myöskään oteta. Ainakaan täällä.

Nain tänään parkkihallissa. Toivottavasti myös huomenna.

Seurustelin yli puoli vuotta miehen kanssa josta myöhemmin paljastui että käytti väärää identiteettiä ja kusettanut käytännössä kaiken itsestään. En ole pystynyt kertomaan asiasta kenellekään sillä tunnen itseni niin typeräksi. Asiasta on jo vuosia, mutta edelleen on vaikea luottaa ihmisiin ja erityisesti omaan harkintakykyyn. Soimaan itseäni että olisi pitänyt nähdä merkkejä, mutta asia paljastus minulle täysin puuntakaa ja vahingossa. En pystynyt ikinä ottamaan miestä "vastuulle teoistaan" ja jutella asian halki että miksi hän näin toiminut. Yksinkertaisesti koko tyyppi tuntuu äärimmäisen pelottavalta.

Myöhemmin menin naimisiin ja sain lapsen ja hetken aikaa ajattelin että pystyn luottamaan toiseen, kunnes mieheni ilmoitti että ei rakasta minua, ole rakastanut vuosiin ja on yhdessä vain lapsen takia. Tuohon asti olin ollut siinä luulossa että hän olisi onnellinen kanssani kuten minä hänen ja tuo asia vei maton jalkojen alta niin totaalisesti. Tunsin jälleen että en voi luottaa itseeni sillä en ollut nähnyt merkkejä parisuhteen todellisesta tilasta. En pysty katsomaa elämääni taaksepäin  ajattelematta mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi valokuvat joissa olemme hymyileväisiä ja onnellisen näköisiä, onko ne totta lainkaan. Teemme eroa parhaillaan. Pakenen tilannetta erään miehen syliin ja olen jonkinlaisessa laastarisuhteessa. Tällä laastarimiehellä oli vastikään oma ero, joten kai me sitten molemmat lohdutetaan toisiamme. En kehtaa kertoa edes parhaille ystäville tästä toisesta miehestä.

Kuusen alla kirjoitti:

Mä olen M39 rikkinäisestä perheestä jossa riideltiin paljon. Vanhempien eron jälkeen äiti masentui ja alkoi juomaan. Miehiä lappasi kotona ja viinaa juotiin. Mä muistan hirveitä juopposekoiluja ja turvattomuuden tunnetta ja suoraa kauhua lapsuudestani. Aloitin koulut, ja olin silloin lihava, joten koulukiusaaminen alkoi. Ihmettelen, miksen ole tuntenut itsetuhoisia ajatuksia koskaan. Tapahtui näin: Aloin miettiä kostoa. Aloin masturboida 12 vuotiaasta nyky ikään kerran - kaksi päivässä. Masturboin nuorena busseissa, ulkona, roskakatoksissa. Jouduin poikakotiin kahdeksi vuodeksi kouluongelmien vuoksi. Nöyryytin kaikkia mt - porukoita, poliisia, oikeussaleissa vislailin ja nauroin enkä piitannut mistään. Tunsin ihmisten, ja tunnen edelleen, olevan esineitä, joita käytän, kunnes ne voi paiskata roskiin. Sitten aloitin ilkivallan. Vaelsin öisin, päivisin milloin missäkin. Leikkasin vaatteita vaatekaupoissa. Rikoin sähkökaappeja ja työmaa-ajoneuvoja. Olin kuin huumeessa sitä tehdessäni. Aloin naarmuttaa autoja, väännellä milloin mitäkin solmuun, tuhota, rikkoa, pilata. Sitten olin joutumassa vankilaan. Ryhdistäydyin, kävin koulut loppuun löytäen naisen ja perustin kulissiperheen. Mussa asuu hirviö, peto. Olen tehnyt rikoksia, käyttänyt huumeita ja olen alkoholisti sekakäyttäjä. Olin perheenisä, kunnes vaimoni lähti toisen matkaan ollessani pohjoisessa työmatkalla. Olin helpottunut, koska sain aikaa päästää pedon irti. Hylkäsin kaikki ja esitin petettyä. Symppis ja fiksu kaveri. Aina auttamassa kesken omien kiireidenkin. Työkaverit kehuivat ja kannustivat. Olin taas vapaa päihteille  ja aloitin prostituoitujen silmittömän käytön. Siis todella käytön. Osa heistä sanoi, että he pelkäävät minua, koska näkevät, etten ole aivan normaali, kun tilaan uuden naisen toisen lähtiessä. Sielläkin piireissä on puskaradiot. Ammatin tuomaa kokemusta, kenties? Muitahan maita löytyi itsensä toteuttamiseen.  Senjälkeen olen vaihtanut työpaikkoja, koska alan epäillä, että joku huomaa että kuoren alla on pahaa, mustaa. Olen korkeakoulutettu, hyvässä työpaikassa rajulla palkalla, ja yritän pitää petoa sisälläni. Olen ollut ilman päihteitä jo pidemmän aikaa, ja pystyn pitämään asiat kunnossa ilman ponnisteluita. Perhettä ja sukua ei ole. Olen täysin yksin, juuri siten, kuten haluankin. Jotta en paljastuisi koskaan kenellekkään.

Meni kylmät väreet kun tätä luki. Aivan kuin suoraan monen murhaajapsykopaatin elämän kerta, ennen sitä murhaa.

Olen katkera, koska aloin kelpaamaan naisille vasta päälle kolmikymppisenä, kun olin hyvässä työssä ja tienasin melko hyvin. Sitä ennen olin kuin ilmaa naisille ja en ole muuttunut ihmisenä ollenkaan. En tiedä haluanko vakiintua ollenkaan, kun en voi olla varma naisen motiiveista.

Elämä aika pielessä. Juuri kukaan ei tiedä oikeaa totuutta.

Mä olen ihastunut mun pomoon.

Joka on naimisissa, niin kuin myös minä.  Toivottavasti tämä siis menee ohi ja nopeasti.

"Sairastuin" joten en päässyt naispuolisen kaverini häihin. Oikeasti en olisi pystynyt katsomaan, kun hän kävelee alttarille toisen miehen kanssa. Panin puhelimeni lukkojen taakse ja join pullon kirkasta häiden aikana. Huomasin ihastuneeni häneen vähän ennenkuin hän löysi tulevan miehensä. Vaikeinta on, kun hän yrittää parittaa minua sinkkuystävilleen. Tästä saisi elokuvan tehtyä, mutta ilman onnellista loppua.

Elän kulissiliitossa ja olen elänyt jo 10 vuotta. Aviomieheni kanssa olemme parhaita ystäviä ja rakastamme toisiamme, muttemme romanttisesti. Meillä on kolme lasta ihanaa lasta, kaunis koti ja mukava elämä. Nautin elämästäni, enkä kaipaa romanttista rakkautta. Harrastan yhdenillan juttuja, samoin kuin aviomieheni. Toivon, että pysymme naimisissa koko elämämme ajan. Näin on todella hyvä olla, mutten koskaan ikinä voisi kertoa minun ja aviomieheni "kulissiliitto" ratkaisusta ulkopuolisille. Olemme ulospäin varmasti hyvin tavallinen aviopari.

"Olen katkera, koska aloin kelpaamaan naisille vasta päälle kolmikymppisenä, kun olin hyvässä työssä ja tienasin melko hyvin. Sitä ennen olin kuin ilmaa naisille ja en ole muuttunut ihmisenä ollenkaan. En tiedä haluanko vakiintua ollenkaan, kun en voi olla varma naisen motiiveista."

No sama juttu mulla kun kehityin rumasta ankanpojasta käsittääkseni nykyaikaisten kauneusihanteiden mukaiseksi(en sano kauniiksi koska kyseenalaistan koko sanan). Halveksutusta tytöstä tuli miesten ahdistelema. En ole silti katkera. Omilla ansioillasihan sinä olet tullut naisille nht esille, olisit ylpeä. Minä taas en oikein voi olla ylpeä, ei kai se mikään ansio ole että on tissit.

Minua järkyttää lihaanit. Miten välinpitämättömästi he suhtautuvat eläimiin kohdistuvaan väkivaltaan. Toinen elävä olento joutuu kokemaan hirveitä tuskia ja sitten joku popsii hyvällä mielellä naamariin. 

Samoin untuvan käyttäjät. Miten heillä ei ilmekään värähdä kun he kertovat että elävältä kynityn linnun höyhenistä tehty peitto on niin ihana. Tai turkisten käyttäjä, sama juttu. Itseäni kylmää sydäntä kun kuulen tai näen jonkun käyttävän untuvaa tai turkista.

Minusta  nykyihmisten moraali ja etiikka on jäänyt keskiaikaiselle tai antiikkiselle tasolle, jota nykyisin ihmetellään kidutuskammiomuseoissa ja rooman colosseumilla, että millaisia hirmutekoja ihminen on ennen vanhaan tehnyt. No ihan samalla tasolla ihminen on nytkin.

En voi näitä asioita sanoa ääneen sillä minua pidettäisiin hulluna ja tämäkin kirjoitus varmasti poistuu täältä sillä ihmisistä on epämiellyttävää kuulla tällaista. Tuntuu kuin olisin outo olio lähetettynä pimeälle ja synkälle keskiajalle.

Vihaan usein ystävääni ja myös pelkään.

Käytös ollut viimeisen 10 vuoden aikana ajoittain aggressiivista ja syyttävää.

Ainut syy miksi kärvistelen elämässä eteenpäin enkä ole jo tehnyt itsemurhaa on pelko siitä mitä rakkaalle kissalleni kävisi ilman minua.

Häpeän sitä, mitä suhde mieheni kanssa on saanut minussa aikaan. Olin iloinen, kujeileva, hauska, vauhdikas, kaunis ja luova. Vuosia kestäneen työstämisen jälkeen minusta on tullut mieluiten seinälle vetäytyvä hiirulainen, joka tietää että itseensä huomion vetäminen on väärin. Ja siitä seuraa riitaa ja haukkumista.

Jo vuosia olen jättänyt kertomatta mitä minulle oikeasti kuuluu. Minusta on tullut mestarisalaaja. Olen hyvin toimeentuleva, 30-vuotias nainen, jota ystäväni pitävät feministinä. Totuus on kuitenkin se, että rakkaani on musertanut minut kokonaan.

Eniten hävettää se, että jaksan silti uskoa huomiseen.

Turha häpeä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen bi.

Olet vain estynyt jos olet tuollaista asiaa salaillut-eihän siinä ole nykyään mitään häpeämistä vaikka sen  sanoisi julkisuudessakin .

Onhan eräs, vielä  nuorehko,hyvin tunnettu (värikkäisiin ja painaviin hiuslaitteisiin erityisen  ihastunut )naiskirjailijakin sanonut olevansa,vaikka kyllä kai se (hänen tapauksessaan) taitaa mennä ihan vain itsensämystisoinnin ja lähinnä pelkän oman  julkisuusimagonsa eikoisuudentavoittelun keinojen piikkiin .

Siis ,että tuo henkilö  on oikeasti ihan pelkkä hetero vain  ja todellisuudessa vielä sitäkin mielummin ehkä ihan vain omassa seurassaan viihtyvä 'imagostaan' ja sen kantamisestaan nauttiva 'outolintu' (...nimiä nyt mainitsematta )

Ei mikään( oikeasti ) biseksuaalisuus mitään 'imagoa' oikeutuksekseen vaadi,eikä sen tarvitse olla mikään 'jännittävä  salaisuus', kyllä sen itse huomaa jos sitä itsessä on ja se kyllä riittää (kenen tahansa kohdalla)  sen 'oikeutukseksi'.Turha häpeily pois vain ja sillä siisti.

Sinunkaan  ei tarvitse seksuaalista identiteettiäsi hävetä !

Olet mikä olet olet ja kelpaat täysin yhteiskuntaamme sellaisena kuin olet-lähde jatkossa aina siitä.

Yllä oleva viesti pähkinänkuoressa: "Kerro vaan avoimesti ihmisille, että oot bi, niin sit joku tämmöinen amatööripsykoloogi voi tulla sullekin kertomaan, et mitä sä oikein yrität olla, joku erityinen vai?" No just.

Isäni ei ole koskaan halunnut olla missään tekemisissä kanssani. Esitän, etten välitä, mutta oikeasti olen tosi vihainen ja katkera tämän takia. Elättelen unelmia, joissa isäni ja hänen puolensa suku haluaisivat tutustua minuun ja minä saisin kerrankin olla se, joka torjuu heidät. Samaan aikaan yksi pahimmista peloistani on, että tapaan jonkun näistä ihmisistä ja he tajuavat viidessä minuutissa, etteivät ole menettäneet minussa mitään.

Häpeän salaisuuttani niin paljon että en edes tänne kehtaa/uskalla sitä kirjoittaa koska pelkään että esim. työpaikan tietokonehuolto yhdistää sen minuun. Vaikka firman säännöissä on että nettiliikennettä ei saa seurata niin en luota siihen.